Amfion pro musica classica

Author Archives: Paul

Arvio: Uuden sukupolven El Niño huipensi Adams-viikonlopun

El Niño kuultiin sunnuntaina säveltäjän johdolla Pariisin Philharmoniessa. Kuva © Jari Kallio.

El Niño kuultiin sunnuntaina säveltäjän johdolla Pariisin Philharmoniessa. Kuva © Jari Kallio.

Mikä olisikaan ollut sopivampi päätös Pariisin Philharmonien John Adams -viikonlopulle kuin jouluoratorio El Niño (1999-2000) säveltäjän johtamana Lontoon sinfoniaorkesterin konsertissa.

El Niño syntyi vuosituhannen vaihteessa Pariisin Châtelet-teatterin tilauksena. Säveltäjän mukaan teoksen alkuperäisenä innoittajansa oli Händelin Messias, jolle Adams halusi luoda nykyaikaisen vastineen. El Niñon libreton säveltäjä laati yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, ohjaaja Peter Sellarsin kanssa.

Ajan hengessä El Niño tarkastelee Vapahtajan synnyn mytologiaa perinteistä laajemmasta näkökulmasta. Kanonisoitujen lähteiden ohella libretto siteeraa Raamatun ulkopuolisia varhaiskristillisiä tekstejä, keskiajan mysteerinäytelmiä sekä latinalaisamerikkalaisten  runoilijoiden, kuten Rosario Castellanosin, Sor Juanan sekä Inés de la Cruzin tuotantoa. El Niñon ytimessä ovat siis perinteisen joulutarinan ohella ennen kaikkea ajattomat naisten kertomukset.

Kaksinäytöksinen El Niño on sävelletty kolmelle solistille, joiden kanssa lavan jakavat lähinnä kertojina toimivat kolme kontratenoria, suuri kuoro, lapsikuoro sekä laajalla lyömäsoittimistolla vahvistettu noin kuudenkymmenen soittajan orkesteri.

Kalifornialaissäveltäjälleen tyypilliseen tapaan tekstien esityskieli vaihtelee englannin ja espanjan välillä. Orkestraatiossa on myös kuultavissa Latinalaisen Amerikan sävyjä esimerkiksi kahden kitaran monissa säestyskuvioissa.

Kuoron laaja avausfantasia johdattaa kuulijan El Niñon maailmaan. Rytmisen pulssin ympärille rakentuva epäsäännöllisten aksenttien tahdittama kontrapunkti on varsin mukaansatempaava. Kuulemme pelottavankauniin huipennuksen enkelin saapuessa ilmoittamaan Vapahtajan syntymästä.

Kontratenorit ja solistit jatkavat tarinaa intiimiydessään erittäin vaikuttavien taitteiden kautta. Kuoro palaa voimallisessa For with God no thing shall be impossible -numerossa, jonka nais- ja miesäänet laulavat hienovireisenä kaksiäänisenä kaanonmuodostelmana, joka synnyttää lähes taianomaisen vaikutelman. Lumousta jakaa Magnificat, yksi El Niñon koskettavimmista numeroista.

Ensimmäisen näytöksen draamallinen taite kuullaan Joosefin saadessa tietää vaimonsa raskaudesta. Ensijärkytys sulaa kuitenkin syväksi empatiaksi, jota libretto peilaa kauniisti. Näytös huipentuu ensimmäisen joulun tähteä kuvaavaan kiihkeän polttavaan musiikkiin.

Toisen näytös katsoo epävarmaan tulevaisuuteen. Tietäjät tuovat lahjansa ja lausuvat ennussanansa. Enkelin varoittamana Maria, Joosef ja vastasyntynyt lapsi pakenevat Egyptiin.

Herodeksen hirmuteot heijastuvat musertavimpana kuoronumerona, jonka jälkeen musiikki kirkastuu varovasti ja vähitellen. El Niño päättyy pyhän perheen lepotuokioon palmun juurella. Turvapaikka, vaikkakin tilapäinen, on saavutettu. Musiikki haipuu hiljaisuuteen kerrassaan vaikuttavasti.

