Category Archives: Päävalikko

Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa sijaitsevan kauniiin uusrenessanssitalon juhlasali oli muutettu tunnelmallisen musiikkirituaalin näyttämöksi. Flyygeliä ja sellotuolia kiersi kaksi kehää tuoleja, joka puolella oli kynttilöitä. Oltiin keskellä kylmintä ja pimeintä vuodenaikaa, enkä varmasti ollut ainoa nelikymmenpäisestä yleisöstä, joka tunsi itsensä etuoikeutetuksi ja onnekkaaksi siitä, että tiesi osallistua tähän harvinaislaatuiseen elämykseen. Lähes kymmentä eri kansallisuutta edustanutta yleisöä oli parikymppisestä opiskelijasta harmaahapsiseen eläkeläiseen, ja kaikki istuivat epätodellisen hiljaisuuden ja keskittyneisyyden vallassa kuunnellen katkamatonta puolitoistatuntista musiikkiesitystä. Read More →

Käsiohjelma antoi jo odottaa jotain epätavallista, se oli kokonaan Helsingin slangilla; roolihenkilöt olivat ’tyyppejä’ kuten ’eka kundi’, ’toka kundi’, ’kolmas kundi’, ’eka nainen’, ’Yön Quningatar’, jne. Helsingin Metropolia-ammattikorkeakoulun tuottama Zauberflöte kuului sarjaan klassikkojen modernisoinnit – joihin yleensä vakavamielinen kuulija/katsoja suhtautuu torjuvasti, niin mahdottomia versioita on jo saatu nähdä ja pahimpia tässä ovat saksalaiset. Liian usein ohjaajat rakentavat omat ’neronleimauksensa’ hienojen teosten päälle niiden sanoman tärvellen. Mutta nyt menin katsomaan Metropolian Taikahuilua hieman cocteaulaisessa mielessä: jusqu’ou on peut aller trop loin! (Mihin saakka voi mennä liian pitkälle). Perussääntö on ehkä se, että jos yleisö tietää, miten teos tehdään ’oikeasti’, voi sitä jo alkaa ’modernisoida’ ja parodisoida. Read More →

Klarinetisti Julian Milkisin moni-ilmeisyys sekä kvartettisoiton legendan, viulisti Mikhail Kopelmanin tähdittämä hienojen muusikoiden jousikvartetti takasivat marraskuisen pimeälle lauantai-illalle kauneutta, iloa ja vaihtuvia tunnelmia. Brahmsin ja Weberin klarinettikvintettojen esitykset olivat erinomaisia, ja konsertti päättyi jazz-numeroihin kotikonsertin tai kamarimusiikkifestivaalin välittömässä hengessä.
Read More →

Japanilainen Masaaki Suzuki tunnetaan Suomessa lähinnä Bach-guruna: cembalistina ja kapellimestarina, jonka huomattavimpana saavutuksena voidaan pitää yhä jatkuvaa Bachin kantaattien kokonaislevytystä yhteistyössä perustamansa Bach Collegium Japanin kanssa. Vierailulleen Tapiolan Sinfoniettan kapellimestarina Suzuki oli kuitenkin valinnut ohjelmiston, jossa liikuttiin ennemminkin orkesterin kotiseuduilla klassismin hengessä. Niin mielellään kuin Suzukin Bach-tulkintaa olisikin kuullut, oli valinta paitsi taiteilijaimagon kannalta ymmärrettävä ja mielenkiintoinen. Read More →

Hahmotettiinpa italialais-amerikkalaisen Gian Carlo Menottin Konsuli sitten musikaalimaiseksi oopperaksi tai oopperamaiseksi musikaaliksi, oli se lajityyppinsä menestyneimpiä uusia teoksia 50-luvun alussa. Ei ole vaikea ymmärtää miksi; kylmän sodan näyttämöllä avoimen poliittinen sekä korostavan ihmiskeskeinen kannanotto herätti vastakaikua, varsinkin kun ooppera taiteenmuotona tarjosi korkeakulttuurisen mahdollisuuden heittäytyä Hollywoodin melodraaman vietäväksi. Read More →