Sir Simon Rattle ja Unsuk Chin Philharmonien lavalla Chorós Chordónin kantaesityksen jälkeen. Kuva © Jari Kallio.

Berliinin filharmonikoiden Aasian kiertue käynnistyy ensi viikolla. Kuluvan viikonvaihteen aikana berliiniläisyleisö saa kuultavakseen tämän Sir Simon Rattlen kauden viimeisen Aasian kierroksen konserttien ohjelman perjantain ja lauantain konserteissa Philharmoniessa.

Aivan erityisen mielenkiintonsa monipuoliseen kiertueohjelmaan tuo vastikään Wihurin säätiön Sibelius-palkinnon saaneen Unsuk Chinin (s. 1961) uusi orkesteriteos Chorós Chordón, joka sai kantaesityksensä perjantai-illan konsertissa.

Seurakseen Chordós Chordón oli saanut kaksi samantyyppistä orkesterikokoonpanoa käyttävää, mutta riemastuttavan erilaista teosta. Illan avauksena kuultiin Igor Stravinskyn (1882-1971) liki surrealistinen Petrushka (1912, uudistettu 1947) ja päätöksenä puolestaan Sergei Rahmaninovin (1873-1943) kolmas sinfonia (1935-36).

Stravinskyn kolmen kuuluisimman baletin joukossa Petrushka on kertakaikkisen nerokas kummajainen sanan mitä positiivisimmassa merkityksessä. Koska teos on niin suosittu, tulee harvemmin ajatelleeksi, kuinka vallankumouksellisen omapäinen tuo sävellys onkaan. Siinä missä Tulilintu (1910) hurmaa hehkuvan värikylläisenä sointiseikkailuna ja Kevätuhri (1911-13) puolestaan häikäisee modernismin airuena, on Petrushka mitä verrattomin sukellus kekseliään rytmiikan, tarttuvien melodioiden sekä taidokkaan persoonallisen orkestraation taianomaiseen maailmaan.

Petrushkan orkesterin keskuselementti on pianon concertante-osuus. Samantapaista kokoonpanoa Stravinsky käytti sittemmin myös Kolmiosaisessa sinfoniassaan (1942-45). Ison orkesterin värejä Stravinsky käyttää jo selvästi omaleimaisemmin kuin vielä Tulilinnussa, joka ammentaa suoremmin traditiosta.

Puhaltimille, erityisesti huilulle ja trumpetille, Stravinsky kirjoittaa hienoja, haastavia osuuksia, ja lyömäsoittimilla on entistä olennaisempi rooli soivassa kokonaisuudessa. Rytmiikka katsoo epäsäännöllisine aksententteineen ja vaihtuvine tahtilajeineen jo Kevätuhriin ja paikoin sen ohikin.

Aihepiiriltään, tematiikaltaan ja koko olemukseltaan Petrushka ammentaa venäläisestä perinteestä, mutta Stravinsky rakentaa näistä aineksista kokonaan omanlaisensa soivan kaikkeuden, jonka lumo vie kuulijan vastustamattomasti mukanaan.

Lumoavaa oli myös Berliinin filharmonikoiden ja Rattlen heittäytyminen Stravinskyn rikkaan partituurin toteutukseen. Sävelkudoksen mitä moninaisimmat palaset loksahtivat hienosti paikoilleen kuitenkin niin, että Petrushkan hätkähdyttävän raju omaperäisyys ja riemastuttava vaaran tunne säilyivät herkullisesti musiikin ytimessä. Yksityiskohtien huoliteltu toteuttaminen ei johtanut siloitteluun, vaan tuloksena oli mitä elävin ja nautittavin kokonaisuus tulvillaan hienoja sooloja ja rikasta yhteissointia.

Väliajan jälkeen edessä oli seikkailu hyvin toisenlaiseen omaperäiseen soivaan universumiin. Unsuk Chin viittaa Berliinin filharmonikoille säveltämä Chorós Chordónin kreikankielisen otsikon kaksoismerkityksellä yhtäältä musiikillisesti jousien tanssiin ja toisaalta hiukkasfysiikan säikeiden tanssiin tai värähtelyyn.

Jousilla ja koko orkesterin moninaisilla väräjävillä soinneilla aina silkkipaperin hankauksesta puhallintremoloihin saakka onkin keskeinen sija Chorós Chordónin soivassa rakenteessa. Teos matkustaa myös hienovireisen hälyn ja musiikin rajoilla hieman samaan tapaan kuin György Ligetin (1923-2006) 60-luvun tuotannossa sitä kuitenkaan varsinaisesti jäljittelemättä.

