Magdalena Kožená, Sir Simon Rattle ja Boulez Ensemblen muusikot Pierre Boulez Saalissa torstaina. Kuva © Jari Kallio.
Torstai-iltana oli ilo hakeutua Berliinin ukkossateiden keskeltä Pierre Boulez Saalin suojiin kuulemaan Magdalena Koženán, Boulez Ensemblen ja Sir Simon Rattlen konserttia, jonka kiintoisa ohjelma ulottui ranskalaissäveltäjistä Brahmsiin ja Dvořákiin.
Niin ikään kiintoisaa oli nähdä Simon Rattle johtajankorokkeen sijasta Boulezsaalin Steinwayn ääressä illan pianistina. Talon oman ensemblen joukosta saattoi tunnistaa myös tuttuja kasvoja Staatskapellen ja Divaaniorkesterin riveistä, ja olipa mukana Berliinin filharmonikoiden entinen konserttimestari Guy Braunsteinkin.
Illan ensimmäinen puolikas vei kuulijan syvälle ranskalaisen musiikin kiehtovaan maailmaan. Ernest Chaussonin Chanson pérpetuelle, op. 37 (1898) sopraanolle, pianolle ja jousikvartetille oli viimeinen teos, jonka säveltäjä sai valmiiksi ennen traagista kuolemaansa pyöräilyonnettomuudessa vain 44-vuotiaana.
Vaikka Chaussonin sävelkieli on vielä vahvasti kiinni romanttisessa estetiikassa, on hänen ilmaisussaan kuitenkin ainutlaatuista häilyvää herkkyyttä ja kolorististen nyanssien tajua, piirteitä, jotka assoituvat erityisesti Debussyyn, joka arvostikin Chaussonia suuresti.
Charles Grosin tekstiin pohjautuvan Chanson pérpetuellen teemoja ovat yksinäisyys, hylätyksi tuleminen ja epätoivo. Näitä syvän surun sävyjä Chausson peilaa musiikissaan mitä koskettavimmin. Kožená, Rattle ja Boulez Ensemblen muusikot tavoittivat nämä sävyt vaikuttavalla herkkyydellä ja intensiteetillä. Tähän kuuteen minuuttiin tuntui sisältyvän kokonainen maailma.
Kokonaan toisenlainen maailma sisältyi Pierre Boulezin Dialogue de l’ombre doubleen (1985) klarinetille ja elektroniikalle. Luciano Beriolle omistettuun teokseensa Boulez sai herätteen Paul Claudelin näytelmän Soulier de satin kohtauksesta, jossa päähenkilöiden varjot irtautuvat elämään omaa elämäänsä näyttämöllä.
Dialogue de l’ombre doublessa solistin varjona toimii hänen ennalta tallennetamansa osuus, joka heijastuu ympäri salia sijoitetuista kaiuttimista tilassa ja ajassa muodostaen jännittävän vuoropuhelun solistin liveousuuden kanssa.
Liveosuus koostuu kuudesta jaksosta, joihin ennalta tallennetut siirtymät lomittuvat. Kunkin kuuden jakson stemma on sijoitettu omalle nuottitelineelleen, jotka on sijoitettu lavalle ympyrän muotoon. Solisti kiertää teoksen kuluessa täten koko lavan valospotin seuratessa häntä.
Näiden tilaefektien sisällä avautuvat klarinetin vuolaat, tunnelmia, artikulaatiota ja rekisteriä alati varioivat sävelaiheet, jotka keskustelevat itsensä ja varjonsa kanssa vangiten kuulijan huomion ja kokemuksen kerrassaan intensiivisesti.
Dialogue de l’ombre doublen solistina Boulezsaalissa kuultiin oivallista nuorta Jussef Eisaa, jonka hieno levytys teoksesta julkaistiin keväällä. Ja aivan verraton oli Eisan tulkinta myös torstai-iltana. Yhdessä äänisuunnittelija Sylvain Cadarsin kanssa Eisa tavoitti Boulezin sointimaailman rikkauden riemastuttavalla musikaalisuudella. Tämä oli illan yksi ehdottomia huippuhetkiä.
Maurice Ravelin Chansons madécasses (1925-26) on yksi säveltäjänsä kiehtovimpia ja edistyksellisimpiä teoksia. Sen pohjana on Évariste-Désire de Parny de Forgesin vuonna 1787 julkaistu antologia madagaskarilaisvaikutteisia runoja, joista Ravel poimi teokseensa kolme.
