Amfion pro musica classica

Philadelphia Orchestran konsertti Carnegie Hallissa 7.10.2008, solistina Martha Argerich

Hei kaikki Amfionin lukijat! On kulunut reilusti yli kuukausi siitä, kun kirjoitin viimeksi Amfionin päiväkirjaani. New Yorkin oleiluni lisäksi olin lokakuussa viiden päivän pikavierailulla Suomessa, jossa pääsin todistamaan Stockhausenin Gruppenin vaikuttavaa Suomen ensiesitystä. Eilen (9.11.) puolestaan loppui Society for Music Theoryn (SMT) ja American Musicological Societyn (AMS):n neljän päivän yhteiskonferenssi Nashvillessä, tuossa klassis..Country-musiikin luvatussa kaupungissa (heh!).

Tiistaina 7.10. olin yhdessä elämäni parhaimmista konserteista. Kyseessä oli Philadelphia Orchestran konsertti Carnegie Hallissa, kapellimestarinaan sen tuore ylikapellimestari Charles Dutoit ja pianosolistina legendaarinen Martha Argerich.

Konsertti alkoi Maurice Ravelin (1875–1937) teoksella Valses nobles et sentimentales (1911), jossa PO:n soitto oli ilahduttavan hienostunutta ja tarkkaa. Orkesterin sointi on erittäin kaunis, minkä lisäksi jopa parvelta pystyi kuulemaan soittimet sekä erikseen että yhdessä – seikka, joka yhä aina jaksaa hämmästyttää Finlandia-talon akustiikkaan tottuneelle.

Yleisöä hemmoteltiin peräti kahdella pianokonsertolla: ensin kuultiin Sergei Prokofjevin (1891–1953) kaksikymmentäminuuttinen Pianokonsertto nro 1 Des-duuri Op. 10 (1911) ja väliajan jälkeen Dmitri Sostakovitsin (1906–1975) Konsertto nro 1 c-molli pianolle, trumpetille ja jousiorkesterille Op. 35 (1933).

Jo ensimmäiset tahdit Prokofjevin konsertossa osoittivat, että Argerich ja orkesteri olivat niin sanotusti loistoiskussa. Solisti, orkesteri, ja tietenkin myös yleisö tempautuivat konserton pyörteisiin, niin että aika vierähti kuin silmänrapäyksessä. Kuuntelin esitystä niin keskittyneesti, etten kirjoittanut edes tavanomaisia muistiinpanojani; niin mykistävää teoksen tulkinta oli.

Sostakovitsin konserton toisena solistina oli orkesterin oma soolotrumpetisti David Bilger, joka soitti hienosti, joskaan hän ei vienyt huomiota konsertin itseoikeutetulta tähdeltä. PO:lla on käsittämättömän hieno jousisto, joka hengitti, huokaili ja myötäili teoksen käänteitä ihailtavalla tavalla; yhdessä hetkessä jousiston sointi muuntui aavemaisen läpikuultavasta satsista raskaaseen, iskevään ikiliikkujapoljentoon.

On vaikea sanoa, kumpi esityksistä miellytti enemmän tekemättä vääryyttä toiselle, sillä Argerichin ja PO:n soitto oli yksinkertaisesti fantastista. Argerich on lisäksi niitä muusikkoja, joilla on kyky vakuuttaa kuulija siitä, että juuri näin meneillään oleva teos pitää esittää. Näin ollen on vaikea esittää kritiikkiä (ja miksi pitäisikään?) ilman, että itse kritiikki alkaisi vaikuttaa nipottamiselta.

Ja juuri kun ajattelin, ettei konsertti enää tästä voi parantua, mitä tapahtuikaan: Philadelphian orkesterin puhaltajat pääsivät loistamaan Modest Mussorgskin (1839–1881) teoksella Näyttelykuvia (1874), jotka Ravel orkestroi vuonna 1922. Esitys oli kerta kaikkiaan upea, rento, värikylläinen ja mukaansatempaava.

Myös konsertin ohjelmavalinta ja -järjestys ansaitsee erityiskiitoksen, sillä teosten väliltä löytyi monia linkkejä: Ravel, joka orkestroi Mussorgskin Näyttelykuvat; Prokofjevin konsertto ja Ravelin Valses nobles et sentimentales, jotka sävellettiin samana vuonna (1911); Sostakovitsin ja Prokofjevin konsertot olivat puolestaan sopiva pari niin kestosuhteiltaan kuin dramaturgisesti (ja tietenkin linkiksi voidaan katsoa myös se, että konsertot esitti sama pianisti konsertissa…). Oli myös hienoa, että jousistokin pääsi näyttämään taitonsa Sostakovitsin konsertossa ennen Näyttelykuvien puhaltajien juhlaa. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon vielä, että siinä missä Sostakovitsin konsertossa on vain yksi puhaltaja – soolotrumpetisti – alkaa Näyttelykuvat juuri trumpettien fanfaarilla. Voiko tämä enää olla pelkkää sattumaa?

