Amfion pro musica classica

Category Archives: Päävalikko

Sonja Fräki tuo tohtorintutkinnossaan parrasvaloihin Kalevi Ahon pianoteokset

Sonja Fräki. Kuva © Heikki Tuuli.

Sonja Fräki. Kuva © Heikki Tuuli.

Pianisti Sonja Fräki esitti tohtorintutkinnossaan Kalevi Ahon koko pianotuotannon ja tarkasteli muun muassa pianistin työskentelytapoja haastavan nykymusiikkiohjelmiston parissa. Fräkin tohtorintutkinto tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 15. lokakuuta 2016.

Suomen tuotteliaimpiin nykysäveltäjiin kuuluva Kalevi Aho tunnetaan erityisesti sinfonioistaan, oopperoistaan ja konsertoistaan. Hänen soolopianoteoksensa ovat sen sijaan jääneet hieman vähemmälle huomiolle. Fräki esitti viidessä jatkotutkintokonsertissaan koko Kalevi Ahon pianotuotannon: kuusi soolopianoteosta ja kaksi pianokonserttoa. Konserttisarjassa hän toi myös esille Ahon kamarimusiikkiteoksia, joissa pianolla on keskeinen rooli. Ideana oli etsiä Ahon musiikillisia ja pianistisia esikuvia. Konserteissa oli kaksi teemaa: saksalaisuus ja virtuoosisuus. Fräki toi Ahon musiikin rinnalle muun muassa Ludwig van BeethoveninJohannes Brahmsin ja Robert Schumannin teoksia, sillä Ahon pianotuotannossa on selviä yhteyksiä näiden säveltäjien musiikkiin.

– Ahon teokset ovat hyvin virtuoosisia ja haastavat soittajansa taidot äärimmilleen. Soitin konserteissa myös pianokirjallisuuden kuuluisia virtuoositeoksia, joita Aho oli tutkinut ennen pianolle säveltämistä. Halusin näyttää Ahon musiikin osana tätä historiallista jatkumoa, Fräki toteaa.

Tutkintonsa kirjallisessa osiossa Fräki käsittelee Kalevi Ahon ensimmäistä pianokonserttoa, jonka hän esitti Turun filharmonisen orkesterin solistina vuonna 2014. Fräki taustoittaa konserton syntyyn vaikuttaneita matemaattisia ideoita ja analysoi teoksen pianotekstuuria esittäjän näkökulmasta. Lisäksi hän käsittelee omaa harjoitteluprosessiaan konserton parissa ja tuo esille kokemuksiaan Ahon pianotuotannon soittamisesta. Fräki selvittää, onko Kalevi Ahon pianomusiikissa sellaisia elementtejä, jotka toistuvat hänen tuotantonsa eri teoksissa. Samalla hän tuo näkyväksi pianistin työskentelytapoja ja pohtii, miten yhden säveltäjän kokonaistuotannon hallinta voi muokata muusikon tulkintaa.

Sonja Fräkin tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus
15.10.2016 klo 11, Musiikkitalo, Camerata (Mannerheimintie 13 a)

Tohtorintutkinnon otsikko: Kalevi Ahon pianotuotanto
Kirjallinen työ: Toistuvat toccatat – Kalevi Ahon Pianokonsertto nro 1
Kirjallisen työn tarkastajat: MuT Tuomas Mali, Prof. Lauri Suurpää
Taiteelliset opinnäytteet arvioinut lautakunta: Juhani Lagerspetz (pj.), Lauri Kilpiö, Annikka Konttori-Gustafsson, Hui-Ying Liu-Tawaststjerna, Ilmo Ranta
Tarkastustilaisuuden valvoja: MuT Anu Vehviläinen

PRÉMIO JOVENS MÚSICOS – KANSALLINEN KAPELLIMESTARIKILPAILU PORTUGALISSA

Jury kertoo tuomion. Keskellä maestro Jean-Marc Burfin, allekirjoittanut oikeassa laidassa

Jury kertoo tuomion. Keskellä maestro Jean-Marc Burfin, allekirjoittanut oikeassa laidassa

Juryn jäsen kapellimestari Sasha Mäkilä raportoi Lissabonissa 20.-22.9. järjestetystä kapellimestarikilpailusta

