Amfion pro musica classica

Klarinetisti Stanley Drucker, 80, jää eläkkeelle

Kuva: Sara Krulwich/NY Times

New Yorkin filharmonisen orkesterin klarinetin äänenjohtaja Stanley Drucker (s. 1929) jää eläkkeelle 60 vuoden jälkeen. Työura on orkesterin kaikkien aikojen pisin. Ensi viikolla Drucker soittaa lähtiäisiksi jo 60 kertaa kollegoidensa säestämänä esittämänsä Aaron Coplandin konserton.

”Taitoni eivät ole vähentyneet, mutta haluan vetäytyä huipulta”, Drucker kertoo New York Timesin haastattelussa. ”Soiton salaisuus on suhtautua asioihin tuoreesti ja etsiä niihin merkitystä. Ei pidä nojata taaksepäin ja rentoutua vaan istua tuolin reunalla, kuvaannollisesti. Kysymys on musiikillisten ideoiden projisoimisesta.”

Klarinetisti keskustelee Daniel J. Wakinin kanssa ja esittää otteita orkesterikirjallisuudesta täällä.

Seuraa Van Cliburn -kilpailua

Maailman suurimpiin pianomittelöihin kuuluva Van Cliburn -kilpailu on käynnissä Fort Worthissa Texasissa 7. kesäkuuta asti. Aiemmissa kilpailuissa on palkittu muun muassa Radu Lupu, Alexander Toradze ja Barry Douglas.

Tänä vuonna finaaliin on selvinnyt kuusi pianistia, joista parhaaksi valittu voittaa muun muassa 20 000 dollaria, kansainvälisen kiertueen sekä agentuurin palvelut kolmen vuoden ajaksi ja levytyksen Harmonia mundi -merkille. Lohdutuspalkintoina finaalin kakkonen ja kolmonen saavat myöskin 20 000 dollaria, sijat 4.–6. kymppitonnin.

Kilpailua voi katsoa ja kuunnella netissä täällä. Myös harjoitukset välitetään verkossa: fantastisen pianonsoiton lisäksi onkin kiinnostavaa kuulla, miten maestro James Conlon ohjeistaa Fort Worthin sinfoniaorkesteria.

Muutkin seuraavat kisaa: kilpailublogissa keskustellaan intensiivisesti esimerkiksi tulkinnoista (”classically inspired, well balanced, and good humored”, tai toisaalta ”annoying over-articulation that doesn’t come from a warm place”); kilpailijoiden valitsemasta repertuaarista (”And there we have the eternal question: “DO people win competitions with this sonata?”) ja – kuten asiaan aina kuuluu – tuomaripelistä (”Is there any way you can list them with their teacher’s name next to them? This way we can see more clearly!”).

Kilpailuista ja mukavuusalueista

Kuva: Eric Antoniou

Helsingin kansainvälisen balettikilpailun alkuerät ovat käynnissä. Kilpailun tuomaristoon kuuluu myös Jorma Elo, joka on kysytyimpiä suomalaisia koreografeja maailmalla. Hän ottaa Helsingin Sanomien haastattelussa kantaa muusikkojakin puhuttavaan aiheeseen kilpailemisen oikeamielisyydestä esittävän taiteen alalla: ”Ihmisellä on synnynnäinen kilpailuvietti. Sitä ei voi, eikä pidä kitkeä, edes taiteessa”, koreografi sanoo.

Vaikka yhteismitallisia arvoja ei tanssissa tai musiikissa olekaan, voidaan Elon mukaan kriteereinä kilpailussa pitää ”laatua, taiteellisuutta ja tekniikkaa”, joita asiantunteva ammattilainen pystyy arvioimaan.

