Amfion pro musica classica

Category Archives: Päävalikko

Tiedote: Mestariohjaaja toteuttaa Wagnerin jättiteoksen Kansallisoopperassa

b6a2a226c4f66974_org

Richard Wagnerin ooppera Nürnbergin mestarilaulajat saa pitkään odotetun ensi-iltansa Kansallisoopperassa 13.3. Jättiläismäisen oopperan ohjaa mestariohjaaja Harry Kupfer. Edellisen kerran Mestarilaulajat tuotettiin Kansallisoopperassa 65 vuotta sitten.

Esitykset johtaa Kansallisoopperan ylikapellimestari Michael Güttler. Lavastaja on Hans Schavernoch ja puvustaja Yan Tax, jotka molemmat ovat tehneet pitkään yhteistyötä Harry Kupferin kanssa. Edellisen kerran työryhmän kädenjälkeä nähtiin Kansallisoopperan kiitetyssä Parsifalissa.

Hans Sachsin roolissa on saksalainen Ralf Lukas ja Beckmesserinä laulaa Lepakossa vakuuttanut Michael Kraus. Muissa rooleissa kuullaan kotimaisia mestarilaulajia, sillä Waltherina on Mika Pohjonen, Evana Tiina-Maija Koskela, Davidina Tuomas Katajala ja Veit Pognerina Jyrki Korhonen.

Teos kertoo keskiaikaisen Nürnbergin runoilevien käsityöläisten suuresta laulukilpailusta. Kilpailun palkintona on Eva, johon ovat mieltyneet mestarilaulaja Hans Sachs sekä virheiden kirjaaja Beckmesser. Eva rakastaa nuorta Waltheria, mutta Waltherin omaperäinen tyyli ei kelpaa kilpailuun. Lopulta sääntöjä noudattava Beckmesser saa opetuksen ja Walther voittaa uudella taiteellaan kilpailun ja Evan.

Harry Kupfer katsoo, että Wagner valitsi keskiaikaisen Nürnbergin tapahtumapaikaksi, koska se edusti Saksan historian myönteistä vaihetta. Vasta myöhemmin Mestarilaulajiin on lyöty nationalistinen leima. ”Sachsin nationalistinen loppupuhe on ongelmallinen, tässä ei kuitenkaan ole kysymys sovinistisista ajatuksista. Wagner viittaa aina vain Saksan tämän aikakauden positiivisuuteen.”

Suurista myyttisistä teoksistaan tunnettu Wagner osoittautui Mestarilaulajissa myös komiikan taitajaksi. Kun Beckmesser sekoaa laulussa sanoissaan, tai kun Sachs säestää hänen lauluaan vasaraniskuilla, tehdään hauskaa musiikkiteatteria parhaimmillaan. Nürnbergin mestarilaulajat tunnetaan myös vaikuttavista joukkokohtauksistaan ja ylväästi soivasta alkusoitostaan.

Mestarilaulajat kokoontuivat aikanaan Katharinenkirchessä. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja realistisissa lavasteissa nähdään pommitusten tuhoaman kirkon rauniot. Jälleenrakentaminen on käynnissä ja kaikkien kiistojen jälkeen sopu löytyy. ”Nürnbergin mestarilaulajien maailma kuvaa yhteiskuntaa, joka on muuttumassa”, ohjaaja Harry Kupfer kuvaa. ”Kaikkien vastakohtien, taisteluiden ja ristiriitojen jälkeen se pystyy taas pääsemään inhimilliseen harmoniaan.”

Tuotanto on alun perin Zürichin oopperasta. Suomen Kansallisoopperassa Mestarilaulajat nähdään tänä keväänä kuusi kertaa.

www.ooppera.fi

TIEDOTE: Musica nova Helsinki -festivaali käynnistyy perjantaina 6.2.

 

 

Musica nova Helsinki, 6.–14.2.2015
Dialogues–Vuoropuheluja

Suomen suurin nykymusiikkitapahtuma Musica nova Helsinki esittelee vuoropuheluja uuden musiikin kanssa 6.–14.2.2015. Festivaali tuo kaupunkiin lukuisia kansainvälisiä säveltäjä- ja taiteilijavieraita sekä tarjoaa läpileikkauksen kotimaisen nykymusiikin huippunimistä. Festivaali sisältää ennätysmäärän maksutonta ohjelmistoa.

