Olen seurannut tiiviisti viime perjantaina alkanutta Maerz Musik festivaalia. Arkipäivisin festivaalilla on yleensä kaksi konserttia, jotka kokoavat erilaisia yleisöjä: alkuillasta perinteisempi instrumentaalikonsertti ja myöhäisillasta monitaiteellisia, yleensä elektronista musiikkia sisältäviä esityksiä aina improvisoidusta musiikista alkaen. Eilinen improvisaatio oli tosin ainakin minulle liian vähän virikkeitä tarjoava. Esittäjät tunteva norjalainen säveltäjätuttavani totesikin sen olleen stadionversio siitä, mitä he yleensä soittavat.
Tämän kahtiajaon tarkoitus on sekoittaa erilaisia yleisöjä, mikä ainakin välillä näyttää toteutuvan. Tosin paikallisen liikennelaitoksen BVG:n lakko aiheuttaa sen, että usein on valittava kumman konserteista haluaa kuulla ja nähdä. Ellei halua ajaa koko ajan taksilla, siirtymiseen paikasta toiseen ei läheskään aina ole aikaa, koska bussit ja U-bahnit eivät kulje.
Viime lauantaina näin Olga Neuwirthin uuden musiikkiteatteriesityksen ”Hommage à Klaus Nomi”. Klaus Nomi oli varhain AIDSiin kuollut New Yorkin underground-piireissä vaikuttanut kontratenori. Nomin alter egoja esityksessä olivat futuristiseen valkoiseen asuun pukeutunut näyttelijä, Marc-Michael Bischhoff ja punaiseen barokki/kabaree-asuun pukeutunut kontratenori Andrew Watts. Keski-Amerikkaan viittaavilla karnevaalihatuilla varustettua ja luurangoiksi pukeutunutta yhtyettä, MusikFabrikia, johti Titus Engel. Esitys yhdisteli villejä sovituksia barokkimusiikista ja mm. schlagereista sekä 70-luvun popmusiikista. Video-osuus oli ilmeisen tahallisesti yliladattu kuolemantäyteisellä Dûrer-kuvastolla. Karnevaalia, mauttomuutta, rituaalia, lukuisia viittauksia ja moniselitteisyyttä, mikä ei ainakaan jätä kylmäksi. Tanskan säveltäjäyhdistyksen puheenjohtaja John Frandsen totesi taannoin Suomen Säveltäjien kokouksessa nykymusiikilla [ja -taiteella] olevan olennaisena piirteenä se, että siitä keskustellaan, siitä kiistellään ja se saa ajattelemaan. Se toisin sanoen tekee olemassaolon, sen sijaan, että olisi olemiselle tai oleskelulle taustana.
Matthias Osterwold on suunnitellut Maerz Musikin ohjelmiston erittäin laveasti ja kiinnostavasti. Perinteisempää musiikkia edusti esim. eilen kuultu Philip Hurelin Phasis-Konzert für Warburg saksofonille ja ensemblelle. Varsin hyvä teos; puhuttelevasti murahtelevia harmonioita ja vahvoja pensselin vetoja ja toisaalta paljon detaljeja.
Festivaalin eräs portrait-säveltäjä on kiinalais-australialainen Liza Lim. Lim vieraili Suomessakin Musica Novassa muutama vuosi sitten. Levyltä kuultuna Limin musiikki oli ollut kiehtovaa, mutta jätti Helsingissä kaksijakoisen vaikutelman. Olisiko osasyy ollut myös se, että hänen sävelkielensä oli suomalaisille muusikoille yksinkertaisesti liian kaukaista ja vierasta. Täällä Limia esitti australialainen Elision Ensemble, jonka kanssa Lim on työskennellyt pitkään. Osa teoksista jäi edelleen arvoituksellisiksi, mutta esimerkiksi Weaver-of-fictions soolonokkahuilulle ja Mother Tongue sopraanolle ja ensemblelle olivat varsin hienoja teoksia. Suomenkielikin oli päässyt viimeksi mainittuun teokseen mukaan. Odotan suurella mielenkiinnolla sunnuntaina esitettävää TONia nukeille, veistoksille, yleisölle ja ensemblelle.
Toinen esillä oleva säveltäjä on Stefano Gervasoni. Hänen teoksensa Com que voz fado-laulajalle, baritonille, elektroniikalle ja ensemblelle on taitavan säveltäjän runollinen yhdistelmä fado-lauluja ja modernia musiikkia, vaikkakin minun makuuni turhan kiltti sellainen.