Balettikilpailun alkuerissä on esitettävä klassista ohjelmistoa esimerkiksi Pjotr Tsaikovskin ja Marius Petipan yhteisteoksista, minkä voinee rinnastaa musiikkikilpailuissa wieniläisklassisten teosten soittamiseen. Molemmissa taidelajeissa kyse on tässä repertuaarissa ainakin jossain määrin tyylitietoisesta tekniikan ja tulkinnan liitosta. Vaikkei esitysperinne tanssissa olekaan katkennut eikä instrumenttia ole voitu kehittää samalla tavalla kuin soittimia, on kyse molemmissa silti rekonstruktiosta.

”Tyylinmukaisuus” ei tietenkään saa johtaa kuivakkuuteen, vaan esityksissä on oltava sielukkuutta ja niiden on ilmennettävä esittäjän tulkintatahtoa. On makuasia, minkälaiset raamit traditio esitykselle asettaa. Jorma Elo kaipaa yllätyksiä: ”Olen aina ollut kiinnostunut sellaisista lavalla olijoista, jotka ovat ’vähän kreisejä’. Tanssijoista, jotka osaavat ottaa riskejä ja lähtevät mukavuusalueensa ulkopuolelle”, hän sanoo.

Elon mielestä kilpailemisen perimmäinen tarkoitus on antaa nuorille esiintyjille mahdollisuus olla luova, harjoitella huippuohjauksessa ja kehittyä omien taitojen mukaisesti. Kilpaileminen valmentaa osaltaan myös ammattiin, sillä tanssimaailmassakin kilpailu työpaikoista on arkipäivää.

Koreografin puheet mukavuusalueesta on helppo siirtää myös klassisen musiikin maailmaan. Kilpailemisesta musiikissa voi lukea lisää täältä ja täältä.

PN:n musiikkipalkinto Kari Kriikulle

Pohjoismaiden neuvosto jakoi tänä vuonna musiikkipalkinnon ”edelläkävijälle tai muusikolle, joka kokeilee uusia ilmaisumuotoja yli genrerajojen”. Noin 47 000 euron palkinto löysi kahdentoista ehdokkaan joukosta tiensä hyvään osoitteeseen, klarinetisti Kari Kriikulle (s. 1960), joka on viime vuosina ollut ihailtavan ennakkoluulottomasti kotonaan soittaessaan niin Mozartia, Tiensuuta kuin turkkilaistakin musiikkia asiaankuuluvilla instrumenteilla.

”Kari Kriikku on ainutlaatuinen klarinettivirtuoosi. Hänen esiintymiselleen on luonteenomaista joustavuus ja positiivinen musiikillinen ilo”, neuvosto kiittelee perusteluissaan. ”Omassa musiikinlajissaan hän on uraa uurtava soolokonserttien uudistaja […] Myös kamarimuusikkona hän on tutkinut klassisen musiikin ulkopuolella olevia taidemusiikin muotoja.”

Kriikku esiintyy seuraavaksi Suomessa Porvoon Suvisoitossa, jossa hän soittaa muun muassa Jukka Tiensuun klarinettikonsertto Missan.

Retki Orléansiin

Kuva: Guy Vivien

Orléansin neitsyt, Jeanne d’Arc, on meille kaikille tuttu hahmo. Mutta millainen on Orléansin kaupunki Loire-joen rannalla reilun tunnin junamatkan päässä Pariisista? Kimmokkeen tehdä retki Orléansiin antoi Diotima-kvartetin konsertti Orléansin kaupunginteatterissa torstai-iltana. Diotimalaiset ovat tuttujani muutaman vuoden takaa. He kantaesittivät jousikvartettoni Japanissa kesällä 2005 ja esittivät saman teoksen Viitasaarella kesällä 2007. Orléansin konsertin ohjelma oli omistettu amerikkalaiselle musiikille: George Crumbin kulttiteos Black Angels (1970), Samuel Barberin ensimmäinen jousikvartetto (1936) sekä paussin jälkeen Steve Reichin Different Trains (1988).

