29.2.
Kävin tänään ostamassa lippuja Berliinin Maerz Musik -festivaalille, joka alkaa 7. päivä maaliskuuta. Odotan innolla varsinkin musiikkiteatteriesityksiä. Festivaalipassi maksaa 65 euroa, ja konsertteja on noin 15 kappaletta. Tosin passilla joutuu jonottamaan lippuja tuntia ennen konserttia, mutta se on sinänsä kätevä käytäntö.
Eilen kävin Kammerensemble Neue Musik Berlinin konsertissa Konzerthausissa. Kyseessä oli Susanne Stelzenbachin ja Ralf Hoyerin teos räppäri-näyttelijälle, kahdelle laulajalle, videolle, elektroniikalle ja kamariyhtyeelle. Teksti koostui säätiedotuksista, sääilmiöistä, sääuskomuksista ja lopulta ilmaston muutoksen aiheuttamista vaikutuksista ja katastrofeista. Musiikki edusti ilmeeltään 1900-luvun eurooppalaista musiikillista kieltä, joku sanoisi sitä modernistiseksi, ilman alluusioita rap-musiikkiin. Räppäri puolestaan räppäsi niin kuin räpätään. Yhteistulos oli parhaimmillaan kiihkeä ja toimiva avaten uusia perspektiivejä ilman jatkuvaa biittiä tai tyylialluusioita.
Pari viikkoa sitten olin kuuntelemassa konserttia klassiselle pianistille, sähkökitaristille, jazz-rumpalille ja ”Mouses on mars” -tietokoneduolle. Tämän konsertin vaikutteet tulivat enemmänrytmimusiikin puolelta, mutta kokonaisnäkemys siitä mitä ollaan tekemässä vaikutti olevan yhteinen, meniningin ollessa välillä punkmaisen kaoottinen.
Münchenin Musica Viva -festivaalilla olisi ollut muutama viikko sitten tarjolla Michael Lentzin performanssityylinen teos musiikille ja nyrkkeilijälle. Se oli kuulemma mainio. Tyyli- ja genrerajat ylittävä yhteistyö on täällä huomattavasti antoisampaa, kekseliäämpää ja pidemmällä kuin esimerkiksi Suomessa, missä se usein tarkoittaa tavallisesti tyylittelyä tai tyylilainoja.
Suomen säveltäjät ry. järjestää maaliskuun alussa seminaariin elitismistä. Katsoin vähän aikaa sitten Luis Bunuelin elokuvan Porvariston hillitty charmi, saksaksi dubattuna, mikä sinänsä antaa vielä yhden surrealistisen lisäaspektin tähän kutkuttavaan elokuvaan. Toivoakseni Suomen säveltäjien seminaari päivittää elitismi-käsitettä. Berliiniläistä nykymusiikkikulttuuria seuratessa tulee mieleen sekin, että suomalaisessa musiikkielämässä olisi mielenkiintoista nähdä päivitettynä taiteellista makua ja asennetta koskevassa mielessä myös ”petite bourgeoisie”, pikkuporvarillisuus, termi jota tuskin kukaan enää ajattelee ja vielä harvempi käyttää.
Keskiviikkona mieheni, klarinetisti Douglas Metcalf, oli järjestänyt konsertin kitaristikollegansa kanssa paikallisessa Goethe-Instituutin ja Institut Francais:n kirjastossa. Viime hetkellä näytti siltä, että konsertti joudutaan perumaan. Tiistaina 18 palestiinalaista oli kuollut Gaza:n alueella IDF:n (Israel Defence Forces) hökkäyksessä. Ramallah oli valtionsurun valtaama, kaupat ja ravintolat kiinni. Konsertin pitäminen tällaisella hetkellä voisi suututtaa paikallisia, jos se tulkitaan myötätunnon puutteena. Arabinkielen konserttia merkitsevä sana merkitsee myös juhlaa, iloitsemista. Douglas ja Goethe-instituutin henkilökunta päätti kuitenkin olla peruuttamatta konserttia, johon illalla saapui täysi sali kuulijoita. Surullinen argentiinalainen musiikki ei näyttänyt loukkaavan tilanteen vakavuutta.