Tilililii…. tilililii… tililil… sh*t! Pimeää. Hrrr. Ei auta, ylös! Naps, valot. Kriik, pahuksen vessanovi. Aamutakki hivelee ihoa, Hesari haisee. Hämärässä sormi tökkää radiota. Mitä, ”I am sailing”, pianoversiona, väärä kanava. Sormi tökkää uudelleen. Piano jatkaa seilaustaan. Kappale vaihtuu, ”Dies irae” Verdin Requiemista hyökyy päälle. Onneksi ei ole päänsärkyä. Pian Romeo ja Julia tanssahtelevat huoneeseen Prokofjevin tahdissa. Kello on vasta kahdeksan.
Read More →
Radiokanava vie aivovaurioon
Kaiken nähneen viulistin blogi
Guarneri-kvartetti oli vähällä tulla Suomeenkin ensi kuussa, mutta toisin kävi. Kvartetti siirtyy eläkkeelle tämän vuoden lopulla, mutta ensiviulisti Arnold Steinhardtin ajatuksia voi lukea toivottavasti myös jatkossa. Blogin lisäksi Steinhardt on kirjoittanut työstä ja elämästä maailmalla kiertävässä kvartetissa viihdyttävän ja sivistävän kirjan ”Indivisible by Four”.
Steinhardtin blogi löytyy täältä.
Kabinettiflyygeli ja leijonan tassu
Pianisti Jenni Lappalaisen tekemässä haastattelussa pianotaiteilija Eero Heinonen kertoo lapsuudestaan, Moskovan-opinnoistaan, opetusfilosofiastaan ja esiintyvän taiteilijan tehtävästä. Johdatuksena aiheeseen käydään taannoisella Lahden Sibelius-festivaalilla.
Read More →
John Adamsin Doctor Atomic Maximissa: ooppera voi olla vaikuttavaa myös elokuvateatterissa
Oopperaa suorina satelliittilähetyksinä elokuvateattereihin? Miten moinen avaruusajan tarjoama kokemus poikkeaa aidosta, paikan päällä oopperateatterissa koetusta musiikkiteatterista? Sopivasti kohdalle sattuneen New Yorkin -matkan myötä päätin selvittää asian: näin runsas viikko sitten John Adamsin oopperan Doctor Atomic paikan päällä Metropolitanissa ja nyt lauantaina Maxim-elokuvateatterissa Helsingissä.
Finnkinon päätös lähteä mukaan Metropolitan Operan tuottamiin reaaliaikaisiin lähetyksiin on paitsi kulttuuriteko, se vaikuttaa myös tuottoisalta ratkaisulta: ei vain Karita Mattilan tähdittämä Salome myyty loppuun, vaan myös – ainakin Maximissa – oli lauantai-iltana täysi tupa. Astuessani sisään elokuvateatteriin oli tunnelma jo mukavan odottava: ruudulla pyöri tietoja illan oopperasta ja tulevista lähetyksistä ja kovaäänisistä virtasi lämmittelevän ja virittelevän orkesterin aleatorista sekamelskaa – tosin nauhoitettuna. Finnkino oli varautunut myöhästeleviin oopperavieraisiin ilmoittamalla alkamisajan peräti puoli tuntia suoraa lähetystä varhaisemmaksi – tosin tämän tuntui suuri osa tulijoista jo tietävänkin, sillä teatteri alkoi toden teolla täyttyä vasta noin varttitunti ennen lähetystä.
Paikan päällä Metropolitanissa New Yorkissa istumapaikkani oli ylimmän parven etureunassa, joka on erittäin hyvä paikka nauttia oopperasta Metissä, niin akustisestikin kuin hyvän näkyvyyden vuoksi. Tosin laulajien kasvonilmeitä on tuolta etäisyydeltä hankala erottaa. Sen vuoksi nautinkin suuresti Maximissa nähdyistä lähikuvista. Niiden kautta henkilöhahmojen tunteet ja henkilöiden välinen draama välittyivät visuaalisesti vaikuttavammin kuin paikan päällä – parhaat paikat permannolla tai ykkösparvella tosin pääsisivät varmasti lähemmäs elokuvallista kokemusta.
Jos kuvallisesti tunsinkin olevani lähempänä lavatapahtumia, musiikillisesti elokuvateatterikokemus jäi selvästi paikan päällä koettua ohuemmaksi. Adams käyttää oopperassaan hyväkseen akustisen, perinteisen soitinmusiikin ja laulun lisäksi elektroakustista ääntä, etenkin kummankin näytöksen alussa sekä pommin viimein räjähtäessä. Tässä ero paikan päällä koetun elävän esityksen ja elokuvateatterikokemuksen välillä on suurimmillaan, sillä Metissä äänimaisema tuotettiin ympäri salia ripotelluista kovaäänisistä. Kyseessä oli siis surround-efekti, jollainen olisi ollut helppo loihtia yleisön ympärille myös elokuvateatterin äänentoistolla. Tämä olisi luonnollisesti vaatinut myös musiikin äänittämistä surround-tekniikalla, mihin ainakin äänitysteknisesti olisi hyvinkin pystytty – lieneekö syynä ollut satelliittiyhteyden rajoitukset, kun ääni lähetettiin vain stereona. Näin sekä musiikillinen kokemus, että ääniefektit jäivät valitettavasti kaksiulotteisiksi, efektien lisäksi isojen kuorokohtausten kärsiessä ehkä eniten (paradoksaalista, että näin käy juuri elokuvateatterissa!).