Konsertin jälkeen pieni joukko ihailijoita kerääntyi kvartettilaisten ympärille ja saimme kuulla hauskoja tarinoita liittyen Crumbin teoksen asettamiin erityishaasteisiin. Diotiman altisti Franck Chevalier kertoi kuinka kvartettilaiset marssivat BHV-tavarataloon Pariisin keskustassa valitsemaan teoksessa soittimina käytettäviä viinilaseja. Laseja ei voinut valita pelkästään kauneuden tai hinnan perusteella, sillä niiden on soitava aivan tietyiltä sävelkorkeuksilta. Saattoi olla huvittava esitys myyjille ja muille asiakkaille nähdä neljä vakavahenkistä nuorta miestä täyttämässä laseja vedellä ja vetelemässä niitä jousella.

Sekä Crumbin että Reichin teoksissa jousisoittimet on vahvistettu soittimiin kiinnitetyillä pienillä kontaktimikrofoneilla. Crumbin mielikuvituksekkaan partituurin toteuttamisessa vaaditaan esittäjiltä aivan erityistä koordinointikykyä ja kylmähermoisuutta. Laseja ja tamtameja soitetaan kontrabasson jousella. Siirtyessään paikasta toiseen soittajien on varottava joka puolella kiemurtelevia mikrofonien johtoja. Kaiken lisäksi soittajat lausuvat, kuiskaavat ja välillä huutavat maagisia numeroita eri kielillä.

Vaikka Black Angels -teoksen sointimaailma on usein väkivaltaisen piinallinen liittyen Vietnamin sotaan, jäi esityksestä voimakkaimmin mieleen rauhallisen keskittynyt rituaali. Diotiman kiinalainen viulisti Zhao Yun-Peng soitti viinilaseja rikkumattoman keskittyneesti ja sellisti Pierre Morlet antoi sellonsa laulaa herkästi ”Jumalan äänenä”.

Diotima-kvartettoa on mahdollisuus kuulla Helsingin juhlaviikoilla 19.8. Sellosalissa.

Konsertin jälkeisenä päivänä olivat vuorossa Orléansin nähtävyydet. Yliopistokaupunki Orléans oli yksi keskeisimmistä konfliktipesäkkeistä Ranskan verisissä uskonsodissa 1500-luvulla. Vimmaiset hugenotit onnistuivat tuhoamaan kaupungin komean goottilaisen katedraalin, joka rakennettiin myöhemmin uudelleen. Hyvät perustiedot uskonsotien aikakauteen antoi näyttely ”Orléans, une ville de la Renaissance” (Orléans, renessanssikaupunki) entisessä Saint-Pierre-le-Puellierin kirkossa.

Roomalaisen trumpetin pronssinen suukappale.Toisessa maailmansodassa raskaasti pommitettu Orléans ei luultavasti ole se säihkyvin kauneuskuningatar Ranskan kaupunkien joukossa, mutta silti kaupungin vanha keskusta vuolaasti virtaavan joen rannalla hurmasi. Teki hyvää hengittää pienemmän kaupungin rauhallisempaa ilmapiiriä kahden kuukauden yhtäjaksoisen Pariisissa oleskelun jälkeen. Orléansin arkeologisessa museossa selvisi, kuinka ikivanhat juuret kaupungilla on: ennen roomalaisten rakentamaa Aureliaa paikalla kokoontuivat gallialaisten druidit. Museossa oli nähtävillä useita gallien villisikapatsaita, jotka olisivat saaneet Obelixin innostumaan! Muusikon iloksi kaivauksissa oli löytynyt eläinpatsaiden lisäksi myös gallialais-roomalainen trumpetti. Alkuperäisen palasista kootun soittimen vieressä oli näytteillä moderni kopio. Videolta oli mahdollista seurata, kuinka kopio valettiin ja millainen ääni siitä lähtee. Oli hurja todeta, että trumpetti ei perusolemukseltaan ole paljoakaan muuttunut yli 2000 vuoden saatossa!