Amfion pro musica classica

Category Archives: Tiedotteet

Tapiolan kuoron kansainvälinen sävellyskilpailu

Tapiolan kuoron kannatusyhdistys ry avaa toista kertaa kansainvälisen kuorosävellyskilpailun kaikille lapsi- ja nuorisokuoroille säveltämisestä kiinnostuneille. Kilpailu on avoin kaikenikäisille
hakijoille. Sävellyskilpailun tarkoitus on löytää uusia ja mielenkiintoisia a cappella -sävellyksiä lapsi- ja nuorisokuorolle.

”Koen tämän mainiona mahdollisuutena jatkaa Tapiolan kuoron mittavaa säveltäjäyhteistyöperinnettä sekä tuoda esiin korkeatasoista lapsi- ja nuorisokuoromusiikkia”, kertoo Pasi Hyökki, Tapiolan kuoron taiteellinen johtaja.

Kilpailun tulokset julkistetaan kesäkuussa 2022. Tuomariston jäseninä toimivat Tapiolan kuoron taiteellinen johtaja Pasi Hyökki, kustannusjohtaja Reijo Kekkonen (Sulasol), kuoronjohtaja Sanna Salminen (Vox Aurea) sekä kuoronjohtaja Viena Kangas (CandoMini). Kilpailun palkintoina jaetaan yhteensä 3 000 euroa (tuomaristo pidättää oikeuden olla jakamatta
palkintosummaa).

Kilpailun säännöt: http://www.tapiolankuoro.fi/competition

Helsinki Lied -kilpailu lähestyy – Lied-parit kilpailevat 29.-31.10.2021

Suomen lahjakkaimmat nuoret lied-duot ottavat toisistaan mittaa 29.-31.10.2021 Helsinki Lied -kilpailussa Helsingin Konservatoriossa. Kilpailu on Suomen ainoa lied-pareille tarkoitettu valtakunnallinen kilpailu.

Kilpailuun ilmoittautui yhteensä 50 lied-duoa eri puolilta Suomea. Kilpailemaan valittiin 42 paria, parien lähettämän ennakkomateriaalin perusteella. Kilpailijat esitellään helsinkilied.fi-verkkosivuilla.

– Kilpailuun ilmoittautuneiden taso oli erittäin korkea, joten liedin ystäville on luvassa hieno viikonloppu. Tämä on kilpailu, joka tarjoaa lied-duoille mahdollisuuden esitellä musiikillisia mieltymyksiään ja vahvuuksiaan konserttikokonaisuuksina, toteaa kilpailutoimikunnan puheenjohtaja, rehtori Rea Warme-Korpinen.

Helsinki Lied -kilpailuun voivat osallistua suomalaisissa musiikkiopistossa, konservatoriossa, ammattikorkeakoulussa tai Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskelevat suomalaiset ja Suomessa asuvat tutkintoon tähtäävästi opiskelevat ulkomaalaiset lied-parit. Osallistua voivat myös suomalaiset, jotka opiskelevat ulkomaisessa korkeakoulussa laulua tai pianonsoittoa.

Helsingin Konservatorion Säätiö järjestää valtakunnallisen Helsinki Lied -kilpailun nyt kolmatta kertaa. Kilpailu nostaa liediä esille elinvoimaisena klassisen musiikin taidemuotona. Kilpailu järjestetään Helsingin Konservatorion konserttisalissa Ruoholahdessa (Ruoholahdentori 6). Kilpailu on järjestetty aiemmin vuosina 2015 ja 2018.

Tuomariston puheenjohtajana toimii pianotaiteilija Tuija Hakkila. Muut jäsenet ovat pianotaiteilija Bengt Forsberg ja laulutaiteilijat Arttu Kataja ja Elisabeth Werres.

Palkintoina jaetaan yhteensä 19 000 euroa. 25-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarjan pääpalkinto on 6000 euroa ja alle 25-vuotiaiden 4000 euroa. Palkituille tarjotaan myös konsertointimahdollisuuksia.

Kilpailun alkuerät ovat 29.–30. lokakuuta, välierä 30. lokakuuta ja finaalit sunnuntaina 31. lokakuuta. Kilpailijoiden esiintymisjärjestys arvotaan 28.10. Kilpailun ennakkoliput ovat myynnissä helsinkilied.fi-verkkosivulla.

RSO:n Thomas Adès -festivaalilla kaksi maailman kantaesitystä

3. RSO-festivaali esittelee maailman tunnetuimpiin nykysäveltäjiin kuuluvan Thomas Adèsin 15.‒29.10. Musiikkitalossa. Adèsin itsensä suunnittelemassa festivaaliohjelmassa on mm. Märchentänze – ja Kolme kehtolaulua -teosten kantaesitykset sekä Adèsille tärkeiden säveltäjien, kuten Sibeliuksen ja Stravinskyn musiikkia. Monitaituri Adès johtaa konserteista itse kolme ja esiintyy myös pianistina kamarimusiikkikonsertissa.

