Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

TFO:n kevätkausi alkaa Strauss-ohjelmistolla

Johanna Rusanen. Kuva © Sakari Majantie

Johanna Rusanen. Kuva © Sakari Majantie

Turun filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Leif Segerstam avaa viimeisen kevätkautensa komealla Richard Strauss -ohjelmistolla. Neljä viimeistä laulua -konsertissa 17.–18.1. kuullaan Konserttitalossa Straussin keskeisiä sävellyksiä. Ennen konsertteja järjestetään Varaslähtö Konserttitalon kahviossa klo 18. Torstain konsertti lähetetään lisäksi suorana verkosta osoitteessa tfo.fi/live.

Konsertin avaa Kuolema ja kirkastus, jonka jälkeen kotimaisten sopraanolaulajien kärkeen kuuluva Johanna Rusanen tulkitsee neljän laulun kokonaisuuden Vier letzte Lieder. Upeissa, ilmaisuvoimaisissa ja ajattoman kauniissa lauluissa kuolema hyväksytään rauhallisesti. Laulusarja kantaesitettiin vuonna 1950 säveltäjän kuoleman jälkeen, ja teos valloittaa yhä uusia yleisöjä ympäri maailmaa. Suureellinen orkesterinumero Don Juan johdattaa kuulijaa voimakkaasta energiasta melankoliaan. Illan kruunaa orkesterisarja Ruusuritari-oopperasta, joka on yksi maailman eniten esitetyimpiä oopperoita. Kuluvana vuonna on Straussin kuolemasta 70 vuotta.

Leif Segerstam on yksi Skandinavian monipuolisimmista säveltaiteilijoista – kapellimestari, säveltäjä, viulisti ja pianisti. Maailmankuulu Leif Segerstam on toiminut kapellimestarina ja ylikapellimestarina lukuisissa tunnetuissa oopperataloissa ja sinfoniaorkestereissa, kuten Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa, Berliinin Deutsche Operissa ja Wienin Valtionoopperassa sekä Itävallan ja Tanskan radio-orkestereissa. Johtajavierailuja hän on tehnyt mm. Metropolitaniin, Covent Gardeniin ja La Scalaan. Segerstamin mittava sävellystuotanto sisältää muun muassa yli 310 sinfoniaa. Hänen vaikuttava ja näyttävä uransa on palkittu lukuisin tunnustuksin. Vuonna 2014 tasavallan presidentti myönsi Segerstamille professorin arvonimen.

Sopraano Johanna Rusanen on laulanut Suomen Kansallisoopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien lisäksi myös Berliinin Deutsche Operissa, Moskovan Bolshoi-oopperassa, Torinon Teatro Regiossa, Teatro Municipal de São Paulossa sekä Deutsche Oper am Rheinissa. Vuonna 2017 roolitöihin ovat kuuluneet muun muassa helmikuussa Louchen rooli Turun Logomossa maailmanensi-iltansa saaneessa Müller-Berghausin Die Kalewainen in Pochjola -oopperassa, kesäkuussa Ida Lankisen ja Kitty Linderin roolit Kantelisen Mannerheim-oopperassa Ilmajoen Musiikkijuhlilla sekä heinäkuussa Sallisen Kullervo-oopperan äidin rooli Savonlinnan Oopperajuhlilla. Johanna Rusanen palkittiin vuonna 2017 Grammylla Warner Classics -levy-yhtiön tuottamasta Penderecki conducts Penderecki -levytyksestä.


Åbo filharmoniska orkesters chefdirigent Leif Segerstam inleder sin sista vårsäsong med ett ståtligt Richard Strauss-program. Konserten Fyra sista sånger to och fr 17.–18.1  i Konserthuset bjuder på centrala verk av Strauss.

Konserten inleds med Död och förklaring, varefter sopranen Johanna Rusanen tolkar Vier letzte lieder, en samling med fyra sånger. Det storslagna orkesternumret Don Juan leder åhöraren från kraftfull energi till melankoli. Kronan på verket är orkestersviten ur operan Rosenkavaljeren, som är en av världens mest spelade operor. År 2019 har det gått 70 år sedan Strauss död.

