Viime vuosi tasapainotti Kansallisoopperan taloutta. Tulos jäi 2,6 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi, mikä on kolme miljoonaa budjetoitua enemmän. Ylijäämästä on jo vähennetty neljä miljoonaa, joilla muodostettiin Kansallisoopperalle käyttörahasto. Parantuneen taloustilanteen taustalla ovat arvioitua suuremmat lipputulot, parantunut täyttöaste ja henkilöstökuluissa säästäminen.
Metaseminaari ja illallinen
15.1.
Klo 10 tapaan Seppo Koistisen, Suomen evankelisluterilaisen kirkon kulttuuripalvelujen johtajan. On suunnitteilla sarja tapatumia teemasta Pyhyys ja musiikki. Idea on Tarmo Kunnaksen ja asian ympärillä on jo ehditty pitää kokouksia Hgissä. Ajatuksena on järjestää ainakin kaksi symposiumia, yksi Helsingissä ja toinen Pariisissa. Niihin liittyisi myös musiikkia. No, ainakin voisi käyttää apuna noita kahta nuorta musiikintohtoria, joiden väitöksissä olen ollut mukana Pariisissa ja Strasbourgissa, Emmanuel Gorgea ja Benoit Aubignyta, jälkimmäinen sitä paitsi kuuluu kai dominikaaneihin tai jesuiittoihin – ja tutki kuoromusiikkia mukaan lukien suomalainen nykymusiikki.
Tapaaminen sujuu Institut finlandais’n viereisessä kahvilassa. Sen jälkeen pistäydyn kirjakauppaan, joka on seuraava ovi Rue des Ecolesilla ja siitä Place dela Sorbonnen J. Vrinin filosofiseen kirjakauppaan, jossa teen löytöjä. Löytyy Gabriel Marcelin Etre et avoir ym. mitä tarvitsen. Mutta ei pitäisi enää ostaa kirjoja, niihin hukkuu sitten kotona.
Klo 16 on seminaariesitelmä Anne Henaultin ns metaseminaarissa, Maison de la Recherchillä rue Serpentilla, lähellä Blvd Micheliä. Olin siellä viimeksi puhumassa toissa vuonna. Tehtäväni on selostaa eksistentiaalisemioottista musiikkianalyysia esimerkknä Mozartin Fantasia d-molli. Talossa on yhdessä salissa sentään piano. Yleisöä tulee runsaasti vaikka Henault varoitti, että tämä on joulun jälkeen ensimmäinen istunto ja ihmiset nuokkuvat vielä kodeissaan ihan niin kuin Suomessa. Tulee paitsi tuttuja Pariisin koulun semiootikkoja jopa Eric Landowski, kuuluisa politiikan tutkija, myös musiikkiväkeä kuten Ivanka Stoianova, vanha ystävä, Julia Kristevan sisar ja professori Pariisin VIII:ssa. Puheen jälkeen seuraa vilkas keskustelu, Todella teräviä kommentteja. He hieman vierastavat uutta suuntaustani, sillä en ole enää pesunkestävä Greimasin koulun edustaja, vaan olen lähtenyt omille teilleni. Mutta luulen, että jotkut tajuavat, mistä on kysymys. Prof. Nicholas Meeus, belgialainen Sorbonnen musikin teorian professori kertoo, että Mozartin d-molli-fantasia pianolle on keskeneräinen teos. Ettei vain sotkisi c-molli fantasiaan, jonka keskitaite ei ole Mozartin käsialaa. Tätä täytyy kysyä häneltä jälkeenpäin. Jean-Francois Bordron korostaa ’tapahtuman’ käsitettä, kun olen todistanut, että muuan es-sävel on nimenomaan eksistentiaalinen sävel tässä teoksessa (muualla Amfionissa: Mozartko avantgardesäveltäjä?, toinen kappale).