Festivaalin avajaiskonsertissa sekä solistin että sopraanon roolissa loistaa kiistatta nykyoopperan valovoimaisimpiin tähtiin lukeutuva kanadalainen Barbara Hannigan. Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestari John Storgårds nähdään konsertissa niinikään myös instrumentalistin roolissa.

Kansainväliselle nykymusiikin huipulle nopeasti noussut englantilainen Ryan Wigglesworth (s. 1979) esiintyy myös niin pianistina, kapellimestarina kuin säveltäjänä 12.2. festivaalin uuden pääjärjestäjän, Tapiola Sinfoniettan, konsertissa.

”Teeman mukaisesti tarjoamme vuoropuheluja muusikon, säveltäjän ja kapellimestarin välillä myös niin, että he esiintyvät samassa konsertissa eri rooleissa. Useat muutkin säveltäjät ovat festivaalilla niin esiintyjinä, opettajina kuin luennoitsijoina”, tapahtuman tuore taiteellinen johtaja, sellisti Anssi Karttunen sanoo.

Hanniganin ja Wigglesworthin lisäksi festivaalin kansainvälisiksi vieraiksi saapuvat mm. säveltäjistä tanskalainen Hans Abrahamsen, Ranskan arvostetuimpiin uuden musiikin tekijöihin lukeutuva Pascal Dusapin sekä nykymusiikin tunnetuimpiin säveltäjänimiin kuuluva, myös teoreetikkona tunnettu yhdysvaltalainen Fred Lerdahl. Suomeen saapuu myös avajaiskonsertissa kantaesitettävän teoksen säveltänyt nuori yhdysvaltalainen Louis Chiappetta (s.1989).

Muusikkovieraina nähdään mm. saksalainen pianotrio Boulanger, barcelonalainen lyömäsoitinmestari Pedro Carneiro sekä RSO:n solistina esiintyvä viulisti Steven Dann.

Nuoret ja kokeneet tekijät kohtaavat

Teemansa mukaisesti festivaali törmäyttää yhteen nuoret ja kokeneet säveltäjät. Toisena festivaalipäivänä 7.2. järjestetään Creative Dialogue -konsertti. Konseptin alla on järjestetty vuodesta 2008 työpajoja, joiden tavoitteena on rohkaista nuoria esittäjiä ja säveltäjiä luovaan dialogiin. Vetäjinä toimivat Kaija Saariaho, Karttunen sekä pianisti Tuija Hakkila. Osallistujat on kutsuttu Euroopan ja Yhdysvaltojen huippukonservatorioista. Creative Dialoguessa Saariaho toimii niin opettajana kuin säveltäjänä: konsertissa työpajaan osallistuvat instrumentalistit esittelevät osallistuvien säveltäjien sekä Saariahon uusimpia teoksia. Konserttiin on vapaa pääsy.

Kaija Saariaho kertoo nuorten säveltäjien kanssa työskentelystä 7.2. festivaalin tukijan Rolex Arts Initiative -mentoriohjelman tilaisuudessa. Saariaho mentoroi ohjelman puitteissa nuorta portugalilaissäveltäjä Vasco Mendoçaa, jonka sävellys kantaesitetään Novan Cifra 3 -teoksessa festivaalin päätöspäivänä 14.2. Mendoça on myös paikalla Rolexin tilaisuudessa.

Rolexin tilaisuus 7.2. klo 10.30-12.00 Ravintola Kaarre, 10. Krs. (Kaivokatu 3). Median ilmoittautumiset tilaisuuteen: tiedotus@musicanova.fi

Ennätysmäärä maksuttomia konsertteja

Creative Dialogue -konsertin lisäksi festivaali tarjoaa lukuisia muita matalan kynnyksen mahdollisuuksia tutustua nykymusiikiiin. Maksuttomia konsertteja voi kuulla mm. Helsingin kaupungintalon juhlasalissa, taidemuseo EMMAssa taidenäyttelyn keskellä sekä Suomen Kansallisoopperan Alminsalin tiloissa. Suomen johtaviin kitareisteihin lukeutuva Timo Korhonen esiintyy Musiikkitalon Black Boxissa kitarasoittoa ja live-elektroniikkaa yhdistävässä ilmaiskonsertissa.

Lajien välistä vuoropuhelua

Festivaalin tuore pääjärjestäjä, Suomen Kansallisooppera, tarjoaa Novassa Edgar Allan Poeteemaisen illan. Poen kuuluisimman runon, The Ravenin, dramatisoi näyttämöohjaajana festivaalilla debyyttinsä tekevä, elokuvien parista tunnettu Zaida Bergroth. Mediataide, ooppera sekä kirjallisuus käyvät suurteoksessa keskenään vuoropuhelua.

Cifra 3 -teoksessa puolestaan kohtaavat nykytanssi ja -musiikki sekä videotaide argentiinalaisen koreografi Diana Theocharidiksen ohjauksessa.

Korvat auki ry:n audiovisuaalisessa kokonaisuudessa nuoret säveltäjät sekä Teatterikorkeakoulun Valo- ja äänisuunnittelun laitoksen valotaiteen opiskelijat muodostavat taiteenlajit ylittäviä työpareja.

FESTIVAALIN KOKO OHJELMISTO: WWW.MUSICANOVA.FI

Festivaalin avajaispressi järjestetään Musiikkitalossa 6.2. klo 9.15–10.15. Paikalla on niin kansainvälisiä kuin suomalaisia säveltäjä- ja esiintyjävieraita haastateltavana. 

Konserttien lisäksi järjestetään luentoja ja taiteilijatapaamisia, tarkat tiedot nettisivuilla www.musicanova.fi.

Kaikki Musica novan liput ovat saatavissa Lippupisteestä tai Lippupalvelusta. Liput ovat myynnissä ohjelmistokohtaisesti, tarkat myyntitiedot löytyvät osoitteesta www.musicanova.fi.

Musica nova Helsinki on Suomen suurin uuden musiikin tapahtuma, joka perustettiin vuonna 1981 nimellä Helsinki Biennale. Festivaali on vakiinnuttanut asemansa yhtenä tärkeimmistä Euroopan nykymusiikkitapahtumista. Festivaalin taiteellisena johtajana toimii sellisti Anssi Karttunen. Pääjärjestäjät ovat Helsingin juhlaviikot, Helsingin kaupunginorkesteri, Sibelius-Akatemia, Suomen Kansallisooppera, Tapiola Sinfonietta ja Yleisradio.

tiedote: SIBELIUKSEN MUSIIKKIA JA KIRJEENVAIHTOA

 

          

Seela Sella (kuva: Laura Malmivaara)                              Gabriel Suovanen (kuva: Erik Rundelius)

Jean Sibeliuksen elämään kurkistetaan kirjeiden ja musiikin välityksellä Sellosalissa helmikuun 8. päivä. Näyttämöllinen konsertti muodostuu Jean Sibeliuksen musiikista, pääasiassa yksinlauluista, sekä kirjeistä Aino ja Jean Sibeliuksen välillä. Esityksessä Jean ja Aino Sibelius kurottuvat toisiaan kohti eri ikäisinä. Kirjeissään he etsivät vastauksia samastuttaviin kysymyksiin: Missä me kohtaamme? Mitä meille tapahtuu?

Sibeliuksen musiikin ympärille kietoutuu lähes koko heidän elämänsä. Aino ja Jean katoavat ja etääntyvät toisiltaan, mutta saavuttavat kirjeissään myös aidon vastavuoroisuuden. Jean Sibelius näyttäytyy menestystä kiihkeästi janoavana nerona ja vanhenemista pelkäävänä perfektionistina. Ainon kirjeet puolestaan pureutuvat kaipaukseen ja toteutumattomuuteen, mutta myös arjen onnellisuuteen, muusan merkitykseen sekä naisen narsismiin.

****
Su 8.2. klo 15
Elämä on ihmeellisen ihana ja kova

Seela Sella, Aino Sibelius
Aleksi Lavaste, Jean Sibelius
Pia Freund, sopraano
Gabriel Suovanen, baritoni
Kristian Attila, piano
Hilkka-Liisa Iivanainen, sovitus ja ohjaus

Kesto 1 h 50 min, sis. väliajan

Liput alkaen 14,50/9,50 €, Lippupiste

www.sellosali.fi
www.facebook.com/Sellosali

TIEDOTE: Toinen kansainvälinen Rautavaara -sävellysworkshop ja -kilpailu julkistettu

Kansainvälinen Einojuhani Rautavaara -kamarikuorosävellysworkshop ja -kilpailu tarjoaa säveltäjille mahdollisuuden työskennellä tiiviisti ammattikamarikuoron kanssa.

Einojuhani Rautavaara -kuorosävellysworkshopiin ja -kilpailuun haetaan osallistujiksi nuoria säveltäjiä ympäri maailmaa. Osallistujat työskentelevät Helsingin kamarikuoron ja kansainvälisesti tunnetujen säveltäjien Beat Furrerin ja Jukka Tiensuun kanssa workshopissa marraskuussa 2015 ennen lopullisen kilpailusävellyksen kirjoittamista. Loppukilpailu järjestetään Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla 6. heinäkuuta 2016.
Kansainvälinen tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii säveltäjä Georg Friedrich Haas, valitsee Einojuhani Rautavaara -palkinnon voittajan. Palkinto sisältää 7000 euroa, voittajateoksen esityksen Helsingin kamarikuoron konserttikaudella 2016–2017 ja tilauksen kirjoittaa 12-minuuttinen teos Helsingin kamarikuoron konserttikaudelle 2017–2018. Sävellystilauksen arvo on 4000 euroa. Kilpailuun osallistuvien majoitus maksetaan ja he saavat kilpailulta myös tukea matkakustannuksiin.
Rautavaara -workshopin ja kilpailun järjestävät Helsingin kamarikuoro ja Musiikin aika -festivaali yhteistyössä ammattikamarikuorojen verkosto Tenso Network Europen kanssa. Workshopin ja kilpailun on perustanut Nils Schweckendiek, joka toimii myös tapahtuman taiteellisena johtajana. Tukijoina tapahtumalle toimivat sveitsiläinen Art Mentor Foundation Lucerne sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.
Vuonna 2012 järjestetyn ensimmäisen Rautavaara-sävellyskilpailun voittaja Zesses Seglias kehuu tapahtumaa vuolaasti: ”Helsingin kamarikuoron kanssa työskentely ylitti reilusti kilpailuun osallistuvan säveltäjän odotukset. Kilpailun prosessi mahdollisti jatkuvan kaksisuuntaisen palautteen, ja kilpailukonsertissa sain kuulla huipputasoisen esityksen teoksestani”. Kilpailun voittamisen jälkeen Segliasilta ovat tilanneet teoksen mm. Klangforum Wien ja Bregenzer Festspiele.

Kilpailun virallinen nimi: 2nd International Einojuhani Rautavaara Chamber Choir Composition Workshop and Competition

Suojelija: Einojuhani Rautavaara
Perustaja ja taiteellinen johtaja: Nils Schweckendiek
Toiminnanjohtaja: Martti Anttila
Loppukilpailun tuomaristo
Georg Friedrich Haas, säveltäjä (puheenjohtaja)
Cornelia Bend, toiminnanjohtaja, SWR Vokalensemble Stuttgart
Kaspars Putni?š, kuoronjohtaja
Johan Tallgren, säveltäjä, festivaalinjohtaja
Lisätietoja

RAPPORT sur la thèse de doctorat de Tristan Ikor, intitulée Signification de l’improvisation. Le rapport à soi dans le jeu musical

 Eero Tarasti par Eero TARASTI

Thèse de doctorat en Sciences de l’Information et de la Communication. Université Lumière Lyon 2. Ecole doctorale EPIC : Education Psychologie Information-Communication, UMR 5206 –TRIANGLE, 319 p.

Je connais l’auteur depuis plusieures années, notamment en raison de son séjour, dans le cadre d’un échange, à Helsinki, au Département de Musicologie, où nous avons pu déjà discuter sur plusieurs aspects de ce projet maintenant achevé.

Il est aussi un musicien, saxophoniste soliste, qui lui donnent une compétence particulière dans le domaine musical, en particulier dans les pratiques de l’improvisation. Tout ce qu’il écrit est issu de cette maîtrise d’un instrument central dans son genre musical. Cela a été, pour moi, une joie particulière de suivre les différentes étapes de ce projet.

Ma première remarque est que Tristan Ikor a évidemment et clairement trouvé sa propre voie indépendante dans son domaine, études musicologiques et sémiotiques. C’est un philosophe qui a su élaborer un discours et métalangage propre pour réfléchir sur les principes fondamentaux de la musique et l’improvisation en général. Il utilise également des sources méthodologiques de la tradition sémiotique, mais je dirais quand même qu’il reste plutôt fidèle à la tradition herméneutique de l’esthétique et de la philosophie françaises.

La structure de sa thèse se constitue logiquement en chapitres élucidant des problèmes variées de l’improvisation. Ainsi, il commence par quelques principes épistémiques généraux de la nature et de l’essence de l’improvisation comme le désir de justesse, une forme de perfectionnisme, la nature de l’enquête scientifique, la position idéologique de phénomène de l’improvisation qu’il traite comme une idée très vaste avec des conséquences politiques et subversives dans une société et une hégémonie établies, la nature radicale de l’improvisation étant celle d’une conduite imprévisible et non dominée. L’improvisation est aussi mise en rapport avec la psychanalyse et la thérapie.

La partie 1 est intitulée sémiotiquement ”du signifiant au signifié”. L’importante notion d’énonciation est empruntée à la théorie greimassienne de l’Ecole de Paris. Ainsi l’improvisation est assimilée de point de vue linguistique à l’énonciation comme toute exécution musicale avec une relation à l’énoncé, la partition musicale. Le candidat réfléchit assez longuement à la naissance de principe de composition, sa dialectique, les idées du romantisme.

Dans le champ d’une théorie de l’oralité, il fait des observations sur le folklore et sur l’oralité en musique. Le moment central ici est donné dans la section B ou il est question du mouvement entre énonciation et énoncé, de l’oeuvre absente, de la relation entre l’improvisation et l’oeuvre, de l’improvisation à l’oeuvre, de l’improvisation comme activité ludique, et, donc, du jeu et des postures d’un improvisateur.

Dans la partie II T. Ikor se consacre à élaborer des idées sur l’identité et le rapport à soi. Il considère là la pulsion invocante au début de l’acte de l’improvisation, oubli, langage, identité et temps de la musique. Un rôle important est donc joué ici par la notion du désir. Le candidat entre également dans la problématique de l’altérité, de la quête du soi, de l’altérité jusqu’à la mort, et des questions existentielles. Une importante section traite de la distinction entre reconnaissance structurelle et désir existentiel. Une attention particulière est apportée au ”modèle Z” de la sémiotique existentielle (il faut donc bien distinguer entre soi et Soi – deux notions différentes !). La thèse discute encore de la dimension politique des musiciens et à la fin de cette partie, traite des questions essentielles de la temporalité dans l’improvisation. Le candidat examine en détail diverses dimensions du temps musical comme la rapidité, le mouvement, le vif, la pulsation, la chronologie, l’urgence de la présence, l’absence, l’immédiateté, la médiateté ; il est ainsi question du tout contre la distance, du Soi, de l’autre et du monde, et de la médiateté comme pesanteur.

La partie III est consacrée aux problèmes des médiations dans le rapport à soi. Le candidat considère l’improvisation comme une situation, comme une affirmation, comme une position dans le spectacle et la fête. La thèse aborde aussi les principes de l’émotion et de la ”catharsis”, du rôle de l’auditeur, du spectacle comme compromis entre rayonnement et dissolution, de la situation comme intimité, de la fête comme situation privilégiée du rayonnement et du commencement. T. Ikor approche aussi certaines principes des pratiques ”orientales” comme Shuhari et JohaKyu. Dans ce contexte il élabore des idées de corps, de la musique comme souffle, de la respiration, des rythmes mondains, et de l’écoute de soi ; il est, de plus, rendu compte du son, de l’oeil et de l’oreille, du paysage sonore, du silence, du jeu comme manipulation, et comme vouloir laisser être. Il faut noter que la thèse traite aussi, à différents moments, des méthodes de l’Ecole de Greimas et de leur rôle dans l’esthétique musicale.

La dernière partie approche de nouveaux horizons comme les rivages, le lointain, le sublime, le sens (omniprésent bien sûr), l’équilibre et le vouloir-vivre.

A la fin, le candidat donne au lecteur – bien que, dès le début, il refuse l’approche empirico-behavioriste – des données et des analyses de l’improvisation fixée en vidéo, bande, de la notation ou de la transcription, suivant ses principes métrologiques qui situent tout le phénomène de l’improvisation dans la catégorie de l’énonciation et dans une logique dynamique processuelle. Ces analyses sont très éclaircissantes sur la topique de la sémiotique musicale en général.

La bibliographie est large et montre une remarquable érudition dans les domaines de la musicologie, de la philosophie, de l’esthétique et des cultures de l’improvisation en général.

De toute cette présentation de l’étude de Tristan Ikor, on peut tirer la conclusion que la thèse est par sa structure et la variété de ses topiques occcupe une place très importante dans l’analyse de ces problèmes. L’improvisation se voit reconnaître le statut d’un principe universel qui touche toutes les domaines de la vie, du Dasein, en quelque sorte, du fonctionnement d’un psychisme singulière et de la la société en général.

Enfin, quels aspects un musicologue attend-il de voir discutés dans une thèse sur l’improvisation ? L’improvisation désigne évidemment un champ de liberté au sein de contraintes stylistiques, normatives, formelles dans l’histoire musicale. Le sens du concept d’improvisation est, sans doute, le même que celui d’imprévisibilité, et l’on peut alors évoquer les catégories proposées par Vladimir Jankélévitch dans son esthétique musicale. Mais, quand un organiste de l’époque baroque de J.S. Bach improvisait une fugue à l’église,cela entraînait à suivre les règles et la grammaire strictes d’un certain genre.

Lorsqu’un pianiste, un violoniste, un violoncelliste, un contrebassiste improvisait une cadence dans un concert de la période classique ou romantique, il avait bien sûr recours à des matériaux déjà proposés et écoutés, mais inscrits désormais dans une nouvelle isotopie, pour un auditeur encore méconnu. En Italie encore, au dix-huitième siècle, l’improvisation était une pratique si commune qu’elle rendit l’exécution orchestrale presque impossible. Lorsque dans l’opéra de Richard Wagner, Les Maitre-chanteurs, le Preislied de Walther von Stolzing est un lied qui ne suit pas strictement le grammaire de tels lieder mais est plutôt inspiré par toute l’expérience de la vie et se trouve représenté dans un rêve, il s’agit d’une valorisation du principe de l’improvisation par le romantisme. Lorsqu’un musicien d’avant-garde encourage les exécutants à jouer librement dans son oeuvre aléatoire, ils sont engagés à improviser. Lorsque le compositeur et chef d’orchestre Leif Segerstam écrit sa 223ème symphonie, elle suit le principe de ”pulsativité libre” en musique. Chaque musicien a ainsi rencontré plusieurs cas d’improvisation. Reste à trouver une philosophie de l’improvisation – de la même façon qu’Adorno écrivit une philosophie de la nouvelle musique comme une foi. C’est le but évidemment aussi de la thèse de Tristan Ikor.

Si l’on attend d’une thèse de doctorat qu’elle apporte une nouvelle contribution à son champ de recherche, il est tout à fait clair, pour moi, que Tristan Ikor a pu atteindre un tel niveau. Il a élaboré une discours et un style personnels et élabore une problématique indépendante en élaborant un métalangage innovant. Dans la littérature musicologique, on n’avait pas encore vu encore une telle enquête.