Amfion pro musica classica

Category Archives: Päävalikko

Americanaa, balettia ja Beethovenin yhdeksäs Blossomissa

Joffrey ballet.

Kesäfestivaalin ohjelmistoprofiili poikkeaa tarkoituksella täysin Clevelandin orkesterin talvikaudesta, koska Blossomiin yritetään houkutella pikemminkin perheitä ja kaveriporukoita myöhäisiltapäivän piknikkiä viettämään. Tänä kesänä perheet sai sankoin joukoin liikkeelle lippu-uudistus jonka mukaan jokaista nurmilipun lunastanutta aikuista kohden sai ottaa kaksi alle 18-vuotiasta perheenjäsentä ilmaiseksi mukaan. Edellämainitusta profiloinnista johtuen ohjelmistossa on erityisprojekteja kuten elokuvamusiikkia filmin kanssa, balettia, viihdetaiteilijoita ja tietysti ”americanaa”. Jotkut isänmaalliset klassikot orkesteri heittikin kesän aikana neljä kertaa!

Kaikkein vaikuttavin americana-show niin hyvässä kuin pahassa oli Jack Everlyn konsertti, joka oli omistettu Irving Berlinin musiikille. Berlin on kirjoittanut mm. kappaleet ”There’s No Business Like Show Business” ja ”Blue Skies”, jotka ovat tunnettuja USA:n ulkopuolellakin. Jack Everly tuli Clevelandiin oman komppisektion ja neljän laulusolistin kanssa, ja show olikäsikirjoitettu pienintä piirtoa myöten. Monesti Everly kääntyi yleisön puoleen orkesterin soittaessa hiljaa taustalla, ja kertoi sopivasti liioiteltuja anekdootteja Irving Berlinin elämästä (oli mm. paljon romanttisempaa kertoa että hän tuli keskeltä Siperiaa kuin Valko-Venäjää!). Jopa spontaanin kuuloisiksi tarkoitetut vitsit Everly tarjoili viileästi ilmeenkään värähtämättä, mutta se amerikkalaisyleisön mielestä selvästikin kuului asiaan.

Shown lopussa Everly ”yllättäen” keskeytti viimeisen kappaleen ”God Bless America”, koska halusikin muistaa yhdysvaltain armeijassa palvelleita, joita hän pyysi nousemaan ylös yleisön joukossa. Yllättävän moni harmaahapsi kömpikin pystyyn, ja koko yleisö lauloi kappaleen yhdessä Everlyn omistaessa sen isänmaan puolustajille. Olin tästä isänmaallisuuden ilmauksesta hyvin vaikuttunut, ja myös järkyttynyt siitä miten laskelmoidusti Everly kykeni avaamaan läsnäolijoiden kyynelkanavat. Minulle konsertti edusti ehdottomasti amerikkalaisuuden huippua musiikillisessa mielessä.

Ehkä paras tämän kesän ulkoilmaelämyksistä oli Joffrey Balletin vierailu Blossomissa. Tämä Chicagossa majaansa pitävä balettiryhmä edustaa USA:n kärkeä, ja he toivat mukanaan monipuolisen katsauksen niin modernia kuin klassistakin tanssia. Koko projektin tekee mahdolliseksi se, että Blossomin lavan edessä on ihka oikea orkesterimonttu, joka kuulemma oli vuosikymmenet pois käytöstä, mutta joka nyt on putsattu käyttökuntoon. Baletin lisäksi operetit ja musikaalit voisivat sopia hyvin Blossomiin tulevaisuudessa!

Kaikkein dramaattisin tanssiesitys oli Othellon ja Desdemonan duetto Elliot Goldenthalin Othello-balettimusiikkiin. Joffrey Balletin johtaja Ashley Wheater yrittääkin puhua Clevelandin orkesteria ympäri koko baletin esittämiseen tulevaisuudessa. Ohjelmassa oli myös koreografioita mm. Arvo Pärtin musiikkiin, ja koko show huipentui Balanchinen koreografiaan Stravinskyn viulukonserttoon, jonka esitti yksi konserttimestareistamme Jung-Min ”Amy” Lee. Yksi asia jota harkitsisin balettiesityksien kohdalla tulevaisuudessa on projisointi valkokankaalle nurmilipun ostaneita varten. Itse istuin hyvällä paikalla keskellä paviljonkia, mutta luultavasti nurmella istuneet katsojat jäivät paitsi monesta herkästä vivahteesta.

