Meredith Monk. Kuva Mike Melnyk
Meredith Monk (s. 1942) on uraauurtava uuden musiikin säveltäjä- ja esiintyjälegenda. 50-vuotisen taiteilijauransa aikana Monk on ehtinyt tehdä jännittäviä aluevaltauksia musiikin lisäksi tanssitaiteen, teatterin, elokuvan ja installaatiotaiteen aloilla. Tämä vahva ja omaperäinen taiteilija on mennyt sinne, minne muut eivät ole päässeet ja tuonut tuliaisiksi oman aidon persoonansa lävitse suodattuneena jotain ainutlaatuista – omanlaisensa tavan luoda taidetta. Hänen upeaa taiteilijauraansa siivittää melkoinen määrä meriittejä. Barack Obaman vuonna 2015 hänelle myöntämä National Medal of the Arts liittyy sellaisten palkintojen kuin MacArthur Genius Award, Yoko Ono Lennon Courage Award for the Arts ja Bessie pitkään listaan. Hänellä on myös kaksi Guggenheim Fellowship – sekä kolme Obies-palkintoa. Hän on säveltänyt musiikin itse ohjaamiinsa elokuviin Ellis Island (1981) ja Book of Days (1988) ja hänen musiikkiaan kuullaan myös muiden muassa Jean-Luc Godardin ja Coenin veljesten elokuvissa. Monk on säveltänyt soolovokaaliteosten lisäksi oopperoita, musiikkiteatteriteoksia, orkesteri- ja kamarimusiikkia sekä musiikkia tanssiteoksiin. Hän on myös tullut tunnetuksi koreografi-tanssijana teoksistaan 16 Millimeter Earrings (1964) ja Juice (1969).
Monk lienee kuitenkin kaikkein tunnetuin juuri laulaja-pianisti-lauluntekijänä. Hänen rajoja murtava tutkimustyönsä ihmisäänen parissa on erityisen vaikuttavaa. Se on uudenlaisen äänenkäytön extended vocal techniques – laajennetut vokaalitekniikat -tyylisuuntauksen alkuitu. Varmaankin siksi, että suurimmalla osalla meistä on oma ääni-instrumenttimme, vokaali-ilmaisulla on voima herättää muistoja, luoda tunnelmia ja jopa fyysisiä tuntemuksia, joita ei voi sanoin kuvailla. Monk käyttää vokaaliteostensa materiaalina mm. äänteitä, naksutteluja ja omaa, itse keksimäänsä kieltä. Ilmaisupaletti liukuu helposti kuiskauksesta kirkunaan, äänen soivan rekisterin levittäytyessä kolmen oktaavin alueelle. Tutkiakseen vokaalitekniikoita moniäänisyydessä Monk perusti Meredith Monk & Vocal Ensemblen (1978), jonka kanssa hän vieläkin esiintyy.
Other Minds – Toiset mielet -festivaali aloitti toimintansa aivan John Cagen kuoleman jälkeen, vuonna 1993. Sen nimi heijastelee Cagen muistokirjoitusta New Yorkerissa, missä Cagea kuvailtiin säveltäjäksi, joka voisi hyvinkin säveltää ihmisten mielissä. Festivaalin yksi tärkeimmistä tarkoituksista onkin tuoda esille nykymusiikkia kaikissa sen ilmenemismuodoissa installaatioista ja improvisaatioista läpisävellettyyn akustiseen ja elektroakustiseen konserttimusiikkiin. Festivaalin taiteellinen johtaja Charles Amirkhanian haluaa muokata ja luoda uusia merkityksiä nimikkeelle vakava musiikki.
Other Minds -festivaalin Meredith Monk -konsertti oli läpileikkaus hänen tuotantoonsa. Konsertti alkoi soolovokaaliteoksilla, joitten jälkeen Monk siirtyi pianon ääreen säestääkseen lauluaan. Vähitellen konsertin edetessä esiintyjistö kasvoi klarinetisti-saksofonistilla ja kahdella laulajalla. Intiimeistä a capella soolo- ja duonumeroista siirryttiin vähitellen konsertin päättäneeseen humoristiseen ja riehakkaaseen fragmenttiin The Games (1984) oopperasta. Oopperassa elämä maapallolla on tuhoutunut ihmisen toimesta. Memory Song kertoo pienen ihmisten siirtokunnan perinteisestä juhlasta, missä muistellaan elämää maapallolla. Nasaalit midi-urkuäänet säestävät vokaaliäänillä tuotettua viidakkomaista äänimaisemaa samalla, kun kertoja koettaa muistaa mm. miltä kahvi maistui.
