Suomen kehuttua musiikkikoulutusjärjestelmää, kuten muutakin koulutusta, suunnittelee ja koordinoi opetusministeriö (OPM). Musiikkikoulutuksen eri osien ohjaus on hajallaan OPM:n eri yksiköissä. Ministeriön organisaatio perustuu eri koulutusasteisiin: perusopetusta, lukiokoulutusta ja taiteen perusopetusta (mukaanlukien musiikkiopistot) ohjataan yhdessä yksikössä, toisen asteen ammatillista koulutusta toisessa ja korkea-asteen koulutusta kolmannessa. Kaikki mainitut yksiköt kuuluvat koulutus- ja tiedepolitiikan osastoon, kun taas orkesterien ym. taideinstituutioiden ohjaus tapahtuu kulttuuri- ja nuorisopolitiikan osastolla.
Käytännössä peruskoulu- ja lukio-opetuksen sekä taiteen perusopetuksen suunnittelusta merkittävä osa tapahtuu Opetushallituksen kautta. Se mm. määrää opetussuunnitelmien perusteet, organisoi erilaisia kehittämishankkeita ja arviointeja sekä tuottaa ennakointitietoa, jonka avulla määritellään eri alojen koulutustarpeita. Opetushallituksessa ei ole käynnissä yhtäkään hanketta eikä arviointia, joka keskittyisi musiikkialaan tai jonka yhteydessä musiikkikoulutus mainittaisiin erikseen. Viimeisin oli musiikkialan ammatillisen koulutuksen työryhmä, joka julkaisi raporttinsa syksyllä 2002 (Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 38:2002). Tuolloin työryhmä ehdotti, että että ”opetusministeriö toimeenpanee viimeistään vuonna 2006 musiikkialan ammatillisen peruskoulutuksen ja korkea-asteen koulutuksen kokonaisarvioinnin”. Sellaista ei ole tähän mennessä tehty. Opetusministeriössä ei myöskään ole töissä yhtäkään henkilöä, jonka tehtävät liittyisivät pääasiallisesti musiikkikoulutukseen.
Duaalimalli ei toimi taidealalla
Yksi suomalaisen koulutuspolitiikan keskeinen oppi on ns. duaalimalli. Sen mukaan toisen asteen ja korkea-asteen koulutus perustuu kahteen toisistaan poikkeavaan järjestelmään, joissa on erilliset sisällöt ja tutkintonimikkeet. Määritelmä on ollut, että ammattikorkeakoulut (amk) keskittyvät työelämälähtöiseen koulutukseen, yliopistot tutkimukseen ja siihen perustuvaan ylimpään opetukseen. Tämä jako on erityisesti taidealalla hämärä ja keinotekoinen: taiteen teoreettinen tutkimus on pääosin sijoittunut monialayliopistojen humanistisiin tiedekuntiin eikä taideyliopistoihin, jotka kouluttavat taiteilijoita alan ammattilaisiksi aivan kuten muutkin alan oppilaitokset ? eroa on vain koulutustasossa. Taideyliopistot ovat kyllä kehitelleet erilaisia yliopistollisia oheistoimintoja, mutta korkeatasoinen ammattikoulutus on yhä niiden ydintoimintaa.
Organisaatiorakenteiden sekä duaalimallin väkinäisen soveltamisen seurauksena musiikkikoulutuksen määrästä ja sisällöstä päätetään yhtä aikaa Sibelius-Akatemiassa, useiden eri ammattikorkeakoulujen johtoelimissä, opetushallituksessa, OPM:n kahdella eri osastolla ja niistä toisessa vielä kolmessa erillisessä yksikössä. Vaikka näitä toimijoita on ajoittain onnistuttu kokoamaan yhteisiin seminaareihin, Suomen musiikkikoulutus on kokonaisuutena täysin tuuliajolla. Turun ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman koulutuspäällikkö Eero Linjama toteaa Amfion-nettijulkaisussa: ”Niin kauan kuin Suomesta puuttuu sellainen ponnistelu ehjän koulutusjatkumon luomiseksi, jossa selvästi tartuttaisiin asiaan muutamaa vuotuista seminaaria järeämmällä otteella, ei odotettavissa ole oman pesän ulkopuolelle katseensa suuntaavaa keskustelua eikä muunlaisia toimenpiteitä kuin omien nurkkien lakaisua.”
Hajanaisuus aiheuttaa ongelmia
Esimerkiksi Sibelius-Akatemiassa (SibA) toimitaan juuri Linjaman kuvauksen mukaisesti: ”toimintaympäristöä” tarkastellaan annettuna olosuhteena, vaikka yliopistolla voisi olla huomattavaa sananvaltaa siihen, minkälaista musiikkikoulutusta Suomessa annetaan ja kuinka paljon. Hyvänä esimerkkinä siitä, mitä kokonaisnäkemyksen puutteesta seuraa, toimii osa Sibelius-Akatemian 2006 hyväksyttyä strategiaa vuosille 2007?2012. Strategian mukaan SibAn jatkokoulutuksen ja tutkimuksen resursseja lisätään ja lyhyen maisterikoulutuksen osuutta kasvatetaan mainittuna aikana. Ylimääräistä rahaa tähän ei ole saatavilla, joten käytännössä jatkokoulutuksen ja tutkimuksen resurssit kasvavat muun toiminnan kustannuksella. Strategian aiheuttamat virkarakenteen muutokset ovatkin jo aiheuttaneet myrskyn SibAn sisäisessä keskustelussa, ja talven aikana käytävillä ja sähköpostilistoilla kiersivät villit huhut ”perusopetuksen lakkauttamisesta”.