Blossomin viimeinen esitys tänä kesänä oli Beethovenin yhdeksäs sinfonia jonka esitimme yhdessä Clevelandin orkesterin kuoron kanssa. Kyseessä on täysin vapaaehtoisvoimin toimiva, noin 150-henkinen kuoro, ja koska Suomessakin on päästy viime päivinä kuorokeskustelun makuun on ehkä hyvä hiukan avata sitä, miten COC (Cleveland Orchestra Chorus) on saatu toimimaan.

Kuorolla on pitkät perinteet, sillä nykyisessä muodossaan sen perusti Georg Szell vuonna 1952. Aktiivisia jäseniä on noin 150 ja monet heistä ovat laulaneet kuoron riveissä jo parikymmentä vuotta. Kuoro harjoittelee maanantai-iltaisin läpi kauden, minkä lisäksi on produktiokohtaisia lisätreenejä – Beethovenin yhdeksättä varten oli kolme kuoron omaa lisäharjoitusta, orkesteriharjoitus Severance Hallissa ja kenraaliharjoitus Blossomissa. Kuoroa johtaa Robert Porco, ja hänen lisäkseen palkattuun henkilökuntaan kuuluvat varajohtaja sekä kuoromanageri apulaisineen. Harjoituspianistina toimii Clevelandin orkesterin pianisti Joela Jones.

Kapellimestari Jahja Ling

Päätin itse osallistua Beethovenin esitykseen laulajana, joten tulin henkilökohtaisesti todenneeksi miten hyvin kuorolaisista pidetään huolta. Nuottien mukana tuli lista muutoksista ja korjauksista, ja kuoron nettisivulta löytyivät äänitiedostoina ääntämisohjeet ja stemmojen hankalimmat paikat laulettuina. Kuoropuvusta ei tarvinnut olla huolissaan, harjoitustauolla minusta otettiin mitat ja seuraavalla viikolla sain kuoron varastosta sopivankokoisen ”tuxedon” ja uuden paidan. Ruokahuolto orkesteriharjoitusten tauolla toimi myös erittäin hyvin. Kaiken kaikkiaan järjestelyt pelasivat kuten pitääkin ja kuorolaisten tuli vain ilmaantua paikalle stemma harjoiteltuna ilman muita huolia – mikä onkin luultavasti ainoa tapa saada 150 hengen vapaaehtoisorganisaatio toimimaan!

Apulaiskuoronjohtaja Lisa Wong

Beethovenin laulaminen kuoron bassorivissa oli upea päätös kesälleni Blossomissa, ja kokemus antoi myös aivan uutta näkökulmaa kapellimestarin työhöni – laulajana teoksesta löytää aivan eri asioita kuin sellistinä tai ”vain” johtajana! Rankkasateesta huolimatta paviljonki oli tupaten täynnä yleisöä, ja nurmellakin oli yllättävän paljon porukkaa sateenvarjojen katveessa. Ennen finaalia sade onneksi hellitti ja ihmisäänet pääsivät täysiin oikeuksiinsa Schillerin Oodissa Ilolle. Esityksen päättyessä olin niin tunnelmassa että kuorokansioni jäi pitkäksi aikaa eteeni kun koko muu kuoro oli jo omansa laskenut alas. Mahtava elämys tuosta pikku etikettivirheestä huolimatta. Freude!

Levyarvio: Taianomainen Pähkinänsärkijä


Pjotr Tsaikovski: Pähkinänsärkijä
Venäjän kansallisorkesteri, Mikhail Pletnjov
Vesnan lapsikuoro
Ondine, 2011

Mikhail Pletnjov on jo pitkän aikaa viihtynyt enemmän tahtipuikon heiluttajana kuin pianon ääressä. Oman soittimensa kanssa Pletnjov hakee aina äärimmäisyyksiä ja hyvin persoonallisia ratkaisuja, mutta orkesterin edessä mahdollisuudet sooloiluun ovat rajallisemmat. Kapellimestarina hänen vastaanottonsa onkin ollut vähemmän ristiriitainen ja lähes poikkeuksetta positiivinen.

Ylistetty Joutsenlampi-levytys osoitti Pletnjovin olevan kotonaan Tsaikovskin tunnelmallisissa numeroissa, jotka eivät niin kaipaa pitkiä, yhtenäisen linjan äärimmilleen venytettyjä juonisäikeitä. Pletnjov antaa tilaa yksityiskohdille niin runsaasti, että pääruoka saattaa kadota herkkupalojen alle.