Vuosituhannen vaihteen kantaesityksessä El Niñon päärooleissa lauloivat huippunimet, kuten  Lorraine Hunt Lieberson, Dawn Upshaw ja sir Willard White. Pariisin Philharmoniessa lavalle nousivat mainiot uuden sukupolven laulajat, Joelle Harvey, Jennifer Johnson Cano sekä Davone Tines. Tämä solistikolmikko lauloi kertakaikkisen vaikuttavasti. El Niñosta tuli heidän omansa, ilahduttavan erilainen verrattuna Châtelet’n ensi-iltaproduktion yli viidentoista vuoden takaa.

Lontoon sinfoniaorkesteri ja -kuoro olivat omaksuneet Adamsin partituurin kerrasaan hienosti. Lapsikuoron lyhyt, mutta keskeinen osuus sai Maîtrise de Radio Francelta kauniin tulkinnan. Adams antoi partituurinsa virrata soljuvasti ja ilmeikkäästi. Musiikissa oli sellaista vapautuneisuutta, jota en ole aiemmin aistinut tässä teoksessa yhtä voimakkaasti.

Hieno päätös riemastuttavalle viikonlopulle.

— Jari Kallio

Lontoon sinfoniaorkesteri
Lontoon sinfoniakuoro
Maîtrise de Radio France
John Adams, kapellimestari
Joelle Harvey, sopraano
Jennifer Johnson Cano, mezzosopraano
Davone Tines, basso
Daniel Bubeck, Brian Cummings, Nathan Medley, kontratenorit

John Adams: El Niño

Philharmonie de Paris
Su 11.12.2016, klo 16.30

Arvio: LSO:n ja Adamsin matka tuokiokuvista draamalliseen sinfoniaan teki vaikutuksen Pariisin Philharmoniessa

 

Dynaaminen duo: John Adams ja Leila Josefowicz. Kuva © Jari Kallio

Dynaaminen duo: John Adams ja Leila Josefowicz. Kuva © Jari Kallio

John Adams saapui Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa Pariisin Philharmonieen nimikkoviikonloppuaan viettämään lauantaina. Illan konsertissa hän johti LSO:n kanssa Bartókia ja Stravinskya sekä oman draamallisen sinfoniansa, Scheherazade.2:n, jonka solistina kuultiin Leila Josefowiczia, jolle teos on omistettu.

Lauantai-illan konsertin yhdistävänä teemana oli musiikillinen narratiivi. Kaikki Philharmoniessa kuullut sävellykset olivat jossain määrin kerronnallisia, mutta vailla straussilaisen sävelrunon tai elokuvamusiikin yksityiskohtaista ankkurointia tarinaan.

Konsertin alkajaisiksi päästiin Bartókin folkloristiikan maailmaan. Unkarilaisia kuvia (1908-1911, orkestraatio 1931) on railakas, mutta turhan harvoin kuultu viiden lyhyen orkesterikappaleen sarja, jossa jokainen osa on oma tuokiokuvansa.

Ensimmäisen osan iltatunnelmiin johdattaa kaunis huilusoolo, jonka lomaan orkesteri liittyy vähitellen. Musiikista kasvaa häilyvän hetken elegia, joka kiertyy takaisin alkuunsa. Seuraa hersyvästi ryskyvä karhutanssi, jonka vastavoimana kuullaan viipyilevä kolmas osa. Humaltuneesti toikkaroivassa neljännessä kuvaelmassa huojutaan välillä viattomammin, välillä taas tuimemmin öristen. Päätöksenä kuullaan apoteoosin antiteesi, oivallinen sikopaimenen tanssi.

Adams ja LSO eläytyivät hienosti Bartókin kuvaelmien karheuteen sallien myös herkempien sävyjen hehkua. En pahastuisi, vaikka näitä maanmainioita kappaleita saisi kuulla konserteissa useamminkin.

Stravinskyn kolmiosainen baletti Orpheus (1947) ei liioin ole säveltäjänsä kaikkein soitetuimpia teoksia, vaikka siihen silloin tällöin konserttiohjelmissa törmääkin. Orpheus on kuitenkin yksi Stravinskyn kiinnostavimmista teoksista, sillä sen keinovarojen ekonomia ja ilmaisun voimakkus ovat erityisen puoleensavetävä yhdistelmä.

