Category Archives: Tiedotteet

Radion sinfoniaorkesteri esittää ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla Sebastian Fagerlundin orkesteriteoksen Water Atlas 16.–17.5. Musiikkitalossa. Yleisradio on yksi teoksen tilaajista yhdessä Amsterdamin Concertgebouw -konserttitalon ja BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa. Lisäksi ohjelmassa on Debussyn Jeux ja Ravelin Bolero sekä Manuel de Fallan pianokonsertto ”Öitä Espanjan puutarhoissa”, jonka solistina esiintyy Angela Hewitt.

Sebastian Fagerlund on noussut nopeasti ensin suomalaisten nykysäveltäjien eturiviin sekä nyt myös kansainvälisesti menestyneimpien säveltäjiemme joukkoon. Kaudeksi 2016–2017 Fagerlund valittiin Amsterdamin Concertgebouw’n konserttitalon historian toiseksi residenssisäveltäjäksi. Tänä aikana syntyi orkesteritriptyykki, jonka viimeinen osa nyt kuultava Water Atlas on.

Kaikilla kolmella teoksella on yhteistä musiikillista materiaalia sekä veteen ja merenkulkuun liittyvää symboliikkaa.”Teokseni ei ole ohjelmamusiikkia, vaan kyse on vedestä laajempana ja abstraktimpana ilmiönä”, Fagerlund kuitenkin muistuttaa. Kantaesitys Hollannin radion sinfoniaorkesterin konsertissa 21.4. Osmo Vänskän johdolla oli suuri menestys.

Kanadalainen Angela Hewitt kuuluu aikamme pianisteista arvostetuimpiin. Hewitt tunnetaan parhaiten Bachin musiikin tulkitsijana ja hän onkin levyttänyt Hyperion-yhtiölle säveltäjän kaiken keskeisen klaveerimusiikin. Bachin lisäksi Hewittin laajaan ja palkittuun diskografiaan sisältyy mm. Couperinin, Mozartin, Schumannin, Debussyn ja Messiaenin musiikkia. Hannu Lintu kuuluu Hewittin läheisiin yhteistyökumppaneihin – lokakuussa 2017 he kantaesittivät Ottawassa Matthew Whittallin pianokonserton Nameless Seas.

Kevään viimeisessä kamarimusiikkikonsertissa 20.5. RSO:n muusikot esittävät Gunter Schullerin ja David Amramin teoksia, joissa pääosassa on käyrätorvi.

Xenakis esittelee kehittämäänsä tietokoneavusteisen säveltämisen ja reaaliaikaisen esittämisen UPIC-järjestelmää.

Mitä on romantiikka musiikissa? Ainakin tulkintatahtoa, itsellisen ajattelijan pyrkimystä ilmaista fantasioitaan, toiveitaan ja halujaan. Entä mitä on keväinen musiikki? Ainakin sellaista, joka viittaa syntymään: alkuvoimaan, väkivaltaiseenkin tunkeutumiseen tiedostamattomuudesta kohti tiedostamista.

Niinpä Iannis Xenakisin musiikki on sekä romanttista että keväistä. Kouriintuntuvasti läsnä on instrumentin ja soittajan sekä soinnin ja sen kokijan välinen vastus. Kiinnostavasti Xenakis haastaa käsityksemme musiikin sidonnaisuudesta ajan kulkuun: teosten materiaali ja rakenne ovat kiinteässä yhdeydessä korkean tason matemaattisiin periaatteisiin, jotka säveltäjä on ihailtavalla tavalla onnistunut pukemaan runolliseen muotoon.

UMUU-yhtye ystävineen esittää valikoiman Xenakisin soolo- ja kamarimusiikkiteoksia. Kattaus, joka ilmentää säveltäjän matemaattisen ja arkkitehtonisen prosessin kehittymistä viidenkymmenen vuoden kuluessa, on esteettisesti hämmästyttävän yhtenäinen ja täynnä väkeviä teoksia eri soitinyhdistelmille.

