Chopin
Balladit 1-4, impromptut 1-3, Fantasia-impromptu (käsikirjoitusversio)
Amir Katz, piano
Oehms Classics
Amir Katz ei ehkä ole suuri nimi, hän ei soita suuren levy-yhtiön listoilla tai saa suurta näkyvyyttä konserteillaan. Mutta kun hän soittaa Frédéric Chopinin balladit ja impromptut sellaisella syvyyden vakuuttavuudella ja teknisen pinnan loistokkuudella, että päällimmäiseksi jää kokemus vain suurimmasta pianismista, ei voi kuin ihmetellä vähäistä tunnettuutta. Read More →
Defunensemblen Soikoon!-konsertti Musiikkitalon Camerata-salissa lähti vaivihkaa liikkeelle. Lavannurkassa viritellyt naamioitunut sellisti (Markus Hohti) oli jossain vaiheessa aloittanut Tiina Myllärisen Ballo in maschera -teoksen ja yleisö hiljeni vähitellen kuuntelemaan. Kantaesityksensä saanut ”naamiaistanssi” on monella lailla virkistävän omaperäinen teos. Se ei pyrkinyt piilottelemaan eikä silottelemaan jyrkkiä leikkauksiaan materiaalista toiseen. Myllärinen käyttää aivan estottomasti pitkiä lainauksia Bachin tanssisarjoista Straussin valsseihin, hän leikkelee ja pinoaa niiden palasia päällekkäin ja lomittain elektroniikan keinoin. Read More →
Jos lauantai-iltana halusi maistaa vuosisadanvaihteen Wienin kuohuvaa dekadenssia, saattoi mennä Bio Rexiin tutustumaan Keira Knightleyn, Viggo Mortensenin ja Michael Fassbenderin tähdittämään Freud-elokuvaan A Dangerous Method – tai sitten Musiikkitalolle kuuntelemaan Freudin ajan Wienin sointeja. Kyseessä oli Radion sinfoniaorkesterin kamarimusiikkifestivaalin ainut ”ajankuvakonsertti” muiden ohjelmien yhdistellessä eri aikakausia, ja ilta tarjosi mukavan läpileikkauksen varhaismodernismin murrokseen. Read More →
Pianisti Risto Laurialan soitossa on aina jotain hyvin grandiöösiä, vanhan ajan hehkua, jossa sankaruus kohtaa intiimiyden, Chopin Bachin ja pianisti yleisön. Sellosalin valitettavan vähälukuinen yleisö pidätti hengitystään ikuisilta tuntuneiden sekuntien ajan, kun Goldberg-muunnelmien aarian viimeinen sävel hiipui hitaasti hetkestä ikuisuuteen. Matka tähän pisteeseen oli pienten taisteluiden takana. Read More →
Viime perjantaina ensi-iltansa saaneen Pelléas ja Mélisanden voinee jo nyt nimetä kevään onnistuneimmaksi oopperatapaukseksi. Ensinnäkin on suurenmoista nähdä Debussyn uraauurtava ooppera käytännössä ensimmäistä kertaa Kansallisoopperan lavalla (viime kerrasta on jo noin puoli vuosisataa, ja silloinkin ooppera laulettiin suomeksi). Toiseksi Marco Arturo Marellin ohjaus onnistuu ihmeellisellä tavalla konkretisoimaan symbolistis-impressionistisen kertomuksen koko eksistentiaalisessa viiltävyydessään. Read More →