- Tämä aihe sisältää 0 vastaukset, 1 ääni, ja päivitettiin viimeksi 11 vuotta, 9 kuukautta sitten
toimesta.
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Jarkko Hartikainen toimesta.
Jarkko HartikainenHieno produktio! Debussyn Pelléas ja Mélisanden jälkeen saatiin lisää ranskalaisoopperaa näille leveyksille, hyvä hyvä!
Tästä pitikin kysymäni Villen mielipidettä jo heti tuoreeltaan – näin nimittäin Thaïsin jo kenraalissa:
Mitä mieltä olet(te) toisen näytöksen alusta (Athanaëlin ja Thaïsin duetto)? Minusta siinä päähenkilöiden teot ja mielenliikkeet vaihtuivat varsin nopeasti ja yllättävästi nopeilla leikkauksilla, joita musiikki tai ohjaus ei tukenut uskottavasti – siis oikeiden ihmisten käyttäytymiseen verrattuna. Omituista tempolemista, sarjakuvamaisuutta. Oliko se säveltäjältä mahdollisesti tarkoituksellista? Mitä sillä haluttiin sanoa?
(Tähän keskusteluun voivat toki osallistua kaikki muutkin.)
Oopperahan tuntuu kokonaisuutena olevan varsin uskontokriittinen, jopa ateistinen. Harras munkki lopussa toteaa, rakkaudesta riutuvana, valehdelleensa Thaïsille tuonpuoleisesta saadakseen tämän lähelleen: ”Kun puhuin, valehtelin sinulle. Ei ole taivasta. Mikään ei ole totta paitsi olevaisten rakkaus”. Tuohon ajan Ranskassa suhtautuminen uskonnollisuuteen oli ymmärtääkseni varsin välinpitämätöntä. Minusta teos onkin hieno aikansa kuva, ”kulinaristisuudessaan” kaikessaan (vrt. H-I Lampilan arvio HS:ssa).
Itseäni kiinnostavimmat oopperatuotannot Kansallisoopperassa ovat olleet niitä, jotka tuovat lähihistoriaa aikaamme. Lähemmäksi voisi vielä tulla – siis ’nykymmäksi’: nykyoopperaa.