Leif Segerstam är en av Skandinaviens mest mångsidiga tonkonstnärer – dirigent, kompositör, violinist och pianist. Den världsberömde Leif Segerstam har arbetat som dirigent och chefdirigent vid en mängd kända operahus och symfoniorkestrar, som Kungliga Operan i Stockholm, Deutsche Oper i Berlin och Statsoperan i Wien samt radio-orkestrarna i Österrike och Danmark. Han har gästdirigerat vid bl.a. Metropolitan, Covent Garden och La Scala. Till Segerstams omfattande kompositionsproduktion hör bl.a. över 310 symfonier. Hans imponerande karriär har gett honom flera priser. År 2014 tilldelades Segerstam titeln professor av republikens president.

Sopranen Johanna Rusanen har sjungit förutom Finlands Nationalopera och Operafestspelen i Nyslott även vid Deutsche Oper i Berlin, Bolsjoj-operan i Moskva, i Nyslotts operafestspels produktioner, vid Teatro Regio i Turin, Teatro Municipal de São Paulo samt Deutsche Oper am Rhein. Till hennes roller under år 2017 har hört bland annat rollen som Louchi i Müller-Berghaus opera Die Kalewainen in Pochjola, som uruppfördes i Logomo i Åbo i februari, rollerna som Ida Lankinen och Kitty Linder i Kantelinens opera Mannerheim vid musikfestspelen i Ilmajoki i juni samt rollen som modern i Sallinens opera Kullervo vid Nyslotts Operafestspel i juli. Johanna Rusanen fick en Grammy år 2017 för skivan Penderecki conducts Penderecki, som utgavs av skivbolaget Warner Classics.

Arvio: Die Loreleyn voittoisa paluu

Kuva © Avril Styrman

Kuva © Avril Styrman

Helsingin yliopiston musiikinopettaja Richard Faltin oli Paciuksen läheinen ystävä ja myös seurasi tämän elämää vielä eläkepäivinä. Kerran hän huomasi, että ”ukko” puuhasi jotain hyvin innokkaasti, muttei kertonut mitä. Lopulta salaisuus paljastui: hän sävelsi ooperaa. Se oli Die Loreley Geibelin tekstiin. Aihe oli ollut pidempään Paciuksen mielessä, sillä jo Saksan matkan päiväkirjassaan 1857 hän kertoo nähneensä Rein-virralla alkuperäiset Loreley-kalliot ja viittaa jo Geibeliin. Kyseinen päiväkirjahan löytyi vasta kymmenisen vuotta sitten Bembölen huvilan ullakolta, Beaurain-Collan suvun toimesta. Se kannattaa lukea… toivottavasti se pian editoidaan ja julkaistaan. Siinä on nimittäin avain myös Die Loreley -oopperaan. Tärkein viesti on, että Pacius oli ja pysyi saksalaisena. Hän lähti takaisin synnyinmaahansa katsastamaan vanhoja paikkoja ja kenties yrittämään vielä uudestaan, jos vaikka saisi laulunäytelmänsä siellä esitetyksi. Maamme-laulusta oli jo tullut ”hitti” ja se oli painettu laulukirjoihin ”saksalaisena kansanlauluna”. Pacius totesi sen kuullessaan sitä laulettavan Hampurin ravintolassa.

Päiväkirjan huippukohta on kohtaaminen vanhan opettajan Louis Spohrin kanssa. Hän laittautuu frakkiin ja kunniamerkkeihin ja astuu suuresti kunnioittamansa mestarin eteen. Tätä kohtausta Pacius piti yhtenä elämänsä vihkimyshetkistä. Mutta Spohr ei ollut kiinnostunut Paciuksen oopperoista. Kuitenkin Pacius oli täysin omaksunut mestarinsa ultrakonservatiiviset arvot. Moderneinta musiikkia minkä Spohr hyväksyi oli Mozartin Taikahuilu. Myöhempi Beethoven ei enää kelvannut puhumattakaan jostain Wagnerista. Mutta päiväkirja päättyy, kun laiva lähtee kohti Helsinki. ”Oi sinne jäitte kaikki mikä on arvokasta elämässäni, sinä Eldorado! Kaikki mitä olen rakastanut!”

Die Loreley -ooppera oli henkisesti yritys palata Paciuksen nuoruuden Saksaan, sen oopperatyyli on likellä sitä, mitä hän kuuli aikoinaan Kasselin hoviteatterissa 1820-luvun lopulla. Weberiä, Mendelssohnia ja ennen kaikkea Spohria, jonka oopperat olivat esillä juhlittuina kaikkialla Euroopassa. Yksi todiste on Spohrin romanttinen ooppera Der Berggeist. Näin sen takavuosina Varsovan Beethoven-festivaalissa näytämöllä. Yhtäkkiä toisessa näytöksessä puhkeaa esiin melodia – se on Paciuksen Maamme-laulu. Täältäkö se siis olikin peräisin!

