25.3. Tämä on luentopäiväni torstai eli pidän länsimaisen taidemusiikin historian kurssia uudessa viihtyisässä musiikkisalissamme eli Fabianinkatu 26:ssa. Nyt olemme päässeet Wagnerista, jotenkin minusta tuntuu ettei Wagner mennyt ihan perille, vaikka joulun jälkeen yleisöön tuli Wagner-seuralaisia. Mutta nyt ollaan Venäjän musiikissa. Kiitos Marinskyn festivaalien minulla on mapit täynnä muistiinpanoja ja käännöksiä, joita nyt hyödynnän. On myös harvinaisia videoelokuvia, kuten venäläinen Skrjabin elokuva 70-luvulta, Aleksandrovin elokuva Glinkan elämästä vuodelta 1952 – uskomaton filmi, siinä on kuuluisa kohtaus jossa Liszt vierailee Pietarissa ja improvisoi yleisön antamista teemoista, hän poimii lukuisista tarjotuista yhden ja hetkessä siitä syntyy konserttiprafraasi Tshernomorin marssi… ja lopulta säveltäjä kutsutaan esiin: Glinka. Lisztiä näyttelee sangen uskottavasti Svjatoslav Richter. Eräät elokuvan kohtaukset on visuaalisesti lainattu maalaustaiteesta kuten Glinka säveltämässä Russlan ja ludmilaa maaten vuoteessaan, oliko se Repinin taulu? Tshaikovskin Pähkinänsärkijä on luultavasti hänen nerokkain sävellyksensä, minun pitäisi julkaista siitä Mikkelissä vanhalla käsikoneella kirjoittamani ’filosofinen analyysi’. Tämä teos on venäläisen musiikkikulttuurin suurin lahja ihmiskunnalle. Näytän Martti Talvelan Borisina Savonlinnassa 1974. Aivan uskomattoman vakuuttava rooli. Rimsky-Korsakovin a Scheherazadea voi tutkia Aivazovskin merimaalausten yhteydessä ajatellen merenkulkijan Simbadin laivan kuvausta. Rimsky oli itse meriupseeri. Upseeripiireissä häntä ei otettu vakavasti, koska hän oli muusikko, ja muusikkopiireissä häntä pidettiin pitkään musiikkia harrastavana upseerina. Ja hänestä tuli sitten kaikkein professionellein venäläinen säveltäjä, jonka harmoniaoppia ja orkestraatiokirjaa opettelemme vieläkin.
Mutta luentojen johdannoksi luen filosofi Vladimir Solovievin tulkintaa venäläisyydestä vuodelta 1897 (essee Die russische Frage, luen häntä saksaksi, en osaa venäjää). Venäjä on aina ollut olemassa ja tulee olemaan. Mutta kyseessä on miten se on olemassa, onko se olemassa arvokkaasti. Ja arvokasta olemista on kansallisen itsekkyyden unohtaminen, sillä Venäjän on Eurooppaa ja saanut kaiken arvokkaan Euroopasta. Siis: on tällaisiakin ääniä Venäjällä.
Joka tapauksessa tämän kurssin pitäminen on itselleni hauskaa, koska minulta on tilattu kirja ranskaksi musiikin historiasta Presses universitaires de Francelle, joka on Ranskan tärkein akateeminen kustantaja. Saa olla 300 sivua mutta ei liian vaikeatajuista … ja liitteeksi sopii dvd jossa puhun ja illustroin pianon ääressä. Se pitää olla valmis jo ensi kesänä.
18.3. Nyt on HYMSin vuosikokouksen aika. On ollut rikas vuosi, päätämme Pacius-palkinnosta, mutta esitystämme en kuitenkaan tässä vielä julkista. Toteamme, että ensi vuonna on paljon suuria projekteja. Erityisesti Erkki Melartinin harvinaisen Aino-oopperan esitys Vanhalla. Ohjaajana on Ville Saukkonen, orkesterina YS Mikk Murdveen johdolla, kuorona HYMSin kuoro, jolla on uusi virolainen johtaja, tuotantoryhmää ohjaa Marta Schmidt jolla on jo laaja kokemus – musiikkitieteen oppilaita tietenkin – ja Laura Åkerlund.
Toinen projekti on yhteistyöhanke Helsingin juhlaviikkojen kanssa nimittäin Sibeliuksen kaikkien sinfonioiden esittäminen niiden alkuperäisessä miljöössä eli juhlasalissa Tapiola sinfonietan soittamana ja Leif Segerstamin johdolla. Muistamme vielä Segerstamin ainutlaatuisen Sibelius-sarjan Filharmonian kanssa. Erik Söderblom on idean isä, ja rohkenen tässä sanoa että hänkin on entinen oppilaani nimittäin pianonsoitossa musiikkitieteen laitoksella. Minua on pyydetty esittelemään teokset samassa salissa mikä on mieluisa tehtävä. Tämä sali on kotikenttääni, olen ollut siellä pikkupojasta lähtien ja kokenut siellä ensimmäisen voimakkaan taidemusiikkielämykseni Dvorakin Uuden maailman sinfonian kapellimestari Enrique Jordan johtamana. Muistan kun Darius Milhaud kömpi vaivalloisesti takaa lavalle johtamaan teoksiaan. Muistan kun Hilja Haahti sanoi Oke Peltoselle takapermannolla: Kyllä Messiaen on hieno säveltäjä – ja hän äänsi sanan ’Messiaen’ oikein, kuten myöhemmin totesin.
17.3. Uusi kirjani on ilmestynyt Italiassa! Tämä on aina erityinen juhlahetki sillä mikään ei ole niin vaikeaa suomalaiselle kuin julkaista ulkolaisilla hyvillä kustantajilla. Siihen vaaditaan vuosikausien työtä ei vain itse kirjan kirjoittamista vaan myös sen kääntämistä tai käännättämistä, kustantajan löytämistä, suhteita ja taas suhteita jne. Tämä teoksen nimi on I segni della musica. Che cosa ci dicono i suoni. Se on kääntänyt kanadalainen Pescarassa asuva pianisti Brent Waterhouse ja toimittanut säveltäjä Paolo Rosato, jonka koko perheen tunnemme jo parinkymmenen vuoden takaa. Mutta kustantajan tälle opukselle joka on siis käännös Berliinissä 2003 julkaistusta Signs of Music teoksesta, lisättynä tuoreemmalla laajalla luvulla ’Analisi musicale esistenziale e trascendentale’ sain iäkkäämmän kollegani Gino Stefanin kautta. Hän tunsi LIMin johtajan Libreria musicale italianan, Luccassa, ja heidän kanssaan tuli sopimus. Umberto Eco ei kyennyt tässä minua auttamaan. Sitten Paolon ansiosta Ricordi tuli mukaan eli Universal Music Publishing company jolla on toimistot ympäri maailmaa. Eli saan kirjani näkyviin kaikkiin noihin kauppoihin Buenos Airesista New Yorkiin. Italialainen yhteisö on laaja.
Harrastan jatkuvasti italialaisuutta, taisin jo kertoa että yksi syy on se että minua pidetään Pariisissa automaattisesti italialaisena. Helsingissä ostan viikottain La repubblicaa Asemalta tai Akateemisesta. Tiedän siis kaiken mm Berlusconin elämästä.