Amfion pro musica classica

arvio: Markku Pöyhönen ja muusikon tietämisen tavat

 

Nuori Markku Pöyhönen laitimmaisena oikealla.

Nuori Markku Pöyhönen laitimmaisena oikealla.

Helsingin yliopiston musiikkiseuran pianopiirin kevään aloitti FT, pianotaiteilija Markku Pöyhösen luentokonsertti keskiviikkona 4.4. aiheena väitöskirjansa (2011) ”Muusikon tietämisen tavat.  Moniälykkyys, hiljainen tieto ja musiikin esittämisen taito korkeakoulun instrumenttituntien näkökulmasta”. Mutta tilaisuuden avasi hänen soittonsa ja mikä sen parempaa, että tutkija hallitsee alaansa myös käytännössä. Pöyhönen soitti hienostuneella kosketuksella ja pianistisella valmiudella sikermän Brahmsin balladeja, joita oikeastaan kuulee suhteellisen harvoin. Ne ovat tyyliltään ja tekstuuriltaan siinä määrin arvoituksellisia, että luulisi niitä vanhan Brahmsin tuotteiksi. Mutta ei: ne on sävelletty aivan nuorella iällä.

Pöyhönen hallitsee pianon soinnin eri ulottuvuudet vakuuttavasti ja hän onnistui luomaan yllättävän moderneilta kuulostavia sointikenttiä eli ’klangia’. Soitosta oli luontevaa siirtyä puheeseen. Pöyhösen ansiokkaan väitöskirjan taustana on se, että hän on joutunut virassaan Jyväskylässä, Keski-Suomen konservatorossa mm. lehtorina ja rehtorina vv. 1996-1998 ja sittemmin ammattikorkeakoulun johtoportaassa laatimaan opetussuunnitelmia ja paneutumaan instrumenttien opetuksen pedagogiaan. Mutta varsinainen tausta on tietenkin pianistin.

Jotkut muistanevat, kuinka hän herätti huomiota jo varhain voitettuaan Ilmari Hannikainen pianokilpailun ja pian sen jälkeen Sibelius-Akatemian sisäisen Helmi Vesa -kilpailun. Mm. Erik Tawaststjerna ja Seppo Heikinheimo olivat hänestä sangen innoissaan. Pöyhösen pianismin perustana olivat tunnit legendaarisella Lea Isotalolla, joka oli aikanaan Suomen johtavia pianopedagogeja, vaikka asuikin Jyväskylässä kaukana Helsingin keskuksesta. Sittemmin Pöyhönen osallistui lukuisille pianokursseille, mm. Jan Hoffmanilla ja erityisesti tshekkiläisellä Stanislav Knorilla. Häntä Pöyhönen pitää tärkeimpänä uransa vaikuttajahahmona; hän mm. kantaesitti tämän pianokonserton Suomessa Onni Kelon johdolla Mikkelissä ja Tshekinmaassa. Pianodiplomin Pöyhönen suoritti Matti Raekalliolla, mutta oli myös ollut vuoden Timo Mikkilällä. Musiikkitiedettä hän opiskeli Helsingin yliopistossa, mutta koki olevansa identiteetiltän niin keskisuomalainen, että palasi kotikaupunkiinsa Jyväskylään. Ei se mitään, sehän on sangen eurooppalaista regionalismia.

Pöyhösen väitöskirja perustuu myös musiikkikasvatuksen filosofiaan ja tiedon käsitteeseen. Tieto on hänelle ihmisen tapa jäsentää maalmaa. Oppitunnit ovat tiedon hankinnan välineitä, eivät päämäärä sinänsä. Taito vaatii keskittymistä. Motorisen automatiikan opettelu sinänsä instrumenttiopetuksessa on kyseenalaista. Muistan kuitenkin miten pariisilainen opettajani Jacques Février neuvoi toistamaan samaa kuviota sata kertaa ja vaikka lukemaan samalla sanomalehteä.

Mutta seuraavaksi onkin sitten kysyttävä, mitä on itse musiikki? Musiikki etenee ajassa. Musiikkia pitää soitossa ennakoida, ei ole varaa pysähtyä, musiikissa tapahtuu useita prosesseja samanaikaisesti. Kun kysyin, mitä mieltä Pöyhänen oli metronomista, hän kertoi käyttäneensä sitä yhdessä Ligetin etydissä, jossa vasen ja oikea käsi soittavat eri tempoissa. Yleensä se tulkitaan polyrytmiikkana, mutta Pöyhönen sanoi käyttäneensä kahta metrnomia yhtaikaa ja siirtyneensä sitten niiden välillä salamannopeasti.