Vaikka siis lähin tyylillinen yhtymäkohta on Spohr, on erokin huomattava, ja Paciuksen eduksi. Sellaista melodista kekseliäisyyttä ja dramatiikan tajua kuin Kaarle Kuninkaassa ja Kypron prinsessassa ei nimittäin löydy Spohrilta. Mutta jostain syystä nämä puolet ovat lientyneet myös Die Loreleyssa eräänlaiseksi yleissaksalaiseksi varhaisromanttiseksi tyyliksi. Mitä Wagner oli jo saanut aikaan, sillä ei ollut mitään vaikutusta Paciukseen.

Die Loreleyn musiikki on tyylipuhdasta professionelliä saksalaista satsia, siinä ei ole liioin niitä erilaisia tyylilainoja kuin Paciuksen aiemmissa näyttämöteksissa. On erikoista, että aivan vieraan kulttuurin, suomalaiskansallisen ja ruotsalaisen maailman kohtaaminen kirvoitti Paciuksesta esiin tuon nerokkaan melodikon. Die Loreleystä ei jää juuri sellaisia memorandoja, intonaatioita mieleen kuin em. teoksista. Parasta ja raikkainta ovat kuorot, aitoja saksalaisia metsästystopoksia, reippaita ylioppilasnuorison kohtaamisia, juomalauluja, rosvoromantiikkaa, ja välissä Ave Maria -tyylitelmä. Puhdasta biedermeieria. Surumarssin esikuva on Beethovenin 7. sinfonian allegretto, jonka saksalainen perinne kytkee Goethen Wilhelm Meisterin Mignonin hautajaissoitoksi. Ja sitten II näytöksen alussa Pacus ei voi olla lainaamatta itseään. Varjojen valtakunnan sinfoninen musiikki Kypron prinsessasta soi kuin Mozartin Requiemin alku. Pacius tajusi itse onnistuneensa juuri tuossa musiikissa, joka on vakavinta mitä hän koskaan kirjoitti – eikä niin kaukana Spohrin Die letzten Dinge -oratoriosta. Vokaalilinja on elävä mutta jossain määrin ohut ja jättää tilaa näyttämötoiminnalle ja tekstille. Musiikki aivan kuin vaatii näyttämöä täydennyksekseen. Dramaattisinta mitä Pacius keksi on dissonoiva kluster-sointu lopussa, kun kuoro kauhistelee Welches entsetzen! Ei kovin vakuuttavaa, kun ajattelee mitä Wagner oli jo saanut irti Rein-virrastaan Ringissä.