Varhaisin konsertissa kuultava sävellys on pianoteos Six chansons vuodelta 1952, jolloin Le Corbusierin arkkitehtiateljeessa päivisin työskennellyt Xenakis seurasi vapaa-ajallaan Olivier Messiaenin sävellysopetusta. Kotimaastaan pakoon ajettu Xenakis etsii näissä lauluissa kreikkalais–romanialaisia juuriaan, tahtoen ”olla Kreikalle se mitä Bartók oli Unkarille”. Säveltäjä, jolle sotilasjuntta oli julistanut kuolemantuomion, pääsi palaamaan kotimaahansa vasta juntan kaaduttua vuonna 1974.

Messiaen kannusti nuorta säveltäjää säilyttämään riippumattomuutensa ja etsimään omaa ääntään akateemisen sävellysmaailman ulkopuolelta. ”Xenakis ei ole radikaalisti uusi vaan radikaalisti toisenlainen”, hän totesi. Sodassa kärsinyttä ruumistaan ja psyykeään eheyttävälle Xenakisille identiteetin etsiminen oli kaikki kaikessa: ”Kompositio on kamppailua olemassa olemisen puolesta. Jos kuitenkin jäljittelen menneisyyttä, en tee mitään enkä ole olemassa”.

Iannis Xenakisin Le Corbusierin toimistossa suunnittelema Philipsin paviljonki Brysselin-maailmannäyttelyyn 1958.

Orkesteriteoksessaan Metastaseis (1954) Xenakis siirsi Philipsin paviljongin hyperboliset kuvaajat soivaan muotoon. Algoritmien laskeminen tuli kuitenkin kaiken aikaa työläämmäksi ja lopulta käsityönä mahdottomaksi. 1960-luvulla Xenakis sai mahdollisuuden käyttää IBM 7090 -supertietokoneen laskentatehoa matemaattisten joukkojen yhdistelmien kartoittamiseen. Samaan ST-algoritmiin perustuvat  tässä konsertissa kuultavan pianokvarteton Morsima–Amorsima (1962) lisäksi myös teokset ST/4, ST/10 ja Atrées.

Monissa teoksissaan Xenakis tavoitteli äärimmäisen fyysistä ja draamattista ääni-ilmaisua, soivan energian suoraa suuntaamista kohti kuulijaa. 1970-luvulle tultaessa esiin tunkeutui uusi sukupolvi virtuoosisoittajia, jota eivät enää karsastaneet musiikkia nykytaiteen lajina vaan suhtautuivat intohimoisesti myös oman aikansa teoksiin ja niitä kannatteleviin ideoihin. Säveltäjät ja soittajat inspiroivat toisiaan vanhojen totuuksien kyseenalaistamisessa, ja myös Xenakisin partituurit ovat tehneet monesta mahdottomuudesta mahdollisia. Atleetin lailla Xenakista soittava muusikko pyrkii alati ylittämään omat rajansa ja kurottamaan yhä nopeammaksi, yhä korkeammalle, yhä voimakkaammaksi.

Näin syntyneisiin nykyisin kantaohjelmistoon kuuluviin teoksiin lukeutuu Mikka (1971) sooloviululle. Sen taustalla on viulun soinnin ja soittamisen motoriikan määritteleminen uudelleen: ”neljän kielen rajoitteesta” vapautunut soittaja on ”kuin oskillaattori” kolmen ja puolen oktaavin alalle ulottuvine glissandoineen.

Mikka, saksofonikvartetto Xas (1987) ja monet muut teokset perustuvat tilastotieteellisiin laskentamalleihin, jotka tekevät mahdollisiksi niin sanottujen suotimien, pilvien ja versoilujen käytön teosten käsitteellisenä ja käytännöllisenä materiaalina. Näiden teknisten keinojen avulla Xenakis luo musiikkia, joka dramatisoi ristivetoa hajaannuksen ja järjestyneisyyden välillä. Joukkoteoreettiset mallit sitovat musiikin vankasti todelliseen maailmaan: Xenakisin suurimpana ansiona voi kuitenkin pitää sitä eleganssia ja runollisuutta, jonka puitteissa tieteellinen ja taiteellinen havaintomaailma sulautuvat yhteen.

PE 18.5.2018 klo 15
Helsingin Musiikkitalon alalämpiö; vapaa pääsy; ilmainen kahvitarjoilu!