Euroopan länsireunalla oleva Portugali on ollut minulle aina jonkinlainen arvoitus. Historiasta tuttuja ovat toki löytöretkeilijät Magalhães ja Vasco da Gama, ruoka- tai oikeammin juomakulttuurista lähinnä vain portviini. Portugalin musiikkielämästä en tiennyt muuta kuin Gulbenkian-orkesterin, jossa Susanna Mälkin päävierailijakausi on juuri lopuillaan. Siksi olikin mieluisa yllätys, kun Portugalin kansallista musiikkikilpailua Prémio Jovens Músicos organisoiva säveltäjä Luís Tinoco otti minuun yhteyttä ja kysyi, pääsisinkö tuomariston jäseneksi nyt ensimmäistä kertaa järjestettävään kapellimestarikilpailuun. Kun lämpömittarin lukema Suomessa alkoi jo liikkua kymmenen plusasteen molemmin puolin, oli helppo vastata myöntävästi ja siirtyä viikoksi Lissabonin aurinkoon.

Kilpailun ja festivaalin taiteellinen johtaja, säveltäjä Luís Tinoco

Kilpailun ja festivaalin taiteellinen johtaja, säveltäjä Luís Tinoco

Portugalin yleisradioyhtiö RTP:n isännöimä Prémio Jovens Músicos perustettiin vuonna 1987, eli tämän vuoden kilpailu oli järjestyksessä kolmaskymmenes. Alunperin kilpailu oli vain instrumentalisteille tarkoitettu, mutta vuonna 1990 se laajennettiin koskemaan myös kamarimusiikkiyhtyeitä. Nyt juhlavuoden kunniaksi päätettiin ensi kertaa kokeilla, minkälaisen suosion saisi kansallinen kapellimestarikilpailu. Osallistujien yläikäraja muissa kategorioissa on 25 vuotta, mutta kapellimestarikilpailussa se oli 35 vuotta, mikä on vain luonnollista kun ottaa huomioon kapellimestarien hitaamman kypsymisen vaativaan työnkuvaansa. Kilpailuun oli tullut 33 hakemusta, joista oli DVD-näytteiden perusteella kutsuttu Lissaboniin 12 nuorta ja lahjakasta kapellimestaria.

Kilpailu käytiin Lissabonin oopperatalon Teatro Nacional de São Carlos tiloissa, mutta koska päälava oli varattu Carmen-produktion harjoituksille, oli orkesteri sijoitettu teatterin aulatiloihin. Näinollen kilpailua ei voinut myöskään avata yleisölle – vierailijoita ja tarkkailijoita toki nähtiin paljon. Ainoastaan voittajan konsertti viikonlopun Festival Jovens Músicos -tapahtuman yhteydessä oli julkinen.

Kilpailun tuomariston sihteerinä toimi sekä koko kilpailun että festivaalin taiteellinen johtaja Luís Tinoco, ja minun lisäkseni jäseniin kuuluivat portugalilaistunut ranskalainen kapellimestari Jean-Marc Burfin (jonka kanssa jaan yhteisen opinahjon, nimittäin Pietarin konservatorion Venäjällä!), Portugalin tällä hetkellä ehkä tunnetuin kapellimestari Joana Carneiro, sekä 90-vuotias Madame Teresa de Macedo, joka myös jakaa kilpailun pääpalkinnon Prémio Maestro Silva Pereira edesmenneen aviomiehensä muistolle. Kilpailuorkesterina toimi Orquestra Sinfónica Portuguesa (OSP).

Ensimmäisellä kierroksella orkesteriaikaa oli viisitoista minuuttia per kokelas, ja tehtävänä oli johtaa ilman kommentteja otteet Debussyn Faunin iltapäivästä ja Beethovenin ensimmäisen sinfonian finaalista. Näinkin lyhyessä ajassa sai erittäin selkeän kuvan kilpailijan johtamistekniikasta, tunneilmaisusta ja itsevarmuudesta johtajankorokkeella. Joillekin kilpailijoille tilanne oli selvästikin hyvin jännittävä – luultavasti tämä oli usealle heidän ensimmäinen kapellimestarikilpailunsa. Yleisesti ottaen taso oli mielestäni kuitenkin korkea. Omalla yli kymmenen kapellimestarikilpailun kokemuksellani voin sanoa, että kyseessä olisi voinut hyvin olla kansainvälinen kapellimestarikilpailu.

