200 vuotta Aristide Cavaillé-Collin syntymästä -konserttisarjan avajaiskonsertti 4. helmikuuta Saint-Roch -kirkossa Pariisissa.
Urkureina Françoise Levéchin ja Yannick Merlin.
Kävin jo tammikuun alussa Notre Dame -kirkossa kuuntelemassa sunnuntai-iltapäivän urkukonserttia ja siellä olevia suuria Cavaillé-Coll -urkuja. Niiden soinnin pehmeä kvaliteetti oli tavattoman miellyttävä, artikulaation säilyessä koko ajan kirkkaana. Notre Damen urut ovat kuitenkin modifioitu alkuperäisestä, joten todennäköisesti sointimaailmakin on jonkin verran muuttunut ajan saatossa.
Viime perjantaina sain kuulla Saint-Roch -kirkossa restauroituja Cavaillé-Coll -urkuja. Entisöinti oli ensin suunniteltu saattaa Cavaillé-Collin vuoden 1842 -version tasalle, mutta se päätyi tavoittelemaan vuoden 1881 versiota. Tässä yhtyedessä on hyvä muistaa, että Cavaillé-Coll ei toki rakentanut uutta soitinta tikuista, vaan uudisti aikaisemman soittimen perusteellisesti.
Onnekkaasti konsertissa esiintyi kaksi varsin erilaista urkuria, Françoise Levéchin ja Yannick Merlin. Ensin mainittu on Saint-Rochin oma urkuri, jälkimmäisen toimiessa Notre-Dame-des-Champs -kirkon urkurina. Molemmat ovat monipuolisia taiteilijoita sekä konsertoiden ahkerasti että opettaen eri instituutioissa. Levéchin aloitti konsertin César Franckin Fantasialla op. 16, missä Cavaillé-Collin pehmeä sointiväri oli mainiosti edukseen. Toisena teoksen Levéchin esitti Alexandre-Charles Fessyn Offertoiren, mikä sisälsi jo lennokkaampaa rytminkäsittelyä ja antoi hyvän kuvan soittimen artikulaation laadusta. Erottelu säilyi selkeänä rekisteröinnin vaihteluissa ja teos toimi erinomaisesti – mikä ei oikeastaan ole ihme, sillä se oli sävelletty juuri tälle soittimelle. Fessy toimi samaisessa kirkossa urkurina juuri Cavaillé-Coll -urkujen rakentamisen jälkeen.
Ohjelman seuraavaa säveltäjä, Louis-James-Alfred Lefébure-Wély toimi Fessyn edeltäjänä Saint-Rochissa. Yannick Merlin aloitti osuutensa hänen teoksellaan Elévation ou Communion, minkä kaunis melodisuus loi harrasta tunnelmaa katedraalissa värjötelleeseen yleisöön. Merlinin seuraava kappale, Franz Lisztin ”Weine, Klagen, Sorgen, Zagen…” muodostui konsertin painopisteeksi. Ansio tästä kuulunee osaltaan sävellykselle, missä urkujen voimavaroja käytetään runsaasti ja kuullun soittimen fortesoitto -ominaisuudet saattoivat päästä oikeuksiinsa. Merlin käytti voimavaroja rohkealla kädellä ja nautittavasti. Sointi ei kuitenkaan missään vaiheessa puuroutunut, vaan säilyi kauttaaltaan kirkkaana. Mieleen jäivät myös mahtavat ja vaikuttavat crescendot.
Konsertin lopuksi Françoise Levéchin esitti kolme kappaleen kokonaisuuden, minkä aloitti Auguste Durandin kappale Prière, sitä seurasi Lefébure-Wélyn Offertoire g-molli ja Marssi G-duurissa. Durand oli, kuten niin moni muukin ohjelmassa esiintyneistä nimistä, toiminut Saint-Rochin urkurina ja hänen kappaleensa istui soittimelle kuin nenä päähän. Levéchinin soittajapersoonan ominaisuudet, kuten hiljaisempien nyanssien kuuntelu ja erilaisten sävyjen tavoittelu rekisteröinnillä, sopivat teokseen hyvin. Lefébure-Wélyn kaksi kappaletta eleginen Offertoire ja riehakas, ooppera- tai karusellimusiikkia muistuttava Marssi päättivät konsertin Saint-Rochin kauniissa, vaikkakin talvisen viileässä kirkossa.