Category Archives: Kirjoittajat

Taloustaidetta

Lueskelen toisinaan Talouselämä-lehteä, jostain syystä usein lääkärissä odotellessani. Viime viikon numerossa Pekka Seppänen kaipaa kolumnissaan vastavoimaa vallanpitäjille ja toteaa perinteisen vastavoiman olleen taiteilijat. Hänen mukaansa taide pyrkii nykyäänkin aikaansaamaan muutoksia, mutta ei yhteiskunnassa, vaan pankkitileillä. Seppäsen kolumnin mukaan kirjailijan päätavoite ei ole maailman parantaminen, vaan Finlandia-palkinto. Rokkarin uran kruunaa platinalevy ja kutsu Linnan juhliin, eivätkä he Seppäsen sanoin lähetä edelliselle sukupolvelle haisevaa vastalausetta, vaan ammattitaitoisia vientitukianomuksia.

Samassa numerossa oli juttu taiteesta sijoituskohteena otsikolla ”Paras taide tuottaa kuin pörssi”. Ko. artikkelissa esiin nostettiin erityisesti Ilkka Lammen töiden hurja arvonnousu. Pitää siis valitettavasti edelleen paikkansa, että taiteilijan kannattaa kuolla traagisesti ja nuorena.

Taiteen keräilijä, filosofian tohtori ja taidemarkkinoiden tutkija Pauliina Laitinen-Laiho toteaa artikkelin viimeisessä kappaleessa näin: ”Suomessa ajatellaan, että apurahat työllistäisivät taiteilijoita, mutta se ei pidä paikkaansa. Ne ovat tunnustuksia taiteellisesta työstä. Paras kannustin taiteilijalle on hyvin toimiva taidekauppa.” Mielenkiintoinen kommentti Helsingin ja Turun yliopistoissa sekä Turun Kauppakorkekoulussa opiskelleelle henkilölle. Yliopistojen tutkimusapurahoja voisi myös alkaa myöntää tunnustuksina. Kuka sitten rahoittaisi tutkimuksen? Ehkä se onnistuisi joissakin tapauksissa sponsorituella. Tutkimuksen valmistuttua yliopisto voisi palkita tutkimuksen tehneen tutkijansa apurahalla.

Saman lauseen apurahan tunnustusluonteesta olen kuullut muutamia kertoja myös kevyen musiikin leiristä, mm. silloin kun nyt jo edesmenneelle Juice Leskiselle myönnettiin taiteilija-eläke.

Kun apurahoja aletaan myöntää tunnustuksina tai palkintoina, kannattaa ne lopettaa. Tällä hetkellä apurahoilla on vielä selvä funktio, mutta jos ne muuttuvat palkinto-/tunnustusluonteisiksi, alkaa apurahakritiikki pitää paikkansa; miksi tukea yhteiskunnallisesti sellaista, mikä muutenkin tulee toimeen? Parempi kuitenkin olisi edelleenkin suunnata niitä nimensä mukaisesti sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan. Muutetaan nimi vaikkapa taiteen kehittelytueksi, mikäli se sopii nykymaailmaan paremmin. Innovatiivinen taide ei Talouselämän määrittelemän ”parhaan taiteen” lailla ”tuota kuin pörssi”, paitsi ehkä 50-100 vuoden perspektiivillä.

Käyn keskiviikkoisin ja perjantaisin pelaamassa jalkapalloa kahden eri joukkueen kanssa. Toisessa joukkueessa pelaa pääosin muusikoita ja säveltäjiä, toisessa puolestaan monikansallinen joukko muotoilijoita, kuvanveistäjiä, graafikkoja, sosiologeja, ekonomiopiskelijoita, yksi runoilija ja yksi sekatyömies.

Eilinen peli oli omalta osaltani melko huono. Kuitenkin parhaimmillaan pelissä pääsee eräänlaiseen flow-tilaan, missä ratkaisut syntyvät ikään kuin suoraan ilman minkäänlaista epäröintiä tai spekulointia. Ajattelu tapahtuu ikään kuin ruumiillisesti. Luin joskus tutkimuksesta, jossa tiedemiesten merkittäviin oivalluksiin johtavan ajattelun takana ei todettu olevan pelkästään perinteisiä tiedollisia ja verbalisoitavia käsitteitä. Tutkimuksessa oli korostettu ei-verbaalisten käsitteiden aktiivista merkitystä ajattelussa.