Juryn piti ensimmäisestä kahdestatoista kilpailijasta valita kuusi seuraavan päivän semifinaaliin, ja tämä tehtävä oli yllättävän helppo. Minkäänlaista riitaa ei saatu aikaiseksi, varsinkaan kun myös orkesterin neuvoa-antava äänestys oli lähes yhteneväinen juryn mielipiteiden kanssa. Ensimmäisen erän tulosten julkistamisen jälkeen seurasi kaksi arvontaa – seuraavan päivän johtamisjärjestys ja kokelaiden johtamat kappaleet, jotka siis arvottiin seitsemästä perusohjelmiston teoksesta.

Keskiviikon semifinaali oli kisapäivistä pisin, sillä jokaisella jatkoon selvinneellä kandidaatilla oli nyt kolmekymmentäviisi minuuttia orkesteriaikaa käytössään. Pakollinen tehtävä oli Saint-Saënsin sellokonserton ensimmäinen osa, ja sen solistina ahkeroi Marco Pereira, Gulbenkian-orkesterin soolosellisti (ja itse asiassa myös entinen Prémio Jovens Músicos -voittaja).

Sellisti Marco Pereira ja kilpailun voittaja Nuno Coelho da Silva palkintokonsertissa 24.9.

Sellisti Marco Pereira ja kilpailun voittaja Nuno Coelho da Silva palkintokonsertissa 24.9.

Semifinaalissa näkyi ensimmäistä kertaa suuria eroja kandidaattien valmistautumisessa, sillä esim. Beethovenin viidennessä sinfoniassa monilla oli omaperäisiä riskiratkaisuja, jotka olisi voinut välttää helposti konsultoimalla jotakuta kokenutta kapellimestaria. Suurimmat erot kuitenkin näkyivät siinä, miten työskentely solistin kanssa sujui. Jopa ensimmäisellä kierroksella täysin ammattimaisen vaikutelman antaneet nuoret kapellimestarit saattoivat nyt johtaa katsomatta kertaakaan solistiin päin! Muutoin kuultiin mielenkiintoisia ja kypsiäkin tulkintoja, Beethovenin lisäksi Brahmsin neljännestä, Mozartin neljännestäkymmenennestä, ja Schubertin ”Keskeneräisestä” sinfoniasta. Tällä kierroksella oli myös lupa harjoittaa orkesteria, ja vaikka portugalinkieliset ohjeet jäivätkin välillä minulta ymmärtämättä, pystyi ohjeiden vaikutuksesta lopputulokseen silti tekemään selkeitä johtopäätöksiä niiden tehosta.

Semifinaalin päätyttyä juryn näkemys finaaliin menevästä kolmikosta oli täysin yhteneväinen orkesterin ja solistin neuvoa-antavien äänten kanssa, eli taas päästiin hyvin nopeasti arvontaan. Neljästä isommasta orkesteriteoksesta  valikoituivat finalisteille Beethovenin kolmas sinfonia ”Eroica” ja Bartókin konsertto orkesterille. Näiden lisäksi pakollisena oli johtaa keskeytyksettä Saint-Saënsin konserton finaali, ja vapaavalintainen osa João Domingos Bomtempon (1775-1842) ensimmäisestä sinfoniasta. Bomtempo toi väistämättä mieleen Haydnin – ja taisipa olla ensimmäinen kerta kun (ainakaan tietoisesti) kuulen portugalilaisen säveltäjän musiikkia! Joka finalistilla oli neljäkymmentä minuuttia käytettävissään näihin tehtäviin.

Finaali oli erittäin mielenkiintoinen, sillä nyt kaikkien lahjakkaiden kandidaattien vahvuudet ja heikkoudet tulivat aivan uudella lailla esiin. Jokainen heistä oli tietyssä mielessä jo ammattitaitoinen muusikko ja kapellimestari, mutta kokemattomuuden saattoi vielä havaita ajoittaisesta hermostuneisuudesta tai luottamuksesta erikoisiin johtamisteknisiin ratkaisuihin. Tällä kertaa jury joutuikin keskustelemaan lopullisesta valinnastaan pitkän tovin ja käymään arvokeskustelua siitä mikä tulisi olla palkinnon painopiste – luontainen muusikkous, potentiaali, harjoitustyön kypsyys vai jokin muu. Lisäksi oli otettava huomioon orkesterin neuvoa-antava äänestys.