Juho Laitinen, laulu ja sello
Eriikka Maalismaa, viulu
Adrian Rigopulos, kontrabasso
Mirka Viitala, piano
Anna-Sofia Anttonen, Nanna Ikonen, Annu Laine ja Sikri Lehko, saksofonit

Iannis Xenakisin sävellyksiä:
Six chansons (1951–2)
Morsima–Amorsima (1962)
Mikka (1971)
Pour Maurice (1982)
Xas (1987)
Roscobeck (1996)

James Gaffigan

Kapelimestari Leonard Slatkin on joutunut peruuttamaan Radion sinfoniaorkesterin konsertin 11.5. Hänen tilallaan johtaa James Gaffigan. RSO juhlistaa konsertissa legendaarisen yhdysvaltalaisen säveltäjän ja kapellimestarin, Leonard Bernsteinin syntymän 100. merkkivuotta.

Juhlakonsertin ohjelma ei vaihdu – konsertissa kuullaan alkusoitto Bernsteinin Candide-operetista,Serenadi viululle ja orkesterille, sinfonia nro 1 ja Sinfoniset tanssit musikaalista West Side Story. Viulusolistina esiintyy Elina Vähälä ja sinfonian mezzosopraanosoolon laulaa Jenny Carlstedt. 

Amerikkalainen kapellimestari James Gaffigan on Luzernin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari ja Hollannin radion filharmonikkojen päävierailija. Gaffigan on johtanut monia maailman huippuluokan orkestereita niin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuin Aasiassa. Kuluvalla kaudella näitä ovat mm. Chicagon, Dallasin ja Philadelphian orkesterit, Münchenin filharmonikot ja Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri. Oopperaa Gaffigan on johtanut mm. Wienin valtionoopperassa ja Chicagon Lyyrisessä oopperassa. Lähitulevaisuudessa hän debytoi mm. New Yorkin Metropolitanissa.

Vuodesta 2011 käynnissä ollut Kuule, minä sävellän! -hanke on johdattanut Suomessa jo yli sata lasta, nuorta ja aikuista säveltämisen pariin. Kevään 2018 aikana kahdeksan kehitysvammaista nuorta ja aikuista on säveltänyt omia teoksia ja ne kuullaan ainutlaatuisessa, maksuttomassa konsertissa Kansallisoopperan päälämpiössä 9. toukokuuta klo 15.

Kuule, minä sävellän! -hankkeessa keskeisenä filosofiana on toteuttaa jokaisen musiikillinen visio sellaisenaan. Säveltäjiltä ei edellytetä aiempaa musiikillista osaamista. Ohjaajat auttavat kirjoittamaan sävellykset nuoteille, joista teokset tulkitsee Kuule Ensemble. Kokoonpanossa on mukana Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sekä Suomen kansallisoopperan ja -baletin muusikoita.

Tuotannossa on joka vuosi uusi näkökulma ja uusi kohderyhmä. Vuonna 2016 nähtiin ensi kertaa kokonainen ooppera, jonka sävelsi yhteisvoimin 14 suomalais- ja yhdysvaltalaisnuorta. Vuonna 2018 säveltäjinä on kahdeksan kehitysvammaista nuorta ja aikuista, ja yhteistyökumppanina projektissa toimii Musiikin erityispalvelukeskus Resonaari. Sävellysprosessia ovat ohjanneet Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen opiskelijat Vuokko Viljanen, Saara Pitkänen, Maija Sihvola, Minna Koivukoski ja Erla Pulli säveltäjä Dante Thelestamin, näyttelijä Elina Stirkkisen ja musiikkikasvatuksen lehtori Riitta Tikkasen johdolla.

Kuule, minä sävellän! on Helsingin kaupunginorkesterin, Musiikkitalon, Radion sinfoniaorkesterin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian, Suomen kansallisoopperan ja -baletin sekä New Yorkin filharmonisen orkesterin vuonna 2011 käynnistämä yhteistyöprojekti, johon on tähän mennessä osallistunut yli sata lasta ja nuorta. Kuule, minä sävellän! -hanketta ovat tukeneet Alfred Kordelinin ja Paulon säätiöt.