Bernard Herrmann (1911-1975) sävelsi reilun kolmen vuosikymmenen aikana musiikkia yli viiteenkymmeneen elokuvaan. Lisäksi hän kirjoitti televisio- ja radiomusiikkia, joukon laajoja konserttisävellyksiä sekä oopperan Wuthering Heights (1943-1951).
Herrmannin tuotannosta levyillä parhaiten edustettuna ovat olleet elokuvasävellykset, joista suurin osa on ollut vuosien varrella saatavilla ainakin jossakin formaatissa. Säveltäjän konserttiteokset puolestaan ovat saaneet osakseen melko vähän huomiota. Alkuperäisiä soundtrack-äänityksiä tai niiden katkelmia on julkaistu ahkerasti viimeisen parin vuosikymmenen ajan. Niiden äänenlaatu on usein vaatimaton ajan ja puutteellisen varastoinnin jäljiltä. Useita Herrmannin alkuperäisiä masternauhoja on myös hävinnyt tai tuhoutunut.
Elokuvamusiikin alkuperäisnauhoitukset ovat tietysti aina tietyllä tavalla autenttisia tulkintoja, koska ne kuuluvat elokuvan kanssa yhteen ja niihin korva tottuu. Kuitenkin monesti kiireisissä levytyssessioissa taltioidut nauhoitukset sisältävät monia rosoja ja virheitä sekä editointivaiheessa tehtyjä poistoja. Säveltäjän alkuperäinen visio tavoitetaankin usein vasta uudelleenlevytyksissä.
Puutteistaan huolimatta alkuperäisiltä soundtrackeilta löytyy merkittäviä aarteita. The Ghost and Mrs. Muir (1947) on Herrmannin näkemys Hollywoodin perinteisestä, johtoaiheille perustuvasta elokuvamusiikista. Kauhuromanttisille elementeille rakentuva englantilainen rakkaustarina sai Herrmannin säveltämään yhden lyyrisimmistä teoksistaan. The Ghost and Mrs Muirin materiaalilla on selviä yhteyksiä Wuthering Heights -oopperaan, jonka parissa Herrmann tuolloin työskenteli. Herrmann kierrätti temaattisen materiaalin lisäksi kokonaisia numeroita teosten välillä, tunnetuimpana esimerkkinä jousille kirjoitettu Andante cantabile -jakso, joka esiintyy sekä elokuvan loppukohtauksessa että Wuthering Heightsin kolmannen näytöksen välisoittona.
Herrmannin mestariteoksiin kuuluva North by Northwest (1959) on säveltäjänsä valloittavimpia luomuksia. Kovia kokeneisiin masternauhoihin perustuva alkuperäinen soundtrack -äänitys elokuvasta julkaistiin vasta 1995. Äänenlaadullisista puutteista huolimatta Herrmannin johtama MGM:n studio-orkesteri tekee soitollaan vahvan vaikutuksen. Mielenkiintoista kyllä, North by Northwestin dvd-julkaisulta löytyvä pelkän musiikin sisältävä ääniraita on teknisesti paljon korkealaatuisempi. Ääniraita perustuu ilmeisesti parempikuntoiseen masternauhaan kuin cd.
Levylle on saatu nyt ensimmäistä kertaa myös yksi Herrmannin televisiotöiden helmistä, The Alfred Hitchcock Hour (1962-65). Levy sisältää musiikkia sarjan kahdeksaan jaksoon. Näissä 20-minuuttisissa sävellyksissä Herrmann on minimalistisimmillaan. On merkillepantavaa, kuinka kekseliästä ja rohkeaa musiikkia Herrmann kirjoitti vaatimattoman budjetin TV-sarjaan. Taidokkaasti masteroitu levy ottaa kaiken irti ajan syömistä alkuperäisnauhoista.
Vertigon (1958) alkuperäisnauhoitus on yksi harvoja poikkeuksia, joissa Herrmann ei itse johtanut musiikkiaan. Tähän syynä oli amerikkalaisten studiomuusikoiden lakko, jonka vuoksi nauhoitukset siirrettiin ensin Lontooseen, ja sitten Wieniin. Brittiläinen elokuvamusiikkispesialisti Muir Mathieson toimi kapellimestarina tavoittaen Herrmannin sointimaailman varsin hyvin. Nämä alkuperäiset nauhoitukset julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1996. Soiton paikoittaisesta epätasaisuudesta huolimatta kokonaisuus on mielenkiintoinen.
Herrmannin omat levytykset
1960- ja -70 -lukujen taitteessa Herrmann levytti tärkeimmät konserttiteoksensa sekä joukon konserttikäyttöön muokkaamiaan sarjoja elokuvamusiikistaan Deccalle ja Unicornille. Äänitykset tehtiin Lontoossa pääasiassa National Philharmonic Orchestran kanssa. Levytysten aikansa huippua edustanut tekninen taso ylittääkin roimasti alkuperäisten soundtrack-nauhoitusten rujot puitteet.
Konserttiteosten levytysten joukossa on muutama täysosuma. Herrmann teki unohtumattoman levytyksen ainoasta sinfoniastaan (1941) tarkastettuna versiona vuonna 1975. Sinfoniansa Herrmann rakentaa pelkistetystä materiaalista samalla kekseliäisyydellä kuin monet elokuvasävellyksensä. Toinen merkittävä dokumentti on Herrmannin vuoden 1966 levytys Wuthering Heightsista. Säveltäjänsä ainoa ooppera on jäänyt pahasti unohduksiin, mikä on sääli, sillä paikoittaisesta raskassoutuisuudestaan huolimatta se sisältää paljon vaikuttavaa musiikkia. Valitettavaa on myös, että Herrmannin konserttimusiikin cd-julkaisujen painokset on aikoja sitten myyty loppuun, ja niistä saa käytettynäkin maksaa kohtalaisia summia.