Päädyimme lopulta antamaan ensimmäisen palkinnon jo ensikierroksella vaikutuksen tehneelle Nuno Coelho da Silvalle, ja toisen palkinnon voittanut José Eduardo Gomes sai myös orkesterin erikoispalkinnon. Kolmas palkinto myönnettiin erinomaisesti säestystehtävissä pärjänneelle Jan Wierzballe. Vaikka pääpalkintoja oli vain yksi ja siihen liittyi kunnia johtaa festivaalikonsertti jo heti lauantaina, pidettiin muistakin voittajista hyvää huolta. Heille on luvassa hyvän julkisuuden lisäksi konsertteja portugalilaisten orkesterien kanssa, ja finalisteista kaksi pääsee ensi vuonna Gulbenkian-säätiön sponsoroimalle oopperan mestarikurssille. Kaiken kukkuraksi Portugalin Wagner-seura lähettää voittajan ensi kesänä kahdeksi viikoksi Bayreuthiin.

Ensimmäinen palkinto, Nuno Coelho da Silva

Ensimmäinen palkinto, Nuno Coelho da Silva

Toinen palkinto ja orkesterin erikoispalkinto, José Eduardo Gomes

Toinen palkinto ja orkesterin erikoispalkinto, José Eduardo Gomes

Kolmas palkinto, Jan Wierzba

Kolmas palkinto, Jan Wierzba

Kilpailun jälkeen jäin vielä päiväksi Lissaboniin kuuntelemaan Festival Jovens Músicos -tapahtuman avajaiskonsertit jazz- ja klassisessa kategoriassa. Ensimmäisessä hurmasi harmonikansoittaja João Barradas yhtyeineen, toisessa taas kuultiin neljää lahjakasta solistia Gulbenkian-orkesterin edessä, joista lopuksi palkittiin kilpailun pääpalkinnolla (Prémio Maestro Silva Pereira) 17-vuotias lyömäsoitinvirtuoosi Agostinho Sequeira. Tämän viikon perusteella, kuultuani kahta portugalilaisorkesteria, nähtyäni kaksitoista nuorta kapellimestaria ja nautittuani nuorten solistien esityksistä, minusta tuntuu siltä että Portugalissa on hyvin aktiivinen ja noususuunnassa oleva klassisen musiikin kulttuuri, ja keskusteluni paikallisten säveltäjien, esiintyjien ja muiden kulttuurivaikuttajien kanssa vahvistavat tämän. Paljon voisi kirjoittaa myös Lissabonin arkkitehtuurista, nähtävyyksistä, museoista, ruoasta ja juomasta, mutta jätettäköön jotain seuraavaankin kertaan. Muito Obrigado!

Teksti: Sasha Mäkilä
Kuvat: Pedro Pina

Pekka Kuusisto Anders Hillborgin viulukonserton RSO:n solistina

pk

Pekka Kuusisto esittää ruotsalaisen Anders Hillborgin ensimmäisen viulukonserton Radion sinfoniaorkesterin solistina 5.-6.10. Musiikkitalossa. Ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla konsertin ohjelmassa on myös Perttu Haapasen orkesteriteos Compulsion Island sekä Beethovenin sinfonia nro 6.

Konsertti 6.10. lähetetään suorana lähetyksenä Yle Teemalla, Yle Radio 1:ssä ja RSO:n verkkosivuilla yle.fi/rso. Lisäksi se nähdään myös saksalais-ranskalaisella kulttuurikanava ARTElla. Yle Teeman lähetyksen toimittaa Seija Rautio ja vakituisena asiantuntijavieraana on pianisti Jukka Nykänen. Lisäksi vieraiksi saapuvat solisti Pekka Kuusisto, viulisti, säveltäjä ja kapellimestari Jaakko Kuusisto sekä Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski ja ylikapellimestari Hannu Lintu.