Englantilainen Thomas Adès (s. 1971) murtautui yleisön tietoisuuteen kamarioopperallaan Powder Her Face (1995), joka kertoo skandaalin käryistä elämää viettäneestä Argyllin herttuattaresta. RSO:n ylikapellimestari Nicholas Collonille Adèsin valinta festivaalin teemasäveltäjäksi oli helppo. “Minulle Thomas Adès on yksi tämän ja edellisen vuosisadan suurista hahmoista ja säveltäjä, jonka musiikkia mieluusti johdan.” Festivaalin avajaiskonsertissa 15.10. Collon johtaa Adèsin orkesterisarjan Hotel Suite from Powder Her Face, sellokonserton Lieux retrouvés sekä Stravinskyn Tulilinnun.

Adèsia on kiitetty erityisesti taiturillisesta orkestraatiosta sekä harmonian ja rytmin omaperäisestä käsittelystä. Hänen musiikissaan julmuus ja hellyys, valo ja pimeys, ironia ja vakavuus elävät rinnakkain. Kohuoopperaksikin kutsutun Powder Her Facen jälkeen Adèsin taide syveni nopeasti vielä merkitsevämpiin ulottuvuuksiin. Syntyi suuria orkesteriteoksia, kuten Grawemeyerilla palkittu, surrealististen sointimaailmojen Asyla (1997), joka kuullaan RSO-festivaalin päätöskonsertissa 29.10.

Kolmen oopperan ohella Adès on laajentanut työtään näyttämömusiikin alueella säveltämällä Danten Jumalaisen näytelmän innoittaman baletin. Korona peruutti teoksen kantaesityksen Lontoon Covent Gardenissa ja vain ensimmäinen osa Inferno on esitetty aiemmin yleisölle. Inferno kuullaan myös RSO-festivaalilla 20.‒21.10. yhdessä Stravinskyn Orfeuksen kanssa. Koko Dante-baletti saa ensi-iltansa Lontoossa 14.10.

Märchentänze on alun perin duo viululle ja pianolle, jonka Adès kantaesitti 4.10.2021 Pekka Kuusiston kanssa Pariisissa. Yleisradion tilauksesta Adès sävelsi teoksesta orkesteriversion, jonka maailman kantaesitys huipentaa RSO-festivaalin 29.10. Samassa konsertissa on ohjelmassa Adèsille tärkeän säveltäjän, Sibeliuksen, 6. sinfonia sekä Adèsin oppilaan, Francisco Collin teos viululle ja orkesterille. Konsertin viulusolisti on Pekka Kuusisto.

Säveltämisen ja orkesterinjohdon ohella Adès esiintyy säännöllisesti myös pianistina. Hänen sävellystuotannossaankin on paljon pianokappaleita sekä lauluja ja kamarimusiikkia. RSO-festivaalin kamarimusiikkikonsertissa 24.10. Adès esittää yhdessä mezzosopraano Jenny Carlstedtin ja RSO:n muusikoiden kanssa teoksia mm. Stravinskylta, Kurtágilta ja Purcellilta. Maailman kantaesityksensä saa Kolme kehtolaulua oopperasta The Exterminating Angel.

2.2. alkava Musica nova Helsinki on pääosin verkossa

Simon Steen-Andersen. Kuva © Lars Svankjaer

Simon Steen-Andersen. Kuva © Lars Svankjaer

Suomen suurin nykymusiikkifestivaali Musica nova Helsinki siirtyy koronatilanteen vuoksi pääosin verkkoon ja tarjoilee 2.–10. helmikuuta poikkeuksellisen laajan konserttikattauksen muun muassa Ylen kanavilla. Ääni-installaatioita on lisäksi koettavissa kaupunkitilassa.

Helsingin konsertit toteutetaan pääosin striimilähetyksinä televisiossa, verkossa ja radiossa. Nähtäväksi saadaan suurin osa festivaalin aiemmin julkistetusta ohjelmasta orkesterikonserteista kuoro- ja ensembleteoksiin. Yle Teeman, Yle Areenan ja Yle Radio 1:n lisäksi lähetyskanavina toimivat Taideyliopiston ja orkestereiden omat verkkoalustat. Striimit ovat löydettävissä myös tapahtuman verkkosivun kautta (musicanova.fi).

Joka toinen vuosi järjestettävän Musica novan ohjelmassa kuullaan erityisesti vuoden 2021 residenssisäveltäjien Lisa Streichin ja Simon Steen-Andersenin sekä festivaalin Polytopia-teeman innoittajana toimivan säveltäjä, arkkitehti ja matemaatikko Iannis Xenakisin musiikkia. Ohjelmassa ovat muun muassa Steen-Andersenin kulttiteos Black Box Music sekä festivaalilla kantaesityksensä saava, Keskustakirjasto Oodin arkkitehtuurin ympärille punoutuva Run Time Error. Streichin teoksista festivaalilla soivat esimerkiksi Augenlieder ja Mantel, ja Xenakisin tuotannosta kuullaan muun muassa harvoin esitetty La légende d’eer.