Tunnetuin Herrmannin Decca-julkaisuista on Hitchcock-elokuvien musiikkikatkelmia sisältävä albumi, jossa säveltäjä johtaa London Philharmonic Orchestraa. Levyn yleisilme on viimeistelty, mutta alkuperäisnauhoituksiin verrattuna monet tulkinnat jäävät laimeiksi. Tempot ovat usein varsin verkkaisia ja sointi turhankin siloteltu. Levyn kiinnostavinta antia on The Trouble with Harryn (1955) musiikkiin pohjautuva konserttikappale A Portrait of Hitch.
Deccan levytyksistä kiinnostavimpia ovat konserttisarjat elokuvista The 7th Voyage of Sinbad (1958), Journey to the Center of the Earth (1959) ja Fahrenheit 451 (1966). Säveltäjän johtaman National Philharmonic Orchestran soitto tekee kunniaa Herrmannin värikkäille orkestroinneille. Konserttisarjojen ohella Herrmann teki vain yhden kokonaislevytyksen nauhoittaen Psychon (1960) kokonaisuudessaan National Philharmonic Orchestran kanssa vuonna 1975. Tämänkin levytyksen kiusana ovat turhan hitaat tempot, jotka tekevät musiikista monesti turhan ”kilttiä”. Siitä huolimatta levytys on arvokas dokumentti Herrmannin uran loppuvaiheilta.
Renessanssi
Merkittävä Herrmann-renessanssi koettiin 90-luvun puolivälissä, kun amerikkalainen soundtrack-jätti Varèse Sarabande alkoi julkaista uusia levytyksiä säveltäjän keskeisestä tuotannosta. Kapellimestarina näissä levytyksissä toimi elokuvasäveltäjä Joel McNeely ja orkestereina olivat Royal Scottish National Orchestra sekä National Philharmonic Orchestra. Kokonaislevytysten sarjan avasi erinomainen Vertigo-levytys, jossa Herrmannin orkesterivärit soivat rikkaina ja syvinä. Psychon levytys tavoittaa alkuperäisen soundtrackin vimman huomattavasti Herrmannin vuoden 1975 levytystä paremmin. Royal Scottish National Orchestra jouset tekevät esimerkillistä työtä.
McNeelyn ja samalla ehkä kaikkien Herrmann-levytysten kirkkainta huippua edustaa North by Northwestin kokonaislevytys 
muutaman vuoden takaa. McNeely tavoittaa autenttisen Herrmann-soundin sortumatta kuitenkaan alkuperäisäänityksen mekaaniseen toisintoon. North by Northwest on McNeelyn johdolla huikea orkesterivärien ja rytmien voimannäyttö. Levytys sisältää joka ainoan Herrmannin elokuvaa varten säveltämä nuotin, mukaan lukien editointivaiheessa poistetun The Highway -katkelman, joka on yksi Herrmannin piinaavimman jännitteisistä sävellyksistä. Kymmenminuuttinen Mount Rushmore -loppuhuipennus pyyhkäisee yksinkertaisesti jalat alta.
McNeelyn ohella toinen aikamme merkittävistä Herrmann -kapellimestareista on William Stromberg, joka on täydentänyt Herrmann -tarjontaa mm. Fahrenheit 451:n ja Mysterious Islandin (1961) vakuuttavilla kokonaislevytyksillä. Moscow Symphony Orchestran kanssa tehdyt taltioinnit ovat nautittavia, vaikka niissä ei olekaan samaa soinnin syvyyttä kuin McNeelyn levytyksissä.
Myös Esa-Pekka Salonen levytti Los Angelesin filharmonikkojen kanssa kokoelman Herrmannin orkesterisarjoja 90-luvun puolivälissä. Levyn ansioita ovat iskevä versio North by Northwest -alkusoitosta, harvinainen The Man Who Knew too Much -preludi (1956) sekä Taxi Driverista (1975) muokattu konserttikappale. Muuten levyä vaivaa monien muiden Sonyn tuon ajan Los Angeles -levytysten tapaan ohut jousisointi, joka vie varsinkin Psychon musiikista parhaimman terän.
Vaikka Herrmannin tuotannon ydin onkin levyllä hyvin edustettuna, jää diskografiaan kuitenkin merkittäviä aukkoja. Hitchcock -elokuvien musiikista The Man Who Knew too Muchin kokonaisversio odottaa vielä tulemistaan, samoin kuin Herrmannille ainoan Oscar-palkinnon tuonut The Devil and Daniel Webster (1941). Kipeimmin levytyksiä kaivattaisiin kuitenkin Herrmannin konserttimusiikista, jota ei säveltäjän omien, neljän vuosikymmenen takaisten levytysten jälkeen ole juuri huomioitu.
Herrmann -Diskografian parhaita
North by Northwest: Slovak Natonal Symphony Orchestra / Joel McNeely
Varèse Sarabande VCL 1107 1067
MGM Studio Orchestra / Bernard Herrmann
Sony Music B003647BQI
Vertigo: Royal Scottish National Orchestra / Joel McNeely
Varèse Sarabande VSD 5600
Sinfonia of London / Muir Mathieson
Varèse Sarabande VSD 5759
Psycho: Royal Scottish National Orchestra / Joel McNeely
Varèse Sarabande VSD 5765
Fahrenheit 451: Moscow Symphony Orchestra / William Stromberg
Tribute Film Classics TFC 1002
The Alfred Hitchcock Hour Vol. 1: Studio-orkesteri / Bernard Herrmann
Varèse Sarabande VCL 0511 1119
Huom. Mukaan on otettu vain tällä hetkellä saatavilla olevia levytyksiä.