Sir Simon Rattle, Miroslav Lacko ja Berliinin filharmonikot loistivat Gershwinin Rhapsody in Bluessa. Kuva © Kari kallio.
Vuosien mittaan riemastuttavaksi traditioksi muotoutunut Berliinin filharmonikoiden myöhäisillan konserttien sarja huipentui lauantaina Sir Simon Rattlen johtamaan päätökseensä Philharmoniessa. Konserttisarjan hengessä liikuttiin jälleen kerran tavanomaisen sinfonisen ohjelmiston ulkopuolella jazzin tienraivaajan, Paul Whiteman Orchestran ohjelmistossa.
Vuosikymmenten ajan Paul Whiteman (1890-1967) orkestereineen oli tunnetuimpia amerikkalaisen big band -jazzin edelläkävijöitä, jonka yhtyeessä esiintyivät niin monet aikansa suurista muusikoista Bing Crosbysta alkaen. Lukemattomien legendaaristen orkesterisovitustensa ohella Whiteman tunnetaan erityisesti George Gershwinin (1898-1937) uran vauhdittajana Rhapsody in Bluen (1924) ansaittua huomiota herättäneen ensiesityksen myötä.
Vaikka Whitemanin saavutukset jakavatkin jazzpiirien mielipiteitä jossain määrin, lienee kuitenkin hyvä muistaa keskeisten aikalaismuusikoiden, erityisesti Duke Ellingtonin, varaukseton kunnioitus Whitemania kohtaan.
Sir Simon Rattlen laajassa ohjelmistossa big band -jazzin henki on ollut läsnä pitkään. Viimeisimpänä esimerkkinä mainittakoon Leonard Bernsteinin Wonderful Townin mainio konserttiesitys Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa viime joulun alla.
Lauantai-iltaisen Berliinin konsertin aivan erityinen lumo kumpusi oivallisesta uskollisuudesta Whitemanin alkuperäissovitusten hengelle ja kirjaimelle. Berliinin filharmonikot soittivat samoista viskitahrojen värittämistä stemmoista kuin Paul Whiteman Orchestran muusikot aikoinaan. Lisäksi illan solisteina vieraili kaksi alan huippuammattilaista, Miroslav Lacko ja Max Raabe, joiden erityinen osaaminen vahvisti illan autenttisuutta.
Konsertin alkupuoli oli omistettu instrumentaalisovituksille alkaen mainiosta Dardanellasta ja huipentuen Rhapsody in Blueen alkuperäisessä jazzorkesteriasussaan. Heti avauskappaleesta alkaen huomiotaherättävää oli se mieltänostattava Whitemanin tyylin, tekniikan ja ennen kaikkea hengen omaksuminen, jolla Rattle ja Berliinin filharmonikoiden kolmisenkymmentä muusikkoa ohjelmistoon heittäytyivät.
Paul Whiteman Orchestran kokoonpanossa puhaltimilla oli tietenkin keskeinen asemansa. Lyyristä sointiväriä orkesteriin toi pieni jousisto, rytmiikan perustan ja joukon raikkaita koloristisia efektejä puolestaan kolme lyömäsoittajaa, basisti ja kaksi kosketinsoittajaa.
Illan istrumentaalisovitusten ehdoton huipentuma oli luonnollisesti Rhapsody in Blue, Gershwinin verraton klassikko ja ensimmäinen tutkielma tiellä kohti yhä laajamittaisempia konserttisävellyksiä. Nimensä mukaisesti teos on rapsodia, melko vapaasti, mutta johdonmukaisesti ja kertakaikkisen vangitsevasti etenevä konsertoiva sävellys pianosolistille ja soitinyhtyeelle.
Rhapsody in Bluen orkesterijohdannon välittömästi tunnistettava yksityiskohta on luonnollisesti klarinetin herkullinen avausrepliikki joka sytyttää teoksen tunnelman. Orkesteri käy vuoropuhelua pianosolistin kanssa mitä moninaisimmissa sointiväreissä hyödyntäen taidokkaasti yhtyeilmaisun mahdollisuudet.
Gershwinin melodisen keksinnän ehtymättömyys väikkyy siinä hurmaavassa vaivattomuudessa, jolla rapsodian sointivirta pulppuaa alati eteenpäin. Miroslav Lackon pianismia kietoutumista Gershwinin innostavaan henkeen olikin mitä riemukkainta seurata.
Rattle ja berliiniläiset puolestaan pukivat Rhapsody in Bluen täyteen värikylläiseen hehkuunsa huolehtien rytmiikan ja soittimellisten detaljien tarkasta, mutta vapautuneesta toteutuksesta erinomaisesti.
Gershwinin sävelten jälkeen sukellettiin Whitemanin vokaalisovitusten maailmaan yhdessä tämän musiikkityylin taitajan, Max Raaben kanssa. Raabe on omistautunut Palast-orkesterineen juuri tämän ajan musiikille, joten Philharmoniessa saatiin siten nauttia myös ajan hengestä kumpuavasta vokaali-ilmaisusta.
Ja kuinka hienoja elämyksiä nuo aikansa monet listaykköset tarjosivatkaan! Suosikkeja lienee mahdoton valita, mutta ehkäpä My Blue Heaven ja Smoke Gets in Your Eyes piirtyivät mieleen kaikkein syvimmin Raaben mainion tulkinnan, monien hienojen soitinsoolojen sekä Berlinin filharmonikoiden ja Rattlen taidokkaan yhtyetyöskentelyn ansiosta.
Illan tultua päätökseensä yleisö palkitsi Rattlen ja muusikot osoittaen pitkään suosiota seisaaltaan niin tälle nimenomaiselle konsertille kuin koko myöhäisillan konserttien huikealle sarjalle, jonka merkitys Berliinin filharmonikoiden roolin avartajana, ohjelmiston laajentajana ja konserttitunnelman nostattajana on ollut erittäin merkittävä.
— Jari Kallio
Berliinin filharmonikot
Sir Simon Rattle, kapellimestari
Max Raabe, laulu
Miroslav Lacko, piano
Paul Whiteman: Dardanella, Sweet Sue, My Blue Heaven, After You’ve Gone, Nobodyʼs Sweetheart, Smoke Gets in Your Eyes, Makinʼ Whooppe, Cho Cho San
George Gershwin: Rhapsody in Blue
Philharmonie, Berliini
La 10.2.2018, klo 22