Olennaista on kuitenkin mielikuva, miltä musiikin pitää kuulostaa. Korvakuulolta soitto on tietysti mahdollista ts. on kuullut jonkun toisen soittavan. Mutta soivaan todellisuuteen vaikuttaa koko aiempi musiikillinen miljöö, jossa on elänyt, se on varastoitunut muitiin. Lisäksi soittaminen on kehollista ja ja perustuu kehon hallintaan. Edelleen musiikki tapattuu tilassa, sillä on suunta, se on spatiaalista. Joillekin on tärkeää visuaalinen hahmo esim. koskettimilla. Jotkut taas soittavat katsomatta käsiään. Musiikki on lähellä kieltä ja puheen artikulaatiota. Fraseeraus ja tyylitaju ja muuttuvien karaktäärien esiintuominen on olenaista ja se vaatii mielikuvitusta.

Pöyhönen nojautui Howard Gardnerin ns. moniälykkyys-teoriaan, jossa erotetaan lukuisia ihmisen älykkyyden osa-alueita, jotka aktivoituvat musiikissa.Tällaisia ovat kehollis-esteettinen, kielellinen, loogismatemaattinen, spatiaalinen, inter- ja intrapersonaalinen, naturalistinen, ja eksistentiaalinen älykkyys. Gardnerin teoria lähestyy kuitenkin älykkyyttä niin, että musiikin avulla selvitetään sen toimintaa, eikä niinkään että päämääränä on itse musiikki – mutta näinhän on ensimmäkseen ns. kognitiivisessa tutkimuksessa. Musiikki palvelee suurenmoisesti aivotutkimusta, mutta mutta mitä se antaa itse musiikin mysteerin selvittämiselle on toinen asia. Muuan aspekti, joka Gardnerilta puuttuu tai jää vaille painotusta, on se että musiikki on kommunikaatiota. Pöyhönen viittaa kyllä semotiikkaankin, mutta lähinnä Peircen teoriaa. Aivan triviaali käytäntö osoittaa, että jos soittaja harjoittelee jotain yksinään hän lopulta oppii vaikeitakin teoksia hienosti.Mutta kun paikalle tulee yksikin kuulija, ts. musiikki muuttuu kommunikaatioksi, tilanne vaihtuu ja kaikki saattaa mennä vikaan. Murray Perrahia sanoi, että silloin alkaa käyttää jopa aivan eri lihaksia kuin yksin soittaessa. Tunnettu on kirjailija Marcel Proustin teoria siitä, miten soittaja lavalle siirtyessään astuu kun toiseen kehoon, joka on intentionaalinen eikä se ole enää sama kuin fyysinen keho. Charles Rosen sanoi, ettei soittaja yleensä koskaan yski tai aivasta lavalla, ja se johtuu ilmiöstä nimeltä stage fright eli ramppikuume… mutta lievemmäässä tapauksessa myös em. proustilaisesta intentionaalisesta kehosta. Lisäksi Gardnerin malli jättää sivuun sen, että soittaminen on prosessi, jossa kaikki moniälykkyyden dimensiot ovat yhtaikaa toiminnassa ja siksi sitä on niin vaikeaa mallintaa.

Lopulta Pöyhönen käsitteli muusikin ns. hiljaista tieota eli tacit knowledgea. Tiedämme ja teemme asioita ilman, että kykenemme selittämään niitä. Hiljainen tieto voi olla julkista, se voi olla sokeaa, salattua, kätkettyä ts. kukaan ei sitä huomaa. Sokeassa tiedossa opettaja ei oivalla, mitä oppilas omaksuu häneltä ja oppi häneltä matkimisen kautta. Siksi opettaja usein hämmästyy, kun oppilas tekee jotain aivan eri tavalla kuin opetettiin ja kuin hän tarkoitti. Oppilaalla on siis tuo kuuluisa Humboldtin propagoima Lernfreiheit, oppimisen vapaus, kaiken uhallakin.

— Eero Tarasti

Helsingin yliopiston musiikkiseuran eli HYMSin pianopiiri jatkuu keskiviikkoisin. Seuraava konsertti on 11.4. klo 18 Topelian (Unioninkatu 38) salissa C120; vuorossa on pianotaiteilija Rauno Jussila. Tilaisuus on kaikille avoin. Tarkempi ohjelma HYMSin kotisivulla:  https://blogs.helsinki.fi/musiikkiseura/category/toiminta/

18.4. pianotaiteilija Marko Mustonen Kajaanista esiintyy aiheenaan Musiikkia Pariisin salongeista romantiikan kaudelta.

 

.

Meta4-jousikvartetti liidaa Tapiola Sinfoniettan seuraavassa kausikonsertissa

Konsertin vetovastuun ottaa Suomen menestyneimpiin jousikvartetteihin lukeutuva Meta4, jonka jäsenet liidaavat konsertin omien instrumenttiensa sektioissa soittaen.  Mozartin mestarillinen Prahalainen sinfonia saa seurakseen Ligetin varhaisen, kansallisväritteisen Romanialaisen konserton ja Arnold Schönbergin toisen kamarisinfonian. Meta4-kvartetissa soittavat Antti Tikkanen, Minna Pensola (viulu), Atte Kilpeläinen (alttoviulu) ja Tomas Djupsjöbacka (sello).

