Amfion pro musica classica

Aspenin musiikkiakatemia alkaa

28.6.2009 11:16 , Jätä kommentti ,

Aspen, Colorado, toimii kesäisin kotina Yhdysvaltojen suurimmalle klassisen musiikin festivaalille, joka tänä vuonna juhlii 60 ikävuottaan. Tämä Kalliovuorten kainalossa sijaitseva pikkukaupunki tunnetaan myös monen filmitähden kotina ja talvisin vilkkaana hiihtokeskuksena. Täällä ilma on ohutta ja keskipäivän aurinko paahtava, yöt taas koleita – ainakin näin kesäkuussa.

Aspen Music Festival alkoi virallisesti toissapäivänä kanadalaispianisti Marc-André Hamelinin pianoresitaalilla, mutta meidät Aspen Music Schoolin opiskelijat on kutsuttu paikalle jo viikkoa aikaisemmin. Kaikki joutuvat tekemään koesoiton, minkä perusteella oppilaat sijoitetaan eri opettajille, kamarimusiikkiryhmiin ja eri orkestereihin. Kapellimestariakatemia on myös toiminut täydellä teholla alusta lähtien. Koejohdon jälkeen saimme välittömästi tietää kahden ensimmäisen viikon ohjelmiston ja sen, ketkä pääsevät johtamaan ensimmäisessä konsertissa. Pääopettajamme on festivaalin taiteellinen johtaja, Tonhalle-orkesterin ylikapellimestari David Zinman. Hänen lisäkseen opettajina toimivat festivaalilla vierailevat kapellimestarit, kuten tällä viikolla meitä ohjastanut brittiherrasmies Christopher Seaman, sekä tietenkin Zinmanin assistentti Murry Sidlin joka on kuulunut festivaalin vakiokalustoon jo kolmekymmentä vuotta.

David Zinman

Amerikassa kaikki on suurta, ja Aspenin musiikkijuhlat eivät ole poikkeus. Festivaali kestää yhdeksän viikkoa ja sen aikana yleisö voi ottaa osaa 350 tapahtumaan. Opiskelijoita on noin 750, opettajia ja esiintyjiä 200. Konsertteja pidetään päivittäin 2000-paikkaisessa Benedict-musiikkiteltassa (jonka aiempi versio oli muuten Eero Saarisen suunnittelema!), minkä lisäksi kaupungissa on mm. yksi Pohjois-Amerikan vanhimmista oopperateattereista.

Eilen ehdin käydä festivaalin ensimmäisessä orkesterikonsertissa, jonka johti (Isaacin poika) Michael Stern. Beethovenin ensimmäisen pianokonserton solistina toimi Jeremy Denk. Eurooppalaiseen silmään esiintyminen on täällä korostetun visuaalista – en ole aiemmin nähnyt pianistia joka soittaa jatkuvasti kasvot yleisöön päin kääntyneinä! Aspen Chamber Symphony soitti upeasti vaikka harjoituksia oli ehtinyt olla vasta pari päivää. Kesken konsertin meidät yllätti ukkoskuuro jonka pauhu teki soiton mahdottomaksi kuunnella (konserttisali on siis todellakin teltta, vaikkakin kiinteä sellainen). Konsertti siis keskeytettiin ja kapellimestari yritti viihdyttää yleisöä mikrofonin varressa sen aikaa kun kuuroa kesti! Onneksi säätiedotus piti paikkansa, ukkosrintama loittoni, ja konserttikin saatiin päätökseen. Noin tuhatpäinen yleisö osoitti suosiotaan täkäläiseen tapaan seisaaltaan.

Oma aikatauluni kapellimestariakatemian puitteissa on ollut tavattoman tiukka. Opetuksen lisäksi meidän oletetaan istuvan orkesteriharjoituksissa ja konserteissa, minkä lisäksi omalle harjoittelullekin pitäisi löytyä aikaa. Kapellimestariakatemia on tavattoman hyvin organisoitu, ja kerronkin siitä lisää ensi kerralla, kunhan saamme akatemian ensimmäisen konsertin ensin alta pois!