Laulajien kohdalla tilanne oli tietyllä tapaa toinen. Nykyisellä mikrofonitekniikalla kukin laulaja pystytään miksaamaan ideaalibalanssiin orkesterin kanssa (kuin äänilevyllä), mikä tuottaa kuitenkin elävän esityksen taltionnissa yliartikuloitua tekstiä verrattuna luonnolliseen kokemukseen; se minkä oopperateatteritila artikuloinnilta vaatii, menee hieman yli läheltä mikitettynä. Ilahduttavasti kunkin laulajan äänen väri ja persoona toistuivat hyvin aidosti ja lauluääntä oli elokuvateatterinkin äänentoistolla miellyttävää kuunnella. Muutenkin musiikki itsessään jätti hyvin samankaltaisen vaikutelman elokuvateatterissa kuin luonnossa; elokuvateatteriäänentoisto tuottaa dynamiikkaa eli äänenvoimakkuuden vaihtelua riittävästi, vaikka elävän esityksen luonnollisesta akustisesta kokemuksesta jäädäänkiin.
Elokuvateatterissa koettua oopperaa voi verrata myös DVD:ltä nautittuun oopperakokemukseen. Tässä elokuvateatteri vetää voiton. Vaikka kotona olisi valkokangas ja projektori, elokuvateatterissa ollaan sentään teatteritilassa yleisön keskellä, ja kangas varsinkin uusissa suurissa teattereissa täyttää lähes koko näkökentän. Kotona voi toki nauttia surround-äänen lisäksi myös paremmasta äänenlaadusta – akustisen musiikin kuuntelu hyvälaatuisella hifi-äänentoistolla on kuitenkin toista kuin voimakkaiden efektien tuottamiseen suunnitellulla elokuvateatteriäänentoistolla. Moinen mennee kuitenkin hifistelyksi, sillä ooppera toimii teatteritilassa isolta kankaalta aidommin kuin kotisohvalta.
Lipun hinta, 29 euroa, on toki hivenen korkea ottaen huomioon sen, että oopperaan, niin omaan Kansallisoopperaamme kuin Metropolitaniin pääsee halvemmallakin (jos unohdetaan lentoliput jälkimmäisessä tapauksessa). Tuolla 29 eurolla saa kuitenkin lähikuvien lisäksi nauttia myös väliajalla näytetyistä taiteilijahaastatteluista sekä dokumenttipätkistä, jotka mukavasti korvaavat Metin paksun käsiohjelman puuttumisen.
Metropolitanin Live HD-lähetykset tuotetaan 28 maahan, ja yksin Suomessa kahdeksaan kaupunkiin Finnkinon teattereihin. Metropolitan Operan laulajakaarti, tuotannot ja musisoinnin taso ovat niin korkeita, että niitä menee mielellään katsomaan elokuvateatterinkin kankaalta. Kaiken kaikkiaan hatunnoston arvoinen kulttuuriteko, siis!
Minkälainen oli sitten itse ooppera? Doctor Atomic sai varsin ylistävät arviot newyorkilaislehdistössä; aihe on amerikkalaisille hyvin henkilökohtainen ja kipeä, ja osin tämän vuoksi oopperan ehkä heppoinen libretto annettiin yleisesti anteeksi. Alla olevista linkeistä voit lukea oopperan saamia arvioita englanniksi.
Lue New York magazinen arvio (Justin Davidson)
Lue New York Timesin arvio (Dennis Overbye)
Lue New Yorkerin arvio (Alex Ross)
Lue New York Postin arvio (Clive Barnes)
Lue myös uutinen: Amerikkalaiskriitikko ”Miksi kävelin ulos Doctor Atomicista”
Linkki FINNKINOn oopperasivulle
Lisätty 25.11.2008:
Karen Ficker työskentelee luennoitsijana Lontoon Yliopiston Royal Holloway Collegessa ja kirjoittaa myös teatterikritiikkiä Variety-lehdelle.
Sinfonia Lahden sekä kahdeksan muun orkesterin ja kuoron konsertteja ClassicLive.com-sivustolla
Suomalaisen tiimin pyörittämä ClassicLive-sivusto on yksi klassisen musiikin edelläkävijöistä: se tarjoaa internetin kautta konserttielämyksiä kotisohvalle. Sivusto toimii nykytekniikan puitteissa erittäin hyvin ja sen kautta voi nauttia paitsi kotoisen Sinfonia Lahden, myös useiden ulkomaisten orkesterien ja kuorojen konserteista. Konsertit ovat ammattimaisesti kuvattuja, ohjattuja ja äänitettyjä.