Virtuosi di Kuhmo Ritarihuoneella (HUOM! Kellonaika korjattu)

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin kamariorkestereihin lukeutuva Virtuosi di Kuhmo jatkaa konserttisarjaansa Ritarihuoneella. Ensimmäistä kertaa orkesterin eteen asteleva Hannu Lintu on myös konsertin päätösnumeron sovittaja.

Beethovenin F-duurijousikvartetto opus 135:n viimeisessä osassa kuullaan kuuluisa kysymys ”Muss es sein?”, johon säveltäjä vastaa: ”Es muss sein!”. Tämän suuren teoksen jousiorkesteriversion kuuleminen olisi sinänsä jo riittävä syy lähteä Ritarihuoneelle. Ensimmäisellä puoliskolla kuultavat Stravinskin ja Rautavaaran hienot teokset eivät kuitenkaan kalpene ison B:n viimeisen teoksen rinnalla.

(HUOM! Amfionissa on aiemmin ollut väärä kellonaika, kello 16, joka on nyt korjattu oikeaksi. Konsertti alkaa siis kello 18.)

Gérard Mortier ei suostukaan New York City Operan pääjohtajaksi

New York City Opera on joutunut painimaan tämän syksyn huomattavien ongelmien kanssa. Pääsalin remontin ja taloudellisten ongelmien vuoksi toteutetut budjettileikkaukset ja irtisanomiset poikivat nyt uuden, ei-toivotun käänteen. Gérard Mortier, belgian-flaamilainen impressaario, joka on tunnettu provosoivista ja ravistelevista produktioistaan Euroopassa, on irtisanonut sopimuksensa ryhtyä New York City Operan taiteelliseksi johtajaksi ensi kaudesta lähtien – syynä Mortierin mukaan on se, ettei oopperan johtokunta pystynyt pitämään kiinni lupaamastaan budjetista. Hänen ratkaisunsa jättää NY City Operan ilman taiteellista johtoa.

Mortierin mukaan johtokunta oli luvannut hänelle 60 miljoonan dollarin (noin 45 miljoonan euron) budjetin, mikä mainittiin myös sopimuksessa. Johtokunta oli kuitenkin valmis hyväksymään vain 36 miljoonan dollaria (n. 26m€), joka ei Mortierin mukaan riitä muuhun kuin oopperatalon kiinteisiin kustannuksiin, mikä olisi jättänyt hyvin vähän taiteellista liikkumavaraa.

”Sanoin heille, etten parhaalla tahdollanikaan pysty siihen”, Mortier sanoi New York Timesin mukaan. ”En voi lähteä johtamaan taloa, jonka vuosibudjetti on pienempi kuin Ranskan pienimmän oopperatalon.” Mortier toimii tällä hetkellä viimeistä vuottaan Pariisin kansallisoopperan johdossa, jonka vuosibudjetti on lähemmäs 300 miljoonaa dollaria (n. 225m€).

Lue alkuperäinen uutinen (Daniel J. Wakin/New York Times)

Monilla yhdysvaltalaisorkestereilla ja oopperataloilla rahoitusvaikeuksia

Marraskuun alku on tuonut Yhdysvaltoihin paitsi historiallisen presidentinvaalituloksen, myös huonoja uutisia kulttuuririntamalta. Rahoituskriisi on laskenut osakesalkkujen arvoja ja niinpä yksityiset lahjoitukset – jotka kattavat helposti yli puolet taidelaitosten budjeteista – ovat dramaattisesti laskeneet.

Pääsalin remontin ja taloudellisten vaikeuksien vuoksi suurimman osan kauttaan peruuttanut New York City Opera menetti tulevan pääjohtajansa, kun belgialainen Gérard Montier ilmoitti irtisanovansa sopimuksensa tuskastuneena liian pieneen toimintabudjettiin [lue lisää artikkelista ”Gérard Mortier ei suostukaan New York City Operan pääjohtajaksi”]. Vielä huonommin on käynyt Kalifornian Orange Countyn ainoalle oopperatalolle, Opera Pacificille, joka ilmoitti viime tiistaina lopettavansa toimintansa kokonaan rahoitusvaikeuksien vuoksi.

