Aspenin kapellimestariakatemiaan osallistumisella oli kauaskantoisemmat seuraukset kuin osasin viime kesänä kuvitellakaan. Sain nimittäin marraskuussa täysin yllättäen tiedustelun maailmankuulusta Clevelandin orkesterista, kiinnostaisiko minua hakea heidän apulaiskapellimestarinsa paikkaa! Kyseinen pestihän ei ole avoimessa haussa, vaan orkesteri kutsuu kokeisiin heitä kiinnostavia nuoria kapellimestareita, ja joku orkesterin luottohenkilö oli arvatenkin nähnyt minut Aspenissa ja suositellut ottamaan yhteyttä.
Jouduin hetken miettimään, sijoittaako rahaa lentolippuihin ja hotelliin siitä ilosta että on kerran voinut johtaa Clevelandin orkesteria vaikka paikka ei irtoaisikaan, ja päätin lopulta vastata myöntävästi. Riemuni olikin suuri, kun paluupostissa sain tietää orkesterin huolehtivan kaikista matkani kustannuksista! Kokeet olisivat kaksipäiväiset – ensimmäisenä päivänä kaksi haastattelua, toisena päivänä puoli tuntia työskentelyä Clevelandin orkesterin kanssa. Johdettavat teokset olisivat ensimmäinen osa Debussyn teoksesta La Mer ja Beethovenin Coriolan-alkusoitto.
Clevelandissa mieluisat yllätykset jatkuivat. Kun olin majoittunut Glidden House -hotelliin kivenheiton päässä orkesterin kodista Severance Hallista, sain huomata että kaikki kilpakumppanini ovat tuttuja kasvoja Aspenin kapellimestariakatemiasta: Los Angelesin Young Musicians Foundation nuoriso-orkesterin kapellimestari Case Scaglione, vuoden 2009 kansainvälisen Malko-kapellimestarikilpailun voittaja Josh Weilerstein, sekä Chicagon Millennium Chamber Playersin kapellimestari Robert Trevino.
Ensimmäisenä päivänä saimme kuulla Clevelandin orkesteria livenä heidän päiväkonsertissaan – tosin vasta sen jälkeen kun muusikot olivat jalkautuneet yleisön joukkoon ja jakaneet seuraavana maanantaina alkavaan lakkoonsa liittyviä lentolehtisiä (!). Orkesteri soitti Richard Straussin Don Juanin ja Brahmsin toisen sinfonian upeasti Franz Welser-Möstin johdolla. Severance Hall on ehdottomasti kaunein koskaan näkemäni konserttisali, ja akustiikan puolesta sijoittuu myös aivan kärkipäähän. Konsertin jälkeen meille tarjottiin lounas ja näytettiin hieman paikkoja. Iltapäivällä alkoivatkin sitten haastattelut, jotka sujuivat leppoisan jutustelun merkeissä. Kysymyksiä oli laidasta laitaan, koskien repertoaarin tuntemusta, kokemusta yleisökasvatusprojekteista, partituurien opiskelua, levytyskokemusta ynnä muuta.
Seuraavana päivänä jouduimmekin sitten tositoimiin Clevelandin orkesterin kanssa. Puoli tuntia riitti juuri siihen, että kävimme meille annetun tehtävän läpi ja ehdimme tehdä pari korjausta ennen seuraavaan tehtävään siirtymistä. Itse orkesterin johtaminen oli huikea elämys. Varsinkin Beethovenissa huomasin, miten tarkkaan orkesteri tulkitsee pienintäkin kapellimestarin antamaa vihjettä. Muusikot olivat todella valppaina aina viimeistä viulupulttia myöten! Konserttimestarina meillä oli maailman parhaaksi konserttimestariksi kehuttu William Preucil.
Kun kaikki neljä kokelasta oli nähty, harkitsi orkesterin ylikapellimestari Franz Welser-Möst haastattelijoidemme kanssa valintaansa noin puolen tunnin ajan, minkä jälkeen meidät kutsuttiin päätöstä kuulemaan. Minut kutsuttiin ensimmäisenä ylikapellimestarin huoneeseen, ja vajaan minuutin keskustelun jälkeen Welser-Möst yllätti minut täysin tarjoamalla assistentin paikkaa minulle! Minulla ei tuolla hetkellä ollut mitään illuusioita siitä, että minut valittaisiin kolmen lahjakkaan amerikkalaiskandidaatin ohi, vaan olin vain tyytyväinen siihen että tulin ja pääsin kokemaan sen miltä tuntuu ohjata todellista orkesterien Rolls-Roycea. Epäilin vielä huoneesta ulos tullessani että olinkohan sittenkään kuullut oikein, mutta orkesterin taiteellisen suunnittelijan kädenpuristus ja onnittelut vahvistivat sen tosiasian, että minut oli valittu apulaiskapellimestariksi yhteen maailman parhaista orkestereista.
Voi sanoa, että tämä ainutlaatuinen tilaisuus oli suoraa seurausta siitä, että vietin viime kesän Coloradon vuoristomaisemissa musiikkia opiskellen, mikä puolestaan oli seurausta amerikkalaisten kollegojeni uupumattomasta lobbauksesta Aspenin puolesta. Mestarikursseilla kannattaa tehdä parhaansa ja ottaa niistä kaikki irti, sillä koskaan ei tiedä kuka istuu yleisössä seuraamassa. Aspen tuotti minulle vielä toisenkin mieluisan yllätyksen talven aikana, mutta siitä kirjoitan toisella kertaa.