Kategoria: Kirjoittajat, Sasha Mäkilä

Arvio: Missa ja Missa

27.6.2009 12:20 , Jätä kommentti ,

Oli ilahduttavaa nähdä loputtoman tuntuisesti kiemurteleva jono Porvoon tuomiokirkon edustalla ennen perjantai-illan ensimmäistä Suvisoiton konserttia. Festivaali ei muuten juuri näkynyt kaupunkikuvassa, ja yleisö taitaakin tulla etupäässä Helsingistä, mutta tyyriistä lipuista huolimatta kirkko oli tupaten täynnä.

Kaksi messua – toinen soitinsävellys, toinen perinteisempi requiem tekstin, kuoron ja solistien kanssa – muodostivat konserttiohjelman toimivan parin. Ensin kuultu Jukka Tiensuun toinen klarinettikonsertto Missa (2006) istui sekä esittäjille että kirkkotilaan kuin hansikas. Solisti oli sijoitettu orkesterin taakse alttarille, ja oivallisen balanssin ansiosta niin kontrastoivat kuin yhtenäisetkin elementit erottuivat tekstuurin sisältä kirkkaina.

Tiensuu käyttää sävellyksessä taitavasti psykoakustiikan keinoja, kuten kolmen klarinetin tiheiden sointujen synnyttämiä interferenssiääniä, jotka tuntuvat saavan koko pääkopan resonoimaan. Innoittajana tässä on kenties toiminut György Ligetin 10 kappaletta puhallinkvintetolle. Myös vanhaa kunnon nauhakaikua livenä jäljittelevä efekti on käytössä ahkerasti.

Hiljattain Pohjoismaiden neuvoston palkitsema Kari Kriikku on oivallinen tulkitsija materiaalissa tiuhaan esiintyville orientaalis-ilkikurisille melismoille ja vuoroin svengaaville, kohta taas onnahtaville rytmeille. Osin improvisoituja kadensseja kurkkuäänineen ja virtuaalipolyfonioineen olisi kuunnellut vaikka kuinka pitkään.

Johann Michael Haydnin vuonna 1771 arkkipiispa Schrattenbachille säveltämä hieno sielunmessu oli kiinnostava tuttavuus ja osoittaa, että nuottilaareja kannattaa tutkia myös kantaohjelmistomappien ulkopuolelta. Näin Avantissa onkin tavattu tehdä. Orkesteri oli hyvässä vedossa, ja etenkin vasket puhalsivat komeasti. Vakuuttavasta solistikaartista jäi mieleen vaivattomasti ja jäntevästi fraseerannut tenori Tuomas Katajala.

Hieman väsyneenä hiippailin takaisin kirkkoon myöhäisillan pakahduttavan laajoja kaarroksia varten, mutta Anton Brucknerin seitsemännen sinfonian kamariversion esityksen jälkeen oli uupumus tiessään. Hanns Eislerin ja kumppaneiden 1920-luvun alussa tekemä sovitus yli tunnin mittaisesta teoksesta ei tuntunut lainkaan pitkältä, kiitos innoittuneen ja inspiroivan musisoinnin. Edellisessä konsertissa kapellimestarina uurastanut John Storgårds kaivoi väsymättömän oloisesti syviä sävyjä ensiviulustaan ja lietsoi hienot kamarimusiikkikumppaninsa paahteiseen, intensiiviseen soittoon, jonka pienet epätarkkuudet jäivät kokonaan unholaan.

Kategoria: Arviot, Konsertit, Konserttisuositukset

Kolumni: Oi maamme Suomi!

25.6.2009 9:12 , Jätä kommentti ,

Aittakuru Pyhätunturilla

Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Tämän sanonnan totuusarvo vaihtelee niin sanojan makumieltymysten kuin muidenkin ennakkokäsitysten mukaan. Olettaen, että oma maa on Suomi, voidaan faktoja esittää puoleen jos toiseenkin. Yksi asia on kuitenkin varma: väestöön suhteutettuna järjettömän suuri kesäinen musiikkifestivaalitarjonta.

Pidennetyn viikonlopun mittaista tapahtumaa tuppaa olemaan vähän jokaisessa notkelmassa. Mikä ilahduttavinta, klassisen musiikin osuus tästä tarjonnasta on suuri. Jos viulujalka vipattaa, ei tarvitse jäädä kotiin levyjä soittelemaan.

Ja onhan se toki ymmärrettävää – kuka nyt ei haluaisi kuunnella minimalismia koulun jumppasalissa? Tutustua 2000-luvun musiikkiin hyttysten ininän säestyksellä? Olla mukana pianonkannossa paikalliselle parikymmentä metriä korkealle vuorelle? Ja vielä maksaa kaikesta tästä kunnon konserttilipun verran.