Ligeti käyttää Romanialaisessa konsertossa lähtökohtana kansanmusiikista ammennettuja aineksia ja teoksen energisessä päätösosassa kuuluu selvästi hänen kunnioittamansa Béla Bartókin musiikin vaikutus. Schönbergin toinen kamarisinfonia edustaa säveltäjän dodekafonisten teosten ohella syntyneitä yksinkertaisempia, menneisyyteen katsovia sävellyksiä. Vaikka se ei edustakaan säveltäjänsä vallankumouksellisinta antia, se kuuluu hänen parhaisiin sävellyksiinsä. Mozartin sinfonia nro 38 D-duuri “Prahalainen” sai ensiesityksensä säveltäjän Prahan vierailun aikana hänen itsensä johtamana joulukuussa 1786. Mozartin muista Wienin kauden sinfonioista poiketen teos on kolmiosainen, ja on yksi Mozartin suurista sinfonioista. Se nousee rakenteensa rikkaudesta ja sisältönsä intensiteetissä kolmen viimeisen sinfonian rinnalle.

Pe 6.4.2018 klo 19, Espoon kulttuurikeskus

MOZART 38Tapiola Sinfonietta & Meta4-jousikvartetti

György Ligeti: Romanialainen konsertto
Arnold Schönberg: Kamarisinfonia nro 2 es-molli
Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 38 D-duuri “Prahalainen”

Konserttiesittely (FM Kimmo Korhonen) pe 6.4.2018 klo 18.15, Espoon kulttuurikeskus. Vapaa pääsy.

Eero Heinonen Schumannin pianokonserton solistina Lohjalla

Schumann&Mestaripianisti_Eero_Heinonen_500x700

Mestaripianisti Eero Heinonen soittaa keskiviikkona 25.4.2018 klo 19 alkaen Lohjalla Laurentius-salissa Robert Schumannin a-mollipianokonserton op.54. Se on säveltäjänsä ainoa pianokonsertto, ja on yksi hänen suosituimmista teoksistaan. Teos kuuluu tärkeimpien romantiikan musiikin soolokonserttojen joukkoon. Se kantaesitettiin tammikuussa 1846 Leipzigissa ja tuolloin pianistina toimi Schumannin vaimo Clara.

Konsertin päättää Jean Sibeliuksen sinfoniasarjan viimeinen, vuonna 1924 valmistunut yksiosainen sinfonia nro 7. Sibelius nimesi sen aluksi Fantasia sinfoniaksi, mutta vakuuttui myöhemmin teoksen sinfonisista elementeistä ja antoi sille järjestysnumeron VII. sävellys on samanaikaisesti haikea katsaus nuoruuteen ja kypsän iän suvereeni taidonnäyte. Lohjan kaupunginorkesteria johtaa Esa Heikkilä

Eero Heinosen pianistin ura alkoi ensimmäisellä palkinnolla valtakunnallisessa Maj Lind –kilpailussa 1966. Hän opiskeli yksityisesti Astrid Joutsenon johdolla, Turun musiikkiopistossa Tarmo Huovisen johdolla sekä Dmitri Bashkirovin johdolla Moskovan Tshaikovski-konservatoriossa. Vuoden 1974-kansainvälisessä Tshaikovski-kilpailussa hän oli finalisti.

Eero Heinosen ohjelmisto käsittää mm. Mozartin koko pianokonserttotuotannon, jonka hän esitti Okko Kamun ja Helsingin kamariorkesterin kanssa 1980-luvulla. Mozartin konserttoja hän on esittänyt myös mm. Stockholm Sinfoniettan, Luzern Festival Stringsin, Moskovan Kamariorkesterin, Franz Liszt Chamber Orchestran sekä Tapiola Sinfoniettan kanssa. Hänen ohjelmistossaan ovat myös kaikki Beethovenin konsertot sekä suuri määrä 1800- ja 1900-luvun konserttoja. Hän on esiintynyt useiden Euroopan orkesterien solistina ja kotimaassa mm. Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin ja Sinfonia Lahden kanssa.

Eero Heinonen on pitänyt omia soolokonsertteja Suomen lisäksi mm. Tukhoman Berwald-salissa, Pietarin  filharmoniassa, Tokion Casals Hallissa ja Lontoon Wigmore Hallissa sekä kansainvälisillä musiikkijuhlilla. Solistina ja kamarimuusikkona hän on esiintynyt mm. Edinburghin, Luzernin, Krakovan, Pietarin ja Georgian festivaaleilla, sekä kotimaan musiikkijuhlilla mm. Helsingin juhlaviikoilla, Naantalissa, Kuhmossa, Savonlinnassa, Riihimäellä ja Turussa. Kamarimuusikkona ja lied-pianistina hänen kumppaneitaan ovat olleet mm. Miriam Fried, Elisabet Bathiashvili, Liana Isakadze, Arto Noras, Martti Talvela, Tom Krause ja Peter Schreier.

