Kuvateksti. Das Trinklied von Jammer die Erde. Tenori Simon O’Neill, LSO ja Sir Simon Rattle harjoituksissa sunnuntaina. Kuva © Jari Kallio.
Sunnuntai-iltana Lontoon Barbicanissa Sir Simon Rattle ja Lontoon sinfoniaorkesteri esittelivät kerrassaan vaikuttavan yhdistelmän Richard Straussia (1864–1949) ja Gustav Mahleria (1860-1911)
Straussin Metamorphosen (1945) on yksi kaikkein intiimeimpiä ja intensiivisimpiä teoksia jousiorkesteriohjelmistossa. Kuten tiedämme, Straussin ’tutkielmassa kahdellekymmenellekolmelle soolojouselle’ peilautuvat toisiinsa kietoutuneina toisen maailmansodan lopun rauniot sekä kahdeksankymmentävuotiaan säveltäjän elämänkokemus ja itsereflektio.
Musiikillisesti Metamorphoseniin puolituntiseen adagioon punoutui monenlaisia temaattisia aineksia. Teoksen alkuitu on tunnetusti sävelaihe, jonka Strauss luonnosteli reaktiona Münchenin oopperatalon kohtaloon vuoden 1943 pommituksissa. Niin ikään osa Metamorphosenin sävelmateriaalista on peräisin Straussin vuoden 1945 alussa hahmottelemasta Goethen tekstiin pohjautuvasta mieskuorolaulusta.
Strauss siteeraa teoksessaan myös Beethovenin Eroicaa sekä viidettä sinfoniaa. Eroica-sitaatti oli Straussin mukaan sävellysprosessin alitajuinen, ennalta suunnittelematon tulos. Yhteistä kaikelle tälle sävelmateriaalille on musiikin kysyvä, etsivä ja syvän surullinen, mutta samalla kohti alati uusia muotoja etsiytyvä olemus.
Metamorphosen on perin pohjin kamarimusiikkia. Teoksen hienovireinen, vaikuttavien tihentymien ja kuulaiden kirkastusten hallitsema kahdenkymmenen kolmen solistisen jousisoittajan kontrapunkti edellyttää kuitenkin kapellimestaria, jotta Metamorphosenin hiominen parhaimpaansa on mahdollista kohtuullisessa harjoitusajassa.
Sir Simon Rattlen ohjelmistossa Metamorphosen on ollut jo hyvän aikaa. Teos on myös kokeneille jousisoittajille tuttua ohjelmistoa, joskin varsin haastavaa sellaista. Rattle ja LSO:n jousiston huippuosaajat olivat työstäneet tämän viikon harjoituksissaan Metamorphosenin erinomaiseen kuosiin.
Enpä muista milloinkaan kuulleeni Metamorphosenia yhtä erinomaisen läpikuultavana mutta samalla valtavan intensiteetin kyllästämänä. Kuinka koskettavaa jousten vuoropuhelu olikaan! Miten vahvana säilyikään teoksen intensiteetti läpi sen puolituntisen kaaren. Rattle ja LSO:n muusikot tekivät yhdessä mitä vaikuttavinta kamarimusiikkia. Tämä oli kokonainen maailma.
Väliajan palautumisen jälkeen edessä oli toinen vaikuttava matka, Das Lied von der Erde (1907), yksi Gustav Mahlerin hienoimmista sävellyksistä. Kuten jokainen teoksen alaotsikon lukenut tietää, Das Lied von der Erde on todellakin sinfonia. Siinä Mahler saavuttaa ilmaisukeinojensa ainutlaatuisen synteesin, jossa säveltäjän pettämätön sinfoninen logiikka ja syvällinen vokaali-ilnaisun ymmärrys kohtaavat ja sulautuvat yhteen.
Mahler ei saanut koskaan kuulla Das Lied von der Erdeä, vaan sen, kuten myös yhdeksännen sinfonian, ensiesityksen johti Bruno Walter säveltäjän kuoleman jälkeen. Niinpä Das Lied von der Erde jäi vaille niitä ensimmäisten esitysten jälkeisiä tarkistuksia ja korjauksia, joita säveltäjät teoksiinsa tekevät esityskokemusten myötä.
Kiitos Mahlerin syvällisen orkesteri-ilmaisun tuntemuksen, Das Lied von der Erde on ilman näitä hienosäätöjäkin erittäin oivallisesti konsertissa toimiva teos, vaikka laulusolisteja ympäröikin siinä varsin suuri orkesteri.
