Lontoon sinfoniaorkesteri oli ensimmäinen orkesteri, jonka opin tuntemaan nimeltä. Kuten niin monella oman sukupolveni musiikinharrastajalla, minunkin ensikohtaamiseni LSO:n kanssa tapahtui Tähtien sota -elokuvien musiikin kautta. Siksi olikin erityisen kiehtovaa kuulla livenä orkesteria, joka aikoinaan oli johdattanut minutkin sinfonisten sointien maailmaan. Read More →
Arvio: LSO:n ja Daniel Hardingin sointi-iloa Tampere-talossa
Arvio: Nuorta intohimoa ja kutkuttavia paradokseja
Päättymässä olevan orkesterikauden kantaesityksistä yksi keskustelua herättävällä tavalla paradoksaalisimmista lienee Juhani Nuorvalan Septimalia. Uskaltaisiko jo pelkkää tätä puhututtavuutta pitää taiteellisen menestyksen merkkinä? Musiikin alkutahtien kansallisromanttiset assosiaatiot hälvenivät pian mielestä, kun teoksen harmonis-äänenkuljetuksellinen korvienmuljauttelu pääsi vauhtiin. Säveltäjän tarkoituksena kun on luoda puhdasvireinen, yläsävelsarjan huojumattomiin intervalleihin perustuva harmoniamaailma ja samalla ottaa kaikki irti näiden ei-modaalisten, eripohjasävelisten sointuyhdistelmien mitä ”epävireisimmiltä” kuulostavista mikrotonaalisista äänenkuljetusintervalleista. Musiikki on siis kullakin ajanhetkellä niin puhdasta kuin Radion sinfoniaorkesterin soittimista mitä suurimmalla huolellisuudella suinkin saa, mutta samalla melodisilta linjoiltaan välillä hyvinkin epäpuhdasta (? rumaa; taiteessa ’kaunis’ = arjen yläpuolelle nouseva). Eikä tässä vielä kaikki. Read More →
Arvio: Maistuiko lauluntekijälle Romitelli?
Sibelius-Akatemian ja AAVE-festivaalin ensimmäinen yhteistyö synnytti energisen lapsen. Professor Bad Trip -trilogiasta tunnetun italialaissäveltäjä Fausto Romitellin viimeinen teos, video-ooppera An Index of Metals (2003) kuultiin Malmitalossa viidennen audiovisuaalisen undergrounfestivaalin osana. Yleisöä kerääntyi täydeksi saliksi asti, joukossa varmasti moni AAVE-festivaalin tiedotuksen saavuttama, jolle nykymusiikki ei kuulu peruskuunteluohjelmistoon.
Istahdimme näytöksen jälkeen Malmitalon galleriaan säveltäjän ja laulunkirjoittajan Ville Laaksosen kanssa keskustelemaan kuulemastamme. Harvemmin nykymusiikkia kuuntelevan Laaksosen kanssa pohdimme säveltäjän ja yleisön välistä kommunikointia, visuaalisuuden ja auditiivisen suhdetta – unohtamatta käyntiä mielen juoksulenkillä. Read More →
Reportaasi: Pikavisiitti Tampereelle
Huristimme opiskelukaverin kanssa suoraan oppitunnilta, pikaisen lounaan siivittämänä kohti pohjoista. Autossa istuessamme valmistauduimme henkisesti kohtaamaan intensiivisen joskin työkiireiden takia harmillisen lyhyeksi jäävän vierailun Tampereelle kuuntelemaan joka toinen vuosi järjestettävän Biennalen torstai-illan tarjontaa. Tämänvuotisen festivaalin keskiössä ovat musiikkia ja visuaalisuutta yhdistävät teokset.
Pieni vastuusta vapauttava lauseke lienee paikallaan. Torstai-iltapäivänä astuin jo vuorokauden ikäiseen myllerrykseen. Vain ohjelmasta pystyin lunttaamaan miten avajaispäivän ohjelmaan oli kuulunut festariteeman avaavat neljä multimediateosta Galleria Himmelblaussa, sekä myöhäisillan kitarakonsertti Finlaysonin kirkossa. Silmäkulmissani laput peittämässä kuuloni ja katseeni kaikesta torstai-iltaa edeltäneestä ja seuranneesta, astuin Tampere-taloon. Read More →
Arvio: Syväluotaava kantaesitys ja ravistelevia klassikoita Berliinin Philharmoniessa
Amfionin Jari Kallio raportoi tuoreeltaan Berliinin filharmonikkojen tämänviikkoisesta täysosumasta, jossa Brahmsin kolmas sinfonia ja Debussyn La Mer saivat rinnalleen Georg Friedrich Haasin tilausteoksen kantaesityksen.
Johannes Brahms (1833–1897) on ainakin minulle se säveltäjä, joka ensimmäisenä assosioituu mieleen Berliinin filharmonikoista. Ja miksipä ei, onhan orkesteri esittänyt ja levyttänyt säveltäjän sinfonista tuotantoa varsin ahkerasti. Herbert von Karajan ehti levyttää Brahmsin sinfoniat kolmesti orkesterin kanssa, kun taas Claudio Abbado teki oman syklinsä heti ylikapellimestarikautensa alussa. Nikolaus Harnoncourtin erinomaisen raikas kokonaislevytys ilmestyi säveltäjän satavuotisjuhlan aikoihin, ja Sir Simon Rattlen tyylikäs konserttitaltiointeihin perustuva sykli julkaistiin viitisen vuotta sitten.
Levytysten perusteella Rattlen Brahmsista on muodostunut kiehtova yhdistelmä periodisoiton mestarien, kuten Harnoncourtin ja Sir John Eliot Gardinerin sekä toisaalta Wilhelm Furtwänglerin ja Karajanin päiviltä periytyvän berliiniläistradition parhaita puolia. Read More →