Käyn keskiviikkoisin ja perjantaisin pelaamassa jalkapalloa kahden eri joukkueen kanssa. Toisessa joukkueessa pelaa pääosin muusikoita ja säveltäjiä, toisessa puolestaan monikansallinen joukko muotoilijoita, kuvanveistäjiä, graafikkoja, sosiologeja, ekonomiopiskelijoita, yksi runoilija ja yksi sekatyömies.
Eilinen peli oli omalta osaltani melko huono. Kuitenkin parhaimmillaan pelissä pääsee eräänlaiseen flow-tilaan, missä ratkaisut syntyvät ikään kuin suoraan ilman minkäänlaista epäröintiä tai spekulointia. Ajattelu tapahtuu ikään kuin ruumiillisesti. Luin joskus tutkimuksesta, jossa tiedemiesten merkittäviin oivalluksiin johtavan ajattelun takana ei todettu olevan pelkästään perinteisiä tiedollisia ja verbalisoitavia käsitteitä. Tutkimuksessa oli korostettu ei-verbaalisten käsitteiden aktiivista merkitystä ajattelussa.
Kehityspsykologi Daniel Sternin käsite vitaaliaffekti liittyy tapaan, jolla lapsi hahmottaa maailmaa ennen kielen kehitystä. Ymmärtääkseni tällaisia ovat mm. ruumiilliset kokemukset ja liikekokemukset. Kuvittelen tunnistavani vitaaliaffektin ja eräänlaisen ruumiillisen ajattelun oleellisena työvälineenä omassa säveltämisessäni, musiikin etenemisen ja värien muutoksien kokemisessa. Ajattelu voi olla tietoista, mutta ei välttämättä tiedollista. Jotkut säveltäjät puhuvat siitä, että musiikki koetaan säveltäessä ruumiillisesti, esimerkiksi alavatsassa. Jalkapallon tilanteiden dynamiikan ymmärtämisessä ja pelaamisessa tarvitaan myös ei-kielellisiä käsitteitä. Onnistuneimmillaan tiedollinen ja ruumiillisen ajattelu yhdistyvät; hyvässä harrastusmielisessä pelissäkin pitää olla jonkinlaista sovittua strategiaa.
Ei-kielellisillä käsitteillä oivaltamisen tai kokemisen voi kokea ikään kuin ylhäältä päin annettuna tietona. Taiteessa saatetaan puhua kanavoimisesta, jumalallisuudesta tai pyhyydestä. Jos itsetuntemuksen taso on jostain syystä alhainen, ruumiillisuuden kokemukset puuttuvat ja itsereflektio on heikkoa, voi tästä seurata subjektiivisella tasolla pääosin pelkkää huonoa; oman neromyytin luomista tai ideologista fanatismia. Kollektiivisella tasolla taide-elämässä tämä voisi tarkoittaa kansallismielisyyttä ja provinsialismia.
Ei kai tällaista meillä tapahdu, urheilun ja musiikin maassa?