Anders Hillborgin musiikissa kuuluu sama pohjoinen klangi kuin samaa sukupolvea edustavilla Kaija Saariaholla, Magnus Lindbergillä ja Esa-Pekka Salosella. Säveltäjällä onkin läheiset yhteydet Suomeen – hän oli Hannun Linnun suunnitteleman Suvisoitto-festivaalin nimikkosäveltäjä 2005 ja on toiminut myös Turun filharmonisen orkesterin nimikkosäveltäjänä. Hillborgin monipuoliseen tuotantoon kuuluu oopperaa lukuun ottamatta lähes kaikkea muuta, mutta hänen tärkein välineensä on orkesteri. Ensimmäisen viulukonserttonsa Hillborg sävelsi 1992 ruotsalaiselle viulistille Anna Lindalille. Pekka Kuusisto esittää konserton myös RSO:n kotimaan kiertueella 17.–20.12. Suomussalmella, Kajaanissa, Kuopiossa ja Mikkelissä.

Pekka Kuusisto on tullut tunnetuksi harvinaisen monipuolisena ja avarakatseisena muusikkona, joka on yhtä kotonaan niin viulukonserttojen solistina kuin vaikkapa elektronisen musiikin maailmassa. Vuonna 1995 Pekka Kuusisto voitti ensimmäisenä suomalaisena Jean Sibelius -viulukilpailun ja on sittemmin kiertänyt esiintymässä huippuorkestereiden solistina ympäri maailmaa. Kuluvana vuonna Kuusisto on aloittanut Australian kamariorkesterin taiteellisena johtajana ja minnesotalaisen Saint Paul -kamariorkesterin taiteellisena partnerina.

5.-6.10. klo 19
Hannu Lintu, kapellimestari
Pekka Kuusisto, viulu
Perttu Haapanen: Compulsion Island
Anders Hillborg: Viulukonsertto nro 1
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 6 ”Pastoraali”

Malko-kisan voittaja ja John Williamsin tuubakonsertto Turun konserttitalossa / Malkovinnaren och John Williams tubakonsert i Åbo konserthus

Tung-Chieh Chuang. Kuva © Harald Hoffmann.

Tung-Chieh Chuang. Kuva © Harald Hoffmann.

Nicolas Indermuhle. Kuva © Seilo Ristimaki

Nicolas Indermuhle. Kuva © Seilo Ristimaki

Turun filharmoninen orkesteri esittää torstaina 29.9. elokuvasäveltäjänä tunnetun John Williamsin konserton tuuballe ja orkesterille, Bernsteinin Candide-alkusoiton sekä Beethovenin Eroica-sinfonian. Solistina esiintyy orkesterin oma tuuban äänenjohtaja, sveitsiläislähtöinen Nicolas Indermühle. Konsertin johtaa vuonna 2015 arvostetun Malko-kapellimestarikilpailun voittanut Tung-Chieh Chuang.

Tuubaa! -konsertti alkaa Leonard Bernsteinin alkusoitolla operetista Candide. Bernstein, jonka tunnetuin sävellys lienee musikaali West Side Story, perusti Candide-operetin Voltairen romaaniin, ja alkusoitto on suosittu orkesterinumero.

Alkusoiton jälkeen kuultavan konserton tuuballe ja orkesterille on säveltänyt aikamme maineikkaimpiin elokuvasäveltäjiin kuuluva John Williams. Williamsin elokuvamusiikkeihin kuuluu sellaisia suursuosikkeja kuin Tähtien sota -sarja, Indiana Jones -elokuvat, E.T. ja kolme ensimmäistä Harry Potter -elokuvaa, ja hänet on palkittu muun muassa viidellä Oscarilla. Tuubakonsertto on sävelletty 1985 Boston Pops -orkesterin 100-vuotisjuhliin.

Konsertin päättää Ludwig van Beethovenin 3. sinfonia, lisänimeltään ”Eroica”. Valmistuessaan vuonna 1804 teos mullisti sinfonian teosmuotona ja se kuuluu yhä suosituimpiin sinfonioihin. Beethoven omisti teoksen alun perin Napoleonille, mutta kuultuaan Napoleonin kruunanneen itsensä keisariksi hän demokratiaan ihanteisiin uskoneena vaihtoi omistuksen ”sankarin muiston kunnioittamiseksi”.