Mahlerin orkestraatio on Das Lied von der Erdessä huipussaan. Orkesteri on kuin joukko kamarikokoonpanoja, jotka hetkittäin sulautuvat yhteen ja erkanevat jälleen alituisten muodonmuutosten kautta yhä uusiksi ja uusiksi soitinyhdistelmiksi.
Das Lied von der Erden kuudessa osassa vuorottelee kaksi laulusolistia, tenori ja baritoni tai altto. Jälkimmäinen on huomattavasti yleisempi valinta, mutta aina silloin tällöin myös baritoniversio pääsee esille, kuten nyt Rattlen johdolla Barbicanissa. Illan solisteina kauloivat tenori Simon O’Neill ja baritoni Christian Gerhaher, kumpikin Rattlen luotettuja yhteistyökumppaneita.
Das Lied von der Erden tekstit ovat Hans Bethgen työstämiä käännöksiä kiinalaisesta runoudesta, erityisesti 700-luvulla eläneen Li Bain teksteistä. Valitsemansa kuusi runoa Mahler sommittelee sinfoniseen asuun.
Ensimmäinen osa, Das Trinklied von Jammer die Erde, on tenorin pakahduttava purkaus ihmisen epäonnistumaan tuomituista yrityksistä häivyttää elämäntuskaansa viinin avulla. Sen avaa käyrätorvifanfaari, jota vasten piirtyvät trumpettien sardoniset repliikit, joiden lomasta puolestaan jousten ja harpun vuolas sointivirta pyyhkäisee musiikin eteenpäin kohti tenorin ensimmäisiä säveliä.
Simon O’Neill lauloi ensimmäisen osan syvästi ja ketterästi, pakottamatta. Tekstin uhman ja resignaation vuorottelu pääsi hienosti oikeuksiinsa. Kiitos orkesterin ja Rattlen erinomaisen herkän balansoinnin avausosan sointi eli ja hengitti ihailtavasti.
Der Einsame im Herbst lienee Mahlerin tuotannon koskettavimpia sinfonian osia. Sen keskeisiä elementtejä on lauluäänen kanssa vuorotteleva kaihoa huokuva oboemelodia, jota säestävät viulujen lähes sibeliaanisena virtaavakahdeksasosien vuo.
Osan teksti ilmentää syksyä, kaipuuta ja luopumista. Christian Gerhaher oli näiden tuntemusten ilmentäjänä oivaltava ja kerrassaan vakuuttava Mahlerin vokaaliosuuden tulkitsija. Olivier Stankiewiczin oboesoolojen kuuleminen oli nautinto.
Scherzon tehtävä jakautuu Das Lied von der Erdessä kolmen laulun kesken. Tenorin Von der Jugend ja Der Trunkene im Frühling kehystävät baritonin Von der Schönheitia muodostaen eräänlaisen ABA-rakenteen. Näissä lauluissa Mahlerin orkesteaatio on värikkäimmillään. LSO ja Rattle tekivät hienoa tarkkuustyötä kautta linjan O’Neillin ja Gerhaherin elävöittivät runojen monisäikeistä maailmaa ilahduttavasti.
Das Lied von der Erden päättää puolituntinen Der Abschied, jossa baritonin osuus sulautuu laajaan sinfoniseen kaareen, jossa orrkesteri ja solisti vuorottelevat kertojina. Puupuhaltimien ja käyrätorvien repliikit sävyttävät musiikkia, samoin harppu, celesta ja mandoliini.
Der Abschied on nimensä mukaisesti jäähyväismusiikkia. Sen resignaatiossa on jotakin ainutlaatuisen puhdistavaa ja rehellistä. LSO, Rattle ja Gerhaher rakensivat tästä osasta aivan ainutlaatuisen kokemuksen. Viimeisten tahtien jälkeiseen hiljaisuuden syliin olisi mieluusti jäänyt hengittämään kaikkea kokemaansa. Tämä on Mahleria sen kaikessa aseistariisuvassa rehellisyydessään.
— Jari Kallio
Lontoon sinfoniaorkesteri
Sir Simon Rattle, kapellimestari
Simon O’Neill, tenori
Christian Gerhaher, baritoni
Richard Strauss: Metamorphosen
Gustav Mahler: Das Lied von der Erde
Barbican Centre, Lontoo
Su 17.12., klo 19