Tämä lähtökohta sopii erinomaisesti Pähkinänsärkijään, joka on niin täynnä satumaailman vivahteikkaita värejä, lumihiutaleiden kuvioita, leikkejä, taikoja ja keijukaispölyä, että fantasiaan heittäytyminen lapsen lailla käy leikiten. Kulmikas muodostelu ja paksut ääriviivat eivät sopisikaan tähän tarinaan. Yksityiskohtien kanssa herkuttelevan Pletnjovin taikasauva on lumonnut myös Venäjän kansallisorkesterin, joka loihtii hunajaisia huminoita, eikä pelkää hurjistuakaan sitä kysyttäessä. Vesnan lapsikuoro on kuin keijukaisparvi, heleää ja kimmeltävää, puhtoista laulua.

Tulkinnasta välittyy Pletnjovin henkilökohtainen suhde Pähkinänsärkijään, onhan hän muokannut siitä itsekin oman pianoversionsa, mutta
tämän levytyksen jälkeen on viimeistään todettava, että kaikenlaiset hittikimarat ja muokatut sarjat eivät vedä vertoja kokonaiselle Pähkinänsärkijälle, jonka jokainen numero on pieni, hiottu mestariteos ja juuri oikealla paikalla taikamaailmankappaleena.

Lisää Sibeliusta!

Auli Särkiö

Viime viikonloppuna Lahden Sibeliustalosta tuli jälleen kirjaimellisesti nimensä mukainen pyhättö, kun Okko Kamu johti Sibelius-festivaaleilla säveltäjän kaikki sinfoniat. 12. kertaa järjestettävillä musiikkijuhlilla oli ilmassa erityistä jännitystä, kun Kamu aloitti paitsi Sibelius-festivaalin myös Sinfonia Lahden taiteellisena johtajana. Väkisinkin nousee esiin vertailu Osmo Vänskään, joka niin voimakkaasti yhdistyy Sinfonia Lahteen ja Sibeliukseen – vaikka Kamu aiheellisesti kivahtikin Rondo-lehden haastattelussaan, että miksi tähän vertailuun täytyy aina takertua.

Koska Vänskästä ja Lahdesta on muodostunut yksi Sibelius-kulttuurimme monumenteista, ja Kamu on nyt tarjoamassa täystuuletusta sinfoniarakennukselle. Viime viikonlopun festivaali oli vasta johdantoa Kamun Sibelius-kaudelle, jonka odotetuin hedelmä lienee kokonaislevytys Sibeliuksen sinfonioista Sinfonia Lahden kanssa. Konserteissa sinfonianälkä vain kasvoi syödessä.

Esimakua saatiin hiljan ilmestyneellä Sibelius-levyllä, jossa Sinfonia Lahti esittää Kamun johdolla muun muassa Myrsky-sarjat. Yksi iso ero Sinfonia Lahden perinteisiin Sibelius-levytyksiin on se, että äänityspaikkana on Lahden Ristinkirkon sijaan Sibeliustalo. Tämän pitäisi sopia Kamun pyöreälle, hehkuvalle soinnille.

Sinfonia Lahti soi Kamun otteessa loistokkaasti, dynaamisesti ja kullankeltaisen pehmeästi. Innostus oli voimakasta, ja jopa ”parempaa kuin koskaan ennen” nousi huulille niin arvioissa kuin allekirjoittaneellakin. Oli miten oli, tämä Sibelius on erilainen: elinvoimainen, mutkaton, sädehtivä. Sibelius-festivaalin alla heräsi kysymys, pitäisikö festivaaleille vähitellen keksiä jo muunlaistakin ohjelmaa, onko enää mieltä pyörittää vuodesta toiseen samoja klassikoita? Nyt tuli jälleen osotus, että klassikot eivät vanhene – tai iäti mukaansatempaava haaste on osoittaa, etteivät ne vanhene. Kansallissäveltäjä on aina uusi, jos häntä lähestytään niin kuin musiikkia pitää: kyltymättömällä nälällä.

Sibelius-festivaali muistutti myös, että Musiikkitalon huumassakaan Sibeliustaloa ei saa unohtaa; se pystyy olosuhteillaan kilpailemaan minkä tahansa salin kanssa.

Cembalistin linnut soivat vilpittömyydelle

Elina Mustonen ja Nepi jutustelevat.