Siinä missä Kevätuhri hätkähdyttää äärimmäisyyksillään, Orpheus, samoin kuin Apollon musagète, puolestaan yllättää hienovaraisuudellaan. Vaikka kohtaamme manalan liekit ja kuoleman enkelin, ei Stravinsky missään vaiheessa sorru liiallisuuksiin, vaan tarjoaa musiikillaan vihjeitä ja häivähdyksiä, joiden lopullinen muoto jää kuulijan mielen täydennettäväksi. Tragedian koskettavuus on kaikkialla läsnä liikuttaen kuulijaa suuresti.

Oli kiinnostavaa huomata, kuinka LSO:n soinnin luontainen lämpö väritti Stravinskyn arkaaista sointimaailmaa kerrassaan kiehtovasti. Adamsin ja orkesterin tulkinnassa partituurin yksityiskohdat sävyttyivät kuulaasti ilman että partituurin vähäeleisyydestä tingittiin rahtustakaan.

Väliajan jälkeen oli illan päänumeron, Adamsin Scheherazade.2:n vuoro. Viime vuoden maaliskuun kantaesityksen jälkeen Leila Josefowicz on soittanut teoksen nelisenkymmentä kertaa eri puolilla maailmaa, mm. Radion sinfoniaorkesterin viime talven Keski-Euroopan kiertueella, jonka yhteydessä Scheherazade.2 kuultiin myös Musiikkitalossa.

Omaankin konserttikalenteriini Scheherazade.2 osui nyt jo viidennen kerran reilun vuoden sisällä. Musiikkitalon ohella minulla on ollut ilo kuulla tämä vaikuttava teos Amsterdamissa ja Berliinissä säveltäjän johdolla. Lontoon sinfoniaorkesterin ohjelmassa teos oli nyt toistamiseen. Orkesteri soitti säveltäjän johdolla Britannian kantaesityksen viime vuoden syksyllä, ja kuluneella viikolla Scheherazade.2 kuultiin LSO:n konserteissa Lontoossa, Dijonissa ja Pariisissa.

Mitä useammin teosta kuulen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että Scheherazade.2:n perimmäinen vaikuttavuus ja suosion salaisuus ovat pohjimmiltaan itse musiikissa, vaikka aluksi kuulijan päähuomio keskittyykin teoksen narratiiviin, neuvokkaan naisen selviytymiseen miehisen maailman äärimmäisyyksistä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tuolla narratiivilla olisi keskeinen merkitys teoksen olemukselle. Sen sijaan haluan painottaa sitä äärimmäisen arvokasta musiikillista lähtökohtaa, jossa vaikuttava aihetta ei alisteta kannattelemaan köykäistä musiikkia.

Scheherazade.2 ei ota mitään annettuna, vaan Adams asettaa itsensä tässä teoksessa merkittävien haasteiden äärelle. Kuinka säveltää samanaikaisesti sinfoniaa ja konserttoa sortumatta kompromisseihin? Kuinka löytää tasapaino kerronnan ja musiikillisen etenemislogiikan välillä? Kuinka välttää kaikenlainen sentimentaalisuus ja helppojen ratkaisujen houkutus?

Adamsin berliozilainen ratkaisu vaatii solistilta ja orkesterilta paljon. Soolo-osuus on teknisesti ja emotionaalisesti äärettömän haastava. Leila Josefowiczin virtuoosinen tulkinta hämmästyttää kerta toisensa jälkeen niin kaikin tavoin. Tämä on niin kertakaikkisesti hänen musiikkiaan!

Orkesteri on konserton mittapuulla poikkeuksellisen suuri ja värikylläinen cimbalomeineen, laajoine lyömäsoittimistoineen ja rikkaine puhallinsektioineen. Balanssin ja tiheän kudoksen läpikuultavuuden varmistaminen on orkesterilla ja kapellimestarille melkoinen haaste samalla, kun laaja sinfoninen rakenne on pidettävä tiukasti koossa.