Ensimmäinen laulu, Nahandove, on aistillinen, jopa eroottinen tutkielma, jonka maailma tulee lähelle Ravelin Shéherazaden eksotiikkaa. Sitä seuraa vaikuttava siirtomaavallan ja tyrannian protesti, Aoua!, jolle voimakkaan kontrastin luo laulusarjan päättävä raukean iltapäivän tuokiokuva Il est doux.
Todella perinpohjaisesti oli Kožená sisäistänyt Ravelin laulujen olemuksen, ja niinpä Boulezsaalissa saatiinkin kuulla mieleenpainuva tulkinta Chansons madécassesta. Astrig Siranossian soitti laulujen hienon sello-osuuden erinomaisesti Rattlen ja huilisti Claudia Steinin tehdessä yhtä lailla mainiota työtä omien stemmojensa parissa.
Väliajan jälkeen siirryttiin ranskasta Brahmsin ja Dvořákin maailmaan. Maantieteellisestä siirtymästä huolimatta konsertin tunnelma säilyi rikkumattomana, sillä Brahmsin harvemmin kuultujen Ofelia-laulujen, WoO 22 (1873) häilyvä maailma muodosti henkisen sillan Chaussonin ja Ravelin lauluihin.
Brahms sävelsi nämä viisi varsin lyhyttä Shakespearin Hamletin neljännen näytöksen tekstiin pohjaavaa lauluaan alun perin Olga Pregheisenille, joka lauloi ne näytelmän produktiossa Prahassa joulukuussa 1873.
Nämä laulut pysyivät varsin tuntemattomina aina vuoteen 1935 saakka, jolloin ne julkaistiin ensimmäisen kerran. Senkin jälkeen niitä on kuultu verraten harvakseltaan. Vuonna 1997 Aribert Reimann laati niistä sovituksen mezzosopraanolle ja jousikvartetille. Tässä asussa ne kuultiin myös tällä kertaa.
Näissä Brahmsin hienovireisissä soivissa hetkissä on ikään kuin aavistus Webernistä. Tätä vaikutelmaa tuntuu korostavan Reimannin kvartettisovitus, joka istuu näiden laulujen maailmaan idiomaattisesti. Erinomainen ohjelmistovalinta, joka sai Koženálta ja Boulez Ensembleltä riipaisevan tulkinnan.
Ilo oli kuulla myös Brahmsin Kaksi laulua, op. 91 (1884), joissa Koženán ja Rattlen ohella saattoi vaikuttua Yulia Deynekan kauniista alttoviulusoolosta.
Illan päätöksenä kuultiin riemastuttava kokoelma Antonín Dvořákin lauluja Duncan Wardin sovituksena Koženálle ja seitsemän muusikon soitinyhtyeelle. Näiden laulujen kansanomaisen haikeat ja riemukkaat tunnelmat tuskin voisivat saada enää hienompaa soivaa asua. Näitä lauluja kuunteli täydestä sydämestä.
Yleisön pitkien ja riemukkaiden suosionosoitusten siivittämänä Kožená lauloi vielä Wardin sovituksen Dvořákin tunnetusta Dobrú nocista opuksesta 73 (1877). Yleisön sammumaton into palkittiin illan viimeisessä, Richard Straussin verrattomassa Morgenissa, op. 27 no 4 (1894), jonka auteressa ilta kohosi huippuunsa Koženán, Rattlen ja Boulez Ensemblen jousikvartetin täysosumassa.
Boulezsaalin akustiikassa oli tällä kertaa myös sitä lämpöä, jota jäin vielä tiistai-iltana paikoitellen kaipaamaan. Liekö johtunut pienemmästä ensemblestä vaiko istumapaikastani permannolla, mene ja tiedä. Vaikuttava kokemus joka tapauksessa. Tähän saliin löytää mieluusti tiensä toistekin.
— Jari Kallio
Magdalena Kožená, mezzosopraano
Sir Simon Rattle, piano
Guy Braunstein, viulu
David Strongin, viulu
Yulia Deyneka, alttoviulu
Astrig Siranossian, sello
Claudia Stein, huilu
Jussef Eisa, klarinetti
Sylvain Cadars, äänisuunnittelu
Ernest Chausson: Chanson pérpetuelle, op. 37 (1898)
Pierre Boulez: Dialogue de l’ombre double (1985)
Maurice Ravel: Chansons madécasses (1925-26)
Johannes Brahms: Ofelia-laulut, WoO 22 (1873), sov. Aribert Reimann
Johannes Brahms: Kaksi laulua, op. 91 (1884)
Antonín Dvořák: Lauluja (1880-1886), sov. Duncan Ward
Pierre Boulez Saal, Berliini
To 29.6.2017, klo 19.30