Illaksi Anne Henault on kutsunut kotiinsa päivälliselle, vain meidät. He asuvat avenue Denfert Rocheraulla, joka jatkuu Blv Michelistä ylöspäin, on siis lähellä meitä eli sinne voi kävellä. Asunto on tyypillinen pariisilainen vanhan talon huoneisto, kaikki on ajan patinoimaa narisevaa puulattiaa myöten,luultavasti 1700-luvulta, mutta täysin asuttavaa. Seinällä suvun esi-isiä Marie Antoinetten kauteen saakka, seinillä gobeliineja ja muotokuvia.
Sarkozyn sisar asuu heidän naapurinaan. Puhumme rue de la Santen alueesta, ja Patrick Henault, suurlähettiläs kertoo että siellä toimii ns restaurant de coeur, eli ilmaista ruokaa jaetaan köyhille. Anne sanoo, että jos kuuntelee mitä kieltä pöydässä puhutaan, ei siellä kuule ranskaa ollenkaan. Ranska siis ruokkii kaikki Euroopan köyhät. Lähellä on myös Coluche-aukio, kuulun koomikon mukaan, täytyy mennä katsomaan. He muistelevat lämmöllä Moskovan aikaansa, kun Helsinki oli pelastus diplomaattiväelle, ja erityisesti Stockmann. Suurlähettiläs paheksuu suomettumisen käsitettä. Kysyn heiltä ranskalaisesta akateemisesta maailmasta: mitä tarkoittaa Ecole Normale Superieure. Se on laitos johon siirrytään suoraan lukiosta pariksi vuodeksi ennen mahdollisia yliopisto-opintoja Mutta koulu on niin elitistinen, sinne pääsy niin vaikeaa, että sen käyneen ei tarvitse elämässään enää opiskella muuta, hän painattaa käyntikorttinsa, jossa lukee Ecole Normale Superieure, se riittää kaikkiin töihin ranskalaisessa yhteiskunnassa. Vuosittain pyrkijöitä on 4000 ja heistä otetaan n 30. Anne H. on ollut aikoinaan sen priimus
Annen mielestä Pariisissa on aivan kaikki mitä maailmasta löytyy, se täytyy vain etsiä ja löytää. Kerromme käyneemme Quai Branlyn museossa. Patrikc H kertoo taustasta, miten alue oli tyhjillään ja Mitterrand halusi rakentaa siihen oman palatsinsa. Mutta tarvittiin Pariisin pormestarin lupa, ja koska hän oli Chirac, ei lupaa herunut. Sitten presidentti Chirac halusi siihen oman monumenttinsa. Mutta mistä saataisiin esineet? Yksi lähde oli kolonialismin museo ja se onnistuikin. Museo lakkautettiin ja sulautettiin Branlyhyn. Mutta toinen epäonnistui, onneksi, eli Musee de l’Homme jonka antropologista esineistöä ei luovutettu Chiracin museoon, vaikka hänen intohimonsa on esineiden keräily.
Maerz Musik -festivaali Berliinissä
Olen seurannut tiiviisti viime perjantaina alkanutta Maerz Musik festivaalia. Arkipäivisin festivaalilla on yleensä kaksi konserttia, jotka kokoavat erilaisia yleisöjä: alkuillasta perinteisempi instrumentaalikonsertti ja myöhäisillasta monitaiteellisia, yleensä elektronista musiikkia sisältäviä esityksiä aina improvisoidusta musiikista alkaen. Eilinen improvisaatio oli tosin ainakin minulle liian vähän virikkeitä tarjoava. Esittäjät tunteva norjalainen säveltäjätuttavani totesikin sen olleen stadionversio siitä, mitä he yleensä soittavat.
Tämän kahtiajaon tarkoitus on sekoittaa erilaisia yleisöjä, mikä ainakin välillä näyttää toteutuvan. Tosin paikallisen liikennelaitoksen BVG:n lakko aiheuttaa sen, että usein on valittava kumman konserteista haluaa kuulla ja nähdä. Ellei halua ajaa koko ajan taksilla, siirtymiseen paikasta toiseen ei läheskään aina ole aikaa, koska bussit ja U-bahnit eivät kulje.