Kehityspsykologi Daniel Sternin käsite vitaaliaffekti liittyy tapaan, jolla lapsi hahmottaa maailmaa ennen kielen kehitystä. Ymmärtääkseni tällaisia ovat mm. ruumiilliset kokemukset ja liikekokemukset. Kuvittelen tunnistavani vitaaliaffektin ja eräänlaisen ruumiillisen ajattelun oleellisena työvälineenä omassa säveltämisessäni, musiikin etenemisen ja värien muutoksien kokemisessa. Ajattelu voi olla tietoista, mutta ei välttämättä tiedollista. Jotkut säveltäjät puhuvat siitä, että musiikki koetaan säveltäessä ruumiillisesti, esimerkiksi alavatsassa. Jalkapallon tilanteiden dynamiikan ymmärtämisessä ja pelaamisessa tarvitaan myös ei-kielellisiä käsitteitä. Onnistuneimmillaan tiedollinen ja ruumiillisen ajattelu yhdistyvät; hyvässä harrastusmielisessä pelissäkin pitää olla jonkinlaista sovittua strategiaa.

Ei-kielellisillä käsitteillä oivaltamisen tai kokemisen voi kokea ikään kuin ylhäältä päin annettuna tietona. Taiteessa saatetaan puhua kanavoimisesta, jumalallisuudesta tai pyhyydestä. Jos itsetuntemuksen taso on jostain syystä alhainen, ruumiillisuuden kokemukset puuttuvat ja itsereflektio on heikkoa, voi tästä seurata subjektiivisella tasolla pääosin pelkkää huonoa; oman neromyytin luomista tai ideologista fanatismia. Kollektiivisella tasolla taide-elämässä tämä voisi tarkoittaa kansallismielisyyttä ja provinsialismia.

Ei kai tällaista meillä tapahdu, urheilun ja musiikin maassa?

Takaisin Helsinki Biennaleksi nimensä muuttanut Musica Nova Helsinki festivaali sai uuden taiteellisen johtajan pitkän epäselvän ajanjakson jälkeen. Säveltäjä Johan Tallgrenilla on varmasti edessään monia haasteita esimerkiksi rahoituksen suhteen mutta samalla myös monia mahdollisuuksia, koska festivaali on selkeästi tullut erääseen tienristeykseen. Selkeä sukupolven vaihto ainakin tapahtui, ja pelkästään sekin varmasti tuo oman näköistään profiilia festivaaliin. Read More →

Heräsin tänään 4.45, kun avovaimoni lähti aikaiselle Kuopion koneelle. Ei tullut enää uni, joten keitin kahvia ja jatkoin sävellystöitäni. Aamupäivä on kulunut lyhyen fagotti-piano -duon parissa. Olen viime kuukausina kirjoittanut monta lyhyttä kappaletta. Kaikki ovat olleet mielenkiintoisia eri tavoin; esimerkiksi duossa huilulle ja kanteleelle kokoonpano oli varsin kiinnostava sinällään. Seuraavakin heinä-elokuussa sävellettävä teos on lyhyt, noin 5 minuuttia.

Tuntuu ilahduttavasti siltä, että Suomessa tilataan nyt taidemusiikkia ehkä enemmän kuin koskaan, lisäksi mukavan erilaisille kokoonpanoille. Näyttää myös siltä, että 5-8 minuutin kamarimusiikki on muotona yleisin. Suomalaiset säveltäjät ovat keskimäärin varsin produktiivisia. Olisiko näillä asioilla yhteyksiä?

Pääosin rahoitus useimpiin pienimuotoisiin tilaussävellyksiin tulee hälyttävän vähistä lähteistä, lähinnä parista säätiöstä. Näiden säätiöiden resursseja ajatellen rahoitusta on parhaiten saatavissa juuri pieniin tilauksiin. Sävellysten tilauspalkkiot huomioon ottaen säveltäjän täytyy säveltää monta yksittäistä pientä kappaletta vuodessa vieläpä suhteellisen nopeasti saadakseen edes osittain toimeentuloa työstään. Ohjaavatko rahoitusrakenteet ja rahoitusvaihtoehdot siis sitä mitä ammattimaisesti sävelletään ja tilataan?

Saksassa Siemensillä on säätiö, joka tukee myös marginaalista nykymusiikkikulttuuria huomattavan näkyvin elein, mm. Siemens-palkinnon muodossa. Koskahan jokin sivistynyt suuryhtiö, mikäli sellaisia tässä maassa on, perustaisi taidetta tukevan säätiön? AVEK myönsi keväällä ensimmäistä kertaa kehittelytukea projekteille (http://www.kopiosto.fi/avek/ajankohtaista/2007/fi_FI/kehittelytuki_07/). Näistä ei siis tarvitse tulla valmiita teoksia. Uusi säätiö voisi myöntää samanlaista tukea; esimerkiksi orkesterin ja live-elektroniikan testaamiseen ja toimivan konseptin kehittämiseen, tai kokeellisten musiikkiteatteri-tilanteiden laboroimiseen ennen verkko- tai multimediajulkaisua.

Säätiön perustamista ja tietokoneeni tekemän harmoniaseulonnan tulosta odotellessani surffailen digitaalisen taiteen sivuilla osoitteessa www.nokturno.org ja proge-yhtye Kuusumun profeetan sivuilla (www.moonfogprophet.com) etsimässä insproivia ideoita.