Amfion pro musica classica

Category Archives: Päävalikko

Tunnustuksia

Jos haluatte tietää, niin näin se suunnilleen menee.

Eräänä päivänä pianisti harjoittelee. Viereisessä kopissa joku toinen ainakin-sata-kertaa-parempi-ja-varmasti-myös-ihmisenä-onnistuneempi pianisti harjoittelee myös.

Ensimmäinen pianisti: ”Soitanpa ensin asteikkoja.”
Naapuripianisti: ”Soitanpa tänään ja aina täydellisesti.”

Ensimmäinen pianisti: ”Huh, puoli tuntia meni, melkein menee jo tasaisesti.”
Naapuripianisti: ”Pitäisiköhän vetäistä lämmittelyksi Lisztin Transkendenttiset etydit?”

Ensimmäinen pianisti: ”Mitäs toi naapuri soittaa. Aha. Musta ei koskaan tule mitään.”

Se on niitä päiviä. Ärsyttää. Haluaa viskoa tavaroita (tyhjä roskis on hyvä tähän tarkoitukseen), potkaista flyygeliä (ei se sovi, hyi olkoon!), juosta ainakin sata kilsaa (ai muusikon kunnolla, vai?). Silloin on vakuuttunut siitä, ettei a) mistään tule mitään tai b) ainakaan minusta koskaan tule mitään.

Mutta kappas, tämä olikin joku muu, en varmastikaan minä ja hulluhan se on, joka tällaisia puhuu. Ja sittenkin me kaikki aina silloin tällöin ja toisinaan.

Toisaalta on myös niitä päiviä, jolloin lähestyy musiikin syvintä olemusta. Oivaltaa jotain tärkeää, kokee puhdasta riemua tai sitten yksinkertaisesti vain saa sen jonkun paikan menemään tyydyttävästi. Ja silloin muistaa, mistä tässä kaikessa oli kysymys, eikä takerru turhiin yksityiskohtiin. Silloin oleilee musiikissa ja antaa virran viedä. Ei puhise turhista.

Onnellisinta on, että tässäkin tapauksessa aika tuo avun. Niitä päiviä, jolloin naapurin soiton merkitys on omaasi suurempi, tulee vähemmän ja vähemmän. Kun edistyy ja alkaa tuntea itsensä paremmin, on sietokykykin suurempi. Vakaata venettä eivät pienet aallot heilauta.

Ja siltikin. Miksi tuokin kolmas ovi vasemmalta vetelee ylös-alas noita arpeggioita. Oikein se menee koko ajan ja hienolta kuulostaa. Kuuntele itseäsi, pianohirmu!

Ai niin, siis näinhän ei kyllä kukaan ajattele, en minä ainakaan. Taidanpa tästä mennä kostoksi vetelemään naapuriin Lisztin ykköstä.

Kuulumisia New Yorkista: Karita Mattilan Tatjanan kipeä kasvutarina sekä Jorma Silvasti jälleen saksalaisessa satumetsässä

Siirtyminen uuteen ympäristöön on usein hyvin virkistävää: Neljän New Yorkissa vietetyn viikon jälkeen on aika maistella tähän astisia vaikutelmia. Tapauksina on kaksi mennäviikkoista tilaisuutta, Karita Mattilan tähdittämä Jevgeni Onegin Metropolitan Operassa ja New York Philharmonicin Mendelssohn-konsertti, jossa Jorma Silvastin esiintymisen lisäksi kuultiin Anne-Sophie Mutteria Mendelssohnin viulukonserton solistina. Read More →

Heikki Rautasalo in memoriam

Sellotaiteilija ja -pedagogi Heikki Rautasalo kuoli 22.1.2009 pitkän sairauden jälkeen. Vuonna 1942 syntynyt Rautasalo aloitti muusikon uransa verrattain myöhään käytyään ensin kadettikoulua ja kilpailtuaan SM-tasolla 400 metrin juoksussa. Rautasalo toimi soittouransa aikana soolosellistinä Lahden kaupunginorkesterissa ja Radion sinfoniaorkesterissa ja keskityttyään opettamiseen työskenteli Jyväskylän konservatoriossa ja vuodesta 1985 alkaen Sibelius-Akatemiassa. Oriveden kesäkursseilla hän ohjasi monia sellistinalkuja, ja itsellänikin oli ilo nauttia Rautasalon hyväntuulisesta ja osuvasta opetuksesta: puhuttiin, että Heikin avulla asteikostakin tehtiin musiikkia!