Festivaalien houkutus onkin tunnelmassa. On ihanaa kuulla tuttuja tai tuntemattomia teoksia yllättävissä yhteyksissä. Kaunis miljöö kruunaa konserttielämyksen. Useamman konsertin putkessa on hurmoshenkeä, jonka tavoittaminen tavallisessa arjessa on vaikeaa. Kaiken tämän välttämättömänä ehtona on tietenkin laatu. Mutta kun sitä kerran piisaa, niin piisatkoon. Sen parempi kuulijoille.

Tähän loppuun on Suomen hyväksi tehtävä pieni vertailu. Yritin etsiä mukavaa konserttia vanhemmilleni erään suuren keskieurooppalaisen kulttuurimaan kesätarjonnasta. Kuvittelin tehtävää helpoksi – mikä tahansa pieni festivaali, kamarikonsertti, resitaali tai vaikka rock-keikka olisi tehnyt tehtävänsä. Mutta tulos oli vastaansanomaton. Tämän 300000 asukkaan kaupungin ja lähialueiden  kulttuuritarjonta on heinä–elokuun ajalta yhtä kuin nolla. Ei yhtään konserttia. Ei yhtään oopperaa. Ei yhtään mitään. Lomalla kun ollaan, niin ollaan. Kuka sitä nyt musiikkia kaipaisi päiväänsä pilaamaan.

On siis todettava, että vaikka itse mustikasta pidänkin, tämän asian osalta Suomi on yliveto. Vaikkei rahaa tai intoa jonain kesänä riittäisikään, seuraavana vuonna voi ahnehtia kaksin käsin osansa kulttuurisadosta. Täten siis todettakoon: Suomen festivaalikesä elää ja voi hyvin.

Kategoria: Päävalikko

Luinen huilu antaa vihjeitä kivikauden musiikista

25.6.2009 7:49 , Jätä kommentti ,

Kuva: Daniel Maurer

Viime vuonna Hohle Felsin luolastosta Ulmin kaupungin liepeiltä Etelä-Saksasta löydettiin luusta tehty viisiaukkoinen huilu, jota tutkijat pitävät parhaiten säilyneenä esimerkkinä kivikautisista soittimista. Muut löydöt, joiden joukossa on mammutin ja joutsenen luista tehtyjä huiluja, ovat antaneet mahdollisuuden tehdä pitemmälle vietyjä tulkintoja kivikauden ajan musiikkikulttuurista. Read More →

Kategoria: Päävalikko, Uutiset

Wagnerin suvun arkistot julki

24.6.2009 15:43 , Jätä kommentti ,

Katharina Wagner. Kuva: DDT

Richard Wagnerin ja Bayreuthin oopperajuhlien mahdollisien natsiyhteyksien selvittämiseksi säveltäjän lapsenlapsenlapsi Katharina Wagner on ilmoittanut avaavansa suvun arkistot tutkijoille. Wagner, 31, on yhdessä sisarpuolensa Eva Wagner-Pasquierin kanssa johtanut Bayreuthin oopperajuhlia yhdeksän kuukauden ajan. Edellinen johtaja oli naisten isä Wolfgang Wagner, ja seuraajan valinta aiheutti perheessä kiistoja.

Katharina Wagner kertoo Die Welt -lehden haastattelussa pitävänsä velvollisuutenaan selvittää perinpohjaisesti asian, josta aiemmat sukupolvet ovat pääosin vaienneet. Asiasta kertoo myös Ylen uutiset. Adolf Hitler oli tunnetusti Wagnerin musiikin ihailija ja vieraili usein Bayreuthissa jo ennen nousuaan valtaan. Sittemmin hän oli tuttavallisissa väleissä Richard Wagnerin pojan Siegfriedin brittiläinen vaimon Winifredin kanssa ja myös rahoitti festivaalia kansliansa kautta.

Pelkästään Wagnerin musiikkia esittävät Bayreuthin juhlat perustettiin 133 vuotta sitten. Festivaaleilla on esiintynyt myös suomalaisia: tänä vuonna Tristan ja Isolde -oopperassa kuullaan Kurwenalin roolissa baritoni Jukka Rasilaista. 

Kategoria: Uutiset