Taiwanista kotoisin oleva kapellimestari Tung-Chieh Chuang syöksyi maailmanmaineeseen voitettuaan arvostetun Malko-kapellimestarikilpailun vuonna 2015. Hän on tämän jälkeen johtanut muun muassa Wienin filharmonista orkesteria.

Nicolas Indermühle on valmistunut Genèven Haute école de musique -korkeakoulusta. Lisäksi hänellä on toinen maisterintutkinto Sibelius-Akatemiasta. Indermühle on toiminut Turun filharmonisen orkesterin tuuban äänenjohtajana vuodesta 2013.

Tuubaa Turun konserttitalossa to 29.9. klo 19. Tung-Chieh Chuang, kapellimestari, Nicolas Indermühle, tuuba, Turun filharmoninen orkesteri. Bernstein – Williams – Beethoven.


Torsdagen den 29 september framför Åbo filharmoniska orkester den kända filmkompositören John Williams konsert för tuba och orkester, Bernsteins Candideuvertyr samt Beethovens Eroicasymfoni. Som solist uppträder orkesterns egen stämledare för tuban, schweiziska Nicolas Indermühle. Som dirigent fungerar Tung-Chieh Chuang som vann den ansedda Malkotävlingen år 2015.

Konserten Tuba! inleds med Leonard Bernsteins uvertyr ur operetten Candide. Bernstein, vars mest kända komposition lär vara musikalen West Side Story, baserade operetten på Voltaires roman, och uvertyren är ett populärt orkesternummer.

Konserten för tuba och orkester har komponerats av John Williams som hör till vår tids mest berömda filmkompositörer. Bland Williams tonsättningar till filmer räknas sådana storfavoriter som Star Wars-serien, Indiana Jones-filmerna, E.T. och de tre första Harry Potter-filmerna, och han har tilldelats bland annat fem Oscar. Tubakonserten är komponerad år 1985 till Boston Pops-orkesterns 100-årsjubileum.

Konserten avslutas med Ludwig van Beethovens 3:e symfoni med tilläggsnamnet ”Eroica”. Vid färdigställandet år 1804 revolutionerade verket symfonin som verkform och den hör än idag till de mest populära symfonierna. Beethoven tillägnade verket ursprungligen Napoleon men när denne låtit kröna sig till kejsare bytte Beethoven, anhängare av demokratiska ideal, dedikationen till ”till minnet av en hjälte”.

Dirigenten Tung-Chieh Chuang kommer från Taiwan. Han blev världskänd efter att ha vunnit den ansedda Malko-dirigenttävlingen år 2015. Därefter har han dirigerat bl.a. Wienfilharmonikerna.

Nicolas Indermühle har utexaminerats ur högskolan Haute école de musique i Genève. Därtill har han en andra magisterexamen ur Sibelius-Akademin. Indermühle har fungerat som stämledare för tuban vid Åbo filharmoniska orkester sedan 2013.

Tuba! i Åbo konserthus to 29.9 kl. 19. Tung-Chieh Chuang, dirigent, Nicolas Indermühle, tuba, Åbo filharmoniska orkester. Bernstein – Williams – Beethoven

Esa Pietilä avaa Solistiyhdistyksen syksyn konserttisarjan

Solistiyhdistyksen syksyn 2016 konserttisarja koostuu viidestä pääsymaksuttomasta konsertista, joiden esiintyjinä nähdään jälleen kerran kattaus suomalaisen klassisen musiikin kiinnostavimpia nimiä. Kotimainen uusi musiikki on ohjelmassa tänäkin vuonna vahvasti edustettuna: syksyn aikana kuullaan peräti kuusi kantaesitystä.

Sarjan avaa tenorisaksofonisti ja säveltäjä Esa Pietilän konsertti Uhma – kotimaisen nykymusiikin kolme uutta kauhukakarakappaletta sunnuntaina 2.10. Kulttuuriareena Gloriassa. Konsertin ohjelma koostuu Pietilän kolmesta uudesta improvisatorisesta, genrerajojen rajapinnoilla taiteilevasta teoksesta. Tulkinnoista vastaavat kolme kamariduokokoonpanoa, joissa Pietilän lisäksi esiintyvät Petri Kumela, kitara, Eija Kankaanranta, kantele ja Veli Kujala, harmonikka.

