Kömpiessäni Musiikkitalon sivuparvelle tunnelma ei juuri vakuuttanut; kolkko sali oli valaistu kalseasti punavihreällä, joka pakotti paikoilleen kompuroivat konserttivieraat hapuilemaan kaiteita poikkeuksellisessa hämärässä. Käsiohjelmaa ei paikallani nähnyt lukea, mutta onneksi tiesin ennalta saapuneeni Kansallisoopperan orkesterin 50-vuotisjuhlakonserttiin.
Esityksen myötä annoin valaistukselle alun käytännölliset ongelmat kokonaan anteeksi. Jere Erkkilän ja Kimmo Ruskelan hillityn tyylikäs visualisointi hengitti täydellisesti Richard Straussin Daphnen (1938) tahtiin. Näyttämöllä pääosassa oli kerrankin musiikki, eivät videoefektit tai teatteri. Read More →
Marjukka Riihimäki tunnetaan Suomen kuoromusiikkikentän yhtenä näkyvimmistä hahmoista sekä lukuisten kuorojen palkittuna johtajana. Näiden kuorojen osaamista on esitelty kaukanakin ulkomailla, viimeisimpänä Itävallan kuorokaupunki Grazissa – jopa voitokkaasti. Helsingin juhlaviikkojen loppuunmyyty sali sai nähdä Riihimäen työssään, mutta erikoisessa konserttiasusteessa, jonka pukeminen itsessäänkin on rituaali. 
Jo pitkin kevättä nuoren musiikkiväen sosiaalinen media kuhisi uuden oopperaseurueen perustamisesta – tai ainakin sitä kovasti kuhisutettiin. Toisin kuin New Generation Opera -nimestä saattaa ymmärtää, ei sen ensiesiintyminen ollut yksin nuoren sukupolven voimannäyte. Kapellimestari-monitaituri Ville Matvejeffin (s. 1986) aloitteesta syntyneessä, nuoria solistilahjakkuuksia pursuavassa Don Giovanni -projektissa orkesterina on Tapiola Sinfonietta. Ohjaus on Erik Söderblomin (s. 1958) ja video-ohjaus elokuvaohjaaja Janne Suutarisen (s. 1973). Lisäksi ensiesiintyminen Helsingin juhlaviikoilla mm. Nokia näyttävänä yhteistyökumppaninaan lienee pelkkää fantasiaa lahjakkaimmillekin taideyliopistolaiskollektiiveille, samoin kuin julkkisvieraitakin kerännyt ensi-iltayleisö. Kyseessä onkin enemmän itse oopperaesityksen päivittäminen uuden sukupolven teknologiaa hyödyntäväksi, nuorta huippulaulajien joukkoa lainkaan väheksymättä. Tätä maailmalla tutuksi tullutta live videoscreen -trendiä kun on suomalaisessa oopperassa nähty vasta varsin vähän, vaikka kännykkäkamerat ovat kiinteä osa mm. nykypäivän tiedonvälitystä. Oli siis aikakin. 
Amfion jatkaa kritiikin olemuksen tutkimista ja tuo jälleen lisää uudenlaista moniäänisyyttä musiikkiarvioihin. Amfionin toimittaja, musiikintutkija Cecilia Oinas ja Richard Wagnerin näyttämötulkintoihin erikoistunut teatteritutkija Jukka von Boehm kävivät katsomassa Kansallisoopperan Tristan ja Isolde -produktion 29.5.2013. 
Vuonna 1905 perustettu Göteborgin sinfoniaorkesteri on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisessä orkesterimaailmassa viimeisenä parina vuosikymmenenä: orkesterin ylikapellimestareina ovat tomineet niin Charles Dutoit, Neeme Järvi kuin Gustavo Dudamel (2007–2012), joka joutui peruuttamaan Helsingin juhlaviikoille tulonsa sairauden takia. Harmillisinta oli kenties se, että alkuperäisessä ohjelmassa ollut Anders Hillborgin vuonna 2010 valmistunut Cold Heat jäi pois ja tilalle otettiin Beethovenin Egmont-alkusoitto. Vaikka Egmont on upea teos, jäi ohjelmakokonaisuuteen kaipaamaan uutta musiikkia – erityisesti kun kyseessä olisi vieläpä ollut ruotsalaisen sävetäjän teos ruotsalaisen huippuorkesterin esittämänä.