Merkittävä muusikko ja pedagogi Baskirov esittää monipuolisen ohjelman harvinaisessa Suomen-konsertissa.
Väitöskirja oppilasorkestereiden johtamisesta
Olli Vartiaisen kehittäjäkoulutuksen tohtorintutkinto tarkastetaan lauantaina 16.1 klo 14.00 Sibelius-Akatemiassa (Pohjoinen Rautatiekatu 9). Tilaisuus alkaa musiikkiesityksellä konserttisalissa ja jatkuu kamarimusiikkisalissa. Tilaisuuden valvojana toimii professori Kari Kurkela, ja lausunnot raportista antavat professori Vilma Hänninen ja kapellimestari Tuomas Rousi. Vartiaisen opinnäytteen otsikkona on ”Erään tirehtöörin kertomukset” – Oppilasorkesterin johtaminen ja orkesteritoiminnan kehittäminen musiikkioppilaitoksessa. Kehittämishankkeen tavoitteena oli määrittää edellytyksiä ja kehittää välineitä oppilasorkesteritoiminnalle, joka vaikuttaa suotuisasti oppilaan muusikkouden ja musiikkisuhteen kehittymiseen.
Opinnäytteessä kartoitetaan koko sitä asioiden kirjoa, jonka kanssa oppilasorkesterinjohtaja joutuu tekemisiin sekä valmiuksia, joita hän työnsä eri vaiheissa tarvitsee. Nämä ovat esimerkiksi taiteellisteknisiä, vuorovaikutteisia ja kasvatusfilosofisia. Tutkimuksensa johtopäätökset Vartiainen esittää oppilasorkesterinjohtajan tietopaketissa, joka tarjoaa välineitä itseopiskeluun ja oman toiminnan kehittämiseen.
Olli Vartiainen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian solistiselta osastolta vuonna 1995 pääaineenaan viulu. Hän työskentelee tällä hetkellä orkesterinjohtajana ja viulunsoitonopettajana Länsi-Helsingin ja Espoon musiikkiopistoissa.
Päätoimittajan terveiset
”Suomessa on taideinstituutioita jo ihan tarpeeksi. En halua niitä yhtään lisää. Nyt täytyy toimia sen eteen, että estävät jännitteet instituutioiden ja vapaiden ryhmien välillä poistuvat, ja molemmat hyötyvät toisistaan […] Nykytaiteesta hirveän suuri osa liikkuu näiden instituutioiden raamien ulkopuolella.”
– Taiteen keskustoimikunnan uusi puheenjohtaja Leif Jakobsson Helsingin Sanomissa
Mielipide: Sariola, Isopuro, Ratatouille ja kriitikon vastuu
”Monin tavoin meidän kriitikkojen työ on helppoa. Emme juurikaan pistä itseämme peliin, mutta silti nautimme siitä, että olemme niiden yläpuolella, jotka asettavat työnsä ja itsensä meidän tuomittavaksemme. Negatiivinen kritiikki vetää meitä puoleensa, sitä on hauska kirjoittaa ja lukea.” Tämä sitaatti Ego-kriitikon monologista elokuvasta Ratatouille tuli mieleen, kun luki Jukka Isopuron arvostelua Raimo Sariolan ja Risto Laurialan konsertista. Jälleen kerran oli pakko pysähtyä miettimään musiikkikritiikin olemusta ja tehtävää.
Kritiikin olemassaolon oikeutus on lukemattomia kertoja asetettu kyseenalaiseksi. Miksi kirjoittaa menneestä tapahtumasta, konserttiyleisö on joka tapauksessa muodostanut oman mielipiteensä kuulemastaan. Teatteriarvostelun perusteella lukija voi sentään päättää, meneekö katsomaan esitystä vai ei. On kuitenkin tosiasia, että ilman kritiikkejä musiikkielämän tapahtumat jäisivät vain niitä aktiivisesti seuraavien tietoisuuteen ja tämä heikentäisi taidemusiikin asemaa. Kritiikkinä julkaistun kirjoituksen voi kuitenkin edellyttää eroavan perusteiltaan pelkästä mielipidekirjoittelusta.
Edellisen kerran musiikkikritiikistä keskusteltiin, kun Karita Mattila loukkaantui Helsingin ja Turun sanomissa olleista arvosteluista. Tuolloin ihmetystä herätti kansainvälisen tähden reaktio pikkuasiaan, jolla ei ole mitään vaikutusta hänen uraansa. Kriitikot puolestaan nousivat puolustamaan oikeuksiaan kysymällä, katsooko Mattila saavuttaneensa aseman, jossa hän on kaiken kritiikin yläpuolella.