Kaiken tämän taustan huomioon ottaen Ville Saukkosen ohjausta voi pitää sangen onnistuneena, kiistattomana voittona tämän ahkeran ohjaajamme uralla. Hän oli oivaltanut koko draaman perusluonteen ja tyylilajin, sillä tämä on restauraation estetiikkaa. Kuorojen tulee olla myös herttaisia samoin näytämöelementtien, seppeleiden ja köynnösten. Modernisointi on tällaisissa tapauksissa vaikeaa, ettei luiskahdeta Regie-teatterin puolelle. Mutta tässä oli tavoitettu oikea kokonaisilmaisu. Näyttämökuvat olivat tyylitelmiä alkuperäisistä, jotka heijastettiin kankaalle. On merkittävävää, että teos nyt esitettiin täsmälleen samassa paikassa kuin missä se oli tuotu lavalle viimeksi 1887. Lavastus (Tinde Lappalainen), puvustus (Hanna Hakkarainen) ja valot (Janne Teivainen) oli stilisoitu ja oikein sävytetty. Koreografia (Laura Humppila) ja maskeeraus (Sini Silfvenius-Bart) olivat oleellinen osa, sillä Rein-virran hengettäret esiintyivät balettina elekielellä, joka oli yhtaikaa historiallista ja elävää. Kuoro oli hyvin valmennettu keskeiseen rooliinsa (Visa Yrjölä). Luonnollisesti orkesteri on mitä olennaisin elementti ja Mikk Murdveen, Pacius-palkitun, johdolla soitto luisti erinomaisesti. On itseoikeutettua että orkesterina toimi juuri YS. Pääroolit oli oikein valittu. Lenore oli luonnollisesti lavan attraktiopiste aina kun ilmaantui – Saara Kiiveri; hänen äänensä oli myös volyymiltaan taustasta erottuvaa. Onnettoman Hubertin roolin tulkitsi vakuuttavasti eläytyen virolainen Kristjan Mõisnik. Otto, palatsikreivi oli tyyni ja vokaalisesti stabiili tenorihahmo – Tero Harjunniemi. Berthan roolissa Kaisa Näreranta onnistui ja samoin Leupold, Henri Uusitalo. Reinaldina esiintyi koko oopperan yksi päätuottajia Tero Halonen, joka oli myös näyttämöllisesti teatterifiguurina oikean karaktäärin löytänyt. Mainittakon niinikään aivan olennainen tekijä, nuottigraafikko Jani Kyllönen meneillään olevasta Paciuksen Bühnenwerke-Ausgabesta. On syytä muistaa esityksen tärkeä taustavoima Helsingin oopperayhdistys, jonka puheenjohtaja on samoin fil. tri. Tero Halonen. Jatkoa ajatellen on innostavaa, että Tauno Pylkkösen Mare ja hänen poikansa on tulossa lavalle seuraavaksi, ensi vuonna. Svenska litteratursällskapet i Finland, Jenny ja Antti Wihurin -rahasto sekä Niilo Helanderin -säätiö olivat tukeneet produktiota.

– Eero Tarasti

50. kesä kamarimusiikkia Kuhmossa, juhlavuoden teemana Nostalgia

Sellisti Maja Bogdanovic ja viulisti Daniel Rowland Lammasjärven rannalla. Kuva © Stefan Bremer.

Sellisti Maja Bogdanovic ja viulisti Daniel Rowland Lammasjärven rannalla. Kuva © Stefan Bremer.

Kuhmossa soi tänä kesänä jo 50. kamarimusiikkifestivaali. 14.–27. heinäkuuta järjestettävän festivaalin teemana on juhlavuotena Nostalgia. Kamarimusiikin suurten klassikoiden ystäville Kuhmo on tänä kesänä todellista juhlaa, sillä ohjelmassa on runsaasti vuosikymmenien aikana yleisön suosikeiksi nousseita teoksia. Mukana on myös useita Kuhmon alkuvuosien muusikoita kuten Yoshiko AraiSeppo Kimanen ja Izumi Tateno.

”Menneisyys on juuri, josta kaikki luojiksi muuttuneet luodut kasvattavat kuolematonta puuta”, taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn kuvaa teemaa. Pelkästään historiaan Mendelssohn ei kuitenkaan halua katsoa, sillä ”menneisyyteen kääntyviltä silloilta pääsee kyllä toiseenkin suuntaan”. Tulevaisuuteen viittaavat festivaalin vuosikymmenten aikana tilaamat uudet teokset, joista merkittävimpiä kuullaan ensi kesänä. Sävellystilaukset jatkuvat, ja tänä vuonna saa kantaesityksensä Juha T. Koskisen uusi teos Dream Transmission sooloklarinetille ja elektroniikalle.

Alkuvaiheita muistellaan

Festivaalin alkusanat lausui vuonna 1970 Seppo Kimanen, joten hän aloittaa myös juhlavuoden Lentiiran kirkossa sunnuntaina 14.7. Kaikki nostalgisessa avauskonsertissa soitettavat teokset olivat ohjelmassa jo ensimmäisillä festivaaleilla. Samana iltana kuullaan myös Kuhmon Kamarimusiikin eniten esitetty teos, Schubertin Forelli-kvintetto, joka on vuodesta 1990 lähtien soitettu joka kesä.

Maanantaina kuullaan kolme tilausteosta menneiltä vuosilta, joukossa myös yksi Kuhmon kaikkien aikojen tärkeimmistä kantaesityksistä, Sofia Gubaidulinan jousikvartetto nro 2 vuodelta 1987. Erityisesti Kuhmon aamuyöhön jatkuvissa konserteissa on kuultu paljon taiturillisia ylimääräisiksi sopivia numeroita, ja näitä tarjoillaan maanantain myöhäiskonsertissa.

