Etusivu › Foorumit › Konsertit › Mitä musiikkikritiikiltä halutaan? › Vastaa aiheeseen: Mitä musiikkikritiikiltä halutaan?
Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Kritiikin tehtävänä tulisi olla ensisijaisesti teoksen erittely / esittely ja vasta toissijaisesti (eikä välttämättä edes toissijaisesti) arviointi. Toki on terveellistä ja toivottavaakin, jos musiikkitoimittajat arvioivat eri taidelaitosten, kuten vaikkapa orkesterien, ohjelmistopolitiikkaa ja muutenkin ottavat kantaa asioihin. Mutta toivottavaa ei ole se, että kirjoittelu pelkistyy omien konserttivaikutelmien esiintuomiseen. Vaikka musiikissa on paljon sellaista, mitä voi suhteellisen objektiivisesti arvioida (kuten soiton puhtaus ja yhtenäisyys), on iso osa kuuntelukokemuksesta kuitenkin aina hyvin subjektiivista (myös ammattikuuntelijalla). Jos näin ei olisi ja musiikki olisi yksinomaan objektiivinen ilmiö, olisivat myös saman teoksen esitykset aina melko samanlaisia, koska kaikki muusikot ymmärtäisivät teokset samalla tavoin.