Näin lehdestä ilmoituksen uudesta Akseli-oopperasta ja Jorma Hynnisen läksiäisroolista. Jaahah, nyt ne ovat tehneet oopperankin Sibeliuksen ystävästä Axel Carpelanista, ajattelin. Mutta sitten oli kuva Hynnisestä ja muotokuvasta. Ompa erikoinen omakuva, ajattelin, muistuttaa ihan Gallen-Kallelaa. Vähitellen kävi ilmi, että kyseessä olikin Kimmo Hakolan Pekka Hakon librettoon säveltämä kamariooppera, jota esitettäisiin Ateneumissa. Hienoa idea, sinnehän se kuuluukin, keskelle Gallen-Kallelan maalauksia. Tätä täytyy mennä katsomaan. Valitsin sunnuntainäytöksen, koska silloin kerkiäisin käydä aamulla hiihtämässä, soittaa Chaussonia, syödä lounasta ja lähteä sitten näytökseen – ihan niin kuin Pariisissa! Read More →
Pianisti Martti Rautio ja sellisti Marko Ylönen olivat rakentaneet Sibelius-Akatemian konserttisalissa torstaina kuullun ohjelman legendaarisen Idän pikajunan ympärille. Oikeammin tuo murhamysteereistä ja luksuksesta kuuluisa kulkuyhteys Pariisista Istanbuliin kuitenkin toimi vain verukkeena sen reitillä olleiden kulttuurikeskusten 1800- ja 1900-lukujen vaihteen merkittävien taiteilijoiden tutkailuun. Sen voi hyvin nähdä myös yleisempänä symbolina Uusimman ajan muutosvoimien Eurooppaa ja sen lähialueita lähentäneelle kehitykselle, josta konsertin kansainvälisissä keskuksissa, erityisesti Pariisissa ja Wienissä, opiskelleet, oleskelleet tai syntyjään asuneet säveltäjätkin todistavat. 
Jäähyväisnäyttelyn, tietoisesti viimeiseksi jäävän teoksen tai esityksen tunnelma on aivan erityinen. Jo antiikki nosti tärkeäksi metaforaksi ’joutsenlaulun’ – uskomuksen, että majesteettinen lintu laulaa sielukkaimmin juuri ennen kuolemaansa. Elävänä edessämme lavalla vielä tämän viimeisen, katoavan hetken esiintyvä taiteilija vie meidät olevaiset kouriintuntuvasti ja hieman nostalgisestikin olemattomuuden reunalle. Eipä siis ihme, että aikamme suomalaisen oopperan suurimman laulujoutsenen, eläkkeelle siirtyvän baritoni Jorma Hynnisen viimeiseksi jäävä rooli taidemaalari Akseli Gallen-Kallelana Suomalaisen Kamarioopperan tuottamassa Kimmo Hakolan Akseli-monologioopperassa myi yhdeksän Helsingin-esitystään nopeasti loppuun – minkä lisäksi liput Turun musiikkijuhlien elokuun jatkoesityksiin alkavat jo nyt käydä vähiin. 
Helsingin kamarikuoron ja Uusinta-kamariyhtyeen yhteiskonsertti pursui tekstejä toinen toistaan runsaammassa muodossa. Illan teoksien lyriikat eivät tuntuneet pysyvän ohjelmakirjasen sivuilla, vaan pyrkivät pomppimaan konsonanttiensa voimalla ulos ilmoille. Ääniksi ja säveliksi olivat puettu John Asberyn ytimekkäät ja oudon arvokkaat miniatyyrit, 1200-luvulla eläneen persialaisen Jal?l ad-D?n Muhammad Balkhi-R?m?n pylväsrunot Jaakko Hämeen-Anttilan suomennoksina, sekä seitsemän ikkunaa Kristiina Wallinin häkellyttävän rikkaaseen, eteeriseen proosarunouteen, josta tämän arvion otsikkokin on peräisin. 
Musica nova Helsinki -festivaalilla nähtiin tänä vuonna paljon erilaisia kulttuurien kohtaamisia. Yleisöt kohtasivat yllättäen tuntuvimmin Avanti!n konsertissa, joka oli samalla myös Helsingin XVI Flamencofestivaalin konsertti: flamencoyleisö reagoi välittömin väliaplodein ja espanjankielisin kannustushuudoin (kuten asiaan kuuluu), varmasti vähän ihmetellen nykymusiikkiyleisön rauhallisempaa nautiskelua. Kokeellisen musiikin ja monitaidetapahtumien katu-uskottava nuori yleisö taas löysi tiensä esimerkiksi defunensemblen japanilaisena undergroundina mainostettuun konserttiin indieareenana tunnetulle Korjaamon Vintille sekä Korvat auki -kollektiivin riemastuttaviin monitaiteisiin ja -mediaalisiin EarLAB-tapahtumiin Suvilahdessa.