Mieltä kohottava musiikki on hyväksi myös sydämelle, käy ilmi tuoreesta yhdysvaltalaistutkimuksesta. Baltimorelaisen lääketieteellisen korkeakoulun tutkijat havaitsivat, että kun ihminen kuuntelee lempimusiikkiaan, hänen verisuonensa laajenevat samaan tapaan kuin nauraessa tai verisuonilääkityksen myötä. Kun verisuonet avautuvat, veri virtaa esteettä eikä esimerkiksi sydänkohtauksia ja veritulppia aiheuttavia tukoksia pääse syntymään.
Lue alkuperäinen uutinen (YLE/Uutiset/Kulttuuri)
New York on yksi niistä kaupungeista, joissa musiikin huippunimiä vierailee joka viikko, joskus jopa kaksi samana päivänä. Valitako siis András Schiffin Beethoven-pianoresitaali vai New York Philharmonicin konsertti, solistinaan viulutaiteilija Leonidas Kavakos? Päädyin lopulta jälkimmäiseen lähinnä sillä perusteella, että Kavakosia en ole koskaan kuullut ”livenä” konsertissa. Lisäksi Kavakosin esittämä teos, Béla Bartókin (1881–1945) 2. viulukonsertto (1938–39) oli sen verran kiinnostava pala, että Lincoln Centerin Avery Fisher Hall päätyi suunnakseni sateisena tiistai-iltana.
Konsertti alkoi W.A. Mozartin (1756–1791) sinfonialla nro 34 C-duuri K. 338 (1780), jonka kapellimestari David Robertson johti mielestäni turhankin hätäillen – outoa sinänsä, että myös puolitoista kuukautta sitten näkemässäni Metropolitanin Don Giovannissa kävi samoin. Siinä, missä laulajat eivät ehtineet hengittämään aarioissa, oli sinfoniassa sama ilmiö havaittavissa puupuhaltajien sooloissa. Tulee itsellekin epämukava tunne, kun soittaja ei saa soitettua fraasia loppuun ajoissa ilman kiihdytystä tai hengityspaikan minimointia.
Leonidas Kavakos oli oiva tulkitsija Bartókin konserttoon. Teoksessa on todella hienoja hetkiä niin solistilla kuin orkesterilla, joista mainittakoon koko konserton aloittava kutkuttava harppu–sooloviulu -yhdistelmä. Kavakosin ote Bartókiin oli luonteva, pakoton ja teknisesti varma, minkä lisäksi esityksessä oli juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassa ilman että mentiin show’n puolelle. Kun vielä orkesterikin soitti tarkasti ja värikylläisesti, lopputuloksena oli kerta kaikkiaan hieno tulkinta Bartókin konsertosta!
Konsertin jälkipuoliskolla kuultiin Johannes Brahmsin (1833–1897) 3. sinfonia F-duuri (1882–83). Robertson ja NYP tulkitsivat teoksen sinänsä siististi, mutta se jokin jäi puuttumaan. Osasyynä saattoi olla fraasien tasolla tapahtuvan muotoilun tasapaksuus, sillä mikään ei oikein noussut isosta massasta esille. Olisin muutenkin kaivannut kokonaisuuteen lisää lennokkuutta ja enemmän hetkessä kiinni olemista. Näitä kvaliteetteja NYP:n tasoiselta orkesterilta sopii kai kuitenkin odottaa. Jään siis odottamaan orkesterin seuraavaa tulkintaa Brahmsin sinfonioista…
Beethovenin pianotriot ovat hienoja helmiä säveltäjänsä kamarimusiikkituotannossa. Hienot muusikot antavat lupauksen nautittavasta konsertista.
Sibelius-Akatemian orkesterisoitinten koulutuksen yksi suurimmista haasteista on kehittää maamme ammattiorkestereihin – ja maailmalle – itsenäisiä mutta yhteistyökykyisiä orkesterimuusikoita. Lappeenrannan kaupunginorkesterin nykyisen ja aiemmin Tapiola Sinfoniettan pitkäaikaisen konserttimestarin Tero Latvalan palkkaaminen Sibelius-Akatemian viulukoulutuksen koesoitto- ja äänenjohtajavalmentajaksi ja orkesterisoiton opettajaksi on ollut yksi vastauksista tähän tärkeään haasteeseen.
Latvalan työn tuloksista pääsee nauttimaan perjantaina hänen johtaessaan Sibelius-Akatemian kamariorkesteria monipuolisessa ohjelmassa: Sibelius-Akatemialla opiskeleva sopraano Kanade Koizumi esittää Brittenin Les Illuminations -laulut Arthur Rimbaud\’n runoihin ja orkesteri itse pääsee loistamaan päätösnumerossa, Tshaikovskin Serenadissa jousiorkesterille. Serenadi on paitsi jousiorkesterirepertoaarin kulmakivi, myös vakuuttava osoitus Tshaikovskin suvereenista, aidosti eurooppalaisesta muusikkoudesta.
Kansainvälisesti tunnetulle pianisti Izumi Tatenolle on myönnetty Japanin valtion kunniamerkki tunnustuksena mm. taiteellisesta työstä pianistina sekä työstä Japanin ja Suomen suhteiden edistämiseksi. Japani myöntää kunniamerkkejä kahdesti vuodessa, keväisin ja syksyisin. Kunniamerkki luovutettiin Tatenolle perjantaina 7.11. Japanin ulkoministeriön tilaisuudessa Tokiossa.
Izumi Tateno valmistui Tokion taideyliopistosta vuonna 1960 ja muutti Suomeen vuonna 1964. Hän toimi Sibelius-Akatemian opettajana vuodesta 1968 1980-luvulle asti. Hän on urallaan tuonut Sibeliuksen musiikkia tunnetuksi Japanissa ja perustanut myös Japanin Sibelius-seuran. Tateno on edistänyt Suomen ja Japanin välisiä suhteita myös mm. luennoimalla. Izumi Tateno on tähän mennessä urallaan esiintynyt Suomessa yli 3000 kertaa ja julkaissut lähes 100 levyä.