Viime lauantaina näin Olga Neuwirthin uuden musiikkiteatteriesityksen ”Hommage à Klaus Nomi”. Klaus Nomi oli varhain AIDSiin kuollut New Yorkin underground-piireissä vaikuttanut kontratenori. Nomin alter egoja esityksessä olivat futuristiseen valkoiseen asuun pukeutunut näyttelijä, Marc-Michael Bischhoff ja punaiseen barokki/kabaree-asuun pukeutunut kontratenori Andrew Watts. Keski-Amerikkaan viittaavilla karnevaalihatuilla varustettua ja luurangoiksi pukeutunutta yhtyettä, MusikFabrikia, johti Titus Engel. Esitys yhdisteli villejä sovituksia barokkimusiikista ja mm. schlagereista sekä 70-luvun popmusiikista. Video-osuus oli ilmeisen tahallisesti yliladattu kuolemantäyteisellä Dûrer-kuvastolla. Karnevaalia, mauttomuutta, rituaalia, lukuisia viittauksia ja moniselitteisyyttä, mikä ei ainakaan jätä kylmäksi. Tanskan säveltäjäyhdistyksen puheenjohtaja John Frandsen totesi taannoin Suomen Säveltäjien kokouksessa nykymusiikilla [ja -taiteella] olevan olennaisena piirteenä se, että siitä keskustellaan, siitä kiistellään ja se saa ajattelemaan. Se toisin sanoen tekee olemassaolon, sen sijaan, että olisi olemiselle tai oleskelulle taustana.
Matthias Osterwold on suunnitellut Maerz Musikin ohjelmiston erittäin laveasti ja kiinnostavasti. Perinteisempää musiikkia edusti esim. eilen kuultu Philip Hurelin Phasis-Konzert für Warburg saksofonille ja ensemblelle. Varsin hyvä teos; puhuttelevasti murahtelevia harmonioita ja vahvoja pensselin vetoja ja toisaalta paljon detaljeja.
Festivaalin eräs portrait-säveltäjä on kiinalais-australialainen Liza Lim. Lim vieraili Suomessakin Musica Novassa muutama vuosi sitten. Levyltä kuultuna Limin musiikki oli ollut kiehtovaa, mutta jätti Helsingissä kaksijakoisen vaikutelman. Olisiko osasyy ollut myös se, että hänen sävelkielensä oli suomalaisille muusikoille yksinkertaisesti liian kaukaista ja vierasta. Täällä Limia esitti australialainen Elision Ensemble, jonka kanssa Lim on työskennellyt pitkään. Osa teoksista jäi edelleen arvoituksellisiksi, mutta esimerkiksi Weaver-of-fictions soolonokkahuilulle ja Mother Tongue sopraanolle ja ensemblelle olivat varsin hienoja teoksia. Suomenkielikin oli päässyt viimeksi mainittuun teokseen mukaan. Odotan suurella mielenkiinnolla sunnuntaina esitettävää TONia nukeille, veistoksille, yleisölle ja ensemblelle.
Toinen esillä oleva säveltäjä on Stefano Gervasoni. Hänen teoksensa Com que voz fado-laulajalle, baritonille, elektroniikalle ja ensemblelle on taitavan säveltäjän runollinen yhdistelmä fado-lauluja ja modernia musiikkia, vaikkakin minun makuuni turhan kiltti sellainen.
Nilsiän Louhosooppera hakeutuu konkurssiin
Nilsiän Louhosoopperaa pyörittänyt oopperasäätiö Cava hakeutuu konkurssiin. Säätiön hallituksen mukaan muita vaihtoehtoja ei ollut, sillä säätiö ei viime syksynä saanut Nilsiän kaupungin takausta tarvitsemalleen lainalle.
Wagner-taidetta Pariisissa
13.1. Tänä lauantaina täytyy harrastaa liikuntaa ja päätän kävellä näyttelyyn ”Richard Wagner et la peinture” Villettessä, uudessa konservatoriossa toisella puolella kaupunkia, hyvin kaukana. Loppumatkan menen metrolla. Tällä linjalla Gare Austerlitz-Porte Pantin liikkuu epämääräistä väkeä. Villette on sinänsä modernismeineen kuin Tatin elokuvasta. Mutta näyttelyyn mennään kirjakaupan kautta. Suureksi ilokseni huomaan, että kaksi kirjaani on sielä myynnissä.
