Kaksi amfionistia äkkäsivät konsertin päätyttyä toisensa salissa. Oli jäänyt vähän epäselväksi, kumman oikeastaan pitikään kirjoittaa tästä konsertista. Päätettiin tehdä toisin kuin yleensä: ei yritetä puristaa yhden ihmisen ajatuksia tiiviin konserttiarvion muotoon – vaan kirjataankin ylös koko konsertinjälkeinen keskustelu. Kriitikkomaisesta kielenkäytöstä livettiin nopeasti, ja säveltäjäkollegat haastoivat paitsi toistensa argumentaatioita myös omia ennakko-odotuksiaan ja konserttiarvioinnin perusteita.? Read More →
Arvio: Avanti!n Sello-konsertin jälkeen
Arvio: Lavasäteilyä ja kisadraamaa Lappeenrannassa
Lappeenrannan valtakunnalliset laulukilpailut käytiin viime viikolla, ja ne huipentuivat sunnuntain loppukilpailuun. Naisten sarjassa palkittiin voittajana sopraano Eeva Hartemaa, miesten sarjassa baritoni Aarne Pelkonen. Naisten toinen ja kolmas sija menivät niin ikään sopraanoille, palkituiksi tulivat Emili Losier ja Eeva-Maria Kopp. Miesten puolella palkinnon pokkasivat tenori Jere Martikainen ja basso Tapani Plathan. Amfionin toimittajat Cecilia Oinas ja Ville Komppa kävivät kuuntelemassa loppukilpailun paikan päällä seurattuaan ensin välierät netin välityksellä. Kuten aina, kilpailu ja tuomariston ratkaisut puhuttivat; tällä kertaa myös lavatyöskentely synnytti keskustelua.
Arvio: Loimien lepatusta, säikeiden säteilyä
Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa sijaitsevan kauniiin uusrenessanssitalon juhlasali oli muutettu tunnelmallisen musiikkirituaalin näyttämöksi. Flyygeliä ja sellotuolia kiersi kaksi kehää tuoleja, joka puolella oli kynttilöitä. Oltiin keskellä kylmintä ja pimeintä vuodenaikaa, enkä varmasti ollut ainoa nelikymmenpäisestä yleisöstä, joka tunsi itsensä etuoikeutetuksi ja onnekkaaksi siitä, että tiesi osallistua tähän harvinaislaatuiseen elämykseen. Lähes kymmentä eri kansallisuutta edustanutta yleisöä oli parikymppisestä opiskelijasta harmaahapsiseen eläkeläiseen, ja kaikki istuivat epätodellisen hiljaisuuden ja keskittyneisyyden vallassa kuunnellen katkamatonta puolitoistatuntista musiikkiesitystä. Read More →
Arvio: Taikahuilu Metropoliassa
Käsiohjelma antoi jo odottaa jotain epätavallista, se oli kokonaan Helsingin slangilla; roolihenkilöt olivat ’tyyppejä’ kuten ’eka kundi’, ’toka kundi’, ’kolmas kundi’, ’eka nainen’, ’Yön Quningatar’, jne. Helsingin Metropolia-ammattikorkeakoulun tuottama Zauberflöte kuului sarjaan klassikkojen modernisoinnit – joihin yleensä vakavamielinen kuulija/katsoja suhtautuu torjuvasti, niin mahdottomia versioita on jo saatu nähdä ja pahimpia tässä ovat saksalaiset. Liian usein ohjaajat rakentavat omat ’neronleimauksensa’ hienojen teosten päälle niiden sanoman tärvellen. Mutta nyt menin katsomaan Metropolian Taikahuilua hieman cocteaulaisessa mielessä: jusqu’ou on peut aller trop loin! (Mihin saakka voi mennä liian pitkälle). Perussääntö on ehkä se, että jos yleisö tietää, miten teos tehdään ’oikeasti’, voi sitä jo alkaa ’modernisoida’ ja parodisoida. Read More →
Arvio: Konnankoukkuja ja kamarimusiikkilegendoja
Klarinetisti Julian Milkisin moni-ilmeisyys sekä kvartettisoiton legendan, viulisti Mikhail Kopelmanin tähdittämä hienojen muusikoiden jousikvartetti takasivat marraskuisen pimeälle lauantai-illalle kauneutta, iloa ja vaihtuvia tunnelmia. Brahmsin ja Weberin klarinettikvintettojen esitykset olivat erinomaisia, ja konsertti päättyi jazz-numeroihin kotikonsertin tai kamarimusiikkifestivaalin välittömässä hengessä.
Read More →