Konsertin aluksi kuulimme otteita Monkin laajasta performanssiteoksestaan Juice (1969). Näissä lauluissa Monk vielä kehittelee omaa äänirepertuaariaan ja ne ovat osaksi juuri sen takia mielenkiintoisia. Kokeileva äänenkäyttö ja eri tekniikoitten rajapinnat tuovat sopivasti särmää näihin varhaisiin teoksiin. Click Song #1 on duetto yhdelle äänelle. Light Songs (1988) kokoelmasta olevassa laulussa Monk hyräilee yksinkertaista kansanlaulumaista melodiaa naksutellen samalla suullaan rytmikontrapunktia laululleen. Tästä tekniikasta täytyy sanoa, että helpommin sanottu kuin tehty! Toinen ällistyttävä kohtaaminen oli Hocket (1990), mistä Monk kirjoittaa: ”… kaksi ääntä, jotka ovat niin yhteenkietoutuneita, ettei melkein voi kuulla, että esiintyjiä on kaksi”. Siinä kaksi laulajaa esittää suhteellisen yksinkertaisen kuuloisen minimalistisen melodian. Aivan uuden ulottuvuuden teokseen tuo se, että tämä melodialinja rakentuu laulajien vuorotellen tuottamista lyhyehköistä äänistä. Monkin duetto Katie Geissingerin kanssa oli vaikuttavaa kuultavaa.
Gotham Lullaby (1975) aloitti Monkin vokaali-piano-duot. Monkin musiikkia on kuvailtu mm. kansanmusiikiksi toiselta planeetalta. Tämä teos on hyvä esimerkki kansanlaulumaista ilmaisua lähenevästä tuotannosta. Monk on kehitellyt oman kielen, jolle laulumelodia on sävelletty. Laulumelodiaa säestää pianon sointumurroista rakentuva taustaostinato. Korkeat hihkaisumaiset repliikit tuovat monikerroksisuutta ja variaatiota tähän melko staattiselta vaikuttavaan teokseen. Madwoman’s Vision (1988) johdattelee kuulijan lempeästi ja vähitellen aivan toisenlaisiin tunnelmiin. Monkin elokuvasta Book of Days peräisin olevassa teoksessa kuullaan keskiaikaisen shamaanin ennustus siitä, minkälainen 1900-luvun New York tulee olemaan. Monk käyttää koko laajaa rekisteriään hyräilystä korkeisiin hihkaisuihin ja sortuneella äänellä puhuttuihin katkelmiin. Inuitien kurkkulaulua muistuttavat katkelmat luovat salaperäistä tunnelmaa.
Meredith Monk & Vocal Ensemble jäsenet astuivat yksi kerrallaan lavalle Choosing Companions -teoksen aikana. ATLAS (1991) oopperasta peräisin olevassa kohtauksessa yhtyeen kaksi jäsentä Katie Geissinger ja Allison Sniffin, esittäytyvät upeine äänineen ja täyttävät näin kirkkaasti matkakumppanilta vaadittavat ominaisuudet. Vaikka Choosing Companions rakentuukin samoista aineksista kuin Gotham Lullaby, Monkin tyyliin kuuluvat osaset, tietyntyyppiset hihkaisumaiset elementit, säestyskuvioinnit ja melodialinjat ovat selvästi vakiintuneet tietynlaisiksi tässä myöhemmässä teoksessa. Sanavarasto on luotu, Monk on siirtynyt luomaan sen varassa tuotantoa sen sijaan, että etsisi vielä uudenlaisia sanomisen muotoja. Tietyssä mielessä tämä on hyvä asia, se tekee hänen musiikkistaan helposti tunnistettavaa. Toisaalta rikkautta ilmaisuun tuonut varhaisen tuotannon rosoisuus ja kokeilevuus on jäänyt uudemmassa tuotannossa taka-alalle.
Monkin introvertisti säteilevä karisma sointuu hyvin yhteen hänen nimensä monk – munkki luoman assosiaation kanssa. Tämä 73-vuotias taiteilija esitti suvereenisti ja täysin vaivattoman tuntuisesti yli kaksituntisen ohjelmiston. Monk tuntui olevan kuin meditaatiossa ja liitelevän aineettomasti soololaulusta tanssinumeroihin ja oopperakohtauksiin tunnelman vaihtuessa nopeasti meditatiivisen laulavasta taiturillisen kepeään. Monkin taide henkilöityy vahvasti hänen persoonaansa ja tuntuu vaativan hänen läsnäolonsa ollakseen taianomaista. Niin kuin kaikki suuret taiteilijat, hän on ikoninen.
– Maija Hynninen 2016
Meredith Monk & Vocal Ensemble
7.3.2016
Other Minds Festival 21
SFJAZZ CENTER