Itse näyttely on suurenmoinen. Fantin-Latourin parhaat Wagner-taulut ja muita ennen näkemättömiä. Jotkut varsin kamalaa, rumaa saksalaista ekspressionismia. Mutta näyttely päättyy elokuvasaliin, jossa näytetän kohtauksia elokuvista, jotka käyttävät Wagneria. Klassinen Apokalypsis Now eli Ilmestyskirja Nyt ’valkyyrioineen’ (muuten Francis Ford Coppola sai tämän idean varmasti Proustilta: Proustin viimeisessä niteessä Jälleenlöydetty aika kuvataan Pariisia 1. maailmansodassa, ja zeppelin-hyökkäystä, josta Proust käyttää metaforaa:”Kuin valkyyrioita lentäisi taivaalla!” Lukekaa s. 81: (suom Sannikki Suni) ”Puhuin Robertille pimeään yöhön nousevien lentokoneiden kauneudesta. Ja ehkä vielä kauniimpia ovat ne, jotka tulevat alas, hän sanoi… Mutta etkö pidä enemmän siitä hetkestä jolloin juuri kun olet tottunut näkemään tähtinä, ne eroavatkin toisistaan lähteäkseen hyökkäämään tai palaamaan hajaantumissireenin soitua, siitä apokalypsin hetkestä, jolloin tähdetkään eivät enää pysy paikallaan? Entä sireenit, eivätkö ne olleetkin wagneriaanisia, mikä onkin luontevaa kun toivotetaan saksalaiset tervetulleiksi, nehän olivat kuin kansallislaulu, mukana Kronprinz ja prinsessat keisarillisessa aitiossa, Wacht am Rhein, siinä joutui miettimään nousivatko taivaalle lentäjät vai paremminkin valkyyriat.”
Mutta on muitakin filmejä kuten Bunuelin Tristan- mukaelma jne. Näyttelystä ei ole ikävä kyllä mitään katalogia, mutta saan ostettua yhden teoksen, ranskalaisen tutkielman Wagnerista ja kirjallisuudesta joka vaikutti hyvältä.
14.1. Käyn tänään laitoksellani kopioimassa kirjani käsikirjoituksen annettavaksi kustantajalle kollegani prof. Henaultin kautta. Mutta ei onnistu: sivuja on sentään yli 400 ja kone kuumenee liikaa. Päätän kopioida Suomessa ja lähettää postitse! Käymme coctaililla naapurissa Coheneilla, samassa kerroksessa vastapäinen ovi. Hauskaa, että ranskalaiset kutsuvat kotiinsa
Illalla on konsertti, pianoresitaali, Sergei Tarasov. Olin nähnyt siitä ilmoituksen Salle Gaveaun seinällä ainoastaan ja heti kiinnostunut – ei vähiten siksi että nimi oli Tarasov, siis melkein kuin Tarasti. Sinne täytyy mennä ehdottomasti! Mutta sen jälkeen en huomannut mitään uutista missään, en Pariscopessa (vasta myöhemmin sain kuulla, että Pariscopeen pitää maksaa, että saa uutisen). Joka tapauksessa kerkisimme juuri ja juuri Coheneilta konserttiin, Sali oli tosiaan vain puolillaan, paikkoja runsaasti, joten pääsi aivan lähelle. Lavalle astui Ralf Gothonin ja Lybimovin välimuoto, eränlainen intellektuellityyppi, kaikkea muuta kuin Berezovski.
Ohjelmassa Busonin-Bachin Chaconne, joka aloittaa illan. Loistavaa, virtuoosista ja vakavaa suorastaan ankaraa. Sitten Beethovenin Myrsky, Taas aivan täydellistä. ja sitten väliajan jälkeen Ravelin Jeux d’Eaux ja lopuksi Musorgskin Näyttelykuvat. Ehdottomasti maailmanluokan tähti, ihmeellistä että näin vähän yleisöä, mutta näin voi käydä jollei ole vielä päässyt pariisilaisten suosioon. Hänet pitäisi kutsua Suomeen.