Mattila loukkaantui melko myönteisestä arviosta, Sariolan osalle tuli perusteeton julkinen teloitus. Ketä tällainen tyyli palvelee? Eikö kriitikko voisi osaltaan viedä suomalaista musiikkielämää eteenpäin? Rehellisesti toteutetut konsertit, jotka täyttävät paikkansa, ansaitsevat rakentavan kritiikin. Mitä hyvää Isopuron arvostelusta koitui konserttielämälle tai ylipäätään kenellekään?
Joudun työni puolesta pohtimaan paljon palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyviä kysymyksiä sekä sitä, kuinka valmistaa opiskelijat kohtaamaan kritiikkiä. Lavalla muusikko asettaa itsensä monin tavoin alttiiksi. Harvassa ammatissa virheet tehdään suuren ihmisjoukon edessä ja pahimmassa tapauksessa niistä saa lukea seuraavan päivän lehdistä. Professori Sari Lindblom-Ylänne ohjeistaa palautteen antajia kirjoittamalla mm.: ”Anna kriittinen palaute kunnioittavasti”. Ainakaan tämä ehto ei Isopuron arvostelussa toteutunut.
Sariola on ammattilainen, soitti huolellisesti valitun mielenkiintoisen ohjelman hyvin eikä tarvitse puolustuspuheita, mutta on vaikea olla ajattelematta asiaa toiseltakin kannalta. Kokeneetkaan ammattilaiset eivät ole psyykkisesti sen helpommassa asemassa kuin uraansa aloittelevat taiteilijat. On suuri henkilökohtainen satsaus valmistaa tällainen ohjelma kokopäiväisen opetustyön ohessa ja palata vuosien tauon jälkeen konserttilavoille. Millä oikeutuksella tämä hieno saavutus tyrmätään ilman minkäänlaista kunnioitusta toista ihmistä kohtaan?
On vaikeaa antaa rakentavaa kritiikkiä, positiiviseksi tarkoitettu arviointi tahtoo jäädä ympäripyöreäksi hymistelyksi, jonka asiasisältö on mitäänsanomaton. Opiskelijoita lainatakseni: miksi hyviä asioita ei voi eritellä samalla tavalla kuin huonoja, miksi ne usein kuitataan vain ylimalkaisella huomautuksella, kun negatiiviset puolet käsitellään yksityiskohtaisesti. Hyvä, rakentava kritiikki on mielenkiintoista luettavaa, se antaa lukijalle pohdittavaa, näkökulmia ja auttaa oivaltamaan jotain uutta. Vai onko asia loppujen lopuksi siten kuin Ratatouillen Ego asian ilmaisee: ”Mutta katkera totuus, joka meidän kriitikoiden täytyy kohdata on, että keskinkertaisinkin roska on todennäköisesti arvokkaampaa ja mielekkäämpää kuin meidän kritiikkimme.” Konserttejakin kuuntelemalla oppii aina enemmän kuin niistä lukemalla.
FT Päivi Arjas
(Lisää musiikkikriitiikistä täältä.)
Gidon Kremer ja Jordi Savall Kuhmon kamarimusiikkiin
Tänä kesänä Kuhmon kamarimusiikissa kuullaan muun muassa viulisti Gidon Kremeriä, joka tuo festivaalille orkesterinsa Kremerata Baltican. Orkesteri koostuu nuorista – keski-ikä on 27 – virolaisista, latvialaisista ja liettualaisista soittajista ja on tunnettu virtuoosisuudestaan ja raikkaasta tulkintaotteestaan.
Suurenmoinen gambataiteilija Jordi Savall esittää toisen viikon lopuksi barokin ajan hovitansseja. Säveltäjävieraiksi saapuvat Kaija Saariaho ja Krzysztof Penderecki. Suomalaisia kantaesityksiä on kaksi: Sebastian Fagerlundin trio ja Matthew Whittallin sekstetto jousille.
Nuoret taiteilijat -ohjelmassa esiintyvät tänä vuonna pianisti Natacha Kudritskaya, viulistit Siljamari Heikinheimo, Vanessa Szigeti, Mi-Sa Yang ja Dan Zhu, alttoviulistit Aurelie Deschamps, Lilli Maijala ja Dalia Stasevska, sellisti Tuomas Lehto, kontrabasisti Vera Lindroos sekä kitaristi Alberto Mesirca. Heidät on valinnut festivaalint taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn.