Amfion pro musica classica

Category Archives: Päävalikko

David Zinman johtaa Schumannin ja Brahmsin sinfonioita RSO:n konsertissa

ZINMAN 35ccdb3f6be77dc2ee95e06d8bee3c62

Pitkän uran Zürichin Tonhalle-orkesterin musiikillisena johtajana tehnyt amerikkalaiskapellimestari David Zinman vierailee johtamassa Radion sinfoniaorkesteria 18.–19.5. Viimeksi hän johti RSO:a Musiikkitalon avajaiskaudella huhtikuussa 2012, jolloin ohjelmassa oli Mahleria. Nyt Zinman johtaa kolmannen sinfonian sekä Johannes Brahmsilta että Robert Schumannilta. Kevään viimeisessä kamarimusiikkikonsertissa 22.5.on ohjelmassa Claude Bollingin Toot Suite.

David Zinman on tullut tunnetuksi monipuolisesta ohjelmistostaan sekä erityisestä kiinnostuksestaan nykymusiikkiin. Hän päätti Zürichin Tonhalle-orkesterin musiikillisen johtajan tehtävät 19 vuoden jälkeen vuonna 2014 ja toimii nykyään musiikillisena johtajana Orchestre Français des Jeunes -orkesterissa. Kuluvalla kaudella Zinman johtaa mm. Chicagon ja Cincinnatin sinfoniaorkestereita sekä Tukholman ja Bergenin filharmonikkoja. Lisäksi hän pitää Zürichissä mestarikursseja.

Zinman opiskeli Pierre Monteux’n johdolla ja teki kapellimestaridebyyttinsä Philadelphia-orkesterin johtajana 1967. Sittemmin hän toimi Rotterdamin ja Rochesterin filharmonikkojen sekä Baltimoren sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Zinman on työskennellyt myös Aspenin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana sekä johtanut 13 vuotta Amerikan kapellimestariakatemiaa.

Zinman on tehnyt yli 100 levytystä, joista hänelle on myönnetty useita merkittäviä palkintoja, kuten mm. Gramophone-, Grammy-, Grand Prix du Disque- ja Edison-palkinto. Viime vuonna Zinman palkittiin EchoKlassikilla vuoden kapellimestari -kategoriassa.  Tonhalle-orkesterin kanssa Zinman on tehnyt Mahlerin, Beethovenin, Straussin ja Schumannin sinfonioiden kokonaislevytykset, jotka kaikki ovat olleet suuria arvostelumenestyksiä.

Ranskan kulttuuriministeriö myönsi David Zinmanille maan korkeimman kulttuurialan arvonimen, Chevalier des Arts et des Lettres, vuonna 2000. Lisäksi Zinman on saanut Zürichin kaupungin taidepalkinnon sekä Thomas Theodore -palkinnon. Vuonna 2008 MIDEM Classical Awards valitsi hänet Vuoden taiteilijaksi. Vuonna 1997 Columbian yliopisto myönsi hänelle arvostetun Ditson-palkinnon hänen ansioistaan amerikkalaisten säveltäjien teosten esittämisestä.

Konsertti 18.5. lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso

18.5. klo 19
KESKIVIIKKOSARJA 15

19.5. klo 19
TORSTAISARJA 10

David Zinman, kapellimestari
Johannes Brahms: Sinfonia nro 3
Robert Schumann: Sinfonia nro 3 “Reiniläinen”

22.5. klo 15
Harjoitussali PAAVO

KAMARIMUSIIKKIKONSERTTI 9
SWEET TOOT SUITE

Claude Bolling: Toot Suite

MARIA KALLIONPÄÄ JA MARKKU KLAMI SÄVELTÄVÄT CROAKIN

Anna Ivanova-Brashinskaja, Maria Kallionpaa, Markku Klami. Valokuva: Noora Isoeskeli.

Anna Ivanova-Brashinskaja, Maria Kallionpaa, Markku Klami. Valokuva: Noora Isoeskeli.

Pohjoismaiden ensimmäisen suuren nukketeatterioopperateoksen säveltävät Markku Klami ja Maria Kallionpää yhdessä. Teoksen nimi on CROAK or The Unexpected Joys and Perils of Singing. CROAK kantaesitetään vuonna 2018 Porin Promenadisalissa.

Säveltäjä ja pianisti Maria Kallionpää (s. 1981 Ulvila) on tutkiva, paneurooppalainen ja poikkialainen taiteilija. Vuonna 2015 hän väitteli tohtoriksi Oxfordin yliopistosta aiheenaan pianon laajennetut soittotekniikat. Parhaillaan hän säveltää myös Teatro Dell’Opera di Romalle ja tekee taiteellista tutkimusta Aalborgin yliopistoon.

Säveltäjä Markku Klamin (s. 1979 Turku) teoksia on esitetty lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla Suomessa ja maailmalla. Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. orkesteriteoksia, kamarioopperaa ja kuoroteoksia. Klami valmistui Turun taideakatemiasta 2006 ja viimeisteli sävellyksen opintonsa Sibelius-Akatemiassa 2010.

Oopperan libretisti on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Mikhail Brashinsky (s. 1965 Leningrad). Libreton päähenkilö Lordi Croakin tunteet vellovat rakkauden ja kuoleman syövereissä. Hänen kohtalonaan on taianomainen laulun lahja ja siitä maksettava kova hinta.

Kallionpäätä ja Klamia innostaa säveltäjinä se, miten ”CROAKissa yhdistyvät jännittävällä tavalla nykyaikainen nukketeatteri, visuaalisuus ja musiikki, luoden oopperasta todellisen kokonaistaideteoksen. Lauluäänen ominaisuuksilla tulee olemaan merkittävä rooli musiikissa – äänenvärien vaihtelut vahvistavat hienon libreton ajatonta sanomaa rakkauden kaipuusta.”

CROAK omistetaan säveltäjä Jouni Kaipaisen (1956–2015) muistolle. Nukketeatterioopperaprojekti käynnistettiin kolme vuotta sitten viidelle säveltäjälle suunnatulla hakukierroksella. Hakuun osallistuivat myös Kallionpää ja Klami. Tällöin säveltäjäksi kutsuttiin Jouni Kaipainen, joka menehtyi kesken työn viime marraskuussa. Kaipainen oli vielä mukana, kun teoksen työnimi Halewyn vaihdettiin CROAKiksi eli suomalaisittain Kraakuksi.

Nyt uusille säveltäjille halutaan antaa mahdollisuus kirjoittaa musiikki puhtaalta pöydältä ja riittävällä aikataululla. CROAK saa ensi-iltansa Porin Promenadisalissa vuonna 2018.

CROAKin ohjaa nukketeatteritaiteilija, FT Anna Ivanova-Brashinskaya (s. 1965 Leningrad). Apulaisohjaajana toimii Roosa Halme (s. 1982 Littoinen), joka oli käynnistämässä nukkeoopperaprojektia jo aiemmassa työssään Taiteen edistämiskeskuksen Porin toimipisteen läänintaiteilijana.

Teoksen visuaalisesta suunnittelusta ja nukkejen toteutuksesta vastaa Viktor Antonov (s. 1961 Leningrad). Projektissa tehdään yhteistyötä myös turkulaisen nukketeatteriyhdistys TIP-Connection ry:n kanssa.

Nukketeatterioopperan orkesterina toimii Pori Sinfonietta johtajanaan Jan Söderblom (s. 1970 Helsinki). Teoksen tuottavat Porin ooppera ja Poikkitaiteellinen yhdistys Poike tuottajinaan Heli Latvala (s. 1950 Pori) ja Tuuli Penttinen-Lampisuo (s. 1969 Tampere).

Nukketeatterioopperaprojektia ovat tähän mennessä tukeneet Svenska kulturfonden i Björneborg, Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto, Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Taiteen edistämiskeskus.

www.poike.fi


MARIA KALLIONPÄÄ OCH MARKKU KLAMI TONSÄTTER CROAK

Nordens första stora dockteateropera tonsätts av Markku Klami och Maria Kallionpää i samarbete. Verket heter CROAK or The Unexpected Joys And Perils of Singing. CROAK uruppförs år 2018 i Promenadsalen i Björneborg.

Tonsättaren och pianisten Maria Kallionpää (f. 1981 Ulvsby) är en undersökande, paneuropeisk och tvärkonstnärlig artist. År 2015 disputerade hon för doktorsgraden vid Oxfords universitet med en avhandling om fördjupad spelteknik för piano. För närvarande tonsätter hon också för Teatro Dell’Opera di Roma och bedriver konstnärlig forskning vid Aalborgs universitet.

Tonsättaren Markku Klamis (f. 1979 Åbo) verk har uppförts på flera internationella festivaler i Finland och ute i världen. I hans produktion ingår bl.a. orkesterverk, kammaroperor och körverk. Klami utexaminerades från Åbo konstakademi år 2006 och han kompletterade sina studier i komposition vid Sibelius-Akademin år 2010.

Operans librettist är filmregissören och manusförfattaren Michail Brasjinskij (f. 1965 Leningrad). Huvudpersonen i librettot, Lord Croak, är ett offer för svallande känslor kring kärleken och döden. Hans öde är en magisk sångröst som han får betala dyrt för.

Som tonsättare inspireras Kallionpää och Klami av hur ”modern dockteater, visualitet och musik på ett spännande sätt förenas i CROAK och gör operan till ett verkligt helhetskonstverk. Sångröstens egenskaper kommer att spela en viktig roll i musiken – klangfärgens variationer förstärker det fina librettots tidlösa budskap om kärlekslängtan.”

CROAK tillägnas minnet av Jouni Kaipainen (1956–2015). Projektet med dockteateroperan startade för tre år sedan med en ansökningsomgång riktad till fem finländska kompositörer. Då ansökte också Kallionpää och Klami. Till verkets kompositör valdes då Jouni Kaipainen, som avled mitt i arbetet i november i fjol. Kaipainen var alltjämt med då verkets arbetsnamn Halewyn byttes till CROAK, eller KRAX på svenska.


MARIA KALLIONPÄÄ AND MARKKU KLAMI TO COMPOSE THE PUPPET OPERA CROAK

The first full-length puppet opera produced in the Nordic Countries will be composed by Maria Kallionpää and Markku Klami. The opera is titled CROAK or The Unexpected Joys and Perils of Singing, and it will premiere in 2018 at the Promenadi Hall in Pori, Finland.

Composer and pianist Maria Kallionpää (b. 1981 in Ulvila) is best described as a pan-European and interdisciplinary artist and academic. In 2015, she defended her PhD thesis on extended playing techniques in contemporary piano music at the Oxford University. At the moment, she is composing for the Teatro Dell’Opera di Roma and is a visiting researcher at the University of Aalborg, Denmark.

The works of Markku Klami (b. 1979 in Turku) have been performed at various international festivals worldwide. His catalogue consists of chorus and orchestra pieces and chamber opera. Klami graduated from the Turku Arts Academy in 2006 and completed his Master’s Degree in Music at the Sibelius Academy in Helsinki in 2010.

The libretto of the puppet opera CROAK is written by film director and screenwriter Mikhail Brashinsky (b. 1965 in Leningrad). In the libretto, the emotions of the protagonist Lord Croak are torn between love and death, as his fate is to succumb to the price he must pay for his magical gift of song.

Both Kallionpää and Klami are inspired by ”how contemporary puppet theatre, visuals and music are intertwined  in CROAK in an unforeseen way and create a resounding, complete work of art. The different vocal attributes will play a significant role within the music, as tonal variations underline the libretto’s timeless message – the desire to be loved.”

CROAK is dedicated to the memory of composer Jouni Kaipainen (1956–2015). The puppet opera project started three years ago with a call for submissions for five Finnish composers, out of whom Jouni Kaipainen was selected to compose the opera. Kallionpää and Klami also participated in the call for submissions. Jouni Kaipainen passed away unexpectedly in November 2015. He was still working on the composition when its initial working title Halewyn was changed to CROAK.

Arvio: Aimardin täyttymyksellinen Vingt Regards Lontoossa

Pierre-Laurent Aimard ja Messiaenin Vingt Regards sur l'Enfant-Jésus Milton Court Concert Hallissa

Pierre-Laurent Aimard ja Messiaenin Vingt Regards sur l’Enfant-Jésus Milton Court Concert Hallissa

Tämän viikon konserteissaan pianisti Pierre-Laurent Aimard on omistautunut Olivier Messiaenin (1908-1992) teoksille. Viikon alkupuolella hän esiintyi Sir Simon Rattlen johtaman Lontoon sinfoniaorkesterin solistina Luxemburgissa, Pariisissa ja Lontoossa Messiaenin Couleurs de la Cité Célesten (1963) parissa. Lauantaina Lontoon Milton Court Concert Hallssa Aimardin nuottitelineellä oli puolestaan huikea kaksikymmentäosainen soolopianoteos Vingt Regards sur l’Enfant-Jésus (1944).

Saksalaismiehityksen loppuvaiheen Pariisissa syntynyt Vingt Regards on eittämättä yksi Messiaenin vaikuttavampia teoksia niin laajuudeltaan, ilmaisuasteikoltaan kuin keinovaroiltaankin. Se summaa yhteen monia säveltäjän varhaisteosten musiikillisia ratkaisuja katsoen samalla eteenpäin kohti Turangalîla-sinfoniaa (1946) sekä Catalogue des oiseaux’ta (195?).

Vingt Regardsin monet rakennusaineet ovat mitä idiomaattisinta Messiaenia. Teoksen aihemaailma kumpuaa katolisesta mystiikasta, sen harmoniat rakentuvat säveltäjälle ominaisella sointivärin synesteettisellä logiikalla rytmiikan ollessa niin ikään välittömästi tunnistettavaa. Nuotinnettu linnunlaulu on myös olennainen elementti, joskaan ei vielä siinä laajuudessaan kuin vuosikymmentä myöhemmin syntyneissä Oiseaux exotiques (195?) ja Le Reveil des oiseaux (195?) -teoksissa.

Vingt Regardsin kantaesitti monien muiden Messiaenin pianoteosten tavoin Yvonne Loriod, joka oli vuosikymmenten ajan säveltäjän musiikin merkittävin tulkitsija. Tänä päivänä samanlaiseen asemaan on kohonnut Pierre-Laurent Aimard, joka on ollut Messiaenin teosten keskeinen puolestapuhuja seitsemänkymmentäluvulta alkaen. Kun vielä otetaan huomioon, kuinka harvinaisia Vingt Regardsin kokonaisesitykset ovat, oli lauantai-illan konsertilla aivan erityistä painoarvoa.

Vaikka Aimardin kuudentoista vuoden takainen hieno levytys Vingt Regardista olikin omiaan asettamaan odotukset korkealle, mikään ei kuitenkaan valmistanut kuulijaa siihen järisyttävään elämykseen, johon yleisö tempautui yli kaksituntisessa hehkuvassa rituaalissa Milton Courtissa.

Hiljaisuudesta vähitellen avautuva ensimmäinen osa, Regard du Père rakentuu sointusarjasta, jota Messiaen varioi äärimmäisen hienovaraisesti. Toisteisuuden sijaan musiikki kulkee alituisesti verkkaisessa muodonmuutoksessa, joka ennakoi 1960- ja 70-lukujen minimalismia. Aimard tulkinta huomioi pienimmätkin soinnilliset nyanssit johdatellen kuulijan vastaansanomattomasti Messiaenin maailmaan.

Seuraavissa osissa, Regard de l’Étoile ja L’échance rytmikka terävöityy ja Messiaenille ominaiset nopeat sävelryöpyt ilmaantuvat musiikin kudokseen, johon tauot luovat aivan erityistä merkitystä. Aimardin rytmiikkaa ja fraasien muotoilun täydellisyyttä saattoi vain ihailla.

Linnunlaulua Messiaen käyttää keskeisenä elementtinä Vingt Regardisissa ensimmäisen kerran viidennessä Regard du Fils sur le Fils -osassa tarjoten häivähdyksen siitä maailmasta, johon astutaan Catalogue des oiseauxissa.

Illan kenties huumaavin kokemus muodostui kuudennen ja kymmenennen osan hämmästyttävästä virtuositeetista ja henkeäsalpaavasta intensiteetistä. Par Lui tout a été fait on kompleksinen ja villi fuuga, johon urkuri-säveltäjä tuntuu ammentaneen kaiken kontrapunktin historiasta aina J. S. Bachista Anton Bruckneriin. Toisaalta osan musiikissa voi kuulla selvän yhteyden György Ligetin etydien äärimmäiseen ketteryyteen. Ligeti tunnetusti ihaili myöhemmällä iällään Vingt Reagardsia suuresti, erityisesti Aimardin tulkitsemana. Tämän illan jälkeen tuohon ihailuun oli helppo yhtyä.

Niin hieno kuin tuo kuudes osa olikin, vielä intensiivisemmäksi kokemukseksi muodostui kymmenes osa, Regard de l’Esprit de joie. Tässä pidäkkeettömässä ilon hurmoksessa astutaan surrealistiseen tanssiin, joka yhdistelee aiempien osien aineksia mitä mielikuvituksellisimmin tavoin lisäten mukaan jopa Gershwin-parafraasin. Tässä musiikissa kuulijan ajan ja tilan taju hävisi sointihuuman täyttäessä tietoisuuden järisyttävällä voimalla.

Väliaika kului epätodellisen onnellisissa tunnelmissa. Sen verran olin kuitenkin kiinni todellisuudessa, että katseeni poimi yleisön joukosta Alfred Brendelin, jonka tiedetään olevan Ligetin tavoin arvostavan Aimardin Vingt Regards -näkemystä aivan erityisesti.

Aimardin soittaessa yhdettätoista osaa, Premiere communion de la Vierge, hämmästelin jälleen kerran sitä loputonta kekseliäisyyttä, jonka kautta Messiaen rakentaa yhä uusia ja uusia yhdistelmiä Vingt Regardsin perusmateriaalista. Samoin ihastelin Aimardin kykyä rakentaa jokaisesta osasta aivan omanlaisensa soinnillinen pienoismaailma. Kuinka monta tapaa musiikilla onkaan vaipua hiljaisuuteen! Kuinka monin tavoin ääni voikaan syntyä kosketuksesta!

Konsertin jälkipuoliskon kiehtovimpia hetkiä koettiin neljännessätoista osassa, Regard des Anges, jonka kekseliäät kaanonit muodostavat sillan kuudennen osan fuugaan. Tämän musiikin perustana on neljästä soinnusta rakentuva motiivi, johon linnunlaulumelodiat lomittuvat jännittävin tavoin.

Hiljaisuus on olennaisimpia Vingt Regardsin läpäiseviä elementtejä. Tämä korostuu luonnollisesti seitsemännessätoista osassa, Regard du Silence, jonka harmoniat heijastavat Messiaenin kokemusta sateenkaaren spektristä. Seuraava osa, Regard de l’Onction terrible taas kurkottaa tuonpuoleisen näkyjen pelottavaan majesteettiin nostattaen kylmiä väreitä. Tätä juuri on aito mystiikka: ihmetystä, jännitystä, hämmästystä ja jopa pelkoa.

Viimeinen osa, Regard de l’Église de d’amour oli illan vavahduttava päätös. Vingt Regardsin aiheet lomittuivat yhteen vielä kerran peilautuen Aimardin taidokkaassa otteessa loputtomin värisävyin kohti säteilevää loppuhuipennusta ja syvää, vaikuttavaa hiljaisuutta, jota kesti lähes puoli minuuttia ennen kuin kukaan salissa pystyi liikahtamaankaan. Sitten alkoivat huumaavat suosionosoitukset, jotka jatkuivat jatkumistaan. Täysi sali kiitti kasvot sädehtien seisaaltaan Aimardia, joka sai tehdä kumarruksen toisensa jälkeen. Ylimääräistä ei luonnollisesti kuultu, sillä maailmassa ei ole musiikkia, joka voisi soida tämän Vingt Regardsin jälkeen. Tässä musiikissa oli kaikki.

— Jari Kallio

Pierre-Laurent Aimard, piano
Olivier Messiaen: Vingt Regards sur l’Enfant-Jésus
La 16.4.2016, klo 19.30
Milton Court Concert Hall
Barbican Centre, Lontoo

Barenboim och Beethovens sonater

Rolf Bergroth kotonaan

Rolf Bergroth kotonaan

Beethovens samtliga klaversonater finns tillgängliga i ett otal skivinspelningar av ett flertal berömda pianomästare, sådana som Wilhelm Backhaus, Alfred Brendel, Friedrich Gulda, Yves Nat, Artur Schnabel m. fl. Ett integralt framförande i etapper med ett par eller tre sonater ner gång torde dock, så vit vi vet, nu äga rum för första gången i Television och har säkert väckt berättigat intresse hos både amatörer och yrkesmusiker.

Var och en som gjort bandupptagningar för grammofonskiva, uppträtt i Television eller framträtt på konsertestraden vet att det är fråga om tre vittskilda uppgifter med helt divergerande möjligheter att förverkliga sina intentioner. Skivinspelningen ger konstnären möjligheter till flera bandupptagningar bland vilka han sedan kan välja den enligt hans mening bästa och felfriaste versionen för överföring på skiva. För den som framträder på konsertestraden gäller det att ej låta sig störas av publikens närvaro. Om den konserterande inte vill fria till lyssnarna genom att under spelets gång samtidigt spela teater (ingalunda ovanligt), kan han eller hon dock glömma publikens närvaro genom att koncentrera sig på det framförda verkets tekniska och musikaliska problematik och helt opåverkad av yttre omständigheter försjunka i tonkonstens mångfacetterade och fascinerande värld (vilket ju vanligen är fallet).

Ett framträdande i Television har sin egen problematik. Denna gång är ju inte fråga om det vanliga pratandet, men om en mästare vid flygeln. Vet pen att miljoner åskådare följer hans förehavanden i minsta detalj, att han blir fotograferad framifrån, bakifrån, från sidan, från huvud till fot ända till fingerspetsarna på klaviaturen, måste ställa övermänskliga krav på koncentration och inre samling. Med beundran måste man bevittna Barenboims fullständiga likgiltighet för dessa yttre störande element. Inte ens närbilder av hela ansiktet med alla dess skiftningar besparas honom. Trots närvaron av kameror och ljusspeglingar från deras linser, sitter han oberörd av yttervärlden vid flygeln, tillsynes ensam med sin Beethoven.

Men så till själva saken. Barenboims behärskning av klaviaturen är suverän och han kan i detta avseende tävla med de främsta på området. Hans teknik bygger på rörelseekonomi och kan tjäna som ett efterföljansvärt exempel för alla dem som under spelets gång svänger hit och dit med hela kroppen. Vad så själva tolkningen av sonaterna beträffar, kan här framföras vissa synpunkter. Att någon idealföreställning om denna kaleidoskopiskt rika tonvärld icke kan tänkas, visar de många skivinspelningarna av olika pianister. Personligt temperament och individuell stiluppfattning sätter alltid sin prägel på utförandet. Detta gäller särskilt tempobehandlingen och inställningen till de olika satsernas känslomässiga grundstämning. Man behöver bara jämföra t. ex. Artur Schnabels högdramatiska och vad tempobehandlingen beträffar synnerligen fria gestaltning med Wilhelm Backhaus stränga saklighet för att inse att några allmänt godtagbara tolkningsnormer ej kan anses föreligga. Till all lycka, kunde man säga, ty en s.k. idealtolkning upprepad i det oändliga skulle snart förta varje spår av intresse hos lyssnaren.

Utan att gå in på detaljer, kan man fastslå att Barenboims tolkning kännetecknas av formell klarhet och överskådlighet, av manligt kraftfull vitalitet och teknisk perfektion i de ofta synnerligen krävande snabba yttersatserna och av en högt utvecklad anslagskonst i de långsamma. Däremot kan man vara av olika mening beträffande tempobehandlingen. Den moderna tekniken med alla dess företeelser från flygplanet börjandes har förändrat tidsbegreppet. Vad som i dag anses vara naturligt, måste ha förefallit Beethoven panikartat. I många av de snabba satserna, är Barenboims tempi enligt vår mening för högt uppdrivna, till men för enskilda betydelsefulla sats avsnitt. Den på Beethovens tid i bruk varande träramen, gjorde att strängarnas spänning av nödtvång var låg, vilket i sin tur ledde till de anslagna tonernas snabba bortdöende. Det är därför föga troligt att dessa instrument skulle ha tålt Barenboims släpiga tempi i de långsamma satserna, ett tempoval som förmodligen inte kan anses vara i överenstämmelse med Beethovens intentioner. Förutom de ovannämnda satsernas långsamma tempi, lägger man ofta i dem märke till en överbetoning av det känslofulla, vilket ibland närmar sig det sentimentala, något som enligt vår mening är främmande för en autentisk Beethovenstil. Beethoven var nog i grund och botten realist till sin innersta läggning. Härom vittnar inte bara hans brevväxling, men även de många porträttens bistra ansiktsuttryck.

Ovan beskrivna mindre stiltrogna enskildheter förmår dock icke rubba på helhetsintrycket som i många avseenden är imponerande. Man står här inför en mångsidigt begåvad musikerpersonlighet ty Barenboim är en av de få pianister vilka samtidigt visat sig vara framstående dirigenter.

— Rolf Bergroth


Rolf Bergroth (1909-1995) oli yksi aikansa tunnetuimmista suomalaisista pianisteista. Hän oli kotimaan lisäksi opiskellut Ranskassa Marcel Ciampin ja Yves Natin oppilaana. Nykyään harvemmin muistetaan, että hän kirjoitti matkoiltaan artikkeleita paitsi Ranskasta myös Itävallasta ja Puolasta. Kotimaassa hän pohti artikkeleissaan mm. Beethoven-traditiota. Yleisradiossa hän esitelmöi ainakin Chopinista ja ennätti tekemään ohjelman myös televisioon. Näistä artikkeleista ja hänen vaiheistaan muusikkona on suunnitteilla erillinen julkaisu. Oheinen luonnos syntyi hänen seurattuaan Daniel Barenboimin televisioitua sarjaa Beethovenin pianosonaateista. Fuga-levymerkki (Fuga-9262) julkaisi v. 2009 Bergrothin levytyksiä kolmen CD:n kansiossa.
Kirjoitus julkaistaan Bergrothin tyttären luvalla. Bergrothin valokuvasta Amfion kiittää myös Petri Sariolaa.
Bergroth etukansi 300ppi copy
Bergroth takakansi300ppi copy

 

arvio: Soinnin juhlaa Pietarissa

Grigory_Sokolov_piano

Jo vuosia Italiassa asunut Grigori Sokolov on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta konsertoinut vuosittain uskollisesti entisessä kotikaupungissaan  jo vuodesta 1964 alkaen, siis kolme vuotta ennen kuin hän v. 1966 vain 16-vuotiaana voitti Tshaikovski-kilpailun Moskovassa (venäläisistä pianisteista vastaavaan kansainväliseen kilpailumenestykseen yhtä nuorena on yltänyt vain Roza Tamarkina sijoittuessaan 17-vuotiaana toiseksi vuoden 1937 Chopin-kilpailussa Varsovassa). Uskollinen on myös yleisö: monet tulevat Moskovasta saakka ja yli 1500-paikkainen filharmonian suuri sali myydään loppuun jo viikkoja ennen konserttia kymmenistä ylimääräisistä istuimista ja korkeista lipunhinnoista huolimatta. Niin myös nyt ja kuten tavallista lukuisa joukko innokkaita faneja odotti salin ulkopuolella mahdollisia viime hetken peruutuspaikkoja lähes kolmituntiseksi venyneeseen resitaaliin.

Samalla Schumann/Chopin-ohjelmalla kuin nyt Pietarissa maestro Sokolov konsertoi kesäkuun 14. päivä Helsingin Musiikkitalossa. Molemmat säveltäjät – jotka kumpikin pitivät Bachia esikuvanaan – olivat läsnä jo Sokolovin debyyttikonsertissa 1962, joskin juuri Arabeskia pianisti alkoi julkisesti esittää vasta 2000-luvun alussa. C-duuri-Fantasian op. 17 Sokolov soitti Finlandia-talon konsertissaan jo 1984, samana vuonna kuin hän sen levytti. Schumannin muista laajemmista pianoteoksista Kreisleriana ilmestyi pianistin ohjelmistoon samoihin aikoihin. Karnevaalin Sokolov soitti jo 1967 Suomen ensivierailullaan. Tällä kertaa Pietarissa Arabeski op. 18 toimi ikään kuin alkusoittona samana vuonna 1839 valmistuneelle ja niin ikään C-duurissa kirjoitetulle Fantasialle. Tauoton siirtyminen edellisestä jälkimmäiseen vain korosti tätä vaikutelmaa. Levottomuutta Arabeskin rauhalliseen ja lyyriseen yleisilmeeseen toivat muutamat sforzatomaiset vasemman käden staccatot – kuin valonsäteet pilvien lomasta – ja mollitaitteiden kiihkeys.

Schumann omisti suuren C-duuri-fantasiansa Lisztille (jolta Sokolov on tiettävästi esittänyt julkisesti vain Espanjalaista rapsodiaa), vaikkei hän siinä Lisztiä lainannut vaan Beethovenia, nimittäin An die ferne Geliebte –liediä. Teos on koko pianokirjallisuuden suurenmoisimpia ja filosofistisimpiä teoksia; sen motto on peräisin Friedrich Schlegeliltä. Lisztin oppilas Moriz Rosenthal sanoi, että ymmärtääkseen Schumannin ajatusmaailmaa on perehdyttävä sellaisiin saksalaisen filosofian ja kirjallisuuden kulmakiviin kuin Goethe, Schelling, Tieck ja Novalis.

