Pianisti Henri Sigfridsson tunnetaan vaativista ohjelmistaan, joita yksikään pianisti ei voi pitää kevyinä tai helppoina. Tälläkään kertaa Sigfridsson ei päästänyt itseään helpolla. Diabelli-muunnelmia pidetään Beethovenin raskaimpana pianoteoksena ja Musorgskin Näyttelykuvissa tarvitaan muskelia ja pikkutarkkaa hienomotoriikkaa yli puolen tunnin verran. Read More →
Arvio: Dario Fon riemastuttavan iloinen Matka Reimsiin
Dario Fon hienosti uudistama ja ohjaama Matka Reimsiin teki tervetulleen paluun Kansallisoopperan ohjelmistoon tammikuuksi. Poliittisesti ajankohtainen teos on mielenkiintoinen siksin, että pääosin kotimaisessa solistikunnassa on monia nuoria kykyjä, joista osa on ensi kertaa näin isossa roolissa Kansallisoopperan näyttämöllä. Erittäin hyvät arviot ensimmäiseltä kierrokseltaan vuonna 2002 saanut ooppera on edelleen riemukas kokemus, vaikka aivan yhtä terävään musiikkiteatteriin ei tällä kertaa ylletä.
Oramo & Mustonen
Olli mustonen hyökkää romantiikan kuohuihin RSO:n ja Sakari Oramon seurana
Julius Caesar
Odotettu barokkiooppera valtaa Kansallisoopperan! Uudessa produktiossa barokkisolisteihin ja periodisoittoon yhdistyvät modernit visualisaatiot ja mielikuvituksellinen puvustus.
Arvio: Aarni Pennasen ilahduttava nimikkokonsertti
Samaan aikaan, kun jossain paksun pilviverhon toisella puolen kuu pimeni täydellisesti, Tampere-talon pienessä salissa kuultiin Pro Musica Säätiön vuoden 2011 nuoren muusikon Aarni Pennasen (s. 1993) nimikkokonsertti. Pennanen esiintyi konsertissa paitsi viulistina, myös kapellimestarina ja säveltäjänä.
Konsertin ohjemaan Pennanen oli mahduttanut ilahduttavan kirjavan kokoelman musiikkia neljältä eri vuosisadalta mukaan lukien kaksi hänen omaa sävellystään, viuluteoksen Hommage à Satie sekä Pienen kvinteton puhaltimille. Näiden rinnalla kuultiin Mozartia, Janácekia, Fritz Kreisleria, Erik Satieta ja Joonas Kokkosta.
Ohjelma sopi hyvin kuvastamaan terävän ja hauskan nuoren miehen ilmaisua. Kun Mozartin pianolle ja viululle säveltämistä sonaateista mukaan oli otettu tunnelmaltaan vakavin, tasapainoa toi Satien hulvaton Choses vues à droit et à gauche (sans lunettes) eli ”Katseita vuoroin oikealle ja vasemmalle (ilman silmälaseja)”. Toisen vastinparin muodostivat Kokkosen keskittynyt Improvvisazione ja Kreislerin pseudoeksoottinen Tambourin Chinois, Op. 3.
Kuten aina nuoren säveltäjän teosten kohdalla, on suuri houkutus kuvailla Pennasen kahta sävellystä niiden mahdollisten vaikutteiden kautta. On kuitenkin mielekkäämpää puhua näistä riemastuttavista teoksista sellaisenaan, kuin vertailla niitä enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti vanhempien polvien teoksiin.
Pennasen oma määritelmä Hommage à Satiesta on hyvin osuva: ”Vaikka teos onkin kunnianosoitus Satien musiikille, se ei silti yritä matkia tätä millään tavalla”. Vaikka Pennasen sävelkielen tietty pelkistyneisyys viittaakin Satien estetiikkaan, sävellyksen sukulaisuus ranskalaisen eksestrikon musiikkiin onkin syvemmällä.
Pieni kvintetto puhaltimille on mukaansatempaava kokoelma miniatyyrejä, joissa säveltäjä etsii (ja löytää) keinoja ilmaista humoristisia hetkiä. Musiikillinen huumori rikkaine haydnilaisine perinteineen on eräs haastavimpia musiikin lajeja. Siksi onkin ansiokasta, että nuori säveltäjä haluaa tutkia huumorin mahdollisuuksia musiikissaan.
Väliajan jälkeen oli kapellimestari Pennasen vuoro. Pennanen johti Leos Janácekin Idyllin, joka oli sopivasti jousiorkesteriteosten valtavirran ulkopuolelta valittu teos. Jorma Panulan kapellimestariluokalla orkesterinjohtoa opiskelleen Pennasen johtamista oli miellyttävää katsella ja toki myös kuunnella. Konsertti sai näin komean huipennuksen.
Konsertista kotiin matkatessa saattoi hyvillä mielin ajatella vuoden nuoren muusikon tittelin päätyneen juuri oikealle henkilölle. Ja sitä näkemättä jäänyttä kuunpimennystäkään ei enää kaivattu.