– Siellä vain tuli tosi hyvä olo, kuvailee cembalisti Elina Mustonen Rovaniemen uutta kulttuuritalo Korundia. Mustonen on juuri palannut Rovaniemeltä, jossa Korundissa esitettiin Figaron häät Lapin kamariorkesterin ja ooppera Bravon yhteisproduktiona. Mozartin oopperat ovat  resitatiivicembalistina usein soittavan Mustosen suuri intohimo. Innostuneena hän myös kuvailee Korundin tiloja, joissa taidemuseon kokoelmat levittäytyvät konserttisalinkin käytäville. Taloon on pian tulossa myös oma cembalo, joka on tilattu Jukka Ollikalta Prahasta. Sille on varattu oma huonekin tilavassa konserttitalossa.

Jaloissa lepäilee welsh corgi Nepi, ja olohuonetta hallitsee ylvään mustakultainen Willem Kroesbergenin cembalo. Huomio kiinnittyy välittömästi soittimen sisäkannen maalaukseen, jossa ryhmä mitä erilaisimpia lintuja kuuntelee keskittyneesti soittajaa, eksoottiset ja kotimaiset lajit yhdessä, pöllöt ja pikkulinnut sovussa. Concerto-nimisen teoksen on maalannut Risto Lammin-Soila syksyllä 2009. Maalauksesta syntyi nopeasti idea lintuaiheisesta konsertista. Ensimmäiset konsertit olivat viime kesänä, ja ensi tiistaina Mustonen esittää ohjelmiston Sellosalissa.

Byrd ja Cage

– Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti François Couperinin lintusarja ja Jean-Philippe Rameaun lintubiisit Kana ja Lintujen hälytyshuuto, Mustonen luettelee. – Ja koska aiherajaus ei ole mitenkään tiukka, niin tällöin mukana pitää tietysti olla myös William Byrdin musiikkia! Abstraktikin cembalomusiikki sisältää usein vislausta ja sirkutusta, mutta myös lintumaisessa musiikissa cembalo taipuu moneen. Tätä havainnollistaa konsertissa kuultava nykymusiikki. Konserttiteeman vakiinnuttua Elina Mustonen heitti veljelleen Olli Mustoselle idean lintuaiheisesta cembalokappaleesta.
– Sanoin Ollille, että ei paineita, mutta jos sattuisi tulemaan inspiraatio…
Ei aikaakaan kun veli sanoi aloittaneensa sävellystyön. Olli Mustosen Sielulintu sai innoituksensa Karjalan ortodoksien traditiosta, jossa sielulintu tuo ja vie ihmisen sielun sekä vartioi sitä öisin. Dramaattisiin mittasuhteisiin kohoava kappale osoittaa lintuaiheen symbolisen potentiaalin.

Erityinen on myös konsertin toisen nykymusiikkiosion taustatarina. Slovakialaissäveltäjä Peter Machajdík otti sattumanvaraisesti yhteyttä Mustoseen nähtyään tämän kotisivut, koska etsi esittäjää  cembalokappaleelleen Flower Full of Gardens. Mustonen kysyi, sattuisiko Machajdíkilla olemaan mitään lintuaiheista musiikkia. Viikon päästä  säveltäjä lähetti Empty Cage -kappaleen nuotin, jonka  oli saattanut keskeneräisestä valmiiksi.
– Empty Cage on myös eräänlainen hommage à John Cage, joka oli suuri lintujen ystävä, Mustonen kertoo.  – Kappale rakentuu c-a-g-e -ostinatolle, ja itse asiassa sen ideaalikesto on 4’33”!

Lintuteema konsertin punaisena lankana hahmottelee kiinnostavasti, miten eri tavoin säveltäjät ovat käyttäneet ulkomusiikillista aihetta sävellystyön pohjana. Lintu voi toimia jäljittelyn kohteena, metaforana jollekin suuremmalle tai valtaviin mittasuhteisiin yltävän rakennelman lähtökohtana. Lintumuusa ei välttämättä ole runollinen satakieli: Rameaulle myös mitä arkipäiväisin lintu, kana, on väkevän luonnetutkielman arvoinen.

Risto Lammin-Soila: Concerto

Musiikki voi vaikuttaa

Eläimet ovat Mustoselle sydämen asia.
– Tunnistan että tässä on paljon sellaista naiivia tunteellisuutta, mutta pienin askelin olen ottanut kantaa asioihin. Yhä enemmän on alkanut ärsyttää ihmisen arroganssi muihin lajeihin nähden. Ihminen on määritellyt eläimet kapeasti omasta näkökulmastaan käsin. Tyrmistyttää, miten joku voi ajatella, että elävää, tuntevaa olentoa voi kohdella miten vain.
Mustonen on tullut tunnetuksi ennen kaikkea saimaannorpan puolestapuhujana.
– Kun pari vuotta sitten kuulin saimaannorpan nykytilanteesta, minun oli pakko tehdä jotakin, Mustonen kertoo. Tuloksena oli Norppa aid -konsertti. – Jokainen voi tehdä jotakin, ja minulle musiikki oli keino vaikuttaa.

