Tämä arvio koskee hyvin erityislaatuista musiikkia, jossa kuulija kuuntelee ennen kaikkea itseään, omia reaktioitaan soivaan todellisuuteen. Siinä säveltäjä demonstroi meille entuudestaan tuntemattomia ominaisuuksia akustisessa ympäristössämme tuoden ne esimerkiksi elektroniikan keinoin kuuluville. Hoksaamisen riemua korostava lopputulos on kutkuttavasti lähellä tieteen ja taiteen rajapintaa, mutta vaikeatajuisiksi teoksia ei voi väittää. Säveltäjän ajatuksena on, että hänen sävellyksensä ovat helposti lähestyttäviä kaikenlaisista kulttuurieroista huolimatta – ne porautuvat ihmisen kuuloaistimuksen universaaliin ytimeen. Tätä kautta tämä äänten taide tarjoaa ennenkuulumatonta poetiikkaa, katarttisuutta ja avartavuutta, vaikka säveltäjä vältteleekin kaikenlaista oman persoonansa vaikutusta teoksiin ”liian säveltäjämäisenä” (”too composerly”). Tälle musiikille omistettu Kallion nykymusiikkipäivien sunnuntainen päätöskonsertti oli ainutlaatuisen taianomainen ilta pienelle, mutta silminnähden onnekkaalle yleisölleen.?? Read More →
Arvio: Konsertti minusta
Arvio: Aurore-renessanssifestivaali tuulettaa varhaisen musiikin kenttää
Kuorokentän aktiivinen luotsaaja, renessanssiohjelmiston tutkijanakin kunnostautunut Kari Turunen on tehnyt merkittävän työn saattaessaan tuoreen renessanssifestivaalin heti ammattimaiseen asuun. Harvoin kuultuun puolalaiseen ohjelmistoon keskittyminen osoittautuikin kannattavaksi haasteeksi nyt ensimmäistä kertaa järjestetyillä Aurore-renessanssimusiikkijuhlilla. Festivaalin ajoitus muuten niin hiljaisessa tammikuussa palvelee suomalaista varhaisen musiikin yleisöä sikälikin, että Auroren ja Sastamalan festivaalit tästedes jakavat vuoden tarkalleen kahtia. Read More →
Arvio: Viatonta hekumaa
Turangalîla-sinfonian ihanuus on sen paradoksaalisuudessa, utopistisuudessa ja suoranaisessa pähkähulluudessa. Itsekin keskitysleirille joutunut Olivier Messiaen (1908–1992) sävelsi tämän 80-minuuttisen orkesterijärkäleen heti toisen maailmansodan jälkeen, vuosina 1946–48. Kymmenenosaiseksi paisuneen teoksen tilasi Bostonin sinfoniaorkesteri ja kantaesityksen johti Leonard Bernstein. Maailmoja syleilevä, erittäin rikas mutta samalla veistosmainen teos imee vaikutteita monesta suunnasta: antiikkisten meksikolaisten monumenttien brutaaliudesta, kompleksista indonesialaisesta gamelan-musiikista, intialaisen musiikin rytmihierarkioista, niin kreikkalaisesta kuin hindulaisestakin numerologiasta, tonaalisuudesta, impressionismista, Stravinskyn blokkiajattelusta, varhaisesta sarjallisuudesta… jopa Wagnerista, tarkemmin Tristan ja Isolde -tarinasta. Read More →
…vain syksystä jouluun
Näin vuodenvaihteessa on tapana silmäillä tapahtumia syyskaudella. Palaan kauden alkuun eli elokuun loppuun; huomaan, että tämä blogi alkaa ja päättyy Venäjästä.
Elokuun lopulla oli Moskovassa Humanistisen yliopiston järjestämä symposium ’Venäjän formalismi 100 vuotta’. Mikä formalismi? Zhdanov ja Šostakovitšin kritiikki? Ei suinkaan. Venäjän formalismi oli värikäs taide- ja tiedesuuntaus 1910-ja 1920-lu vuilla, yksi Venäjän kulttuurihistorian luovimpia kausia. Se koski kaikkia taiteita, kirjallisuutta, elokuvaa ja musiikkia – eli muistetaan nimiä Andrei Belyi, Majakovski, Sergei Eisenstein, Igor Stravinsky ja Boris Asafiev. Tieteen puolella Vladimir Propp – jonka kansansatujen morfologia sai ideansa folkloristiikan suomalaiselta koulukunnalta, Krohneilta ja Antti Aarnelta, ja Mihail Bahtin. Mutta kun tarkemmin katsoo tätä koulukuntaa ovat lähes kaikki sen ideat ja käsittee lainoja ja metaforia musiikista. Jakobsonin: ’dominantti’, tekstiä hallitseva, kokoava prinsiippi. Lev Karsavinin ’sinfoninen subjekti’ ja ’sinfoninen yhteiskunta’. Dostojevskin romaanien ’tietoisuuksien polyfonia’. Vieraannuttaminen – brechtiläinen musiikkiteatteri jne. Read More →
Arvio: Normandeaun maihinnousu
Valveutuneina sävellyksenopiskelijoina ja päädyimme ensin vierailevan säveltäjän luennolle ja illalla vielä samaisen säveltäjän konserttiin kumpikin. Kuulemamme jälkeen tunsimme pakottavan tarpeen purkaa elämystä.
Robert Normandeausta (1955, Québec) henkii käytännön tuoma raudanluja kokemus ajalta, jolloin soivaa minuuttia kohden tehtävä työmäärä oli vielä jotain käsittämätöntä. Säveltäjä joutuu yhä askartelemaan akusmaattisen musiikintekemisen teoreettisten ja teknisten puolten kanssa. Luennoillaan soittamasta muusta tuotannostaan hän osoittautuu myös kirjallisia ja aikataiteita musiikkiinsa sulauttavaksi persoonaksi. Akusmaattinen musiikki on perinteisesti hyvin toimiva yhteistyömuoto.
Teoreettista tämä elokuvateoriastakin ammentava musiikki ei ole, vaan päinvastoin hyvin välittömästi aukeavaa ja puhuttelevaa, kuten sankka konserttiyleisö sai kuulla. Normandeaun juuret ovat progressiivisen rockin ja kontrabasson sointimaailmoissa. Hänen kaltaiselleen hifistille tulee äänen diffuusion, eli asettelun tilaan, olla jotain kappaleeseen sisäsyntyisesti sävellettyä eikä myöhempi loppusilaus. Read More →