Festivaalin lukuisiin kantaesityksiin kuuluvat Run Time Errorin lisäksi esimerkiksi Radion sinfoniaorkesterin konsertissa kuultava Roope Mäenpään Jamais vu -tilausteos sekä Lauri Supposen osana Hietsu is Happening -tapahtumaa esitettävä Tromba Marina. Musica novan ohjelmassa kuullaan lisäksi muiden muassa Liza Limin ja Eugene Birmanin musiikkia. Australialaiselta Limiltä kuullaan kaksi teosta: varhainen Garden of Earthly Desire Zagros Ensemblen esittämänä sekä ympäristöteemaan keskittyvä Extinction Events & Dawn Chorus, joka avaa festivaalin NYKY Ensemblen esittämänä.

Pääosin maksuttomien striimilähetysten lisäksi kaupunkitilassa voi kokea pop up -installaatioita. Nuoria säveltäjiä ja arkkitehtejä yhdistävän Helsinki Polytopes -sarjan ääniteokset kuullaan yllättävissä paikoissa: MACHINA EX NATURAE on koettavissa Keskuspuiston luonnossa ja Room 227 helsinkiläisessä autotallissa ennakkoon varatuilla vuoroilla vain kaksi ihmistä kerrallaan. Kulttuurisaunaan pystytetään lisäksi kuunteluhuone, jossa kuulijat pääsevät vuorollaan sukeltamaan valmitsemiinsa Iannis Xenakisin teoksiin.

Valtion taiteilija-apurahat jaettu

Taiken yhteydessä toimivat taidetoimikunnat ovat jakaneet valtion taiteilija-apurahoja 298 ammattilaiselle. Apurahoilla rahoitetaan erityisesti kuvataiteilijoiden ja kirjailijoiden työskentelyä. Hakemuksia tuli ennätysmäärä, runsaat 2 800. Määrä kasvoi edellisvuodesta lähes kymmenellä prosentilla. Taiken rahoittama työskentely alkaa vuoden 2021 alusta. Kausien pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Apurahan suuruus on 1 960 euroa kuukaudessa (josta apurahan saaja maksaa itse pakollsiet vakuutusmaksut).

– On tärkeää, että Suomen korkeatasoisilla taiteilijoilla on mahdollisuus vapaaseen, pitkäjänteiseen työskentelyyn ja yhteiskunnan syvälliseen, moninaiseen hyödyttämiseen. Valtion taiteilija-apurahat mahdollistavat tämän. Tulevaisuudessa tulee pitää huolta siitä, että apurahatyötä arvostetaan työnä, tuen ostovoima nousee ja siitä kertyy normaali sosiaaliturva, toteaa johtaja Paula Tuovinen Taiken tiedotteessa.

Vaikeinta taiteilija-apurahan saaminen oli visuaalisissa taiteissa, musiikissa sekä monitaiteessa. Rahoitusta riitti vain alle kymmenelle prosentille hakijoista. Musiikin alalla apurahan saaminen vaikeutui, koska hakemusmäärä kasvoi edellisestä vuodesta lähes kolmanneksella.  Naisten osuus on kasvussa mutta musiikissa naishakijoita oli vähiten, kuten viime vuonnakin. Joka kuudes taiteilija-apurahalla työllistyvä taiteilija on alle 35-vuotias.

Musiikin 5-vuotisen apurahan saivat mm. viulisti Eriikka Maalismaa, säveltäjä/viulisti Sanna Salmenkallio (s. 1966) ja säveltäjä Juhani Nuorvala (s. 1961)

Kaikki musiikin apurahan saajat:
viisivuotinen
Grundström Eero, Pukkila
Maalismaa Eriikka, Helsinki
Nuorvala Juhani, Helsinki
Perko Jukka, Helsinki
Salmenkallio Sanna, Helsinki

kolmivuotinen
Fagerudd Markus, Loviisa
Luolajan-Mikkola Markku, Helsinki
Naukkarinen Laura, Kemiönsaari
Niku Teija, Helsinki
Rissanen Aki, Helsinki
Sallinen Lauri, Kuhmo

yksivuotinen
Arola Tytti, Helsinki
Freeman Alexander, Espoo
Hohti Hanna, Espoo
Häkkinen Matias, Helsinki
Kantonen Seppo, Helsinki
Keränen Hannu, Helsinki
Kleemola Patrik, Turku
Kujanpää Emmi, Helsinki
Kuusijärvi Harri, Rovaniemi
Lehto Kukka, Espoo
Lehto Lassi, Helsinki
Livorsi Paola, Helsinki
Lötjönen Antti, Helsinki
Martin Roni, Helsinki
Mäensivu Kaisa, Helsinki
Ounaskari Markku, Helsinki
Pitkänen Johanna, Helsinki
Rounakari Tuomas, Kokkola
Salokoski Emma, Vantaa
Suolahti Linda, Janakkala
Turkka Tellu, Joensuu
Tuunela Arto, Helsinki

puolivuotinen
Ahonen Joonas, Wien
Kankaanranta Eija, Helsinki
Klemetti Sanna, Jyväskylä
Nordenstreng Markus, Helsinki
Oramo Anna-Maaria, Espoo
Peltomaa Aino, Vantaa
Prättälä Tuomo, Helsinki
Seppinen Jutta, Helsinki