Tiistaina esiintyy yksi Kuhmon legendaarisista muusikoista, Izumi Tateno, joka soitti Kuhmossa jo 1971. Hän konsertoi edelleen, nyt soittamalla vasemman käden ohjelmistoa. Keskiviikkona juhlilla vierailee Aulis Sallinen, jonka tuotannolle omistetaan koko iltapäiväkonsertti. Päivän päättää Tangon tarina, jossa kuullaan musiikkia Piazzollasta Satumaahan.

Ensimmäisen viikon torstain aiheena ovat elementit pilvistä maahan ja tuleen. Perjantai on naisten päivä, silloin ohjelmassa on naisille omistettuja tai naisten säveltämiä teoksia. Lauantaina kuullaan jälleen kantaesityksensä Kuhmossa saaneita teoksia, vuorossa ovat mm. japanilaiset säveltäjät. Ilta päättyy kabareen merkeissä.

Perukkakonsertit palaavat

Sunnuntaita 21.7. vietetään salongeissa ja hoveissa, mutta käydään myös kahdessa perukkakonsertissa. Kuhmon Kamarimusiikki levittäytyi alkuvuosina koko kunnan alueelle, ja tänä vuonna järjestetään nostalgian merkeissä viisi perukkakonserttia.

Maanantain kantaesitysnostalgiaa tarjoaa Magnus Lindbergin sävellys …de Tartuffe, je crois, joka on yksi eniten esitettyjä Kuhmon tilausteoksia. Toisen viikon tiistaina on vuorossa herrasmiesliigalle omistettu musiikki ja silloin pääsee tietysti irti myös Don Juan. Keskiviikkona kantaesitysmuistoja kuullaan Nordgrenilta ja Rautavaaralta.

Torstain 25.7. teemana on kaksi maailmaa ja silloin ollaan niin taivaallisissa kun helvetillisissäkin tunnelmissa. Ilta huipentuu Mozartin Requiemiin. Perjantaina kuullaan 50 mestariteosta. Festivaali päättyy lauantaina ja silloin esitetään tämän vuoden tilausteos. Viimeisessä konsertissa kuulijoille tarjotaan peräti 14 vuodenaikaa, säveltäjinä mukana luonnollisesti myös Vivaldi ja Piazzolla.

Uusi sali käytössä

Uutena konserttitilana Kuhmossa on nyt viime vuonna valmistunut Tuupalan alakoulu. Täysin puurakenteisen koulun sali suunniteltiin myös konserttikäyttöön ja viime kesän konserttikokeilut osoittivat akustiikan toimivan. Päivän viidestä konsertista Tuupalassa pidetään molemmat iltapäiväkonsertit. Illan konsertit ovat Kuhmo-talossa ja aamukonsertti on tuttuun tapaan kirkossa.

Taiteilijoita on mukana lähes 170. Mukana on tuttuja suosikkimuusikoita kuten pianistit Natacha Kudritskaya ja Nino Gvetadze, viulistit Daniel RowlandNikita Boriso-Glebsky ja pitkästä aikaa Kuhmossa vieraileva Jean-Jacques Kantorow, klarinetistit Christoffer Sundqvist jaLauri Sallinen sekä taiturillinen bandoneonisti Marcelo Nisinman. Jousikvartetteja on mukana seitsemän, joukossa viime vuosien suuret suosikit Danel-kvartetti ja Meta4-kvartetti. Nuorten esiinmarssi jatkuu niin Nuorten kamarimuusikoiden kuin syksyllä 2018 käynnistyneen Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian kautta.

Juhlavuoden kunniaksi Kuhmo-talon aulassa on esillä Stefan Bremerin festivaalikuvia vuosien varrelta. Bremerin mestarillisia otoksia on mukana myös keväällä ilmestyvässä Juhani Koiviston kirjoittamassa juhlakirjassa ”Viisikymmentä ihmeellistä kesää”. Salakamarissa ja Amatissa voi nostalgisoida Pekka Lehtisen vanhojen julisteiden parissa, ja Kamarimusiikkikeskuksen Galleriassa on Vesa Varrelan lasitaidetta ja veistoksia.

Kuhmon tukijat

Juhlavuoden festivaali tehdään reilun miljoonan euron budjetilla. Lipputulojen osuus on budjetoitu olevan noin 50 %. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Kuhmon kaupunki tukevat festivaalia avustuksin. Eduskunta on myöntänyt 50.000 euron tuen juhlavuoden erityisohjelmiin.