”Oopperaa täällä tukeneiden henkilöiden toiminta on ollut aivan erityislaatuista,” Opera Pacificin toimitusjohtaja Bob Jones sanoi hiljattain OCRegisterin haastattelussa. ”Heitä ei vain ole tarpeeksi. Eikä kourallisen ihmisiä voi olettaa rahoittavan kaikkien pääsylippuja. Koska 60 prosenttia todellisista kustannuksista katetaan lahjoitusvaroin, tarvitaan enemmän lahjoittajia. … Kun näitä ihmisiä ei ole tarpeeksi, ja hekin vähät ovat kokeneet talouden alamäen niinkin voimakkaasti kuin ovat, kaltaisemme heiveröiset organisaatiot nääntyvät; me emme jää ainoiksi.”

Hätähuutoja kuuluu myös orkesterien puolelta. Cincinnati Symphony Orchestra on joutunut vähentämään henkilökuntaansa. Myös Pasadenan orkesterit (Orchestras of Pasadena; Pasadena Symphony ja Pasadena Pops) ovat muun muassa joutuneet erottamaan kaksi johtohenkilöään ja peruuttamaan useita konsertteja, mutta aikovat taistella.

”Olemme haavoittuneita, mutta aiomme taistella loppuun asti”, Jean Horton, johtokunnan jäsen ja väliaikainen hallintojohtaja sanoi Los Angeles Timesin haastattelussa. ”Jokainen johtokuntamme jäsen tarttuu puhelimeen [ja ryhtyy varainhankintaan]. Meillä on nyt iso vaihde päällä.” Pasadenan orkesterit pyrkivätkin Hortonin mukaan vetoamaan yhteisönsä hyväntahtoisuuteen. ”Olemme olleet olemassa 81 vuotta ja olemme elimellinen osa yhteisöämme. Olemme yksi tärkeimmistä toimijoista koulujen musiikinopetuksessa, ja tarvitsemme apua tuon kaiken ylläpitämiseen.”

Vaikeat ajat kysyvätkin rohkeutta. Los Angelesin Timesin musiikkikriitikko Mark Swed peräänkuuluttaa luovuutta taidelaitosten johtamiseen:

”Pasadenan orkesterit ovat intohimoisesti mukana musiikkikasvatuksessa. Mutta organisaatio kaipaisi karismaattista johtajuutta, nyt orkesterit toimivat sen periaatteen varassa, että niillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntää kaikki huomionsa sijoitussalkkuihinsa. Se tie vie kohti tuhoa.

Taiteilijat ovat johtajiamme. Organisaatiot ovat olemassa heitä palvellakseen. Viisaimmat virkamiehet oppivat heiltä. Jos haluamme astua uuteen toivon aikakauteen, meidän täytyy pitää nämä asiat tärkeysjärjestyksessä.”

Lue alkuperäiset uutiset:

”It’s time for the arts to get creative — about money” (Mark Swed/Los Angeles Times)

”Why did Opera Pacific fail?” (Timothy Mangan/OCRegister)

”Pavillion helps CSO’s bottom line” (Janelle Gelfand/Cincinnati.com)

”Orchestras of Pasadena send out an SOS” (Mike Boehm/Los Angeles Times)

Amfionin uutinen ”Gérard Mortier ei suostukaan New York City Operan pääjohtajaksi”

Rock ja klassinen soivat kristalliyönä Saksassa

Tänään sunnuntaina tulee kuluneeksi 70 vuotta Saksan niin sanotusta kristalliyöstä, josta alkoivat natsien juutalaisvainot. Kristalliyötä aiottiin Saksassa muistaa vain yhdellä virallisella tilaisuudella, mutta brittiläinen viulisti Daniel Hope päätti, että siitä on tehtävä uhrien muistoa ja kansalaisrohkeutta kunnioittava juhlapäivä.

Äskettäin suljetulla Tempelhofin lentokentällä Berliinissä järjestettävään konserttiin on lupautunut kymmeniä nimekkäitä saksalaistaiteilijoita, joiden ohjelmisto vaihtelee Bachista ja Beethovenista jazziin ja rockiin. Esiintyjien joukossa ovat muun muassa kristalliyöstä hengissä selvinnyt 83-vuotias pianisti Menahem Pressler, vastikään Suomessakin vieraillut bassobaritoni Thomas Quasthoff, nuorison suosima Polarkreis 18 -bändi ja big band -musiikin taitaja Max Raabe.

Lue alkuperäinen uutinen (YLE/Uutiset/Kulttuuri)