Lontoon sinfoniaorkesterin soittaessa Adamsin johdolla musiikin kaikki osaset tuntuivat loksahtavan juuri oikeille paikoilleen. Oltiinpa sitten ensimmäisen ja toisen osan tavoin törmäyskurssilla solistin kanssa, toisen osan vaikuttavissa rakkauden sävyissä tai koskettavan päätöksen turvapaikassa, orkesteri tuntui aina tavoittavan oikeat sävyt. Rytmiikka oli LSO:lla erinomaisesti hallussa, eikä orkesteri hetkeksikään kadottanut solistia sointinsa alle. Musiikki eteni vastaansanomattomalla intensiteetillä.

Leila Josefowiczin, Lontoon sinfoniaorkesterin ja John Adamsin yhteistyö oli vaikuttava päätös intensiiviselle lauantaille Pariisin Philharmoniessa. Näiden muusikoiden yhteistyötä oli nautinnollista seurata.

— Jari Kallio

Lontoon sinfoniaorkesteri
John Adams, kapellimestari
Leila Josefowicz, viulu

Béla Bartók: Unkarilaisia kuvia (Magyar képek), Sz. 97
Igor Stravinsky: Orpheus
John Adams: Scheherazade.2

Philharmonie de Paris
La 10.11. klo 20.30

Arvio: Adams kohtaa Beethovenin uudessa kvarteossaan

St. Lawrence -kvartetti ja John Adamsin toinen jousikvartetto. Kuva © Jari Kallio

St. Lawrence -kvartetti ja John Adamsin toinen jousikvartetto. Kuva © Jari Kallio

Pariisin Philharmonien John Adams -viikonloppu käynnistyi kanadalaisen St. Lawrence -kvartetin konsertilla, jonka ohjelma keskittyi Adamsin toisen jousikvarteton (2014) ympärille. Kvartetin tilaama teos kuultiin nyt ensimmäistä kertaa Ranskassa.

Toinen jousikvartetto on jo kolmas Adamsin St. Lawrence -kvartetille säveltämä teos ensimmäinen kvarteton (2008) ja Absolute Jestin (2011) jälkeen. Jälkimmäinen teos on konsertto kvartetille ja orkesterille, jonka keskeistä musiikillista materiaalia ovat sitaatit Beethovenin viimeisistä jousikvartetoista.

Myös toinen jousikvartetto rakentuu pohjimmiltaan Beethoven-sitaateista. Tällä kertaa poiminnat ovat pianosonaateista op. 110 ja op. 111 sekä Diabelli-muunnelmista. Toisin kuin kujeilevassa Absolute Jestissä toisen kvarteton lainamateriaali on hienovaraisemmin sulautettu osaksi musiikin kokonaisuutta. Uudessa kvartetossaan Adams hyödyntää erinomaisesti niitä mielenkiintoisia yhteyksiä, joita hänen ja Beethovenin musiikillisten keinovarojen välillä on luonnostaan: suunnaton energia, nopeat kontrastit, terävät aksentit sekä usein yllättävät lyyriset käänteet.

Kaksiosaisen kvarteton avausosa liikkuu huikeatempoisissa scherzotunnelmissa. Sen pääasiallisen materiaalin muodostavat kaksi katkelmaa As-duuripianosonaatin op. 110 scherzosta. Näitä fragmentteja Adams kuljettaa läpi mitä mielikuvituksellisimpien muunnelmien niin, että lopputulos soi ennen kaikkea Adamsin sävelmaailmoissa välillä häivähdyksenomaisesti Beethovenia peilaten.

Toinen osa alkaa laajalla andantinolla, jossa Adams kehittelee Beethovenin c-mollisonaatin op. 111 avauksen materiaalia aina vain yllättävimpiin suuntiin. Musiikista kasvaa jännittävä seikkailu tuntemattomaan. Osan päätöksessä palataan rivakoihin tempoihin, joissa Diabelli-muunnelmien katkelma kietoutuu mukaan, ja musiikki saapuu lopulta vaikuttavaan päätökseensä.

St. Lawrence -kvartetti on selvästi täysin kotonaan tässä vapaiden assosiaatioiden ja huikean energian sävyttämässä musiikissa. Tämän toisen kvarteton upean tulkinnan soisi päätyvän levyllekin mahdollisimman pian.