Yrityspuolen pääpartnerina jatkaa OP. Ystävä-tason yritysyhteistyökumppaneita ovat Canorama Oy, F-Musiikki, Kainuun Sanomat, Kuhmo Oy, Loiste Oy, Metsähallitus, No-Pan Auto Oy ja Osuuskauppa Maakunta.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto tukee Kuhmon Kamarimusiikin kvartettiakatemian nuorten koulutuksia ja esiintymisiä. Suomen Kulttuurirahastolta on saatu tuki historiikkiin.

Helsingin Konservatorion Orfeus manalassa kulkee rokokoon ja 1950-luvun tunnelmien kautta nykypäivään

Helsingin Konservatorion ammatillisen koulutuksen opiskelijat esittävät konservatorion konserttisalissa 15.2.–3.3.2019 Jacques Offenbachin ensimmäisen täysimittaisen operetin Orfeus manalassa. Operetti tunnetaan vetoavista melodioista ja iskevistä rytmeistä. Can-can eli infernaalinen galoppi on operetin yksi tunnetuimmista sävelmistä.

Orfeus manalassa on Helsingin Konservatorion kevään suurtuotanto, jossa on mukana noin 30 laulunopiskelijaa, Helsinki Concordia -orkesterin noin 40 nuorta muusikkoa ja 16 tanssijaa Sibelius-lukion tanssilinjalta.

Juulia Tapolan ohjauksessa antiikin taru ja monitasoinen satiiri on viety rokokoon ja 1950-luvun tunnelmiin, mutta myös nykypäivän catwalkeille ja neonvaloihin. Helsinki Concordiaa johtaa Petri Sakari. Jacques Offenbachin (1819–1880) syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 200 vuotta. Operetin kantaesitys 160 vuotta sitten oli valtaisa menestys ja sen raikas melodisuus vetoaa yhä edelleen.

Helsingin Konservatoriolla on pitkät perinteet suurten oopperaproduktioiden tuottamisessa. Konservatorio tuottaa ison oopperan keskimäärin joka toinen vuosi. Lue konservatorion verkkosivuilta lisää oopperatoiminnan historiasta

– Orfeus manalassa sopii hyvin nuorille laulajille. Yritämme löytää aina sellaisia teoksia, joissa opiskelijat pääsevät kehittymään, eivätkä joudu laulamaan liian varhain liian vaikeita rooleja. Opiskelijoille on tärkeää saada kokemus kokonaisesta oopperaproduktiosta sinfoniaorkestereineen ja koko koneistoineen akustisesti erinomaisessa salissamme, toteaa korrepetiittori Ilona Lamberg.

Konservatorion omien opiskelijoiden lisäksi Orfeus manalassa -operetissa esiintyy myös Metropolia Ammattikorkeakoulun, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijoita ja Sibelius-lukion tanssilinjan opiskelijoita.

Yuja Wang peruuttaa – tilalle Alexander Melnikov

Aleksandr Melnikov. Kuva © Julien Mignot

Aleksandr Melnikov. Kuva © Julien Mignot

Pianisti Yuja Wang on peruuttanut esiintymisensä Radion sinfoniaorkesterin solistina 25.1. Peruutus johtuu aikataulutuksen ongelmista, joita pianisti itse kommentoi näin:
”It is with a heavy heart that I am letting you all know that due to scheduling issues I am unable to appear with the Finnish Radio Symphony Orchestra later this month, where I was due to perform Schumann’s Piano Concerto. It’s always upsetting having to cancel any appearance and I send my apologies to everyone who was intending to be at the concert, to the Finnish Radio Symphony Orchestra and to Hannu Lintu. I hope for your understanding and look forward to returning to perform for the wonderful Helsinki audience as soon as possible.” 

Wangin tilalla soittaa arvostettu, klassismin ja romantiikan ajan ohjelmiston hienostoneena tulkkina tunnettu venäläissyntyinen Aleksander Melnikov. Melnikov on muun muassa Lontoon Wigmore Hallin nimikkotaiteilija kaudella 2018-19 ja Tapiola Sinfoniettan taiteellinen partneri.

Konsertin ohjelma ei vaihdu. RSO esittää ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla Webernin sinfonian, Schumannin pianokonserton sekä Thomas Larcherin sinfonian nro 2.