Chorós Chordónin vaikuttavimpia hetkiä ainakin näin ensikohtaamisella olivat pianon, harpun, lyömäsoitinten ja jousien säikeittäin punoutuva avaus sekä huipennusten väliset hiljaisuuden rajoille hiipiytyvät sointimaailmat, joissa saattoi aistia jonkin aivan uudenlaisen kaikkeuden häivähdyksiä.

Orkesteri ja Rattle tekivät tarkkaa työtä Chorós Chordónin sointien, rytmiikan ja kokonaisarkkitehtuurin parissa antaen teokselle vaikuttavan ensiesityksen, jonka intensiivisesti keskittynyt yleisö otti varsin innokkaasti vastaan. Aasian kiertueensa aikana Berliinin filharmonikot esittävät Chorós Chordónin viidesti antaen sen tulevalle esitystraditiolle täten erinomaisen alun.

Illan päätöksenä kuultu Rahmaninovin kolmas sinfonia kuuluu säveltäjänsä harvalukuisten, mutta sitäkin merkittävimpien myöhäisteosten joukkoon. Sinfonia syntyi Luzernin maisemissa Sveitsissä vuosina 1935-36.

Rahmaninovin a-mollisinfonia on kolmiosainen. Sen keskimmäinen osa kietoo jännittävällä tavalla yhteen scherzon ja adagion. Tanssilliset aiheet kulkevat läpi kaikkien osien vuorotellen katkeransuloisen syksyisen lyyrisyyden kanssa. Säveltäjälle tyypilliseen tapaan pahaenteinen Dies irae -motiivi on jälleen kekseliäästi punottuna kokonaisuuteen.

Sinfoninen muotoajattelun irtautuminen perinteestä on Rahmaninovin myöhäistuotannon kiinnostavampia piirteitä. Kolmannen sinfonian ja sen seuraajan, Sinfonisten tanssien, op. 45 (1940) rakenne noudattaa periaatteessa kolmiosaista kaavaa, mutta osien sisällä toisiinsa kietoutuu varsin erityyppisiä sinfonisia elementtejä. Teosten myöhäisromanttinen pinta kätkeekin alleen varsin innovatiivisia ratkaisuja, mikäli kuulija suostuu haastamaan mielikuvansa Rahmaninovista menneen maailman nostalgikkona.

Perjantai-illan konsertissa Rahmaninovin muotoajattelun raikkaus tulikin hienosti esiin Sir Simonin ja Berliinin filharmonikoiden näkemyksessä kolmannesta sinfoniasta. Toki illan kuluessa saatiin myös nauttia täysin mitoin berliiniläisten hehkuvasta Rahmaninov-soinnista, mutta kolmas sinfonia tuntui piirtyvän ennen kaikkea omaperäisenä sinfonisena maailmana, jonka moninaiset sävyt, tunnelmat ja soinnilliset ratkaisut saivat hienon toteutuksen.

Kuten nykyisin on onneksi tapana, Rattlen ja orkesterin tulkinnassa kuultiin ensimmäisen osan laajan kertaus sekä ne muutamat katkelmat, jotka Rahmaninov ja esimerkiksi Eugene Ormandy aikoinaan jättivät pois kolmannen sinfonian levytyksistään.

Illan aikana saatiin kuulla kolme hyvin erilaista soivaa kaikkeutta, joiden kaikkien perustana on jotakuinkin sama orkesterikokoonpano. Kaikki kolme teosta ovat myös syntyneet länsieurooppalaisessa ympäristössä kaukana säveltäjiensä juurilta. Kulttuurin matka rajojen yli on suurta rikkautta, kuten illan huikea musiikillinen anti jälleen kerran osoitti. Perjantai-illan perusteella Berliinin filharmonikoiden Aasian kiertueen kuulijoita odottavat hienot kokemukset.

— Jari Kallio

Berliinin filharmonikot
Sir Simon Rattle, kapellimestari

Igor Stravinsky: Petrushka (1947 versio)
Unsuk Chin: Chorós Chordón (kantaesitys)
Sergei Rahmaninov: Sinfonia nro 3 a-molli, op. 44

Philharmonie, Berliini
Pe 3.11. klo 20