Niin sanotun lyhyen eli kaksi- ja puolivuotisen maisterikoulutuksen aloittavista karkeasti puolet on ulkomaisen alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita. Loput eli toinen puoli on valittu kotimaisista hakijoista, joiden ammattikorkeakoulututkinto on hyväksiluettu alempana korkeakoulututkintona ? duaalimallin vastaisesti. Koska Sibelius-Akatemia on Suomen ainoa musiikkiyliopisto, lyhyen maisterikoulutuksen lisäämisen keskeisenä mahdollistajana ? kenties myös kimmokkeena ? on mitä ilmeisimmin ollut (ulkomaisten hakijoiden lisäksi) musiikkialan amk-koulutuksen suuri volyymi. Tämä taas aiheuttaa huolta Sibelius-Akatemiassa, sillä monien mielestä useimmat musiikkialan ammattikorkeakoulut eivät vastaa tasoltaan SibAn alempaa koulutusta. Nyt koulutukset ovat kuitenkin muodollisesti samantasoisia, myös yliopiston omassa tarkastelussa.
Taidealojen koulutusta leikataan rajusti
Toinen ongelma liittyy koulutuksen volyymin kasvattamiseen: Sattuvasti Siban strategian kanssa samalle tarkastelujaksolle ajoitettu ”Koulutus ja tutkimus 2007–2012: Alustava laskelma koulutustarjonnan tavoitteista vuodelle 2012” (26:2007) ennakoi, että ammattikorkeakoulujen aloituspaikkamäärää kulttuurialalla leikataan lähitulevaisuudessa nykyisestä noin 2300:sta 800?900:aan laskentatavasta riippuen. Toisella asteella vastaava leikkaus on vajaasta neljästätuhannesta 1500?2000:een. Koulutusmäärät siis laskevat n. 60 %. Muutostarve ennakoitiin jo vuonna 2002 aiemmin mainitussa musiikkialan ammattikoulutuksen selvityksessä (38:2002).
Viime syksynä julkaistu OPM:n selvitys 2007:44 ”Opettajankoulutus 2020” ennakoi musiikinopettajatarpeen vähenemistä niin paljon, että vuosittaiset aloituspaikat musiikkikasvatuksen koulutuksiin Oulun ja Jyväskylän yliopistoissa sekä Sibelius-Akatemiassa laskisivat nykyisestä n. 50?60 opiskelijasta 19:ään. Työryhmä esittää koulutuksen lakkauttamista Oulussa ja Jyväskylässä, aluepoliittisin varauksin. Muutoksen syitä ei muistiossa eritellä sen tarkemmin. Jo ennestään alalla on oltu huolissaan siitä, että päteviä musiikinopettajia on vaikea rekrytoida kouluihin ja että epäpätevien osuus on huomattavan suuri (suomenkielisissä kouluissa n. 25%, ruotsinkielisissä 56%, sivutoimisista 86%). Julkisuudessa on herättänyt paljon keskustelua myös se, että luokanopettajat saavat muodollisen pätevyyden opettaa musiikkia peruskoulun luokilla 1?6 vain muutaman opintopisteen kursseilla, joiden opetusresurssit ovat niukat. Yhtenä ratkaisuna tähän on ollut pätevien musiikinopettajien rekrytoiminen myös alakouluihin, mikä tuskin helpottuu koulutusmääriä vähentämällä. Entistä epäpätevämmät opettajat opettavat entistä vähemmän:
Vuonna 2001 vähennettiin peruskoulun kaikille yhteisiä musiikintunteja, eikä tähän ole tulossa muutosta: Vanhasen II hallituksen hallitusohjelman mukaan ”taito ja taideaineiden asemaa vahvistetaan lisäämällä valinnaisuutta”.
Suomalaista musiikkikoulutusta ajetaan siis lähivuosina alas niin toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa (-60 %), ammattikorkeakouluissa (-60 %) kuin peruskouluissa ja lukioissa (alan opettajankoulutus -60 %). Perusteena leikkauksille on alan työvoimatarve, jota selvitettiin vuosikymmenen alussa haastattelututkimuksien ja tilastojen avulla. Julkisen sektorin opetustehtävissä ”työvoimatarve” on kuitenkin poliittinen päätös, sillä se määrittyy käytännössä kokonaan julkisen kysynnän perusteella. Nyt tuo päätös näyttää olevan ajaa alas hyvinpalvellut musiikkikoulutusjärjestelmämme ilman keskustelua. Monilla musiikkialan toimijoilla on visioita siitä, miten suomalaista musiikkikoulutusta voisi ja pitäisi kehittää. Kokonaisuudesta ei kuitenkaan vastaa kukaan, ja tällä hetkellä ainoa selkeä kehityssuunta on koulutuksen alasajo kaikilla rintamilla.
Kirjoittaja on Sbelius-Akatemian opiskelija
Lähteet: Opetusministeriö, Opetushallitus, Sibelius-Akatemia, Helsingin yliopisto, Valtioneuvosto, www.amfion.fi