Soiva lopputulos on tietenkin tärkeintä. Jos mikä niin ainakin säveltäjän esitysohje Fantasian ensimmäistä osaa varten – ”Durchaus fantastisch und leidenschaftlich vorzutragen” – toteutui Sokolovin harvinaisen hienossa tulkinnassa. Mutta myös Lisztin (jonka tulkintaa teoksesta Schumann piti nerokkaana) esitysohje, ”träumerisch”, oli läsnä koko ajan. Toisen osan kooda, jonka hyppyjä useimmat pianistit pelkäävät kuollakseen, ei mennyt puhtaasti edes Sokolovilla. Fantasian tulkinta oli ennen kaikkea soinnin – tuon ei-mitattavissa olevan (toisin kuin esimerkiksi dynamiikka ja tempo) pedaalin käytöstä, kosketuksesta, akustiikasta, instrumentista muodostuvan kokonaisuuden – juhlaa. Juuri sointiin Sokolov tuntui myös harjoitellessaan edellisenä päivänä lähes tyhjässä salissa kiinnittävän erityistä huomiota. Grigori Sokolovin tinkimätöntä asennetta taidettaan kohtaan kuvaa hyvin se, että ainakin Pietarissa hänellä on tapana harjoitella konserttipaikalla kolmena päivänä ennen konserttia, useita tunteja jokaisena päivänä.

Paradoksaalisesti Sokolovin ohjelmiston säveltäjänimistä Chopin – epäilemättä yksi läheisimpiä säveltäjiä pianistille – on vuosien varrella eniten jakanut yleisön mielipiteitä. Tietty raskassoutuisuus on kieltämättä viime vuosikymmeninä leimannut hänen Chopin-tulkintojaan. Nokturnot esimerkiksi olivat takavuosina Sokolovin käsissä kuin sinfonisia runoelmia ja masurkoissa tanssin poljennosta oli tuskin jälkeäkään. Mutta yksi suuren taiteilijan tuntomerkkejä on se, että hän kykenee muuttumaan, uudistamaan näkemyksiään. Niinpä nokturnot soivat tällä kertaa selkeästi ”kevyemmin”, niihin ei ollut latautunut koko maailman tuskaa. Konsertin päätti Chopinin ns. Surumarssisonaatti. Jälleen oli havaittavissa, että pianistin tulkinta oli ilmavampi, vähemmän raskas kuin aiemmin. Luonnossa kuulemistaan pianisteista Sokolov on maininnut esikuvakseen Emil Gilelsin, jonka manttelinperijänä häntä nykyään usein pidetään. Esteettisenä ihanteena ainakin vuosien takaisessa haastattelussa Sokolovilla oli tosin Anton Rubinstein. Kuitenkaan Sokolov ei surumarssissa seuraa – toisin kuin Sergei Rahmaninov levytyksessään – kuuluisan edeltäjänsä tulkintaperinnettä, johon kuuluu vasemman käden alkutahtien soittaminen oktaavia alempaa sekä ennen kaikkea symmetrinen dynamiikka, ts. marssi alkaa pianissimossa ja jatkuu tasaisena crescendona fortissimoon ennen Des-duuri-trioa, jonka jälkeen marssi jatkuu jälleen fortissimossa hiljentyäkseen lopun pianissimoon. Sokolov –  samoin kuin Gilels – soittaa niin kuin nuotteihin on kirjoitettu. Oktaaviunisonossa etenevän finaalin – joka on kuin epilogi sonaatille – Anton Rubinstein kirjallisten lähteiden mukaan kertasi kokonaisuudessaan mutta niin ei tee edes Rahmaninov levyllään saati nuoremmat pianistit. Sokolovin tempo tuntui nyt nopeutuneen aikaisemmista vuosista ja yleisvaikutelma oli sopivan aavemainen: yksittäisten sävelten sijaan kuultiin paikoin pieniä dynaamisia nousuja kunnes viimeisen tahdin fortissimosoinnut kajahtivat kuin ukkosen jyrähdykset udun keskeltä.

Ylimääräisiä numeroita saatiin puolen tusinaa Chopinin masurkoista ja preludista sekä Schubertin musiikillisista hetkistä Debussyn preludiin. Valitettavasti harjoituksissa kuultua loisteliasta ja omaperäistä tulkintaa Chopinin a-molli-etydistä op. 10 nro 2 – etydi jota Sokolov ei ole esittänyt julkisesti – ei kuultu nytkään. Se olisi tuonut tervetullutta vaihtelua yleistunnelmaltaan turhan samankaltaisten ylimääräisten joukkoon.

— Paul Forsell

Grigori Sokolov, Pietarin filharmonian suuri sali, ti 29.4.2016 klo 20

Robert Schumann:
Arabeski op. 18
Fantasia C-duuri op. 17
Frédéric Chopin:
Kaksi nocturnoa pianolle op. 32
Sonaatti nro 2 b-molli op. 35