Kesäfestivaalin ohjelmistoprofiili poikkeaa tarkoituksella täysin Clevelandin orkesterin talvikaudesta, koska Blossomiin yritetään houkutella pikemminkin perheitä ja kaveriporukoita myöhäisiltapäivän piknikkiä viettämään. Tänä kesänä perheet sai sankoin joukoin liikkeelle lippu-uudistus jonka mukaan jokaista nurmilipun lunastanutta aikuista kohden sai ottaa kaksi alle 18-vuotiasta perheenjäsentä ilmaiseksi mukaan. Edellämainitusta profiloinnista johtuen ohjelmistossa on erityisprojekteja kuten elokuvamusiikkia filmin kanssa, balettia, viihdetaiteilijoita ja tietysti ”americanaa”. Jotkut isänmaalliset klassikot orkesteri heittikin kesän aikana neljä kertaa!
Kaikkein vaikuttavin americana-show niin hyvässä kuin pahassa oli Jack Everlyn konsertti, joka oli omistettu Irving Berlinin musiikille. Berlin on kirjoittanut mm. kappaleet ”There’s No Business Like Show Business” ja ”Blue Skies”, jotka ovat tunnettuja USA:n ulkopuolellakin. Jack Everly tuli Clevelandiin oman komppisektion ja neljän laulusolistin kanssa, ja show olikäsikirjoitettu pienintä piirtoa myöten. Monesti Everly kääntyi yleisön puoleen orkesterin soittaessa hiljaa taustalla, ja kertoi sopivasti liioiteltuja anekdootteja Irving Berlinin elämästä (oli mm. paljon romanttisempaa kertoa että hän tuli keskeltä Siperiaa kuin Valko-Venäjää!). Jopa spontaanin kuuloisiksi tarkoitetut vitsit Everly tarjoili viileästi ilmeenkään värähtämättä, mutta se amerikkalaisyleisön mielestä selvästikin kuului asiaan.
Shown lopussa Everly ”yllättäen” keskeytti viimeisen kappaleen ”God Bless America”, koska halusikin muistaa yhdysvaltain armeijassa palvelleita, joita hän pyysi nousemaan ylös yleisön joukossa. Yllättävän moni harmaahapsi kömpikin pystyyn, ja koko yleisö lauloi kappaleen yhdessä Everlyn omistaessa sen isänmaan puolustajille. Olin tästä isänmaallisuuden ilmauksesta hyvin vaikuttunut, ja myös järkyttynyt siitä miten laskelmoidusti Everly kykeni avaamaan läsnäolijoiden kyynelkanavat. Minulle konsertti edusti ehdottomasti amerikkalaisuuden huippua musiikillisessa mielessä.
Ehkä paras tämän kesän ulkoilmaelämyksistä oli Joffrey Balletin vierailu Blossomissa. Tämä Chicagossa majaansa pitävä balettiryhmä edustaa USA:n kärkeä, ja he toivat mukanaan monipuolisen katsauksen niin modernia kuin klassistakin tanssia. Koko projektin tekee mahdolliseksi se, että Blossomin lavan edessä on ihka oikea orkesterimonttu, joka kuulemma oli vuosikymmenet pois käytöstä, mutta joka nyt on putsattu käyttökuntoon. Baletin lisäksi operetit ja musikaalit voisivat sopia hyvin Blossomiin tulevaisuudessa!
Kaikkein dramaattisin tanssiesitys oli Othellon ja Desdemonan duetto Elliot Goldenthalin Othello-balettimusiikkiin. Joffrey Balletin johtaja Ashley Wheater yrittääkin puhua Clevelandin orkesteria ympäri koko baletin esittämiseen tulevaisuudessa. Ohjelmassa oli myös koreografioita mm. Arvo Pärtin musiikkiin, ja koko show huipentui Balanchinen koreografiaan Stravinskyn viulukonserttoon, jonka esitti yksi konserttimestareistamme Jung-Min ”Amy” Lee. Yksi asia jota harkitsisin balettiesityksien kohdalla tulevaisuudessa on projisointi valkokankaalle nurmilipun ostaneita varten. Itse istuin hyvällä paikalla keskellä paviljonkia, mutta luultavasti nurmella istuneet katsojat jäivät paitsi monesta herkästä vivahteesta.
Blossomin viimeinen esitys tänä kesänä oli Beethovenin yhdeksäs sinfonia jonka esitimme yhdessä Clevelandin orkesterin kuoron kanssa. Kyseessä on täysin vapaaehtoisvoimin toimiva, noin 150-henkinen kuoro, ja koska Suomessakin on päästy viime päivinä kuorokeskustelun makuun on ehkä hyvä hiukan avata sitä, miten COC (Cleveland Orchestra Chorus) on saatu toimimaan.
Kuorolla on pitkät perinteet, sillä nykyisessä muodossaan sen perusti Georg Szell vuonna 1952. Aktiivisia jäseniä on noin 150 ja monet heistä ovat laulaneet kuoron riveissä jo parikymmentä vuotta. Kuoro harjoittelee maanantai-iltaisin läpi kauden, minkä lisäksi on produktiokohtaisia lisätreenejä – Beethovenin yhdeksättä varten oli kolme kuoron omaa lisäharjoitusta, orkesteriharjoitus Severance Hallissa ja kenraaliharjoitus Blossomissa. Kuoroa johtaa Robert Porco, ja hänen lisäkseen palkattuun henkilökuntaan kuuluvat varajohtaja sekä kuoromanageri apulaisineen. Harjoituspianistina toimii Clevelandin orkesterin pianisti Joela Jones.
Päätin itse osallistua Beethovenin esitykseen laulajana, joten tulin henkilökohtaisesti todenneeksi miten hyvin kuorolaisista pidetään huolta. Nuottien mukana tuli lista muutoksista ja korjauksista, ja kuoron nettisivulta löytyivät äänitiedostoina ääntämisohjeet ja stemmojen hankalimmat paikat laulettuina. Kuoropuvusta ei tarvinnut olla huolissaan, harjoitustauolla minusta otettiin mitat ja seuraavalla viikolla sain kuoron varastosta sopivankokoisen ”tuxedon” ja uuden paidan. Ruokahuolto orkesteriharjoitusten tauolla toimi myös erittäin hyvin. Kaiken kaikkiaan järjestelyt pelasivat kuten pitääkin ja kuorolaisten tuli vain ilmaantua paikalle stemma harjoiteltuna ilman muita huolia – mikä onkin luultavasti ainoa tapa saada 150 hengen vapaaehtoisorganisaatio toimimaan!
Beethovenin laulaminen kuoron bassorivissa oli upea päätös kesälleni Blossomissa, ja kokemus antoi myös aivan uutta näkökulmaa kapellimestarin työhöni – laulajana teoksesta löytää aivan eri asioita kuin sellistinä tai ”vain” johtajana! Rankkasateesta huolimatta paviljonki oli tupaten täynnä yleisöä, ja nurmellakin oli yllättävän paljon porukkaa sateenvarjojen katveessa. Ennen finaalia sade onneksi hellitti ja ihmisäänet pääsivät täysiin oikeuksiinsa Schillerin Oodissa Ilolle. Esityksen päättyessä olin niin tunnelmassa että kuorokansioni jäi pitkäksi aikaa eteeni kun koko muu kuoro oli jo omansa laskenut alas. Mahtava elämys tuosta pikku etikettivirheestä huolimatta. Freude!