Konsertti keräsi Temppeliaukion kirkon täyteen ihmisiä kuuntelemaan Suomen parhaimpiin kuuluvia kamarimuusikoita. Tavoite saavutettiin: musiikin avulla oli mahdollista herättää huomiota tärkeälle asialle. Positiivinen vaikutus kulki myös toiseen suuntaan: tapahtuma houkutteli paikalle ihmisiä, jotka eivät olleet ennen käyneet klassisen musiikin konserteissa.
– Ja he sanoivat ettei tämä tosiaankaan jää viimeiseksi kerraksi.
Mustonen iloitsi myös siitä innokkuudesta, jolla ihmiset lähtivät mukaan hyväntekeväisyysprojektiin:
– Mihin tahansa otin yhteyttä, kaikki olivat heti valmiita auttamaan.

Instrumenttien harmonia

Cembalo ei missään vaiheessa historiaa täysin kuollut sukupuuttoon; 1900-luvun alkupuolellakin esimerkiksi Martin? ja Poulenc kirjoittivat sille konsertot. Vasta vanhan musiikin uudelleennousun myötä cembalo kuitenkin palasi täysivaltaiseksi, itsenäiseksi soittimeksi, josta myös säveltäjät kasvavassa määrin kiinnostuivat. Cembalon soittoteknisiä mahdollisuuksia tunnetaan silti edelleen varsin huonosti. Cembalo on myös tyypillisesti nähty pianon, soitinten ”luomakunnan kruunun”, kautta ja pianon muovaamien instrumentaalisten ihanteiden näkökulmasta. Vanhan musiikin piirit eivät välttämättä ole olleet yhtään sen avarakatseisempia. Lopulta jokaiseen soittimeen täytyisi suhtautua sen omilla ehdoilla.
– Soitin, instrumentti, sehän tarkoittaa välinettä. Tärkeintä on se, miten soittaa, ei millä soittaa, Mustonen muistuttaa.
Vanhan musiikin ”uudelleensyntymästä” on kuitenkin jo kulunut aikaa, ja vastakkainasettelut ovat pehmenemässä. Autenttisuudella, rekonstruktiolla tai oikeaoppisuudella ei ole enää sitä merkitystä kuin pari vuosikymmentä sitten.

– Pienenkin improvisaation nuotintaminen osoittaa miten vaikea ajatuksia on tavoittaa nuottikirjoituksella, Mustonen tähdentää. Ajallisen etäisyyden ja häilyvyytensä tähden nuottiin ei voi takertua. Oleellinen löytyy nuotin takaa.
– Tärkeintä on vilpittömyys ja rehellisyys, läsnäolo. Haluan soittaa niin, että musiikki on ”totta.” Mutta toinen, joka myös soittaa vilpittömästi ja uskoen täysillä tekemiseensä, on yhtä lailla oikeassa. Hyvin soittaminen ja oikein soittaminen eivät tosiaankaan ole sama asia. Totuuksia on monia.

Elina Mustonen, ”Linnut”
Sellosali 20.9. klo 19
liput 12/6e

http://www.solistiyhdistys.fi/soly/etusivu.html

Levyarvio: Formenti ja salaperäinen sokkelo


Marino Formenti: Night Studies
Marino Formenti, piano
Col Legno, 2011

Marino Formenti on rakentanut pientä uranousua viimevuosina sekä pianistina että kapellimestarina ja nyt myös säveltäjänä. Formenti näyttää tietoisesti valinneen musiikin marginaalissa pysymisen varsin omaperäisillä konserttirungoillaan, kuten Kurtag’s Ghosts -resitaalikiertueellaan, jonka konsertit koostuivat kymmenistä miniatyyrikappaleista, jotka jollain tavalla nivoutuivat György Kurtagin teoksiin. Mukana oli Schubertia, Chopinia, Boulez’ta ja Webernia vain muutamia mainitakseni. Siinä olikin taustatietoni miehestä, joten levy on lähtökohtaisesti erittäin kiinnostava, eikä vähiten vetävän nimensä vuoksi. Read More →