Eero Heinonen on levyttänyt BIS-, Finlandia- ja Ondine-levymerkeille ja tehnyt lukemattomia radionauhoituksia Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2000 julkaistu Sibeliuksen pianomusiikin kokonaislevytys on saanut paljon kansainvälistä huomiota, ja hän on soittanut Sibelius-konsertteja Suomen lisäksi sekä mm. Tukholmassa, Berliinissä, Pariisissa ja Lontoossa.

Eero Heinonen on palkittu tanskalaisella Sonning-stipendillä v. 1979, Suomen kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla v. 1999 ja Hämeenlinnan Sibelius-seuran mitalilla v. 2000. Vuonna 2010 Heinoselle myönnettiin professorin arvonimi.

Hannu Lintu ja RSO esittävät Šostakovitšin 8. sinfonian

Radion sinfoniaorkesteri esittää Dmitri Šostakovitšin sinfonian nro 8 ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla 4.4. Musiikkitalossa. Lisäksi ohjelmassa on latvialaisen Peteris Vasksin viulukonsertto Distant Light, jonka solistina esiintyy Vadim Gluzman.

Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja Yle Areenassa. Yle Teemalla konsertti nähdään kahdessa osassa 8.4. ja 15.4. ja uusintana Yle TV1:ssä 14.4. ja 21.4.

Šostakovitš sävelsi sinfoniansa 7, 8 ja 9 toisen maailmansodan kauhujen keskellä. Itse hän kuvaili sotatrilogiansa seitsemättä (Leningrad, 1941) ja vuonna 1943 valmistunutta kahdeksatta sinfoniaa sielunmessuiksi, jotka tuovat esille sodan kauheuksia ja protestoivat niitä vastaan. Massiivinen, yli tunnin mittainen teos vie kuulijan kauheuksien, absurdiuden, surun, toivon ja kauneuden myllerrykseen.

Latvian tunnetuimpiin nykysäveltäjiin kuuluva Peteris Vasks käsittelee usein teoksissaan luontoa ja ihmisyyttä erilaisten uhkakuvien valossa. Kahdeksanosainen viulukonsertto Distant Light valmistui 1990-luvun puolivälissä ja kantaesityksessä solistina esiintyi Gidon Kremer. RSO:n konsertissa teoksen tulkitsee Vadim Gluzman, joka nousi 1990-luvun aikana viulistien kansainväliseen eliittiin. Gluzman on esiintynyt monien huippuorkesterien, kuten Chicagon sinfoniaorkesterin sekä Lontoon ja Berliinin filharmonikkojen solistina. Gluzman soittaa legendaarisella, vuoden 1690 Stradivariuksella ”ex Leopold Auer”, joka on hänellä pitkäaikaisessa lainassa Chicagon Stradivari Societyltä.

Pekka Kauranen jatkaa Musiikkitalon toimitusjohtajana vuoteen 2020

Pekka Kauranen jatkaa toimitusjohtajana

Pekka Kauranen jatkaa toimitusjohtajana. Kuva © Antti Aimo-Koivisto/Musiikkitalo.

Helsingin Musiikkitalo Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Pekka Kauranen on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen. Kaurasen kausi Musiikkitalon toimitusjohtajana jatkuu 31. heinäkuuta 2020 asti. Kauranen aloitti viime vuoden helmikuussa Musiikkitalon määräaikaisena toimitusjohtajana entisen toimitusjohtajan Katja Leppäkosken jätettyä tehtävänsä.

Pekka Kauranen tuli Musiikkitaloon vuonna 2016 vuoden pestillä selvittämään palveluosakeyhtiön toimintamallia. Kehitystyö on kantanut hedelmää ja Musiikkitalon tulos on ollut voitollinen nyt kahtena peräkkäisenä vuotena. Olemme erittäinen tyytyväisiä, että Pekka Kauranen halusi jatkaa talon ruorissa vielä kaksi vuotta” hallituksen puheenjohtaja Ville Vilén sanoo.

Kolmannen jatkosopimuksen allekirjoittamisen motiiviksi Pekka Kauranen kertoo mielenkiintoiset projektit Musiikkitalon tulevaisuudessa, kuten konserttiurkujen rakentaminen Musiikkitalon Konserttisaliin. “Eikä unohtaa sovi myöskään motivoitunutta ja ammattitaitoista henkilökuntaa, joiden kanssa on ilo työskennellä”, Kauranen kertoo.