Vajaa kolmekymmentä Musiikkitalon Kuoron laulajaa esiintyi viime perjantaina ensimmäistä kertaa Radion sinfoniaorkesterin kanssa, kun ohjelmassa oli Béla Bartókin pantomiimimusiikki Ihmeellinen mandariini. Teoksen loppupuolella kaamiva kuoro kuvittaa hirressä riippuvan kuolemattoman kiinalaisen fosforinhohdetta ja aavemaista kiikuntaa. Vaikka laulettavaa oli vain pari minuuttia, ensikosketus orkesteriyhteistyöhön oli vahva kokemus ja kirvoitti kuorolaisissa monenlaisia ajatuksia.
***
”Modernia musiikkia on aina vaikea laulaa, kun sekä korva että ääni ovat tottuneet perinteiseen, melodiseen musiikkiin. Kun joutuu heittäytymään vaikeaan ja ennalta-arvaamattomaan kappaleeseen, voi oikealla asenteella oppia paljon uutta! Kärsivällinen asenne voi samalla johtaa musiikkimaun avartumiseen, ja ennakkoluuloisuuden hälvenemiseen.
Kun isä kuuli että laulan Ihmeellisessä mandariinissa, kertoi hän olleensa nuorena suuri Bartók-fani. Isä mietti, että varmaan Bartókin musiikin ankaruus ja kompromissittomuus kiehtoi häntä, nuorilla kun usein on ”ankara” maku. Itselleni tuli heti mieleen, miten monet ihmiset suhtautuvat Metallican varhaistuotantoon samanlaiselle kiihkeydellä. Tavallisuudesta poikkeava musiikki houkuttelee aina luokseen pieniä joukkoja intohimoisia musiikinharrastajia. Joskus kahden täysin vieraan musiikkikulttuurin väliltä voikin löytyä erikoisia yhtäläisyyksiä.” Antti, tenori
***
”Tänään tajusin, miksi halusin mukaan sinfoniakuoroon: haluan yhtä paljon sekä laulaa että soittaa! Tässä kuorossa voi kuvitella olevansa soitin orkesterissa. Hieno ilta, tuli energinen olo!” Inkeri, altto
***
”Päällimmäisenä jäi mieleen Mandariinin vaikuttava tunnetila, jotenkin se oli niin tiivis, ja orkesterin ja kapellimestarin yhteistyö oli vaikuttavaa. Niitä mielikuvia joista harjoituksissa puhuttiin ei tarvittu, kun teos veti niin vahvasti mukanaan tunnetilaan, ja tuntui että laulaminen mukautui äänimaisemaan mahtavasti! Kuuntelin tänään useamman kerran areenasta ja ah, kaikki tuo piti paikkansa. Kuulosti todella kokonaisuudelta, meidän laulu oli osa orkesteria ja osa teosta. Vitsi jäi hyvä olo, alkaa jo odottaa seuraavaa konserttia!” Elisa, sopraano
***
”Eka keikka RSO:n kanssa Musiikkitalon kuorolaisena, kivaa! Hieman koko kuorossa huomasi jännityksen, joka purkautui monella eri tavalla – vaikka laulettavaa oli siis vain muutamia säveliä. Hieno kokemus se kuitenkin oli. Ja Bartókista pitävänä nautin myös RSO:laisten hienosta soitosta.” Kaitsu, basso
***
”Ensin ei edes osannut suhtautua, että oli lavalla laulamassa – tunsin olevani konsertinkuulija hieman omintakeisella vip-paikalla ja nautin joka hetkestä sanomattomasti: sointi tuli lattian kautta luihin ja ytimiin, patarummut jylisivät vasemmassa korvassa, vaskipatteristo ympäröi huumaavalla jylyllä, josta vihdoin erotin myös ne kiinalaisen pentatoniset teemat, joita ennen en ole kuullut. Ykkösklarinetistin iso ja aistikkaasti hoidettu urakka sai leuan loksahtamaan, ja Lahdessa varttuneelle Vänskän fyysisen työskentelyn seuraaminen tuntui nostalgiselta. Ja yhtäkkiä pitikin itse laulaa!” Auli, sopraano
