Täällä sitä ollaan keskellä keväistä Pariisia. Aurinko helottaa kesäisen kuumasti ja puistoissa kukkivat kirsikkapuut. Cité Internationale des Artsin ateljeen ikkunoista avautuu komea näköala Pariisin kattojen yli kohti pohjoista. Hiljaisuutta rakastava säveltäjä joutuu hieman joustamaan, sillä olosuhteet ovat kuin suoraan musiikkileiriltä: naapuriateljeissa pianistit kilkuttavat, lyömäsoittajat jyskyttävät ja laulajat livertelevät. Pääsiäisen kunniaksi meno tuntuu hieman rauhoittuneen.

Täällä majailevat muusikot voivat esitellä taitojaan tiistaisin Citéen konserttisalissa järjestettävissä konserteissa. Tämän viikon tiistaina oli vuorossa naapurimme Lucie Antunes, joka paljastui henkeäsalpaavan taitavaksi lyömäsoitinvirtuoosiksi. Stockhausenin ja erityisesti Globokarin teoksissa muusikon omasta kehosta muodostui soitin, jota nuori ranskalaisneitomme käsitteli rohkean estottomasti.

Eilen olikin sitten paluu ”rikospaikalle” eli Ircamiin, jossa sekä allekirjoittanut että hänen vaimonsa ovat opiskelleet tietokonemusiiikkia noin 10 vuotta sitten. Ircamin Espace de projection -salissa TM+ -ensemble soitti milanolaisen säveltäjän Andrea Viganin kantaesityksen sekä Luigi Nonon Maurizio Pollinille säveltämän …sofferte Onde serene… -teoksen pianolle ja nauhalle. Konsertin kruunasi Schönbergin klassikkoteos Pierrot lunaire saksalaisen näyttelijän Isabelle Menken hienovaraisen vahvana tulkintana. Menken ilmaisuskaala puheen ja laulun välimaastossa oli harvinaisen laaja, harmi että hänen äänensä jäi usein soittajien fortissimoiden peittoamaksi.

Konsertin jälkeen Ircamin lämpiössä tarjottiin viiniä ja pientä mutusteltavaa. Siellä tapasimme muutamia vanhoja tuttuja, vaikkakin väki näyttää suurimmaksi osaksi vaihtuneen vuosien saatossa. Tuli myös jälleen todistettua, kuinka suulaita jotkut ranskalaiset saattavat olla. Eräskin musiikkikriitikko vuodatti näkemyksiään konsertista ja kaikesta muusta vastaavasta niin antaumuksella, ettei siinä jäänyt suunvuoroa kenellekään muulle. Onneksi myös kriitikon piti jossain vaiheessa mennä hakemaan lisää viiniä. Kuulin Pariisiin asettuneiden säveltäjäkollegoiden valittelivan sitä, että Ranskassa sävellystilaukset jäävät usein lunastamattomien lupausten tasolle. Suuret sanat eivät yllä toteutukseen saakka. Suomeen verrattuna positiivista on se, että uuden musiikin organisaatioita ja yhtyeitä täällä on paljon enemmän.

Palatessamme puolen yön maissa kotiin, meitä odotti tutuksi käynyt näkymä Citéen edustalla: useita kodittomia miehiä oli käymässä kadunvarteen yöpuulle  makuupusseihinsa sateelta suojaavan katoksen alle.