6.1. Paluu Pariisiin. Nyt on tuttu osoite, on mukavaa palata rue de la Santélle. Pariisissa on ainakin kaksi tuntia enemmän valoisaa aikaa kuin Suomessa. Illaksi meidät on kutsuttu päivälliselle vanhan ystävämme Charles Rosenin luo. Tämä tapaaminen saatiin lopulta sovittua, hän matkustaa alinomaa pitämässä konsertteja ja esitelmiä. Nyt hän oli tulossa New Yorkista, mutta matkalla seuraavana päivänä Southamptoniin ja sieltä edelleen Torinoon. Italiassa häneen tutustuinkin, nimittäin Latinassa, kaupungissa lähellä Roomaa, lähes ainoassa rumassa italialaisessa kaupungissa (kelpaisi paremmin esimerkiksi rumuudesta Econ uuteen kirjaan Sulla bruttezza kuin Berliini), Mussolinin aikana rakennetussa, tämä tapahtui viitisentoista vuotta sitten.
Rosen asuu rue de l’Arc de Triomphella, lähellä Riemukaarta, jonne pääsemme suoraan metrolinjalla 6 Glacierelta Etoilesille. Se on tuo suosikkilinjani, josta on fantastisia kaupunkinäkymiä Motte-Picquet-Grenellen kohdalla alas, ja Eiffel-torni loistaa välkkyvin valoin joka kymmenes minuutti. Rosenin naapurina asuu hänen hyvä ystävänsä prof Henri Zerner, myös amerikkalainen, taidehistorian professori Harvardista, jonka kanssa Rosen on julkaissut kirjoja musiikin ja maalaustaiteen suhteista.
Zernerin huoneisto on hieman isompi. Siellä mahtuu kokkaamaan ja hän onkin keittiöpuuhissa kun tulemme. On sunnuntai-ilta ja Pariisissa on aivan sama ongelma kuin Helsingissä: viikonloppu on ohi, ihmiset haluavat nukkua, ravintolat kiinni. Rosen on siksi päättänyt tarjota aterian kotonaan. Se on kyllä harvinaista, sanoisin, voin ylpeydellä todeta ettei maailmassa ole varmasti monia joille voisi kuvitella Charles Rosenin laittavan ruokaa. Henri on valmistanut kanipaistia mutta Charles laittaa makaroneja, ja sujauttaa lopulta joukkoon voita ja kanilientä.
Istumme ja juttelemme Charlesin tulevasta esitelmästä Helsingissä huhtikuussa, jolloin hän saapuu taas juhlistamaan jo 12. kansainvälistä tohtori- ja postdoktoraaliseminaariamme. Sanon että teemana on Philosophies of performance, Hänellä on siihen paljon sanottavaa, ja alkaa pianistien tavasta soittaa kädet eri aikaan, jota nykyisin pidettäisiin pahana maneerina, mutta joka on sopivasti annosteltuna oikea taidekeino. Zerner lähtee muualle kylään. Rosen kertoo aina tarinaa tämän lapsuudesta, kuinka Zerner juutalaisena pikkupoikana pelastui Ranskassa, koska Etelä-Ranskan protestanttinen yhteisö naamioi hänet omakseen. Siksi heillä on vieläkin kesäpaikka tuolla alueella. Muutoin pyydän että Rosen soittaisi romantiikan musiikkia Helsingissä, hän itse aina ehdottaa ystävänsä 100-vuotiaan Elliott Carterin musiikkia, jota sitäkin toki olisi mukava kuulla, mutta teemana on nyt ’romantiikan sukupolvi’.
Rosen on ostanut juustoja; kun hän tuli aikoinaan Pariisiin ja asui Zernerien talossa, häneltä ei muuta pyydetty kuin että hän valitsisi juustot. Opimme yhden uuden lajin: Langres, päältä kurttuinen ja keltainen, sisältä pehmeä ja tiivisarominen. Koska on loppiainen, on jälkiruoaksi galette. (Niitä myytiin myös Glacieresilla, josta olin ostanut Brioche de troi rois , kolmen kuninkaan brioshin johon kuului kultainen pahvikruunu koristeena.) Nämä on ranskalaisten loppiaistapoja.
On aina hauskaa tavata tätä maestroa, jota ei oikeastaan voi pitää kovin amerikkalaisena – mutta joka kuitenkin täällä Pariisissa kuuluu kategoriaan ’an American in Paris’. Olen iloinen että hän on tulossa ja soittaa taas yliopiston juhlasalissa ja ohjelma on seuraava:
Chopin:
Nocturnes op. 62 No 1 in B Major and No 2 in E Major
Barcarolle
3 Mazurkas op. 59 in a Minor, A flat Major, and F sharp Minor
Berceuse op. 57
Scherzo No 4 in E Major
3 waltzes op. 64, D flat Major, C sharp minor, A flat Major
Ballade no 4, in F Minor
*******
Schumann: Davidsbündlertänze op. 6
Tämä tapahtuu siis huhtikuun 18. perjantaina klo 18! Edellisenä päivänä Rosen esitelmöi yliopistolla aiheesta ”Recent revival of 19th century performance practice” eli to 17.4. klo 16, luultavasti paikkana Mariankatu 11, mutta seuratkaa ilmoituksia.