Kuorokentän aktiivinen luotsaaja, renessanssiohjelmiston tutkijanakin kunnostautunut Kari Turunen on tehnyt merkittävän työn saattaessaan tuoreen renessanssifestivaalin heti ammattimaiseen asuun. Harvoin kuultuun puolalaiseen ohjelmistoon keskittyminen osoittautuikin kannattavaksi haasteeksi nyt ensimmäistä kertaa järjestetyillä Aurore-renessanssimusiikkijuhlilla. Festivaalin ajoitus muuten niin hiljaisessa tammikuussa palvelee suomalaista varhaisen musiikin yleisöä sikälikin, että Auroren ja Sastamalan festivaalit tästedes jakavat vuoden tarkalleen kahtia. Read More →
Arvio: Aurore-renessanssifestivaali tuulettaa varhaisen musiikin kenttää
Arvio: Viatonta hekumaa
Turangalîla-sinfonian ihanuus on sen paradoksaalisuudessa, utopistisuudessa ja suoranaisessa pähkähulluudessa. Itsekin keskitysleirille joutunut Olivier Messiaen (1908–1992) sävelsi tämän 80-minuuttisen orkesterijärkäleen heti toisen maailmansodan jälkeen, vuosina 1946–48. Kymmenenosaiseksi paisuneen teoksen tilasi Bostonin sinfoniaorkesteri ja kantaesityksen johti Leonard Bernstein. Maailmoja syleilevä, erittäin rikas mutta samalla veistosmainen teos imee vaikutteita monesta suunnasta: antiikkisten meksikolaisten monumenttien brutaaliudesta, kompleksista indonesialaisesta gamelan-musiikista, intialaisen musiikin rytmihierarkioista, niin kreikkalaisesta kuin hindulaisestakin numerologiasta, tonaalisuudesta, impressionismista, Stravinskyn blokkiajattelusta, varhaisesta sarjallisuudesta… jopa Wagnerista, tarkemmin Tristan ja Isolde -tarinasta. Read More →
Arvio: Normandeaun maihinnousu
Valveutuneina sävellyksenopiskelijoina ja päädyimme ensin vierailevan säveltäjän luennolle ja illalla vielä samaisen säveltäjän konserttiin kumpikin. Kuulemamme jälkeen tunsimme pakottavan tarpeen purkaa elämystä.
Robert Normandeausta (1955, Québec) henkii käytännön tuoma raudanluja kokemus ajalta, jolloin soivaa minuuttia kohden tehtävä työmäärä oli vielä jotain käsittämätöntä. Säveltäjä joutuu yhä askartelemaan akusmaattisen musiikintekemisen teoreettisten ja teknisten puolten kanssa. Luennoillaan soittamasta muusta tuotannostaan hän osoittautuu myös kirjallisia ja aikataiteita musiikkiinsa sulauttavaksi persoonaksi. Akusmaattinen musiikki on perinteisesti hyvin toimiva yhteistyömuoto.
Teoreettista tämä elokuvateoriastakin ammentava musiikki ei ole, vaan päinvastoin hyvin välittömästi aukeavaa ja puhuttelevaa, kuten sankka konserttiyleisö sai kuulla. Normandeaun juuret ovat progressiivisen rockin ja kontrabasson sointimaailmoissa. Hänen kaltaiselleen hifistille tulee äänen diffuusion, eli asettelun tilaan, olla jotain kappaleeseen sisäsyntyisesti sävellettyä eikä myöhempi loppusilaus. Read More →
Arvio: Tähtibaritoni Terfel toi mukanaan sopraanoihmeen
Jääkiekkoa seuraavat tietävät, miten suuresti kokemus pelistä muuttuu siirryttäessä areenoiden viihtyisistä vip-loosseista aivan kaukalon laidalle. Yhtäkkiä haisee hiki, kuuluu huutoja, kokonaisuus hämärtyy, pelaajat vilisevät silmissä; kokemus on kaoottinen mutta samalla huumaava.
Vastaavanlainen myrskynsilmä on kuulijalle Musiikkitalon permannon eturivi, varsinkin Wagner-konsertissa. Analyyttinen kuuntelu käy vaikeaksi musiikin ja Bryn Terfelin kuolan roiskuessa suoraan silmille. Koskaan en ole Musiikkitalossa kokenut näin fyysistä elämystä. Samalla pääsin paraatipaikalta seuraamaan äänenmuodostuksen salatiedettä maailmanluokan ammattilaisten esittämänä.
Read More →
Arvio: Käsinpoimittuja hollantilaisherkkuja
Konsertin päätyttyä jäin harmittelemaan, että kyseessä ei ollut festivaali tai edes konserttisarja, vaan pelkkä yksittäinen konsertti. Se oli siinä. Uusinta-kamariyhtyeen taival on johtanut alkuaikojen vähän sisäänpäinlämpiävästä soittajasäveltäjien kollektiivista kansainvälisyyttä janoavaksi kovan luokan nykymusiikkiensembleksi. Pääosin festivaaleilla ynnä vastaavissa tilaustehtävissä esiintyvä yhtye on viimeisimmissä omissa konserteissaan keskittynyt esittelemään eri maiden säveltäjiä. Toiminta on tervetullutta helposti maailmasta syrjään jättäytyvässä musiikkielämässämme. Toivottavasti se saa jatkoa. Read More →