Vastaa aiheeseen: Kehuja sateli Kriikulle ja Lindbergille New Yorkissa

A: ”Musiikkisi kuulosti minusta erilaiselta oltuani kaksi viikkoa Darmstadtissa ja kuultuani siellä ihan älyttömän paljon sävellyksiä. Kappaleesi kuulosti nimittäin suoraan lentokentältä konserttiin tultuani tutun suomalaiselta ja melko perinteisen lyyris-ekspressionistiselta.” B: ”Loukkaannun verisesti!”. (Vai, B: ”Mitä siellä Darmstadtissa sitten oikein soitettiin?” Tämähän lgrohnia ei kiinnostanut, vaikka juuri tämä oli tuon pätkän pointtina. Tämän enempää en halua rautalangasta vääntää, etteivät jotkut kuvittele minun ala-arvioivan tämän Amfionin lukijoita.)

Hyvä lgrohn: ei nyt vaan kertakaikkiaan voi vain väittää koko ajan samaa, jos ei perustele / todista väitteitään. Kuten päätoimittaja ohjeistikin, soisi keskustelua käytävän siellä, minne aihe kuuluu – rästissä lgrohnilla on perustelemattomia väitteitä ylläolevien lisäksi jo melkoisesti. Raukkamaista huudella kärjistyksiä ilman mitään asiasisältöä.

Itse palaan TÄMÄN keskustelun aiheeseen, jotta ainakaan minua ei täältä potkita pois. Tuli nimittäin mieleen, sallittakoon pieni kärjistys:

”Around 1980 [Lindberg and Saariaho] helped to establish the Ears Open Society to foster awareness and appreciation of modern music in Finland.” -NY Times http://www.nytimes.com/2010/02/17/arts/music/17axiom.html?ref=music

Hienoa, että meille perintönä ja tuoreutumisen ideologialtaan (sääntöineen) vaalittavaksi jätetty yhdistys mainitaan New York Timesissa sanamuodoin, jotka eivät elättele helppoa nostalgiaa tai muuta pluskvamperfekti-ajattelua edelleen toimivasta yhteisöstä. Tästä ei ole pitkä matka siihen, että valveutuneet kansainväliset toimittajat haluavat ottaa selville, mitä yhdistyksessä tänään kuullaan, ”what’s next?”. Tietoyhteiskunnan madaltamat esteet kevyesti ylittämällä (MySpace, YouTube jne.) he tuntevatkin nykyisen Korvat auki -polven musiikin kirjoa pian jo kotimaisia toimittajiamme paremmin (ei niin, että tämä olisi kummoinenkaan saavutus: itse laskin, että musiikkiani on jo nyt arvioitu julkisuudessa laajemmin muilla kuin kotimaisilla kielillämme). Muistettakoon taannoinen juttu Hesarissa, jossa sinänsä aiheellisesti ehdotettiin kourallinen ”nuoria” (kolmi-nelikymppisiä) säveltäjiä, joilta orkesterit voisivat tilata musiikkia: yksi heistä ei ole ollut alalla kohta vuosikymmeneen!