Kohtaamiset Heikki Rautasalon kaltaisten suurisydämisten ihmisten kanssa jättävät lähtemättömän jäljen niin taiteeseen kuin elämäänkin.

Suomalainen klassinen musiikki kuumaa tavaraa Yhdysvalloissa

Suomalaisella klassisella musiikilla pyyhkii Atlantin takana hyvin. Kapellimestarien vanavedessä uutta mannerta valtaavat nyt myös säveltäjät ja muusikot. Esa-Pekka Salonen ja Osmo Vänskä, jotka kuuluvat maanosan tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin kapellimestareihin, tuovat Kaija Saariahon ja Magnus Lindbergin lisäksi esille muitakin suomalaissäveltäjiä. Venezuelalaisten musiikki-ihmeen rinnalla myös suomalainen musiikkikasvatus on yleinen ihmetyksen ja ihailun aihe. Nähtäväksi jää, herääkö Nokia-maan elinkeinoelämäkin kohta valjastamaan kulttuurintekijöiden voimavaroja.

Read More →

Arvio: Ysaÿe-kvartetti soittaa Beethovenia

Ludwig van Beethovenin myöhäiskvartetot (nrot 12-16 sekä Große Fuge) hätkähdyttävät mittasuhteillaan, rohkeilla harmonioillaan ja muotoratkaisuillaan. Monimuotoisuudessaan ja syvällisyydessään ne tarjoavat yhä uusia elämyksiä, ja eri kokoonpanojen esityksiä kuulee mielellään; vaihtoehtoisia tulkintoja on runsaasti, sillä näitä teoksia tuskin mikään kvartetti sivuuttaa.

Ranskalainen Ysaÿe-kvartetti korvasi kakkosviulistin sairastumisen vuoksi jäähyväiskiertueensa peruuttaneen Guarneri-kvartetin ja tarjosi hienostunutta sointia täydelle Ritarihuoneen salille. Vuonna 1984 perustetun yhtyeen alkuperäisjäsenistä on edelleen mukana alttoviulisti Miguel Da Silva. Heti es-duurikvarteton op. 127 ensimmäisestä soinnusta kävi ilmi eräs kokoonpanon vahvuuksista: sointi oli tavattoman tasapainoinen dynamiikan, artikulaation ja fraseerauksen suhteen. Ensiviulun ääni erottui vaivatta tekstuurista, mutta vain sen verran kuin on tarpeellista. Kautta linjan yhtye piti huolta tärkeiden motiivien kuuluvuudesta, mikä ei taatusti ole helppoa tällaisessa tiiviin kontrapunktisessa sävelkielessä.

Kvartetti ei tinkinyt energisyydestä ja intensiteetistä koko kaksituntisen ohjelmansa aikana. Hienoista soittimista kuultiin hienoja sävyjä, ja esimerkiksi vibraton käyttö oli ilahduttavan yhtenäistä ja vaihtelevaa.

Aivan varauksetta en kuitenkaan kotiin lähtenyt. Harmoniat olivat ajoittain hiukan epäpuhtaita, mutta paljaassa a-mollikvarteton op. 132 hitaassa osassa intonaatio oli häiritsevän epätarkkaa. Myös soinnin ja koko ilmaisun tasapainolla ja pyöreydellä oli kääntöpuolensa: vaikka monet aksentit, kontrastit ja taitteet näyttäytyivät miellyttävänä, oli rytminkäsittely esimerkiksi alkupuolen scherzando vivace -osassa turhan suurpiirteistä. Välillä äänien yhtäaikaisiin lopetuksiin ei kiinnitetty riittävästi huomiota, jolloin artikulaatio jäi viimeistelemättömäksi.

Konsertti oli silti hieno. Hiiskumatta kuunnellut ja innostunut yleisö palkittiin ylimääräisellä numerolla, Beethovenin kuudennentoista kvarteton hitaalla osalla Lento assai.