Suomalaisen laulumusiikin akatemia järjesti Aleksanterin teatterissa kaikille avoimen ”Sanat laulamaan” -nimisen seminaarin libreton tekemisestä. Seminaarin puhujina olivat Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi, säveltäjät Aulis Sallinnen ja Juha T. Koskinen, ex-oopperanjohtaja Juhani Raiskinen sekä ohjaajat Christian Lindblad, Ralf Långbacka ja Ville Saukkonen.

On erittäin hyvä, että tämänkaltaisia seminaareja järjestetään, mutta tämänkertainen jäi vielä pintaraapaisuksi asiaan. Toivottavasti libreton olemusta syvennetään jatkoseminaareilla.

Papinniemen puheenvuoro toi tervetullutta vaihtelua muuten musiikkikeskeiseen keskusteluun. Hän oli myös ainoa, joka sivusi librettojen rakenteita. Hauska toteamus oli, että kerronnan ja esimerkiksi aikasiirtymien suhteen oopperayleisö tuntuu elävän edelleen 1800-luvulla, vaikka kirjallisuudessa ja elokuvissa jokainen ne nykyään ymmärtää.

Vaikka omat näkemykseni eroavat monessa suhteessa Långbackan oopperanäkemyksistä, eniten annettavaa säveltäjälle oli kenties hänen puheenvuoroissaan. Hän totesi heti alussa edustavansa hyvin rajoittunutta näkökulmaa. Hänen kaikki esimerkkinsä taisivatkin olla ”mistä tahansa, esimerkiksi Verdin Macbethistä”, mutta sellaisinaan hyviä.

Seminaarin profiili jäi hieman epäselväksi. Kenelle seminaari oikeastaan oli tarkoitettu; sivistyneille oopperan harrastajille vai säveltäjille? Itse seurasin sähköpostitse saamaani edelleenlähetettyä kutsua.

Säveltäjänä olisin kaivannut seminaariin visionäärisyyttä tulevaisuuden suhteen; minkälaisia librettoja on ollut ja mitä voisi olla? Tekstityslaitetta ja muuta tekniikkaa haukuttiin aika paljon, mutta nykyajan suomista uusista mahdollisuuksista ei puhuttu yhtään. Lindbladin ja Koskisen puheenvuoroja lukuunottamatta käsiteltiin pääasiassa institutionaalista oopperaa ja näkökulmat korostivat pragmaattisuutta ja tarinan kerrontaa aristotelilaisittain.