Hollannin kuninkaallinen Concertgebouw-orkesteri juhlistaa 120-vuotista taivaltaan kymmenellä ilmaiseksi verkosta ladattavalla sinfonialla. Mukana on esimerkiksi Schubertia, Sibeliusta, Mahleria ja Brahmsia.
Sinfoniat löytyvät täältä.
Merikanto-kilvan laulajat valittu
Taidekeskus Salmelan järjestämään Merikanto-laulukilpailun karsintaan osallistui 112 laulajaa, joista välierään valittiin 17. Kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa. Välierään valituissa on seitsemän sopraanoa, neljä mezzosopraanoa, kaksi tenoria, kolme baritonia ja yksi bassobaritoni. Joukossa on sekä jo asemansa vakiinnuttaneita laulajia että tuntemattomampia nuoria lahjakkuuksia, ei kuitenkaan yhtään bassoa. Laulajat valitsi kilpailun tuomaristo eli Aarno Cronvall, Gustav Djupsjöbacka, Cynthia Makris ja Gabriel Suovanen.
Merikanto-laulukilpailun välierä järjestetään 5. heinäkuuta Mäntyharjun kirkossa. Samana iltana myös MTV3-kanavalla kello 18 suorana nähtävään finaaliin valitaan kuusi laulajaa.
Neljän vuoden välein järjestettävä Merikanto-laulukilpailu on tarkoitettu lahjakkaille, jo esiintymiskypsyyttä omaaville nuorille laulajille. Kilpailuun voivat osallistua kilpailuvuonna 34 täyttävät tai sitä nuoremmat Suomen kansalaiset tai Suomessa asuvat muiden maiden kansalaiset. Merikanto-laulukilpailun tavoitteena on Oskar ja Aarre Merikannon mittavan sävellystyön esiin nostaminen.
Arvio: Herrasmiesten kvartetti
Vuonna 1946 perustettu Juilliard-kvartetti on soittanut nykyisessä kokoonpanossaankin reilut kymmenen vuotta. Yhtye tunnetaan ennen muuta perinteisen repertuaarin esittäjänä, mutta ohjelmistoon on valikoitunut myös esimerkiksi Henri Dutilleux’n ja Elliott Carterin teoksia.
Konsertin perusteella luonnehtisin kvartetin parhaiksi puoliksi yhtenäistä suurten linjojen fraseerausta ja spontaanisuuden vaikutelmaa. On selvää, että soittajat ja teokset ovat hyviä tuttuja keskenään. Maurice Ravelin F-duuri-kvarteton tulkinta olikin vapautuneisuudessaan hieno, ja ihailin sitä pakottomuutta, jolla yhtyeen jäsenet aika ajoin ottivat rikkaan äänen soittimistaan.
Felix Mendelssohnin kvartetossa oli vauhdikasta menoa, mutta esitys oli makuuni hiukan raskas. Siinä bassovoittoisen soinnin suhteen syntyi varauksiakin. Ensiviulisti Joel Smirnoffin korostetun intensiivinen soittotyyli vaati totuttelemista, ja ylipäätään koin kvartetin pyrkivän soittamaan jokaisen äänen suureellisesti ja hehkuttamalla, mistä hengittävyys ja sävykkyys kärsivät jonkin verran. Suurin kysymysmerkki minulle on yhtyeen intonaatio, jota luonnehtisin rohkeaksi. En uskalla väittää, että maailmankuulu kvartetti soittaisi lähes koko ajan hiukan falskisti – ehkä en vain ymmärrä periaatteita, joilla varsinkin ensiviulisti Smirnoffin äänet ovat usein viritetty yläkanttiin, joskus taas puolisävelaskelet tuntuvat korviini kovin matalilta. Äänen ytimestä on ajoittain hankala saada kiinni leveän vibraton takia, jota etenkin vuodesta 1969 kvartetissa soittanut alttoviulisti Samuel Rhodes viljelee.
Elliott Carterin haastavaa, rytmisesti ja kontrapunktisesti kompleksista musiikkia on luonnehdittu myös eläväiseksi ja leikkisäksi, mikä konsertin käsiohjelmassakin mainittiin. Charles Neidich, joka kantaesitti klarinettikvinteton Juilliard-kvartetin kanssa viime vuonna, soittikin osuutensa pilke silmäkulmassa. Pitkäaikaisesta yhteistyöstä säveltäjän kanssa (ja siis esityksen ”autenttisuudesta”) huolimatta rohkenen esittää, että nykymusiikkiin perehtyneempi yhtye saisi teoksesta enemmän irti, tuoden paremmin esiin kontrasteja ja välkähtelevyyttä.
Ylimääräisenä kuultiin hidas osa Mozartin klarinettikvintetosta, josta Neidich kertoi sen verran, ettei teosta tarvinne esitellä lainkaan. Mieleeni juolahti vasta tunteja myöhemmin, että täpötäyteen Ritarihuoneen saliin saattaa mahtua myös sellainen kuulija, joka ei tätä tai muuta klassikkoa vielä tunne…
Fortepiano, pianoforte, piano
Joskus konsertti-ilmoituksissa näkee kirjoitettavan fortepiano, joskus taas pianoforte. Onko kyseessä sama soitin?
Cembalisti, pianisti Matias Häkkinen vastaa:
Pianon nimen juuret ovat sen aikanaan vallankumouksellisina pidetyissä ominaisuuksissa. Se on kosketinsoitin, jolla oli mahdollista soittaa hyvin selkeästi sekä pehmeästi että voimakkaasti, eli italiaksi kehittäjänsä Bartolomeo Christoforin sanoin:
”Un Arpicembalo di Bartolomeo Cristofori di nuova inventione, ch fa’ il piano, e il forte, (a’ due registri principali unisoni, con fond di cipresso senza rosa…)”
Tästä siis nimi pianoforte, suomeksi hiljaa-voimakkaasti, joka myöhemmin on monissa kielissä, kuten suomessa, lyhentynyt vain pianoksi, vaikkakin esimerkiksi englanniksi muodollisessa käytössä suositaan edelleen vanhaa muotoa pianoforte ja esimerkiksi italiaksi ja venäjäksi soitinta kutsutaan edelleen tällä samalla alkuperäisellä nimellä. Itse asiassa 1800-luvulle asti monilla kielillä sanat fortepiano ja pianoforte olivat synonyymejä ja erottelun tarve niiden välillä on perua nykyisestä tilanteesta, jossa käytössä on sekä historiallisia että moderneja pianoja.
Suomen kielessä vakiintunut käytäntö on nykyään se, että piano on yleisnimitys kaikille vasarakoneistoisille kosketinsoittimille, mutta jos tahdotaan tehdä ero erilaisten pianosoitinten välille, tarkemmat nimitykset ovat seuraavat: flyygeli tarkoittaa modernia pianoa, jonka kielet ovat vaakatasossa, pystypianon kielet puolestaan ovat pystysuunnassa ja fortepiano merkitsee historiallista pianoa.
Termiä pianoforte ei suomen kielessä käytännöllisesti katsoen tapaa, vaan sen on täysin korvannut lyhenne piano.
Kysy mitä tahansa klassisesta musiikista! Asiantuntijat osoitteessa toimitus(at)amfion.fi vastaavat.
Taiteelliset ambitiot pois soittokunnilta
Helsingin Sanomat julkaisi eilen Sanoma-konsernin pääomistaja Aatos Erkon painavia mielipiteitä suomalaisen sotilasmusiikin tilasta. Moitetta tulee tasapaksuudesta ja ”liikkuvuuden puutteesta”. Erkon mielestä sotilasmusiikkia Read More →