Royal Philharmonic Orchestra ja ylikapellimestari Charles Dutoit Tampere-talossa maanantaina
Seitsemänkymmentävuotisjuhlakiertueensa puitteissa Royal Philharmonic Orchestra ja ylikapellimestari Charles Dutoit vierailivat maanantai-iltana Tampere-talossa. Tuomisinaan tällä Sir Thomas Beechamin perustamalla lontoolaisorkesterilla oli vahvasti kantaohjelmistoon ankkuroituva kokonaisuus.
Konsertin avasi Felix Mendelssohnin verraton Hebridit-alkusoitto, Op. 26 (1830-32). Tämä säveltäjän vuoden 1829 Skotlannin-matkalla innoituksensa saanut alkusoitto on yksi Mendelssohnin rakastetuimpia teoksia. Royal Philharmonic Orchestraa kuunnellessa oli jälleen helppo muistaa, miksi.
Mendelssohnin teemat, lämpöä hehkuva orkestraatio ja musiikin pakottomasti etenevä virta saivat Dutoit’n ja orkesterin tulkinnassa erityisen puoleensavetävän soivan asun. Ilahduttava avausnumero kerrassaan!
Hebridien jälkeen ohjelma jatkui Wolfgang Amadeus Mozartin Es-duurisinfonialla, KV 543 (nro 39). Kuten tunnettua, KV 543 on ensimmäinen kolmesta kesällä 1788 sävelletystä sinfoniasta, joista tuli Mozartille tämän sävellysmuodon päätöstrilogia. Näiden kolmen teoksen synnystä ja säveltäjän aikomuksista niiden suhteen on verraten vähän tietoa, mutta laajalti spekulaatiota.
Viime vuosien aikana on ollut verraten yleistä esittää näitä kolmea teosta yhdessä. Näin teki erityisesti Nikolaus Harnoncourt, joka oli vakuuttunut teosten läheisestä sukulaisuudesta siinä määrin, että hän piti näitä Mozartin viimeisiä sinfonioita yhtenä laajana teoksena.
Harnoncourtin logiikalle on helppo löytää tukea sinfonioiden olemusta tarkastelemalla. On huomattavaa, että vain Es-duurisinfoniassa on selkeä johdanto, ja ainostaan C-duurisinfoniassa varsinainen finaali. Nämä ovat toki kovin pintapuolisia huomioita, mutta Harnoncourt perustelikin näkemystään syvällisemmin teosten välisten temaattisten ja harmonisten siteiden kautta. Niin tai näin, Mozartin viimeisiä sinfonioita esitetään toki edelleen sujuvasti myös yksittäin.
Tampere-talossa kuultiin Dutoit’n johdolla varsin perinteinen Mozart-tulkinta. Musiikki eteni sulavasti ja vaivattomasti, kenties turhankin kanssa. Ainakin periodimusisointiin tottunein korvin kuultuna Es-duurisinfonia vaikutti kovin pehmeältä. Orkesteri soi kyllä varsin kauniisti ja tasapainoisen täyteläisesti, mutta musiikki ei silti tehnyt erityisen syvää vaikutusta.
On toki sanottava, että Dutoit’n tulkinnassa oli monia hyveitäkin. Fraasit oli muotoiltu huolellisesti ja soitinryhmien balanssi oli kauttaaltaan varsin hienosti kohdallaan. Finaalissa ote musiikkiin tuntui voimistuvan, ja tämä osa olikin jo varsin nautittavaa musisointia. Tiedä sitten, olenko liian tottunut kuulemaan Mozartin viimeisiä sinfonioita yhdessä, mutta väliajan sijaan olisin kovin mieluusti jatkanut iltaa g-mollisinfonialla.
Väliajan jälkeen luvassa oli yksi sinfoniakirjallisuuden järkäleistä, Johannes Brahmsin ensimmäinen sinfonia (1854-76). Brahms kamppaili c-mollisinfoniansa kanssa kahden vuosikymmenen ajan etsien ulospääsyä Beethovenin pitkän varjon alta. Lopulta tämän prosessin kautta syntyi yhtäältä traditiotietoinen, toisaalta eteenpäin katsova mestariteos.
Tässä musiikissa Dutoit ja Royal Philharmonic Orchestra olivat ehdottomasti kotonaan. Dutoit rakensi Brahmsinsa suoraviivaisen selkeästi vailla itsetarkoituksellista kikkailua tai turhaa paisuttelua. Hänen tulkinnassaan oli voimaa ilman sitä paatosta, joka on monesti Brahms-soiton riesana. Orkesteri soi kauttaaltaan hienosti, ja tuloksena oli mitä ilahduttavin sinfoniakokemus.
Kansainväliset orkesterivierailut näyttävät vakiintuneen osaksi Tampere-talon toimintaa. Mielenkiinnolla odotan, millaista tarjontaa tulevaisuus tuo mukanaan.
— Jari Kallio
Royal Philharmonic Orchestra
Charles Dutoit, kapellimestari
Felix Mendelssohn: Hebridit-alkusoitto, Op. 26
Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia Es-duuri (nro. 39), KV 543
Johannes Brahms: Sinfonia nro 1 c-molli, Op. 68
26.9.2016, klo 19.30
Tampere-talo