Kuten tunnettua, Beethovenin henki lepää myös Leoš Janáčekin ensimmäisen jousikvarteton (1923) yllä. Janáčekia inspiroi sävellystyöhön Leo Tolstoin pienoisromaani Kreutzer-sonaatti, jonka taustalta löytyy tietenkin samalla nimellä tunnettu Beethovenin sävellys.

Myös Janáčekin musiikki on tulvillaan kontrasteja ja energiaa sekä yllättäen purkautuvaa kiihkoa ja lyyrisyyttä. Tämä riemastuttavan persoonallinen sävellys oli täydellinen pari Adamsin kvartetolle niin temaattisesti kuin musiikillisestikin. St. Lawrence -kvartetin tulkinta oli kerrassaan vaikuttava.

Konsertin avauksena ja päätöksenä kuultiin kaksi Joseph Haydnin kvartettoa opuksesta 20. Haydnin kautta pääsimme konsertissa jousikvarteton alkulähteille, niille juurille, joista Beethoven puolestaan ammensi.

Es-duurikvartetto, Hob. III: 31 (1772) tavoitti hienosti Haydnin musiikin monia erilaisia karaktereja. Nautittavimmillaan St. Lawrence -kvartetin soitto oli rempseän tanssillisissa jaksoissa, joissa Haydnin hengen saattoi aistia vahvimmin. Kauttaaltaan musiikki muotoutui kuulaana ja johdonmukaisena.

Konsertin päättäneessä C-duurikvartetossa, Hob. III: 32 (1772) mieleenpainuvimmat hetket koettiin finaalin fuugassa, jossa kontrapunkti ja maanläheisyys kulkivat sattuvasti käsi kädessä. Kun tämän mainion päätöksen jälkeen saatiin vielä ylimääräisenä yksi Haydnin ihastuttavista andanteista, saattoi konserttisalista poistua varsin hyvillä mielin.

— Jari Kallio

St Lawrence -kvartetti
Geoff Nuttall, viulu
Owen Dalby, viulu
Lesley Robertson, alttoviulu
Christopher Costanze, sello

Joseph Haydn: Jousikvartetot op. 20 nro 1 (Hob. III: 31) & nro 2 (Hob. III: 32)
John Adams: Toinen jousikvartetto
Leoš Janáček: Jousikvartetto nro 1

Philharmonie de Paris
La 10.12. klo 14.30

VALO – Tapiolan kuoron joulu Helsingissä ja Espoossa 10.-19.12.2016!

Tapiolan kuoro. Kuva © Maarit Kytöharju.

Tapiolan kuoro. Kuva © Maarit Kytöharju.

Maailmankuulu Tapiolan kuoro luo taas joulutunnelmaa pääkaupunkiseudulla jo perinteeksi muodostuneilla VALO-joulukonserteilla!

Tapiolan kuoro uudisti joulukonserttinsa kaksi vuotta sitten ja uusi konsepti on kerännyt jo nyt laajan suosion. VALO-konserteissa viritytään joulutunnelmaan kynttilöin valaistussa kirkossa, kuunnellen kauneimpia suomalaisia joululauluja perinteisinä ja uusina sovituksina lasten laulamana.

Tämän vuoden VALO-konserteissa vanhat suosikit ovat saaneet rinnalleen muutaman uuden, hienon sovituksen. Ohjelmisto on iloinen, suomalainen ja konserteilta voi odottaa sitä tunnelmaa mitä ainoastaan lapset ja kynttilänvalo voivat saada aikaiseksi”, kuoron taiteellinen johtaja Pasi Hyökki kertoo.

Uuteen VALO – Tapiolan kuoron joulu –konseptiin liittyen Tapiolan kuoro julkaisi myös levyllisen joulumusiikkia marraskuussa 2015. Levyn voi tilata Tapiolan kuoron sivuilta: http://www.tapiolankuoro.fi.