Konserttisarjan neljä muuta konserttia järjestetään Temppeliaukion kirkossa. Näistä ensimmäisenä kuullaan Satu Elijärven pianoresitaali Erään epookin loppu sunnuntaina 30.10. Konsertin ohjelma rakentuu maahanmuuttoteemaan yhdistyvien säveltäjien teoksista, keskeisimpänä nimenä Frank Liszt, ja kuvaa oivaltavasti sekä henkistä että musiikillista murroskautta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Pasi Eerikäisen, viulu, ja Emil Holmströmin, piano, duokonsertti Kosmopoliitit jatkaa tätä kehityskaarta viikkoa myöhemmin sunnuntaina 6.11. – Stravinskysta ja Busonista alkaen aina nykypäivän säveltäjiin Tim Page (ke.) ja Matthew Whittall.

Status Ensemblen (Marko Hilpo, piano; Jaso Sasaki, viulu; Sini Virtanen, viulu; Barbora Hilpo, alttoviulu; Iida-Vilhelmiina Laine, sello) konsertissa Kulttuurit kohtaavat kuullaan pianokvintetille sävellettyä musiikkia, joka on saanut vaikutteita niin jazzista, indonesialaisesta gamelan-musiikista kuin intialaisesta kansanmusiikista. Konsertin säveltäjänimiä ovat mm. Ernest Bloch, Darius Milhaud ja Eero Hämeenniemi (ke.).

Konserttisarjan päättää Mikko Raasakan, klarinetti, ja Antti Vahtolan, piano, resitaali Sonaatti – Antisonaatti. Konsertin ohjelmassa mm. Sebastian Fagerlundin Sonaatti ja klarinettimusiikin äärirajoja kartoittava Volodymyr Runchakin teos Antisonatas. Kantaesityksenä kuullaan Perttu Haapasen uusi, live-elektroniikan avulla klarinetin ilmaisukeinoja laajentava versio teoksesta Amygdala.

SUOMEN SOLISTIYHDISTYKSEN KONSERTTISARJA 2016

Uhma
– kotimaisen nykymusiikin kolme uutta kauhukakarakappaletta
Su 2.10. klo 19:00
Kulttuuriareena GLORIA (Pieni Roobertinkatu 12, Helsinki)
Esa Pietilä, tenorisaksofoni, Petri Kumela, kitara, Eija Kankaanranta, kantele ja Veli Kujala, harmonikka
Pietilä (ke.)

Erään epookin loppu
Su 30.10. klo 19:00
Temppeliaukion kirkko (Lutherinkatu 4, Helsinki)
Satu Elijärvi, piano
Liszt – Debussy – Korngold – Skrjabin – Brahms – Prokofjev – Schönberg – Wagner

Kosmopoliitit
Su 6.11. klo 19:00
Temppeliaukion kirkko (Lutherinkatu 4, Helsinki)
Pasi Eerikäinen, viulu & Emil Holmström, piano
Stravinsky – Lindberg – Tim Page (ke.) – Whittall – Busoni

Status Ensemble: Kulttuurit kohtaavat
Su 13.11. klo 19:00
Temppeliaukion kirkko (Lutherinkatu 4, Helsinki)
Status Ensemble: Marko Hilpo, piano; Jaso Sasaki, viulu; Sini Virtanen, viulu; Barbora Hilpo, alttoviulu; Iida-Vilhelmiina Laine, sello
Boccherini – Bloch – Hämeenniemi (ke.) – Milhaud

Sonaatti – Antisonaatti
To 24.11. klo 19:00
Temppeliaukion kirkko (Lutherinkatu 4, Helsinki)
Mikko Raasakka, klarinetti; Antti Vahtola, piano; Anders Pohjola, elektroniikka
Widmann – Fagerlund – Haapanen (ke.) – Runchak

Kaikkiin konsertteihin vapaa pääsy, ohjelma 10e

http://www.solistiyhdistys.fi/konserttisarja-2016.html