***
”Koska teoksessa on niin vähän laulettavaa, ehdin parikymmentä minuuttia vain syventyä konserttisalin tunnelmaan. Sali on niin erilainen kuin mikään muu jossa olen laulanut. Olavinlinna ehkä erikoisuudellaan päihittää tämän kokemuksen, mutta Musiikkitalossa taas yleisön läheisyys tuntuu huikealta. Ihmisiä on joka puolella, ei vain esiintyjien edessä. Ja akustiikka on mieletön, mutta vaatii kyllä harjoittelua oppia laulamaan salissa sen vaatimalla tavalla…” Tiina, sopraano
***
”Mandariinin esityksessä ohjelmamusiikille olennaisen, oikean tunnelman löytäminen meni nappiin. Kotona numero piti katsoa vielä uusintana Youtubesta, ja kuoro-osuuteen liittyvän hirttokohtauksen kauhu jumittui niin vahvasti mieleen, että melkein unen tulo oli vaarassa. Kyllä musiikki koskettaa, kun sen tosissaan ottaa!” Kari, tenori
***
”Oli mahtava fiilis kun yleisö oli salissa niin lähellä!” sopraano
***
”Kolme alaistani hakee saamaan työpaikkaan, minun pitää tunnissa tehdä kolme erilaista työtodistusta. Työ tuottaa paineita. Yhden todistuksen valmiiksi saatuani lataan Youtubesta Mandariinin ja tuijotan näytöltä karmaisevaa balettia, ensin hukutusyritys ja sitten hirttäminen. Kalmankuoro huokailee taustalla.
Samassa olen jo Helsingin Musiikkitalon lavalla ja katson kuinka Suomen jääkiekkomaajoukkueen paidassa heiluva kapellimestari luotsaa orkesteria ja alan huokailla mukana. Laulan liian kovaa ja liian holvaten. Halutaan raaempaa ja rosoisempaa. Tietokonenäyttö palaa silmiini. Eroottinen kohtaus näytöllä sekottuu jännitykseeni ja työtodistusten kirjoitamisen tuskaan. Klarinetti kieppuu, raapii, kiljuu, nauraa ivallisesti. Yritän epätoivoisesti nähdä takarivistä trumpetin harjoitusnumeron – missä ollaan menossa. Näen rytmit, en saa selvää harjoitusnumerosta, tarkennan, räpäytän. Olenkin jo esityksessä, mustat vaatteet päällä. Ajatus karkaa arkeen… tutut tahdit, olen osa kalmankuoroa. Ääni virtaa huokoisena, kuulen muut, kuulen itseni, seuraan kapellimestaria ja kaikki on hetkessä ohi.” Susanna, altto
***
”BBn musa oli päivittämättä sitten piano-läksyjen Mikrokosmoksen. Siksipä korvan virkistys oli tarpeen ja lavakokemus suuri elämys, WOW! Vahva karakteristiikka ja baletti-ilmaisulliset tehot. RSO on todella terävässä kunnossa ja Osmonkin motorinen työ nautittavaa.” Upi, basso
***
”Minusta jännittävintä oli konsertin seuraaminen uudesta perspektiivistä. Näin mm. ensimmäisen kerran, kuinka patarummulla tehtiin glissandoja polkimia käyttämällä, vähän kuin kaasupoljinta painelemalla; konserttitelevisioinneissa harvemmin näytetään lyömäsoittajan jalkatyöskentelyä. Yleisö ilmeisesti seurasi tarinan kulkua seinälle heijastetusta tekstistä, mutta kuorolaisen oli helppo seurata sitä kapellimestarin kasvoilta, sen verran voimakkaasti Osmo Vänskä tarinan eleillään ja ilmeillään kertoi. Konserttikokemus oli myös hyvin intensiivinen: tuntui siltä, että teos oli ohi ennen kuin se ehti alkaakaan. ” Kimmo, tenori
***
”Oli huikeaa kuunnella pelipaikoilta ja olla osa virtuoosimaista RSO:n soitantaa. Olo muuten oli kuin kuorolaisena Taikahuilussa; laitat itsesi täyteen tällinkiin, valmistaudut ja hetken päästä huomaat keikan olevan osaltasi purkissa ja ohi. Kivaa silti!” Tiina, altto