Konsertit:
10.12.2016 klo 17.30 & 20 / Temppeliaukion kirkko
16.12.2016 klo 17.30 & 20 / Tapiolan kirkko
19.12.2016 klo 18 / Olarin kirkko

RSO kantaesittää Eero Hämeenniemen teoksen mezzosopraanolle ja orkesterille

eh

Radion sinfoniaorkesteri kantaesittää syyskauden päätöskonserteissaan 14.–15.12.Eero Hämeenniemen teoksen Winter calm and Summer storms mezzosopraanolle ja orkesterille. Kapellimestarina on Osmo Vänskä ja solistina laulaa Lilli Paasikivi.Konsertissa juhlitaan myös William Shakespearen juhlavuotta – sen myötä ohjelmassa on Vänskän koostama kokonaisuus Sibeliuksen säveltämästä musiikista Shakespearen Myrsky-näytelmään. Arielin roolin laulaa Lilli Paasikivi ja kertojana on näyttelijä Jussi Nikkilä. Konsertti 14.12. lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Eero Hämeenniemen uutuusteoksen teksti on myös Shakespearea, sonetti 97. ”Sonetti 97 on yksi kaikkein kauneimmista soneteista. Olen pukenut sen hyvin eleettömään, mielestäni varsin melankoliseen sävelasuun. Lilli Paasikiven kultivoitu ääni inspiroi minua kirjoittamaan musiikkia, jossa laulaja on hyvin selvästi pääosassa, ja jossa orkesteri vain tukee häntä hyvin kevyesti” säveltäjä kertoo.

Dynaamisista ja intensiivisistä esityksistään kiitosta saanut Osmo Vänskä valittiin Minnesotan sinfoniaorkesterin musiikilliseksi johtajaksi 2003. Vänskä on vieraillut johtamassa mm. New Yorkin, Berliinin ja Los Angelesin filharmonikkoja, Chicagon, Bostonin ja Clevelandin sinfoniaorkestereita, ja Amsterdamin Concertgebouw-orkesteria. Sibeliuksen Myrskystä kokoamaansa sarjaa hän johti alkuvuodesta Lontoon filharmonikkojen konsertissa, jossa Arielin osan lauloi niin ikään Lilli Paasikivi ja kertojana esiintyi näyttelijä Simon Callow. Kuluvalla kaudella Vänskä mm. debytoi Ranskan radion sinfoniaorkesterin kapellimestarina ja esittää kaikki Sibeliuksen sinfoniat Lontoon filharmonikkojen kanssa.

Lilli Paasikivi on yksi maailman merkittävimmistä Mahlerin laulusarjojen ja sinfonioiden tulkitsijoista. Debytoituaan Wagnerin Ring-sarjassa Sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikkojen kanssa Aix-en-Provencen festivaalilla, myös Wagnerin oopperoiden roolit ovat muodostuneet merkittäviksi hänen urallaan. Kuluvalla kaudellaPaasikivi esittää Janáčekin Glagoliittimessun Oslon filharmonikkojen ja Jukka-Pekka Sarasteen kanssa, laulaa Michael Tippettin oratoriossa A Child of Our Time Leipzigin Gewandhaus-orkesterin solistina ja esiintyy Wagnerin Reininkullan konserttiversiossa Tokion Suntory Hall’ssa. Paasikivi on toiminut Suomen Kansallisoopperan taiteellisena johtajana vuodesta 2013.

Näyttelijä ja ohjaaja Jussi Nikkilä kuuluu Q-teatterin näyttelijäensembleen ja on lisäksi näytellyt mm. Kansallisteatterissa, KOM-teatterissa ja KokoTeatterissa sekä monissa elokuvissa, kuten Pussikaljaelokuva, Ganes ja Jättiläinen. Nikkilä on ohjannut Q-teatteriin näytelmät Täydellinen päivä ja Hämeenlinna. Tällä hetkellä hän tekee ohjaajadebyyttiään myös Kansallisteatterissa, jossa esitetään Shakespearen Rikhard III. Nikkilä on opiskellut Shakespearen teatteria London Academy of Music and Dramatic Art -koulussa, jossa epookista ammentavan ohjaustulkinnan lähtökohtina ovat vahva näyttelijäntyö ja Shakespearen tekstin ajaton ilmaisuvoima.

Musiikkitalo 14.–15.12. klo 19
Osmo Vänskä, kapellimestari
Lilli Paasikivi, mezzosopraano
Jussi Nikkilä, kertoja
Eero Hämeenniemi: Winter calm and Summer storms mezzosopraanolle ja orkesterille, kantaesitys (Ylen tilaus)
Jean Sibelius: Myrsky, koonnut Osmo Vänskä