Olli Mustosen esiintymiset herättävät samanlaista kihelmöintiä ja hytinää mielikuvituksessa kuin loton jättipottiarvonta. Etukäteen tietää, että tänään voi olla se päivä kun kaikki osuu, mutta pikkuvoitoistakaan ei voi olla pahoillaan. Jännitystä saa koko rahalla, etenkin Rahmaninovin toisessa pianokonsertossa, johon ei Mustosen uskoisi edes vilkaisevan. RSO:n perjantaisarjassa napsahti kuitenkin kuusi oikein ja lisänumero. Read More →
Arvio: Yksi säveltäjä ja kolme virtuoosia
Olli Koskelin (s. 1955) ei ole yhtä tunnettu ja tuottelias säveltäjä kuin muutamat muut suomalaiset ikäpolvensa edustajat – ne radikaalit Korvat auki -modernistit – ja sikäli yksinomaan hänen teoksiinsa keskittyvä konsertti vaikutti jo etukäteen lupaavalta. Read More →
Arvio: Terveydenkin kustannuksella kovaa
Pianisti Henri Sigfridsson tunnetaan vaativista ohjelmistaan, joita yksikään pianisti ei voi pitää kevyinä tai helppoina. Tälläkään kertaa Sigfridsson ei päästänyt itseään helpolla. Diabelli-muunnelmia pidetään Beethovenin raskaimpana pianoteoksena ja Musorgskin Näyttelykuvissa tarvitaan muskelia ja pikkutarkkaa hienomotoriikkaa yli puolen tunnin verran. Read More →
Arvio: Hollywood-veteraanin syntymäpäiväjuhlat Tampereella
Seikkailukonsertti ”Eläköön Williams”
Tampere-talo 13.1.2011
Tampere filharmonia
Artuto Alvarado, kapellimestari
Tampere filharmonia avasi kevätkautensa riemastuttavasti kunnianosoituksella 80 vuotta täyttävälle Hollywood-mestari John Williamsille. Kapellimestari Arturo Alvaradon johtaman loppuunmyydyn konsertin ohjelma koostui konserttikäyttöön muokatuista katkelmista Williamsin tunnetuimmista elokuvasävellyksistä. Read More →
Levyarvio: Suurenmoista Chopinia
Grand Chopin
Teoksia pianolle ja orkesterille
Janne Mertanen, piano
Turun filharmoninen orkesteri, Jani Telaranta
Alba, 2011
Janne Mertanen on profiloitunut Chopinin musiikin verrattomana suomalaisena tulkitsijana, joka kestää kamppailun myös kansainvälisillä mittareilla helposti helmeilevällä klangillaan ja puolalaismelankolian surumielisen ominaisvärin herkällä annostelullaan. Vaikka henkevyys ja syvällisyys houkuttelevatkin, ei Mertanen kuitenkaan livahda paatoksellisuuden raskaille poluille. Read More →